» Palaute

Historiaprojekti
Katso lisätietoja historiaprojektin kuvaus -sivulta
  virtualpilots.fi
In English 
 | keskiviikko, 17.01.2018 
 Sotahistoriaa» Kirjaudu sisään 

Kotisivu | Sotahistoriaa | WW2History-MaunoFrantila2.html
  
Lentomestari Mauno Fräntilä

Pikahakemisto:
[ Haastattelu videona | Lento-uran alkuvuodet | Lentohommiin ja Laivue 24:ään | Talvisota alkaa | Pakkolasku Fokkerilla | Fokkereista koneena ja yleensäkin ilmataisteluista | Laivue 32:een, koulutustoiminnasta | Curtissit koneena | Saksassa Mersuja hakemassa | Messerschmittillä lentäminen ja taktiikat | Pohjalainen luonto nousi pystyyn... | Hyvät vaikutelmat jäi... | Saatesanat ]
[ Mauno Fräntilän kirje helmikuulta 2004 - tapauksia jatkosodan ajalta ]


Haastattelu: Jukka O. Kauppinen "Grendel".
Nauhoitus, purku ja valokuvat: Jukka Kauppinen

Fräntilä, Mauno Mikael
s. 30.4.1917, Kauhava
Suomen Lentomerkki nro 502
Myönnetty 28.8.1939.
Lentokoulutus: RAOK 3 / AOK 8 / 2.11.1936-
Palvelus: 1.3.1939 LeLv 24 - 31.8.1940 LeLv 32 - 9.2.1943 LeLv 34 - 6.3.1944 HLeLv 30 - 15.6.1944 HLeLv 34 - 5.8.1944 HLeLv 30. Erosi palveluksesta 12.2.1956.
Siviiliammatti: maanviljelijä.
5 ½ virallisesti hyväksyttyä ilmavoittoa 380 sotalennolla.

Lentomestari Mauno Fräntilä, omien sanojensa mukaan, "aloitti lentohommat vuonna 1936." Hän oli yksi niistä harvoista ohjaajista, jotka lensivät Fokker D.XXI -hävittäjäkonetta jo talvisodan taisteluissa. Fräntilä palveli sen jälkeen laivueessa 32 ja oli yksi niistä, jotka komennettiin uuteen MT-hävittäjillä varustettavaan laivueeseen 34. Sodan jälkeen Fräntilä jatkoi ohjaajana Ilmavoimissa ja toimi muun muassa ohjaajaopettajana tarjoten näin erittäin arvokasta tietotaitoaan myös uusille ohjaajille. Fräntilä on lentäjätoveriensa keskuudessa erittäin arvostettu sekä ihmisenä että lentäjänä.

Virtuaalilentäjät ry haastatteli Fräntilää toukokuussa 2003. Fräntilä tarkisti ja hyväksyi haastattelun tekstin joulukuussa 2003.

Virtaalilentäjät ry - Mauno Fräntilä. Kuva: Jukka O. Kauppinen / Virtuaalilentäjät ry. Videohaastattelu

Voit katsoa osan haastattelusta noin kolmiminuuttisista videopätkistä koostetun videon muodossa:

Videot toimivat kaikissa mikroissa (pc, Linux, Mac), joihin on asennettu Divx-videocodec. Sen voi ladata ja asentaa ilmaiseksi osoitteesta www.divx.com.

Lisää Mauno Fräntilästä:

Mauno Fräntilän ilmavoitot (virallinen tilasto)
Päivämäärä Kone Paikka Pudotettu
17.1.1940 FR-90 Kannas 1 SB-2
28.3.1942 CU-572 Suomenlahti/Suursaari 1/2 I-153
28.3.1942 CU-572 Suomenlahti/Suursaari 1 I-16
2.6.1943 MT-217 Suomenlahti 1 LaGG-3
20.6.1944 MT-410 Kannas 1 IL-2
30.6.1944 MT-422 Kannas 1 Jak-9
Taulukon lähde: Suomen Ilmavoimien historia 11: Hävittäjä-ässät Kari Stenman / Kalevi Keskinen (Apali Oy).


Lento-uran alkuvuodet

- Kuinka olette ryhtynyt lentäjäksi? Teidäthän komennettiin lopulta 1.3.1939 Laivue 24:ään vakanssille?
Minä vuonna aloitin lentohommat vuonna 1936 Ohjaajakurssi 3:lla. Olimme komppaniassa alokkaana ja kävimme siellä alokaskoulutuksen. Sitten käytiin apumekaanikkokurssi, kaksi kuukautta. Sitten siirryttiin kurssirakennuksiin, olimme ensimmäisiä oppilaita mitä siihen tuli. Siinä oli kadetit ja muut. SAK käytiin.
Kun kurssi päättyi elokuussa vuonna 1937 siirryimme takaisin komppaniaan. Käytiin hallilla töissä ja lennettiin aina välillä. Asevelvollisuusaika kesti 15 kuukautta ja kun se tuli täyteen, niin siviiliin vaan. Sitten 1938 kävin jo kertausharjoituksissa täällä ilmasotakoululla. Maaliskuussa 1938 kävin taitolentokurssin Keljossa, Karhumäen lentokonetehtaalla. Ilmailuliitto piti 10 tuntia taitolentokurssia, lennettiin Bücker Jungmanilla. Se oli hyvä koulutus, kun vedettiin taitolentoa. Sen jälkeen siirryin lentokonetehtaalle Tampereelle. Sitten tulikin kutsu, että jos lähtisit ohjaajakurssille uudestaan, vuonna 1939. Minä fundeerasin kyllä, oli hyvä vakanssi lentokonetehtaalla mutta lentohomma veti puoleensa.


Lentohommiin ja Laivue 24:ään

Virtaalilentäjät ry - Mauno Fräntilä. Kuva: Jukka O. Kauppinen / Virtuaalilentäjät ry. Niin ilmoittauduin, käytiin uudestaan psykossa. Helmikuussa 1939 alkoi AOK ja se kesti elokuuhun 39. Sen jälkeen määrättiin Uttiin ja Laivue 24:ään, jossa alkoi ankara koulutus. Koulutus jatkui kunnes YH (Ylimääräiset harjoitukset, liikekannallepano) alkoi ja laivue siirtyi Immolaan. Siellä päivystettiin ja iltakaudet tutkittiin valokuvien avulla venäläisten koneita, lento-ominaisuuksia mitä saatiin tietää. Venäläisethän rikkoivat usein valtakunnanrajaa, niin katsottiin vähän nousunopeutta, onko niillä enemmän nousua kuin Fokkerilla. Ajettiin vierekkäin mutta saatiin ankara käsky, että vaikka venäläiset liikkuikin Suomen puolella, niin ei saanut mitään ilmataistelua. Mutta päästiin nopeuksissa selville, iltakaudet sitä fundeerattiin, että minkälainen systeemi tässä on.
-Venäläiset koneet tulivat Suomen puolelle ja te kävitte lentämässä niiden kanssa?
Rinnakkain ajettiin. Mutta meitä ankarasti kiellettiin, ettei anneta aihetta....
- Millaisilla koneilla he tulivat?
I-16:sta ja Tsaikkaa.
- Hävittäjiä, ei pommareita?
Ei. Siinä yritettiin kilpailla, kokeiltiin että ajettiin vaakaa, kenellä nopeus kestää. Tsaikka oli pikkuisen nopiampi mutta Fokkeri oli parempi nousemaan. Saatiin paljon aikaan sitten, kun iltakaudet fundeerattiin taktiikkaa.
- Venäläislentäjillekin tuli kilpamieli siinä?
Joo. Ja sillä tavalla saatiin selville systeemi, että millaisilla ne on. Se oli kyllä hyvä, tiesi sitten kun ilmataistelutaktiikka muodostettiin siinä kun fundeerattiin. (Richard) Lorentz oli silloin ilmakomentaja (LentoRykmentti 2:n komentaja) ja Magnusson (LeLv 24:n) laivueenkomentaja. Niille sitten esiteltiin seuraavana päivänä erilaisia taktiikoita ja kokeiltiin sitten. Valmiita oltiin sitten kaikki.

