» Palaute

Historiaprojekti
Katso lisätietoja historiaprojektin kuvaus -sivulta
  virtualpilots.fi
In English 
 | perjantai, 14.12.2018 
 Sotahistoriaa» Kirjaudu sisään 

Kotisivu | Sotahistoriaa | WW2History-punanakokulma_siirtolentolanteen.html
  
Koettelemusten Vuosi Siirtolento - Länteen

Quick index: [ Koettelemusten vuosi, osa 1: siirtolento länteen | Saatesanat]


Punainen näkökulma: Koettelemusten vuosi, osa 1: siirtolento länteen

Kokemuksia Hangon rintamalta.
Kirjoittanut: V. F. Golybev
Vajennaja literatura: militera.lib.ru
Leningradin nimeen v. 2000

Suomeksi kääntänyt:
Paavo Kajakoski

Osa 1. Koettelemusten vuosi

Siirtolento länteen

Lokakuun 6. Moskovassa vastaanotettiin radiosähke Saarenmaan ( Ezel) saarelta:
"Suljen radiovahdin, menemme viimeiseen ja ratkaisevaan taisteluun". Mutta meidän erikoisosastomme ei vielä lentänyt apuun, koska se taisteli Moonzundskin (Mostsny??) saarilla.

Miksi pidäteltiin osaston lähettämistä ajoissa? Sitä me emme tienneet.

Lentokentälle ilmaantui laivaston VVS:n (Sotailmavoimat) komentaja esikunnan upseerien ja insinööri - teknisen palvelun saattamana. Hän antoi käskyn 13. IAP:n (Hävittäjälentorykmentti) komentajalle: vuorokauden kuluessa täydentää ryhmä lentäjiä ja taata sen lento Hangon lentokentälle 7. lokakuuta. Mutta meillä oli tuohon aikaan kaikkiaan kolme lentokonetta. Niihin liitettiin vielä kolme "ishatska"-konetta (I -16??) ja työ lähti täyteen käyntiin. Nelisentoista teknikkoa, motoristia, alkoi pikaisesti remontoida kaikkia koneita.

Minut kutsuttiin komentopaikalle. Siellä istui jo tuttuja lentäjiä. Rykmentin esikuntapäällikkö ilmoitti kokoonpannun ryhmän henkilöstön, joka oli nimitetty vahvistamaan lentoasetta, sijoitettuna Moonzundskin saarilla. Majuri Raitberg, rykmentin esikuntapäällikkö, luki:

- Luutnantti Vasiljev - ensimmäisen parven komentaja, hän on myös osaston vanhin, luutnantti Denisov - ensimmäisen parven vanhin lentäjä.

Denisov, kuin pistettynä, hypähti ylös ja keskeyttäen henkilöstöpäällikön huudahti:

- Minähän olen parven komentaja! Miksi minut yhtäkkiä alennettiin?

- Istukaa, toveri Denisov! Baisultanov on myös parven komentaja, mutta myös hän lentää vanhempana lentäjänä, - sanoi esikuntapäällikkö ja jatkoi käskyn lukemista. - Nuorempi luutnantti Staruhin - ensimmäisen parven lentäjä, luutnantti Golubev - toisen parven komentaja, hän on myös osaston varakomentaja, luutnantti Baisultanov - toisen parven vanhin lentäjä, nuorempi luutnantti Tatarenko - toisen parven lentäjä.

Sitten majuri Raitberg komensi valmistautumaan siirtolentoon Hankoon, kapteeni Ilinan, Hangon lento-osaston vanhimman, käyttöön.

Iltaan asti me tutkimme siirtolennon reittiä. Se kulki pitkin Suomenlahden keskiosaa, jonka rannikko oli 400 kilometrin matkalta vastustajan käsissä. Valmistelimme muutaman taisteluvaihtoehdon siinä tapauksessa, että kohtaamme vihollishävittäjiä. Paljon huomiota kiinnitettiin laskeutumiseen Hangon kentälle, jota tulitti jatkuvasti suomalaisten tykistö.

Meillä oli aikaa vielä aamuun saakka, joten me laittauduimme kaupunkiin, perheiden luokse. Sashenka, onneksi, oli kotona. Hän oli pitkään hiljaa, vilkuili terävästi, ikään kuin minä olisin muuttunut tuntemattomaksi.