Venäläisethän käytti kolmikoneista partiota ja me käytettiin kahden koneen partiota. Sodan aikana venäläiset teki niin, että kolmen koneen partio kun oli, kun johtokone ampui niin siipikoneet ampui kanssa. Mehän kun oltiin kahdella koneella, niin sai liikkua siiveltä toiselle, täysin tilanteen mukaan. Kyllä ne venäläiset sitten rupesivat itsekin käyttämään, mutta kyllä ne jatkosodankin aikana vielä joitain kertoja kolmen koneen partiolla toimi.


Talvisota alkaa

Kuva: via Virtaalilentäjät ry. kokoelma. Kun talvisota alkoi minut määrättiin osasto Vuorelaan. Mehän oltiin päivystetty jo, oltiin valmiita ohjaajia kun oli koulutusta jatkettu vielä YH:kin aikana. Oli ilma-ammuntoja, maa-ammuntoja ja taisteluharjoituksia ja kaikkea. 30.11.1939 sota alkoi ja osasto Vuorela heitettiin Suur-Merijoen kentälle. Matala sää oli kun mentiin mutta päästiin kuitenkin.
Viipurin pommitus alkoi ja mehän koitettiin tietysti parhaamme mukaan. Esimerkiksi bensiiniä siellä oli vain maanalaisessa säiliössä ja illalla meni sähköt, kun venäläiset pommittivat sähkölaitoksen. Sankoja niin kuin palokuntalaiset kannettiin ja kaadettiin koneeseen polttoainetta kun ryssät meni yli, eivät kuitenkaan huomanneet meitä.

Illalla mentiin katsomaan mitä oli ammuttu alas, että oliko se sellainen kone mitä oli luultu. Ja kyllä oli, että kk-ampujat niissä oli ja sillä tavalla. Kolmantena päivänä kersantti Kukkonen tuli Immolasta meille täydennykseksi. Se tuli matalalla ja oma urkupyssy ampui sen alas Viipurinlahteen. Mut komennettiin etsimään ja hakemaan sitä ohjaajaa ja konetta.

(Toim. huom. Kohtalokkaat lennot tapaus 2, kersantti Kukkonen Matti Ensio. Palasi torjuntalennolta ja laskeutui Viipurin läheisyydessä pilvipeitteen alapuolelle, jolloin oma it avasi tulen ja sai täysosuman. Ohjaaja sai surmansa.)

Kuorma-autolla lähdettiin mutta ei meillä ollut mitään naarausvälineitä. Se oli lentänyt koneesta pois, pystyyn tullut. Oli jo sen verran jäätä, että se justiin kesti meitä. Me löydettiin vain pitkä seiväs, lyötiin siihen poikkipäin viiden tuuman rautanaula. Sillä sitten avantoa (harottiin) ja osuttiin viimein sen turkkiin. Saatiin se pois sieltä. Mutta eipä nukuttanut sinä yönä.

Viikon verran me oltiin Suur-Merijoella. Olin mukana kun ryssän pommarit meni yli, siinä oli muutamia upseeria ja kun ne (pommarit) lähti, niin ne ampuivat haulikolla, vihaansa osoittivat. Viikon päästä meidät sitten siirrettiin Lappeenrantaan. Siellä me asuttiin aluksi Patriassa kahden lakanan välissä. Sitten loppui kyllä sekin. Meidän piti pysyä kentällä yöt, kun päivät rupesivat valkenemaan vähitellen. Viikko me oltiin Lappeenrannassa ja sitten Ruokolahdelle. Ruokolahdesta tulikin sitten pysyvä paikka.
Meiltä komennettiin Littoisten järvelle neljä konetta, kun Turkua pommitettiin ankarasti. Minäkin olin siinä mukana. Pommitukset loppui.
Yhtenä aamuna lähdettiin Maarianhaminan eteläpuolelle, siihen missä Suomenlahti alkoi ja Itämeri loppui. Me oltiin jo tunti oltu, niin yhtäkkiä tuli 10 ryssän pommaria. Meillähän ei ollut enää paljoa aikaa tapella. Sitten IVAK ilmoitti, että 10 tuli mutta kuusi vain tuli takaisin. Eli me ammuttiin niitä neljä alas. Me jouduttiin itse niin nopeatempoisesti tulemaan takas, ettei bensa loppunut. Sellaista se oli.
Sitten rupesi jo Kannaksellakin tulemaan. Meidän kaksi konetta komennettiin takaisin ja minäkin tulin takaisin Ruokolahdelle. Siellä tuli ankarat. 29.2. venäläiset pääsi yllättämään. Jo aamulla tuli Kosolan Pentti, Vihtori Kosolan poika, Gladiaattoreilla täydennykseksi. Ne piti luovuttaa tiedustelulentolaivueelle. Ne jäivät yöpymään. Pentti tuli illalla meidän kämppään, me oltiin siinä illansuussa pimiällä, kysymään onko täällä vapaata petiä. Minä että kyllä siinä ovenpielessä on, siitä ammuttiin tänä aamuna alas kone. Se että ei kai ne piru vie kahta samalta pediltä... Seuraavana aamuna Pentti ammuttiin alas. Sen jälkeen se peti ei kelvannut enää kenellekään. Sen verran taikauskoista porukkaa oli.

Me Juutilaisen kanssa laskettiin justiin alas ja kansa huhtoo, että taivaalle taivaalle. Me oltiin viimeinen partio ja joutuin ylös. Nähtiin siellä kun kaksi ryssän hävittäjää ajaa (Kosolan) Gladiatoria takaa ja ampuu. Me koitimme ampua sieltä kaukaa, että ne olisivat säikähtäneet, samassa se Gladiator syttyi tuleen ja Pentti yritti hypätä mutta se palavana ei kerinnyt auki.
Mehän ajoimme sitten takaa näitä kahta I-16:sta ja pitkän aikaa. Sitten ne jo savus, mutta ne oli niin panssaroitu, että ei saatu. Multa meni tahdittaja epäkuntoon ja se ampui potkurinlapaan. Rupes täristämään niin mahdottomasti ja samalla Illulta meni aseet epäkuntoon. (Venäläiset) jäivät savuavana Lempaalajärven yläpuolelle. En tiedä pääsikö ne koskaan perille (kotiin).

- Aseet ei tuntunut tehoavan vaan venäläiskoneet jäivät vain savuamaan?
Veteraanithan on Ruokolahdella kirjannut, että ne laskivat Lempaalan kentällä, että toisella (alasammutulla venäläiskoneella) oli 80 reikää.
- Tuliko teille laivueeseen talvisodassa täydennysmiehiä?
Tuli nämä kaksi, Vahvelainen (Vahvelainen Aimo, SLM 574, s. 1.6.1920) joka elää ja Dahlin Jaska (Jaakko Dalh, SLM 575, s. 14.8.1917)


Pakkolasku Fokkerilla

Minulla oli ensimmäinen Fokkeri numeroltaan 76, hollantilainen, jolla minut ammuttiin alas talvisodassa. Maataistelulennolla 5. maaliskuuta (1939).
(katsotaan kuvaa alasammutusta Fokkerista Leningradissa sotasaalisnäyttelyssä.)
Ei se noin rikki kyllä ollut ainakaan mun mielestäni. Joku on repinyt. Se (kuvassa esillä oleva kone) on Pietarissa sotasaalisnäyttelyssä. Voihan olla, että kun sovittiin etulinjan miesten kanssa että he tuhoaa koneen, että ne todennäköisesti yritti mutta eivät saaneet sitä (tuhottua).

Oltiin 5.3.1940 Lemillä Kello 16.30 olisi tullut vuoro lähteä. Tulikin puolen tunnin lykkäys. Luukkanen veti. Pistettiin tupakaksi ja kokoonnuttiin. Luukkanen tarjosi minulle kolmanneksi tulta ja "ei pitäisi antaa, hyvää ei seuraa". Eikä seurannutkaan.
Viistoista vaille viis sitten lähdettiin ja mentiin Haminaan ja Haminasta merelle, kun ilmoitettiin että ryssän hävittäjiä on 2000:sta metristä pintaan. 30 hävittäjää suojasi maajoukkoja. Mentiin sinne etelään ja tultiin etelästä. Minä olin viimeisenä.
Lähdettiin 2000 metristä syöksyyn ja ryssän hävittäjät ampuivat minkä kerkes. Ja samassa tuli sitten olkapäähän ja mittarit lenteli.
- Tuliko tämä osuma maatulesta?
Ei, ilmasta.
Jos en olisi tällaisessa asennossa ollut (kuvaa miten hän istui ohjaamossa eteenpäin kyyristyneenä, kurkistaa tähtäimeen) ja ampunut, niin olisi tullut lapaluiden sijaan sydämen läpi just. Mutta olin näin tähtäyslaitteessa.
Minä vedin pois siitä heti ja minulla oli lisänopeutta niin paljon, että pääsin irti ryssän hävittäjistä. Ei kukaan lähtenyt seuraamaan.
Lapaluuhun osui, kuin moukarilla olisi lyöty. Ja oikealle puolelle rintakehää. Siellä koneessa mittarit lenteli ja kaikki. Minä nostin käden kaasulle ja työnnän auki, niin ei mitään tapahtunut. Moottori pysähtyi, sanoi työsopimuksen irti. Mä liu'uin siinä, siinä oli kuusi hyökkäysvaunua. Mä että jumalauta, nuo kun tormoottaa ja ampuu mua...
Pellolle tulin, kun se oli suksikone. (Kone) pysähtyi noin 50 metrin päähän ladosta. Minä aattelin, että kyllä minun pitää päästä pois, muuten ne kohta rupee höökimään tämän tuhoamiseksi. Minä yritin siinä laskuvarjoa kiskoa mukanani mutta ei mitään.
Oikealta kuului vieraskielisiä sanoja ja yhtäkkiä rupes konekivääri paahtamaan, lumi pöllys kahta puolta. Minä aina viis metriä pääsin ja sitten piti levätä. Ne aina lopetti ja taas ampuivat kun mä lähdin liikkeelle. Koko tämä 50 metriä, koko ajan ammuttiin. Kyllä se oli ihmeellistä, ei osunut mitään, lumi vaan pöllysi.
Sitten pääsin ladon seinän suojaan ryssän puolelta. Ryssä katseli sitten, mä makoilin siinä ja ryssä oli saman matkan päässä tuolla. Sitten rupes kuulumaan suomenkielisiä sanoja ja mä huikkasin, että älkää jumalauta ampuko, tulkaa hakeen pois, täällä on omia miehiä. Vastattiin, ettei pysty ennen pimiää. Ryssä aloitti uudelleen hyökkäyksen, kun makasin yli kolme tuntia siinä ei-kenenkään maalla.

- Olitte siellä heinäladon suojassa?
Joo.
Kranaatinheitintuli oli aika ankaraa kun pojat tulivat minua hakemaan. Minä ajattelin ettei ne pysty hakemaan pois. Mutta tuli ne ahkion kanssa. Se oli 15 vailla kuus kun laskin ja yhdeksän jälkeen tuli kaksi miestä ahkiolla. Se oli yhtä valoisaa (kuin päivällä), kun ryssä ampui rakettia taivaalle kun ne aloittivat hyökkäysvalmisteluja. Mutta niin ne pojat vain veti minut ahkiolla. Selkeni sitten että kuka minua on ampunut. Ne oli rannikkoruotsalaisia, ne oli tuotu just linjaan. Minä, että on kyllä huonoissa kantimissa, ei saa yhdeltä mieheltä konekiväärillä henkeä pois.

Siinä oli meikäläisten kaatuneita pari-kolmekymmentä lastattu hevosrekeen. Hevosraukka pelkäs kun kranaatinheitintulta tuli. Pojat sitoi minut sitten köydellä, oli köysi vedetty siihen vainajien päälle etten päässyt putoamaan. Minä siellä kannolla, pojat sitoi minut siihen ja hevonen kahdella jalalla, kyllä se vei lujaa. Minä pidän siellä vainajista kiinni. Viisi kilometriä mentiin siellä tavoin.
- Te jouduitte sitten sotilassairaalaan ja siellä paikattiin?
Se oli Rauhan sairaala, mihinkä tuotiin. Sekin oli niin, että illalla yhdentoista aikaan lähdettiin. Oli kuusi paaripotilasta ja meitä istui 20 siinä kovalla lankulla. Seuraavana iltana viiden aikaan oltiin vasta perillä. Kun joukkoja tuotiin vastaan, niin yhtä mittaa piti olla tien poskessa. Siellä mä sitten menin, että saadaan ilmoittaa joukko-osastoon että tämä on hengissä. Menin yhteen huoneeseen, siellä oli valkotakkinen lääkäri joka katsoi olan yli ja sanoi, että anna vaan mihin soitetaan, nyt viedään sut leikkaussaliin. Turkin karvoja oli mennyt molemmin puolin. Seitsemän aikaan pääsin leikkaussaliin ja yhdeksältä oli valmista. Kolmen päivän päästä siirrettiin Vaasaan. Siellä meni kaksi kuukautta. Sitten menin lomalle kuukaudeksi. Olkapää rupesi märkimään, vaikka Ilmasotakoululla kävin joka aamu, vaihdettiin rätti vaan. Haisikin sitten.
Kuukausi oli mennyt ja Karhunenkin, lääkäri, kirjoitti että en mä pääse (takaisin laivueeseen). Meillä on Malmilla laivue, pääsen sinne. Menin porasin Magnussonille, komentajalle, että kun olkapää märkii niin mahdottomasti. Se soitti ja eräs luulääkäri oli Tilkassa, se sanoi että lähetä poika tänne.
Menin seuraavana aamuna. Se katteli vähän aikaa olkapäätä ja sanoi, että antakaas se lusikka tänne. Se veisti seitsemän luunsirua pois. Viikon päästä se (haava) oli kiinni.

- Talvisodan loppuhan teillä meni sairaalassa. Miltä talvisodassa lentäminen yleensä ottaen tuntui Teistä?
Minun mielestäni se oli rankempaa kuin jatkosodassa. Ei ollut varaohjaajia, jotta kun aamulla löi laskuvarjon selkään, niin sen iltapäivällä tai illalla otti pois. Ei kerinnyt syömässä käydä, vaan aseisiin pantiin patruunoita ja koneeseen bensaa. Helmikuussa lensin 60 lentoa. Saattoi olla sellaisiakin päiviä, että viisi tai kuusi lentoa päivässä. Talvihan oli kova ja silloin tuli (lentoja) vähemmän. Sitten helmikuussa alkoi kova rähinä.

Sitten (välirauhan aikana) alkoi Brewsterillä lentely. Se oli silloin kun Kaleva, tämä liikennekone, ammuttiin alas siellä Suomenlahdella. Juutilainen oli edellispäivänä käynyt katsomassa sitä paikkaa ja sanoi, että lähde kaveriksi, lähdetään vielä sinne. Ei siellä ollut kuin öljyä pinnalla.


Fokkereista koneena ja yleensäkin ilmataisteluista

Kuva: via Virtaalilentäjät ry. kokoelma. - Teidän henkilökohtaisena mielipiteenänne: millainen Fokker oli lentää?
Ei se nyt ollut niin hääppöinen, mutta parempaa ei ollut. Mikkelin pommituksessa toivoin, että olisi edes airot että sais soutaa, että sais nuo pommarit kiinni. Nousukykyhän sillä oli hyvä. Mutta kaartotappeluun ei kannattanut mennä. Hävis Tsaikalle ja I-16:sta kaartotaistelussa.

- Teillä oli ensi alkuun nimenomaan Hollannissa valmistettu Fokker, jossa oli Mercury-moottori? Lensittekö myöhemmin suomalaisvalmistetulla Waspilla? Oliko Teidän mielestänne näissä kahdessa minkälaista eroa?
Joo. Waspit rupes tulemaan siinä jatkosodan alkuaikoina. Se Waspi oli vielä vähän voimattomampi. Sittenhän tuli määräys vaihtaa tiedustelulaivueelta Curtissit. Ne hampaat irvessä vaihtoi, saivat itse (Waspit).

- Kun teidät ammuttiin alas, niin Teillä oli Fokkerissa sukset. Olivatko sukset koko ajan?
Joo, talvella oli sukset.
- Jonkin verran hidasti?
Kyllä se nopeudesta vei. Eikä niitä suojapeltejäkään oikein käytetty. Eivät mahtaneet kestää vai mikä siinä oli.