- No, tavattiinhan...Kuinka minä olin huolissani, en pysynyt paikallani! Miksihän sinä, armas, olet niin laihtunut!

- Siinähän se menee, Sashenka. Jos olisimme kokonaan luusta, niin loput saavat sulaa. No huomenna lennän yhteen tehtävään ja jälleen palaan sinun luokse...

Minun sanojen jälkeen hän laski päänsä alas ja, minua katsomatta, kysyi:

- Sanopa ja älä vain petkuta. Onko totta, että sinä putosit koneella järveen? Sen kertoi minulle yhden lentäjän vaimo viikko sitten.

- Mitä sinä nyt, Sasha! Se oli kersantti Viktor Golubev kun sukelsi. Sekoittavat minut samannimisen kanssa...

Minä valehtelin, jotta en pelästyttäisi vaimoa.

Ah, kuinka aika lentää ennen eroa! Muutama tunti lensi ikään kuin silmänräpäyksessä...

Kello kahdeksan aamulla minä olin jo lentokentällä ja tarkastaessa konetta. Kiinnitin huomioni uudenmuotoisiin lisäsäiliöihin. Teknikko sanoi, että näiden säiliöiden kanssa voi lentää nopeudella 500 kilometriä tunnissa. Hän sanoi täyttävänsä ne koelennon jälkeen. Mutta minä vaadin ne täytettäväksi heti.

Lentokentän päällä minä käänsin bensiinihanan lisäsäiliöille. Kului vain kymmenen minuuttia ja moottori aivasti. Potkuri pyöri vapaasti. Selvä - bensaa ei tule säiliöistä. Käänsin hanan päätankille, ja moottori käynnistyi.

Minun laskeutumisen jälkeen leimahti riita. Joku teknikoista provosoi:

- Arkailee, muka hänellä moottori aivastelee.

Minähän sanoin lujasti:

- Täyttäkää säiliö ja antaa kenen tahansa toisen lentää minun koneella.

Sillä lensi minulle tuntematon VVS:n kapteeni - tarkastaja. Varttitunnin kuluttua hän laskeutui ja sanoi pöyhkeästi:

- Täytyy osata lentää ja tuntea kone.

Minä otin äänetönnä avaimen teknikon kädestä, avasin lisäsäiliön tulpan. Se oli täynnä bensiiniä. Jotta ei pääsisi pälkähästä minä nakkasin avaimen maahan ja menin tämän kapteenin luo ja sanoin:

- Konna!

Hän hävisi kuin tuulen viemänä. Silloin rykmentin insinööri Nikolajev käski täyttää kaikkien koneiden säiliöt ja toistaa koelennot. Mutta sitä ei onnistuttu tekemään: lentokentälle saapui lentoaseen komentaja.

Rykmentin KP:hen (komentopaikka) kokoontui VVS:n esikunnan upseerit, prikaatien ja rykmenttien johto. Komentaja ryhtyi läksyttämään rykmentin insinöörejä ja komentajaa. Nähtävästi hän oli myös saanut joltain kuulla kunniansa. Sitten hän kutsui Vasiljevin ja minut tekemään selkoa. Aluksi kysyi Vasiljevilta:

- Miksi osasto ei lennä?

- Koelennolla Golubev huomasi, että lisäsäiliöistä ei tule polttoainetta.

- Se ei ole totta. Golubevin jälkeen lensi tarkastaja. Säiliöt toimivat normaalisti. Missä on Golubev?

- Tässä hän, osoitti Vasiljev minua.

"Tarkastajan" maininnan jälkeen minut heitettiin tuleen. Minä kiristelin hampaita ja etsin häntä katseellani ympäröivien kenraalikomentajien joukosta, mutta en löytänyt. Homma haiskahti minusta oikeusistunnolta.