- Fokkerin moottori - kun Messerschmittissä on niin sanottu hätäteho, maksimiteho, niin oliko Fokkerissa minkäänlaista tällaista lisätehojärjestelmää?
Ei ollut mitään.
- Oliko siinä minkäänlaisia rajoituksia moottorintehon käytön suhteen, esimerkiksi maksimitehoilla?
Ei ollut, en ainakaan muista mitään rajoituksia. Täydellä melkein sai ajaa aina. Silloin kanssa pärjäsi.
- Eli se oli luotettava moottori, kesti?
Kyllä, Mercury oli eikä kai se Waspin moottorikaan huono ollut. Nehän oli uusia moottoreita. Mutta tehoa oli mielestäni vähemmän.
- Takaa-ajotilanteessakin pystyi työntämään kaasun täysille, eikä se siitä nikotellut?
Kyllä pystyi.
- Miten polttoaineen suhteen, saiko vekslata moottorin kanssa lentäessä että sai lentoajan riittämään?
Ei ollut mitään. Kulutus ei paljoa pienentynyt moottoria pienentämällä ja melkein aina joutui ajamaan täysillä, kun ilmataistelu tuli. Niin kuin joka koneella.
- Fokkerilla joutui varmaan ajamaan täysillä siksikin, että pystyi irtautumaan, kun oli nopeammat vastustajat?
Sehän se, nopeus oli tärkeä, sitä ei ilmataistelussa saanut menettää koskaan. Ristinmerkiksi taivaalle ei saanut ruveta.

-Fokkerilla kesti ilmeisesti myös syöksyä hyvin ja sitä sitten käytettiin ahkerasti?
En muista oliko siinä rajasyöksynopeuttakaan ollenkaan. Raskas oikaista vain oli, mutta niin ovat syöksyn jälkeen kaikki koneet. Hampaat irvessä sai melkein kiskoa.
-Sehän oli suhteellisen primitiivinen kone?
Siinä oli sellaiset solat etusiivessä, osassa ainakin. Varsinaisia laippoja ei ollut eikä ollut säätöpotkuria.
- Siihen oli varmaan kohtuullisen helppo siirtyä aiemmista koneista?
Kyllä. Laskuhan siinä vähän vaikea oli. Se tarjosi vasenta siipeä jos veti liian aikaisin. Samat ominaisuudet oli Pyryssäkin. Ei siinä mitään muuta ollut, vetoa vain ei saanut tehdä liian korkealla. Piti tuoda pintaan asti. Nopeus kun häipyi, niin se sitten tarjosi siipeä hyvin herkästi.
- Miten Fokkerilla syöksyminen? Se oli siis raskas oikaista, mutta miten se käyttäytyi muuten syöksyssä?
Ei siinä mitään ollut. Normaalisti. Oli aika hyvä kiihtymäänkin. Ryssäthän ei lähteneet koskaan seuraamaan syöksyssä. Heillä oli vissiin rajasyöksynopeudet niin pienet, että hajosi koko myllyt jos lähti perään.

- Entä konekiväärien tehot Fokkerissa? I-16:sta jäivät sinne savuamaan mutta teillähän on myös yksi SB-2 talvisodasta? Miten tämä tapahtui?
Oltiin Ruokolahden tukikohdassa. Tuli kolmattakymmentä SB-konetta, olivat todennäköisesti Mikkeliä kohden menossa. Lähdettiin kuudella koneella. Pommarit oli 5000 metrissä ja sehän kesti nousta, kun SB oli melkein nopeampi kuin meidän kone. Mutta ne olivat täydessä pommilastissa, joten meno oli hidasta. Päästiin 500 metrin päähän ja alapuolelle. Mikkeliä tuli surku kun oli kova pakkanen ja savut nousi piipuista. Kohta kuolema tulee. Koitettiin ampua kaukaa vähän ja sen takia ne sitten vissiin pudotti pommit aivan siihen kaupungin lähelle, kaupungin rajalle ja lähtivät takaisin. Sitten me oltiin jo kimpussa ja alkoi meidän körmyyttäminen. Ammuttiin monta konetta ja ne savusivat. Nehän meni hyvin lähelle toisiaan, että tulivoimaa oli paljon. Meidän piti repiä ne sitten, ampua että toiset rupesivat hidastumaan. Toiset, jotka olivat vielä ehjiä, eivät odottaneet. Niitä jotka jäi jälkeen körmyytettiin sitten. Ja tiedettiin mistä piilokulma on, niin sieltä (hyökättiin). Ja kk-ampuja sai lähtökäskyn ensimmäisenä. Niistä kahta (ammuin) mutta toinen syttyi vissiin tuleen vasta kun ylitti rajan. Toinen jäi savuamaan. Sitten oli jo polttoaine loppumassa.
- Pienikaliiberiset ilmeisesti tehosivat hyvin lähietäisyydeltä?
Joo, noin 150 metrin päässä oli piste, johon aseet ampuivat. Kaksihan oli siivissä molemmin puolin ja kaksi rungossa.
- Oliko kaikilla laitettu 150 metriin vai pystyikö ohjaaja määräämään?
Kyllä se yleensä kun suunnattiin, niin siinä 150 metrin päähän laitettiin. Samoin kuin Mersussakin rungon päällä olevat konekiväärit. Tykkihän ampui suoraan.

- (Selvitellään aseiden tehoa koneisiin) Venäläiskoneethan oli panssaroitu...
Jos ei ohjaajaan sattunut, niin ei välttämättä tehonnut aseet. (Eräs tapaus:) Juutilainen kävi, me ajettiin (venäläiskonetta) takaa, vieressä katsomassa (ohjaajaa). Kehui, että musta naama näkyi. Perääntyi sitten vähän ja koetti ampua sen alas, mutta aseet meni epäkuntoon. Mä, että mitä sinä menit lähentelemään, niin hän että meni katsomaan että minkälainen mies siellä on vai onko ollenkaan.
- Minkä takia ne eivät sitten ajaneet täydellä nopeudella karkuun?
Tietysti moottorit oli sen verran ja ne savusivat, niin voima mennyt. Koska me oltiin niin ylivoimaisia.
- Kille Arnkil mainitsi, että hän oli teidän kanssanne jahdannut Suursaaressa Tsaikkaa, kuvaili että oli kuin äijä olisi istunut koneessa takaperin, kun aina kiskaisi vastaan.
Joo, mehän ammuttiin alas 23 hävittäjää Suursaaren valtauksessa vuonna 42. Mutta oma esikunta ei hyväksynyt kuin 15. Mäkin ammuin kolme siitä alas mutta puolitoista hyväksyttiin.


Laivue 32:een, koulutustoiminnasta

Kuva: via Virtaalilentäjät ry. kokoelma. - 31.8.1940 siirryitte laivue 32:een. Teillä oli siellä ensin Wasp-Fokkerit?
Joo, minä kävin välirauhan aikana Kauhavalla opettajaohjaajakurssin. Sen jälkeen menin laivueeseen ja meiltä täytyy lähteä ohjaajia kouluttamaan. Me, että ei meillä ole muita ohjaajaopettajakurssin käyneitä kuin minä. Niin minä siirryin Siikakankaalle. Siikakankaalla alkoi koulutus ja meillä oli siellä Fokkereita. Asuttiin Ruovedellä. Kun jatkosota alkoi me siirryttiin Hyvinkäälle. Hyvinkäältä oli sitten pitkä matka, torjuntalentoja tehtiin. Sitten meidät siirrettiin Uttiin. Utissa tuli määräys vaihtaa Curtissiin ja Utistakin oli pitkä matka Kotkaan, venäläisethän pommitteli Kotkaa paljon. Oltiin siksi aina myöhässä.
- 32:ssa oli paljon uusia ohjaajia. Kaikkihan olivat käyneet ohjaajakoulut aikaisemmin, mutta miten koulutus hoidettiin itse laivueessa? Olen kuullut, että 32:ssa koulutettiin hyvin uusiakin ohjaajia.
Kyllä. Kaikin puolin. Otettiin uusi poika siivelle ja opetettiin siinä. Se näki millä tavalla taistelulennoilla lennetään. Uusia poikiahan tuli yhtä mittaa.
- Joka laivueessa ei kuitenkaan ollut ilmeisesti näin hyvää järjestelmää? Jotkut ovat valitelleet, että he eivät saaneet laivueessa lainkaan opetusta.
Kyllä meillä oli ensimmäinen ehto se, että otettiin uusi poika siivelle ja opetettiin millä tavoin liikehditään ja muuta. Siitä lähdettiin, vaikkei vihollista näkynyt. Miten käytettiin aurinkoa ja pilviä hyväksi.
- Tapahtuiko opettaminen esimerkiksi siten, että sanottiin radiolla mitä tehdään ja tee perässä?
Joo. Seinäjoelta yksi Herttuan poika oli mun siipikoneena kauan. Kävi sitten niin, kun hajottivat meidät ja hän jäi 32:een (Fräntilä siirrettiin vastaperustettuun MT-laivueeseen, 34:ään), niin hänet ammuttiinkin alas. Sota vie...
- Uusilla ohjaajilla oli vakiopari, jonka siivellä he lensivät?
Paljolti oli vakioparit, jonka siivellä uusi lensi. Sitä nuorta miestä ei pantu toisen uuden siivelle. Fokkerissa kun ei ollut radioita eikä mitään, niin kun viholliskoneen näki niin se piti itse näyttää, vilkuttaa ja lähteä sinnepäin. Toiset tiesi sitten, että jaha, nyt jotakin on, ja käytiin katsomassa. Mutta Curtississa tuli radiot, niin pystyi paremmin.
- Miten teidän mielestänne radiot toimivat?
Ei ne oikein hyvin toimineet Curtiksessakaan.
- Vaativat säätämistä tai toimivat maassa muttei ilmassa?
Joo.


Curtissit koneena

- Miten Fokkerista siirtyminen Curtissiin sujui? Koneeseen koulutus, perehtyminen ja lentämisen ilo?
Mulla oli tyyppikoulutus se, että Utista kävin Lappeenrannassa ja takaisin. Siinä oli koko koulutus. Että vaan aloittaa lentämisen. Puolen tunnin koulutus. Olihan se parempi kone kuin Fokkeri, nopiampi ja hyvä liikehtimäänkin. Aseistushan siinä oli kanssa (heikko), kun rottapyssyjä oli kaikki. Ilmataisteluissa oli hyvän veroinen ryssien hävittäjien kanssa. Voi mennä kaartotappeluunkin. Ei Tsaikan kanssa mutta I-16:sta kanssa pärjäs. Ei se yhtään parempi ollut kaartotappelussa.
Kuva: via Virtaalilentäjät ry. kokoelma. - Aseet olivat varmaan teholtaan samaa luokkaa kuin Fokkerissa, kun ne olivat 7,5 millisiä? Vaikka siinä oli kaksi pyssyä enemmän, niin tuntuiko se avittavan yhtään?
No en tiedä. Oltiin Muolaanjärvellä ja tuli ilmoitus, että Valkeasaaressa kaksi ryssän hävittäjää koukkii. Me lähdettiin sinne Aimo Gerdtin (Aimo Emil Gerdt, SLM 655, s. 23.11.1919) kanssa ja tavattiin ne. Toinen lähti karkuun ja niin mä huusin Gertille, että painu perään. Minä jäin sitten kaartotappeluun sen toisen Tsaikan kanssa. Mentiin peräkanaa sitten, että kumpi oikaisee niin... Gerdt tuli sieltä takaisin, ei saanut sitä omaansa kiinni, ja seuraili sivulta tilannetta. Me vedettiin ja viimein ryssä oikaisi, niin mä sen ammuin niin, että se teki pakkolaskun. Tultiin takaisin niin lentueenpäällikkö Nurminen sanoi, että mikset sä tuhonnut sitä? Mene nyt piru siihen etulinjaan ampumaan. 'Ei sitä lasketa sun hyväksi, se on pakkolaskun vaan tehnyt.' Kyllä se siellä meni peltoa kyntään, mutta se jäi siihen. Matalatorjuntaa olisi ollut siinä, niin olisi saanut varmasti (it-tulesta silmilleen).
- Tsaikan kanssa kurvaa Curtissilla? Sehän on ollut sitten kerta kaikkisesti hämmästyttävän ketterä vehje, jos on Tsaikan kanssa vääntänyt ja pärjännyt?
Joo. Mutta se riippuu vähän sauvanheiluttajasta kanssa, että kuinka uskaltaa ja on oppinut koneensa tuntemaan. Pitää saada tuntuma - pyrstössä sen tuntee heti. Se on kumma kyllä, että ei sitä nopeusmittariakaan tarvinnut katsella, kun sen tunsi pyrstössä laskuunkin kun tuli. Samoin ilmataistelussa, nopeutta ei saanut menettää, se oli kaiken a ja o, se piti säilyttää.
- Kun oli tarpeeksi kokemusta, niin koko ajan tunsi ja tiesi miten kone ui?
Niin kuin Mersukin - tunsi että se sopi kätehen hyvin. Sen omasi tuntemaan hyvin.

- Te olitte Curtisseissa helmikuuhun 1943 saakka. Miten tuntui Curtissilla pärjäävään venäläistä kalustoa vastaan, sitten kun rupesi tulemaan uutta konetta vastaan?
Kyllä rupesi jo heikolta tuntumaan. Jos ei olisi Saksasta saatu Mersuja, niin olisi tullut hulinat päälle. Minä olin mukana hakemassa ensimmäisiä Mersuja. Koneet rupesi olemaan vanhoja ja loppuunajettuja, Curtissit, Brewsterit ja Fiatit. Jos ei ruvettu saamaan, niin se olisi ollut tulenrapinat.
- Teillähän Curtisseihin vaihdettiin nokalle kaksi raskasta konekivääriä. Miten ne tehosivat, avittivatko ne?
Minut määrättiin menemään Halliin, että laitetaan Curtikseen raskaat konekiväärit (moottorin) päälle. Minä vein sinne koneen ja minulla oli koti Ruovedellä. Menin kotiini ja sitten soitettiin, että nyt kokeillaan. Ei ne ruvennut, ei ne pelannut. Mä jouduin tulemaan takaisin sitten, kun eivät saaneet aseita pelaamaan. Vetoa ei kestäneet ollenkaan.
- Kova pettymys varmaan...
Joo. Ne oli ranskalaiset aseet.
- Miten ilma-ammunnasta, jos puhutaan Curtissista, niin mitä olivat aseiden suuntausetäisyydet?
Siinä 150 metrin päähän suunnattiin yleensä kaikissa koneissa mitä oli.
- Suunnattiinko aseet yhteen pisteeseen vai oliko erilaisia kuvioita?
Kyllä yleensä yhteen pisteeseen yritettiin. Harvemmin niitä suunnattiinkaan. Malmilla Mersuja suunnattiin. G-2:ssa oli rottapyssyt ensin mutta sitten tuli 13-milliset. Mutta ne vaan tahtoi olla vähän epävarmoja. Vetäessä eivät tahtoneet oikein pelata aina.
- Curtissinkaan 7,5-millinen ei tainnut tehota kuin aivan läheltä?
Joo.
- Miten aseet koneiden vanhetessa pelasivat?
Kyllä ne aika hyvin pelasivat, mutta Mersussa se tykki tahtoi mennä epäkuntoon. Meni vyö poikki tai poikkipäin hylsy. Joskus jos riepotti niin sen sai pelaamaan uudestaan. Karhilakin, kun tuli Saksasta Mersu jossa oli kolme tykkiä, otti siitä itselleen koneen. Kolme tykkiähän siivissä vei nopeutta pois paljon. Mutta Karhilalla ei aseet ollut pelannut monessa ilmataistelussa, niin joku ase nyt sitten pelaisi kun jätti tykit siihen. Sai sitten ammuttua alaskin.
- Teillä oli Curtissilla välillä hankalaakin Aunuksen puolella, kun koetettiin jahdata Pe-2:a ja oli muita nopeita viholliskoneita?
Joo, Pe:t vain vilkutti että hei hei. Mersulla sitten sai kiinni.