Komentaja tuijotti minua vakavasti. Tehtiin karkea loukkaus. Sanottiin muun muassa: "Sinä olet pelkuri, pelkäät lentää vaaralliselle alueelle, missä kuolee tuhansia ihmisiä". Nämä kenraalin sanat iskivät kuin veitsi minun sydämeeni. Minä varmaan kalpenin koska toverit katsoivat minua pelästyneenä. Tuskin hilliten itseäni minä vastasin, että on oikein yksinkertaista loukata alaista, mutta lentää viallisilla säiliöillä on paljon monimutkaisempaa. Ja lisäsin, että en ole pelkuri ja siksi teen lennon yksin, mutta jos en palaa tunnin kahdenkymmenen minuutin kuluttua, niin pyydän tarkistamaan muiden koneiden lisäsäiliöt.

Komentajan kiukku meni äärirajoille. Hän antoi käskyn - heti kaikki lentoon.

Vasiljev ja minä menimme hiljaisina koneelle. Minä annoin komennon Denisoville, joka oli kalpea kuin lakana ja levolliselle Tatarenkolle: "Koneelle, me lennämme..."

Teknikko, katsoen poispäin, auttoi pukemaan laskuvarjon. Nähdessäni kyyneleitä hänen silmissään minä sanoin harmissani:

- Mitä sinä siinä... Ollaan elossa, ystävä!

Käynnistin moottorin, savupöllähdyksiä lenteli koneen ympärillä, peitteli saattajat ja nyt minä näin, että starttipaikalle juoksee majuri Raitberg ja heiluttaa kättään. Minä vähensin kierroksia. Hän hyppäsi tasolle ja pidellen kiinni kabiinin reunasta kumartui ja sanoi kovalla äänellä:

- Jos säiliöt eivät tule toimimaan, laskekaa Byitsen kentälle Kronsdtatissa. Tämä on eversti Romanenkon määräys. Minä kerroin myös Vasiljeville...

Minä nyökkäsin ääneti ja rullasin kiitoradalle.

Me kuusi otimme kurssin länteen. Siipien alla liukui kaunotar Kronsdtat, sen jälkeen Tolbuhin majakka. Ja nyt sitten yksi, sitten toinen, kolmas kone alkoi heiluttaa siipiään - merkki tekniikan pettämisestä. Aivasti minunkin koneen moottori. No niin, marssireitillä lennon sijasta teimme ryhmäkoelennon...

Vasiljev kulki kärsivällisesti kurssilla vielä viisi minuuttia, sitten antoi merkin ja kääntyi takaisin kentälle. Teki kaksi kierrosta, ampui punaisen raketin - pyysi lupaa laskeutumiseen ja laski onnistuneesti Byitsen kentälle.

Muutaman minuutin kuluttua seisontapaikalle koneittemme lähelle kerääntyi lentäjät ja teknikot, saapui 71. rykmentin komentaja everstiluutnantti Koronets - yksi kaikkein rakastetuimmista ja rohkeimmista lentoaseen komentajista Itämerellä. Hän kuunteli tarkkaavaisesti luutnantti Vasiljevia, käski rykmentin insinöörin heti etsimään vian lisäsäiliöiden bensiinijärjestelmästä ja vei meidät ruokalaan aterialle.

Vasiljev, aina rauhallinen, maltillinen, tuli minun luokse ja sanoi kiihtyneenä:

- Kyllä, Vasil, näitten säiliöiden kanssa me vielä laskemme housuihimme. Mennäänpä etsimään vikaa teknikkojen kanssa.

Niin me nostimme hihamme ja ryhdyimme työhön.

Iltaan mennessä peräjälkeen kentälle laskeutui kaksi U-2 - konetta. Niillä lensivät vanhempi insinööri Nikolajev, erikoislaitteiden insinööri, korjausosaston mekaanikko ja rykmentin erikoisosaston päällikkö Koshevoi.

Koko illan meidät yksi kerrallaan kutsuttiin rykmentin komissaarin maakorsuun, missä Koshevoi tarkkaan kuulusteli jokaista meistä: yritti paljastaa pelkureita.