Saksassa Mersuja hakemassa

- Olette kirjoittaneet ainakin yhden artikkelin Mersujen hakumatkasta. Oliko ensimmäisellä reissulla, kun menomatkalla Pe-2 meni sata metriä Hanssin Jukkaa ylempää?
Hanssin Jukkahan meillä kuljetti mukana mekaanikkoja, aina samalle kentälle. Neljä vuorokautta Wiener-Neuestadtista Wienin eteläpuolelta, Unkarin rajalta lähdettiin.
- Montako kertaa olitte Saksassa?
Kaksi kertaa. Ensimmäinen oli 43 helmikuussa ja toinen toukokuun 13. 43. Kuukausi meni ensimmäisellä reissulla. Me oltiin Berliinin lähellä Werneuchen-nimisessä paikassa, missä meitä koulutettiin. Kolme tuntia 55 minuuttia minä Mersulla lensin. Kolme lentoa oli vanhalla mallilla, Emilillä. Sitten lähdettiin. Eihän ne meitä päästäneet millään sieltä, mutta Ehrnrooth sanoi että 'perkele, sota jatkuu, meidän on pian päästävä. Huomenna junahan.'

Niin mentiin junalla Wieniin, Wienin eteläpuolelle. Aika nopeasti päästiin rajan yli lentokonetehtaalle. Kun piti lähteä, niin siellä oli juhlat. Suolakurkku käteen ja viiniä! Seuraavana aamuna piti, 10.3.43, lähteä kotia, kun saatiin vähän kuntoa takaisin.
- Oliko se tällä reissulla, kun paluumatkalla Lahtelalla aukesi kabiini?
Joo, se oli ensimmäisellä reissulla Riikassa. Jäätiin sinne, Nyholmin kanssa tultiin, kun oltiin siinä samassa neljän koneen parvessa. Se, että menkää pojat tuonne ja ne laski takana. Tulivat takaisin seuraavana päivänä, vissiin etsivät sitä nahkatakkia. Me tultiin sen sijaan Nyholmin kanssa Malmille.
- Miltä Saksa vaikutti 43, kun myöhemmin muiden käydessä siellä 44 paikat alkoivat olla jo aika mäsänä?
(Fräntilä oltiin lähettämässä aluksi yöhävittäjäkouluun Saksaan kesällä 44) Meidät määrättiin lentämään mittarikoulutusta lennonopettajana. Mä Viimalla ajelin kuten määrätty. Mutta sitten muuttui, että ei valmiiksi koulutettuja Mersulentäjiä enää päästetä. Lähetetään sellaiset (joilla ei ole koulutusta). Ehanti ja koko porukka sitten internoitiin (toim. huom. välirikko Saksan kanssa tuli ennen kuin suomalaislentäjät pääsivät takaisin kotiin). Laivalla tulivat takaisin. Galland hoiti sitten asian siten, suomalaislentäjät pääsivät laivaan ja kotiin.
- Näkee että poliitikot tekevät päätöksiään mutta lentäjät puhuvat lentäjien puolesta.

- Kun kuukauden ehditte olla Saksassa, niin ehditte varmaan iltalomallakin käydä välillä? Millaiset olot siellä olivat?
Me kerran mentiin Berliiniin ja pirkele, tulikin häly. Me jouduimme suojaan ja aamuun asti. Ei päästy pois väestösuojasta. Ei ne ihmiset siellä, kova jyrinä kuului ja pommit putosi. Ei voinut nokkaansa ulos pistää.
Siellä oli mukava iltaisin istua sotilaskodissa. Sieltä sai akvaviittiä. Minä ison pyöreän pöydän ääressä haastatin saksmannia, mutta eihän ne sanaakaan ymmärtäneet. Hävisivät kuin tuhka tuuleen. Ei yhtään kaveria saatu muuta kuin tarjoilijasta. Meillä oli vääpeli sieltä, niin tuumattiin että pidetään sille illalliset. Sovittiin aika ja paikka mutta ei kuulunut poikaa. Aamulla kun kysyttiin, että mikset sä tullut - ei akka päästänyt.


Messerschmittillä lentäminen ja taktiikat

Virtaalilentäjät ry - Mauno Fräntilä. Kuva: Jukka O. Kauppinen / Virtuaalilentäjät ry. - Ensimmäisen satsin Mersut olivat vielä hyväkuntoisia, ei tainnut kovin pahoja sattua sillä reissulla?
Ensimmäinen erä tuli lentokonetehtaalta. Toinen erä oli käytettyjä. Ne oli G-6:a. G-2:ssa ei kestänyt moottori yhtään, kolmekinkymmentä tuntia ja meni vaihtoon. G-6:ssa ne alkoivat kestää paremmin.
- Mistähän se on mahtanut johtoa? Melkein kuvittelisi, että '44 valmistut moottorit olisivat olleet huonompia.
Mutta tämä oli helmikuussa '43. Ja ne oli vielä G-2:a. Vasta myöhemmin tuli G-6:a. Mutta ei ne, 30 tuntia oli lyhimmät kestoajat. Sai aina arvata, että saa nähdä kestääkö moottori.

- Miltä se tuntui, kun pääsi Saksaan ja istumaan Messerschmittiin Curtissin ja Fokkerin jälkeen?
No, en mä tiedä. Lentokoneelta se vain tuntui. Nopeutta siinä oli enemmän.
- Istui kuin hansikas?
Joo, sopi kätehen heti. Lasku- ja lentoonlähtö, piti olla tarkkana vaan. Mersussa oli aika pieni sivuperäsin, niin ei saanut nostaa heti persusta ylös vaan piti kiihdyttää hiljallensa ja jarrulla pitää suunta, että sitten kun rupesi sivuperäsin tehoamaan, niin ei ollut enää mitään vaikeuksia. Ja laskussa taas ei saanut päästää yhtään kaartamaan. Ajattelee, että sellainen yli kolme metriä pitkä moottori on siinä nenällä ja iso potkuri ja laskutelineet harottaa vähän, niin se kun lähtöö kurvaamaan niin ei muuta kuin että heitä irti kaikesta.
- Mitä Pokelan kanssa olen jutellut, niin hän on kertonut siitä, miten yritti olla tarkkana Mersukouluttajana, että saa opetettua lähtemisen oikein. Mitenkäs kun olitte Saksassa, saksmannithan eivät olleet uskoa, että miten te saatte niin pienille kentille koneet mahtumaan?
Ne puhuivat, että pitää liu'ussa olla nopeutta 220 (km/h). Me, että eihän se sovi jumalauta koko lentokentälle. Me tultiin 180:llä.

- Muuttuiko lentäminen tai taktiikat kun koneet vaihtuivat Mersuun?
Ei, kyllä se periaatteessa samalla tavalla paljon kävi. Se vain, että nousunopeus oli parempi kuin venäläisellä ja pääsi hyvin irrottautumaan. Ja yllätyshyökkäyksiä tietysti. Kun oli nopeutta, niin pääsi hyvin äkkiä tulemaan. Ei tarvinnut kauaa olla näkysällä.
Ryssäthän ei lähteneet koskaan seuraamaan syöksyssä. Heillä oli vissiin rajasyöksynopeudet niin pienet, että hajosi koko myllyt jos lähti perään. Ei ollut jatkosodan aikanakaan syöksyssä (ongelmia), ne nousi yhtäkkiä ylös. La-5 ja Jak-9.
Mersu oli erinomainen. Sillä pääsi aina irti kun löi nokan alas. Se nousi sitten kuin hissi, että oli äkkiä (vihollisen) yläpuolella.

- Kun MT oli hyvä kiipeämään, oliko kiipeäminen sitten irtaantumista vai hakeuduitteko uuteen hyökkäysasemaan?
Nopeuttahan ei saanut koskaan menettää. Piti aina vetää ylös vaan. Se hallitsee, joka ylempänä on. Nousukaarrolla pääsi hyvin äkkiä irti, kun veti ja katsoi miten kaveri tuloo. Sehän joutuu vetään tiukemmin. Kiristin vielä kun se yritti saada vähän ennakkoo ampuakseen. Mersu kun oli parempi nousemaan, niin sillä tavalla ne lähti viimein sitten menemään. Hyvin kätevä irrottautumiskeino sekin.
Ne yritti tulla nousukaarron mukana mutta se joka sisältä yrittää, niin siltä nopeus häviää vähitellen ja ennakkoa ei saa. Piti käyttää hyväkseen nousunopeutta, kun tiesi että ne Jak-9:t ja La-5:t ei olleet sen vikkelämpiä.
- Koukkimistaktiikka oli teillä koko ajan päätaktiikkana?
Kyllä. Yllätys, aurinkoa piti käyttää hyväkseen aina kun mahdollista.
- Jos näitte viholliskoneen, niin yrititte koukata auringon puolelle ja sitten lähestyä?
Kyllä. Piti aurinkoa ja pilviä pitää hyväkseen. Ja yllätys, jos pääsi yllättämään niin se oli aina edullista. Silloin pystyi hallitsemaan (tilannetta) ja vetämään uudestaan ylös. Ja taas ylhäältä.
- Nopeus oli aina tärkeintä, mutta entä Mersun hidaslento-ominaisuudet? Siinähän oli aukeavat solasiivet siivissä.
En oikein tiedä. Korkealla 10 000 metrissä se tuli niin veteläksi, että se sitten keinui vaan. Nopeus pieneni ja kaikkea. Ettei se äkkiä heittänyt mihinkään, vaikka nopeus häipyikin. Kyllä sen kanssa pärjäsi.
- Oliko Mersulla koskaan tilanteita, jossa oltiin vanhan mallin kurvatappelussa?
Harvemmin kyllä sellaiseen viitsi lähteä. Samoin kuin vastaanampumiseenkin. Airacobrassa kun oli 40-millin tykki, niin ei sen kanssa oikein... Se tuli kuin halko sieltä. Piti välttää sellaisia tilanteita, että olisi tasapeli. Liian vaarallista.
- Sanomalehti Pohjalaisessahan oli juttu, jossa muistelitte lämmöllä Mersua ja totesitte muun muassa, että "hyvin se kääntyikin, kun vain hampaat irvessä kiskoi."
Joo, kyllä sillä hämärän rajamaille sai vedettyä itsensä. Hämärti mutta ei silti aivan taju mennyt. Nopeus kyllä häipyi äkkiä kanssa tiukassa vedossa, yllättävän nopeasti.

- Millaista Mersun ohjaaminen ja ohjaamisen keveys/raskaus eri nopeuksissa oli Teistä?
Että kuinka raskaaksi se tuli? Kyllä se aika lailla mutta kun käytti flettneriä vähän apuna. Ei se hääppöinen ollut, flettneri, mutta kyllä se tehokas vaan oli.
Kerran, se oli '43, Suomenlahdella oli Boston III. Mä lähdin sen perään ja mentiin pilveen 500 metrin korkeudessa. Noustiin, noustiin, noustiin ja noustiin - seitsemään kilometriin ja aina vaan pilviä. Sitten tuli niin synkäksi, että menetin sen näkyvistä. Minä lähdin alaspäin ja ryssä syöksyy. Pellit nousoo ja 700 oli mittarissa. Minä, että kuinkahan tuossa käy. Hampaat irvessä kiskoin että sain suoraksi, kun tulin pilvestä. Vielä flettnerillä avuksi. 50 metrin korkeudessa merenpinnasta sain oikenemaan. Hiki tuli. Se oli silloin alkuaikoina kun Mersuja tuotiin.
Ajattelin että ei se pilvi ole paksu, mennään päälle. Kattotaan sitten. Ja seitsemään kilometriin noustiin. Että mistä pirkeleestä sitä pilveä oli niin paljon tullutkin.
- Boston nousi pilvessä, te näitte se koko ajan?
Joo, näin. Yritin ampuakin sitä. Pilvi tuli koko ajan tiheämmäksi vaan. En tiedä nousiko se sitten paremmin, sehän oli aika nopia kone, amerikkalaista valmistetta. Kyllä minä aina välillä sain tokattua kun noustiin, piti vähän mittariakin luurata, että mihin suuntaan ollaan menossa. Kaarto- ja kallistusmittaria, että ollaanko seljällään vai ei.

- Entä koneen kangistuminen sivuttaissuunnassa, rollaaminen?
Ne ei kangistuneet niinkään. Kyllä se veto tuntui rankemmalta. Kallistuksia sai kyllä syntymään.
- Oliko kone teidän mielestänne yhä täysin ohjattavissa suurissakin nopeuksissa, 600-700 kilometrin nopeuksissa vaa'assa?
Kyllä.
- Entä ohjattavuus hitailla ja keskinopeuksilla? Oliko se esimerkiksi taitolentokelpoinen?
Kyllä se. Mutta kyllä Mersu oli vähän raskas aiempiin koneisiin (Fokker D.XXI, Curtiss Hawk 75) verrattuna. Mutta parempi taistelukone.
Minä olin viime kesänä lentämässä Hornetin simulaattorilla. Pienet liikkeet sillä ohjaimella.
- Entä MT ohjaamomukavuuden kannalta? Oliko hansikas mukavasti ohjaimella? Ilmeisesti mittarit oli hyvin paikallaan ja oli helppo komentaa konetta.
Joo, sopi niin kätehen.
- Miltä ohjaamon ahtaus tuntui?
Siihen tottuu. Hartiat otti molemmin puolin laitoihin, että kyllähän siinä vähän kun piti joka puolelle luurata ilmatappelussa. Eipähän ollut liikoja kamppeitakaan päällä.
- Miten ulos näki?
Panssarilasihan siinä vähän taaksepäin vaikeutti, piti vähän potkiskella (peräsimestä) että näki.
- Entä kun ajoi esimerkiksi nousukaartoa, miten silloin näki taakseen?
Kyllä siitä näki yllättävän hyvin.
- Kuitenkin ilmeisesti tiukasti vyötettynä penkkiin, mutta pystyi silti näkemään taakseen?
Kyllä siitä peuhtaroitiin kovasti. Ei ne remmit niin tiukalla olleet, ettei vähän päässyt liikahtamaan.


Pohjalainen luonto nousi pystyyn...

- Näistä Teidän ilmavoitoistanne. Ilmasotakoululla sanoivat, että jossakin vaiheessa teiltä ei hyväksytty jotain ilmavoittoa ja lopetitte kokonaan niiden ilmoittamisen?
No joo, siellä oli sellainen porukka vastarannan kiiskejä, että lopulta vaadittiin enemmän näyttöä. Niinkuin Luukkanen sanoi Windin Hasselle ja Juutilaiselle, että kun te otatte puolet pois, niin hän ottaa kolmasosan.
- Sekin kun Suursaaressa hyväksyttiin vain se puolitoista.
Ne olivat sitten selviä tapauksia.
- Pidittekö mitään kirjaa edes omassa päässänne?
No kyllä, oikein lopullisesti minä katson että olisi kuusitoista.
Kerran juttelin Erik Lylyn (SLM 832, s. 5.8.1914) kanssa, joka oli Mannerheim-ristin ritari Karhusen laivueessa. Se oli Torniosta ja asui Ruotsin puolella. Se oli Kauhavalla minun tykönä yötä. Illalla istuttiin silloin, "kersut siitä Mannerheim-ristin ritarin teki." Tiedä sitten, mutta näin se sanoi.
Kuka tietää?
- Missä vaiheessa kränä syntyi?
Se tuli silloin, kun Nurminen ei hyväksynyt kun minä ammuin sen Tsaikan alas Kannaksella, kun ne kaksi Tsaikkaa koukkivat etulinjassa. Minä ammuin niistä toisen alas. Perkele pääsi karkuun se toinen. Toinen jäi pyörimään ja teki pakkolaskun pellolle. Sanoin, että olkoon nyt kirjoittamatta. En minä siitäkään kirjoittanut, sanoin että mitäs sitä sitten, kun et sitä hyväksy, niin olkoon kirjoittamatta.

- Oliko teillä loppuvaiheessa niin, että muut ilmoittivat vai itse?
Muutkin ilmoittivat paljon.
- Se on se, että pohjalainen luonto nousi siinä pystyyn...
Ajattelin että mitä tämä kannattaa... Enpä juuri suuremmin viitsinyt puhua sitten, syntyy vaan sellaista... Tällaisia tapauksia.
- Hemmo Leinon kanssa käytiin juttelemassa. Geustin tutkimusten mukaan Hemmo Leinolla kaksinkertaistettiin pudotukset. Venäjän arkistojen mukaan tapauksista missä hän on ollut mukana löytyi yli 20 pudotusta. Hän totesi, että ei hän siitä mitään viitsi puhua, koska se mikä on kirjassa, se on se virallinen. Muu sitten rupeaa nostattamaan heti hälyä.


Hyvät vaikutelmat jäi...

Virtaalilentäjät ry - Mauno Fräntilä. Kuva: Jukka O. Kauppinen / Virtuaalilentäjät ry.
Mauno Fräntilä ja Jukka O. Kauppinen Kauhavan Ilmasotakoululla.
- Teillä oli myöhemmin sotien jälkeen Torsti Tallgren yhtenä oppilaana. Hän on kovasti kehunut teitä ja maininnut, että esimerkiksi eräässä ilmataisteluharjoituksessa "Mauno Fräntilä, joka oli yksi kova ilmataistelija, hän minut harjoituksessa pudotti kolme kertaa 20 sekunnin aikana, ennen kuin pääsin mukaan. En minä Fräntilälle pärjännyt hetkeäkään, ennen kuin sain otteen ja alkoi kunnon vääntö." Teillä pitkän linjan lentokokemus näkyy heti siinä.
Pitäähän sen näkyäkin jo.

Kyllä hyvät vaikutelmat jäi. Kun lensin viimeisen lennon Pyryllä, niin pistin kabiinin kiinni, että tämä on taaksejäänyttä elämää. Se loppui nyt. Se tapahtui 1956, siihen saakka lensin täällä (Kauhavalla). Kerran kävin Fougalla lentämässä vielä. Suihkukoneella oli helppo lentää, ei mitään vääntöpyrkimyksiä. Parviaisen Erkin kanssa lensin, se sanoi että tee nyt startti sinä. Vedettiin taitolentoa, sehän oli sauvakone kokonaan taitolennossa, ettei jalkoja juuri tarvinnut käyttää yhtään. Fougahan oli suurin piirtein saman nopeuksinen kuin Mersu.

Virtaalilentäjät ry - Mauno Fräntilä. Kuva: Jukka O. Kauppinen / Virtuaalilentäjät ry.
Vasemmalta lukien: Pentti Aro (PLeLv 42, Blenheim-lentäjä), Aarno Siro (HLeLv 26, HC/FA/BW-lentäjä), lentomestari Mauno Fräntilä, Göran Bruun sekä Olli Korhonen Virtuaalilentäjät ry:stä.

Mauno Fräntilän kirje helmikuulta 2004 - tapauksia jatkosodan ajalta

(Toim. huom. Mauno Fräntilä kirjoitti ystävällisen kirjeen helmikuussa 2004, jossa hän kertoi muutamasta muusta tapauksesta jatkosodan ajalta)

Toukokuussa 2003, kun virtuaalilentäjät haastattelivat minua, jäi kertomatta pari tapausta jatkosodan ajalta, joissa elämäni oli pienestä kiinni.

Elokuun 20. päivänä 1943 olimme Helsingin suojauksessa Malmin kentällä Mersu-koneilla. Sanottuna päivänä tuli hälytys, että kaupunkia lähestyy yksinäinen pommikone, todennäköisesti aikomuksenaan kaupungin valokuvaus. Minut määrättiin torjuntatehtävään. Partiokaveriksi määrättiin muistaakseni vänrikki Laakso. Lensimme suoraan Tallinnan ja Pietarin puoliväliin rannikolle 3000 metrin korkeuteen. Yksinäiset valokuvauskoneet lähestyivät Helsinkiä Tallinnan korkeudelta ja palasivat samaa tietä takaisin.
Odotettuamme jonkin aikaa saapui Tallinnan suunnasta pommari 200 metriä alempana. Työnsin täyden kaasun päälle - ja moottorista alkoi kuulua kova pauke ja kolina. Säikähdin, että pääsikö vihollishävittäjä yllättämään. Mitään ei kuitenkaan näkynyt. Oliko tehtävä pakkolasku rannalle veteen? Moottori käydä moloskutti ja kun korkeutta oli 3000 metriä voisin yrittää takaisin Malmille Suomenlahden yli. Tein ratkaisun ja otin koneelle suunnan kohti Malmia. Keskellä Suomenlahtea moottori syttyi palamaan.
Korkeutta oli vielä 2000 metriä. Moottori kävi edelleen, vaikka olikin tulessa. Meri oli tyhjä, ei laivoja, joten oli jatkettava matkaa palavassa koneessa. Jos olisin laskenut mereen kuolema olisi ollut varma.
Olin yhteydessä Malmille radiolla. Maa lähestyi, mutta korkeuskin putosi. Ilmoitin, että hyppään heti kun saan maata jalkojeni alle, ellei korkeus lopu. Lopetin radioyhteyden ja pudotin kuomun mereen, irrotin turvavyöt. Ylitin Santahaminan. Nousin ja istuin ohjaamon laidalle, heittäydyin selälleni ja vedin laskuvarjon hantaakista heti kun peräsimet olivat menneet ohi. Varjo aukeni hyvin. Hyppykorkeus oli 200 metriä, ei paljoa enempää.

(Toim. huom. Kohtalokkaat lennot tapaus 258, kone MT-224)

Olin jo pari päivää aikaisemmin saanut kokemusta palavalla koneella lentämisestä. Olin palaamassa torjuntalennolta Malmille, kun ohjaamossa alkoi tuntua voimakas pensan haju. Samalla huomasin, että moottori oli tulessa. Ilmoitin radiolla tapahtuman ja että lasken määrätylle kiitoradalle. Näin tapahtui ja palokunta sammutti tulen. Öljynjäähdyttäjä tuhoutui. Sain lievän pensamyrkytyksen.

Olimme 22. kesäkuuta 1944 suojaamassa Tali-Ihantalan alueella pommikoneita. Ilmatorjunta oli kovaa. Koneeni sai osuman, moottori pysähtyi. Ilmoitin tapahtumasta partiokaverilleni Juutilaiselle. Nyt oli ratkaistava hyppäänkö vai yritänkö pakkolaskua. Korkeus putosi nopeassa tempossa, koska ohjattavuuden säilyttämiseksi oli pidettävä nopeutta vähintään 250 km tunnissa. Koitan pakkolaskua pellolle, mutta huomasin että pellot ovat niin lyhyet, ettei pituus riitä laskun tekemiseen.
Poikki peltojen oli tilaa enemmän. Pudotin kuomun, kiristin turvavyöt. Vähän ennen maahan osumista potkaisin oikealla jalallani sivuperäsintä, että kone osuu maahan siipi edellä, ettei se mene ympäri. Näin tapahtui. Löin nenäni tähtäyslaitteeseen, tähtiä näkyi kuin Otavassa. Nenää hoidettiin vuosia, jouduttu leikkaamaan neljä kertaa. Pakkolasku tapahtui Vahviala-nimiseen paikkaan, jossa oli raskaat tykistöpatterit.

Motto: "kaikki ei kuole sodassakaan".

Terveisin Mauno Fräntilä


Saatesanat

Tällä sivulla on lentomestari Mauno Fräntilän haastattelu. Fräntilää kävivät tapaamassa ja haastattelemassa 24.5.2003 Kauhavan Ilmasotakoulun Killan vuosijuhlan yhteydessä Jukka "Grendel" Kauppinen ja Olli "OK" Korhonen Virtuaalilentäjät ry:n toimesta. Kiitämme haastattelun edesauttamisesta lämpimästi Lauri Väisästä Tampereen Ilmasillasta sekä koko Ilmasotakoulun Killan väkeä.

Haastattelu: Jukka O. Kauppinen "Grendel".
Nauhoitus, purku ja värilliset valokuvat: Jukka O. Kauppinen
Lentokonekuvat via Virtuaalilentäjät ry kokoelma.

Copyright VLeLv Icebreakers / Virtuaalilentäjät r.y. / Finnish Virtual Pilots Association 2003.

 

  

Viimeksi muokattu: 2004-02-17 01:18