Seuraavana aamuna minut ja Vasiljev komennettiin suorittamaan koelento vielä kerran. Minä kategoorisesti kieltäydyin ja ehdotin henkilökohtaisesti Nikolajeville käyttää maassa kaksikymmentä minuuttia lisäsäiliöillä, ja jos moottori kuumenee, tehdä se ehkä taukojen kanssa. Insinööri istui koneen kabiiniin ja starttasi moottorin. Piti sammuttaa kaksi kertaa - moottori kuumeni. Mutta kahdenkymmenen minuutin kuluttua moottori aivasti kerran, toisenkin ja potkuri, pyörien hetken vapaana, pysähtyi. Nikolajev, hikoillen, nousi koneesta ja, puhumatta mitään, hävisi jonnekin. Hän palasi tunnin kuluttua sanoi, että huomenna toimitetaan vanhanmalliset lisäsäiliöt, mutta näistä pumpataan polttoaine pois ja puretaan koneista.

Pinosimme kaksitoista säiliötä kolmenkymmenen metrin päähän seisontapaikasta, mutta Koshevoi jatkoi kuulusteluja. Keskustelussa hänen kanssaan minä sanoin, että viidestä lentäjästä kuudesta minä panen pääni pölkylle. He eivät elä itseään varten. Hän kysyi:

- A kuka elää itseään varten?

- Etsikää itse, - haluttomana nimetä Denisovia, minä vastasin.

Seuraavana päivänä vanhanmallisia säiliöitä ei tuotu.

Ei niitä tuotu myöhemminkään, mutta sodassa, vaikka lentokoneita oli vähän, lentäjä ei istu toimetonna. Siksi 9. lokakuuta päivän toisella puoliskolla me saimme tehtävän suorittaa rynnäköinnin Nizinon lentokentälle Pietarhovin alueella. Nämä ja muut taistelulennot tulivat vähitellen mieltäpainavaksi taakaksi.

10. lokakuuta illan lähetessä lensi odottamatta Hangon kentältä kapteeni Belousov. Minä menin Vasiljevin kanssa rykmentin esikunnan korsuun.

Vasiljev tunsi hyvin Belousovin ja minä olin kuullut paljon hänestä: kuuluisa hävittäjälentäjä, rynnäkköiskujen mestari vihollisen laivoja ja lentokenttiä vastaan, lujatahtoinen ja voimakas ihminen. Hänen onnistui voittaa itse kuolema: hän sai pahoja palovammoja jo 1938 suorittaessaan taistelutehtävää ja säilyi hengissä, lääkärien äärimmilleen hämmästellessä. Minä tiesin myös, että Neuvostoliitto - Suomi - sodan aikana, ei vielä tervehtyneenä, hän taisteli vihollisen kanssa ja sai urheudesta Punaisen Lipun kunniamerkin.

Lähellä korsua me näimme nahkatakkisen, leveäharteisen miehen istuvan hirrellä. Vasemmassa kädessä hän piti lentopäähinettä. Hän näytti väsyneeltä.

- Päivää, toveri kapteeni, minkälainen kohtalo tuo tänne? - huudahti Vasiljev.

Kapteeni käänsi nopeasti päätään, yritti nousta, mutta, vain kohottautuen, istui uudestaan ja jotenkin sydämellisesti, pehmeästi sanoi:

- Sinäkö se olet, Misha? Terve... Päivää sankarit, hauska nähdä teitä. Varmaankin yhteinen kohtalo toi meidät tänne. Suokaa anteeksi, että minä istun - jalkoja särkee kovin. Istukaa viereen, jutellaan. Kertokaa, mitä teille kuuluu?

- Parempi, että te kerrotte, toveri kapteeni. Mehän tulimme teidän luokse ojentamaan auttavan kätemme! Miten siellä saarilla ja Hangossa? Miten fasistit toimivat ilmassa, minkälaista taktiikkaa käyttävät?

Kapteenin palovammaiset kasvot kirkastuivat.

- Ettäkö apujoukkoja? Sepä olisi hienoa, ystäväiseni! Lentäjiä on jäljellä Hangossa aivan vähän, heillä on kovin raskasta... Ja minun piti tällaisena vaikeana aikana lentää pois sieltä: pitää nopeasti toipua.

Me istuimme korsussa pimeään asti. Belousov kertoi meille  yksityiskohtaisesti ilmataisteluista, joukkojen vaikeasta tilanteesta Moonzundskin saarilla. Suurin osa lentäjistä, jotka aloittivat sodan siellä, on saanut surmansa. Tallinnan menetyksen jälkeen kaksi parvea  I-16-koneita ja parvi "Tsaikkoja" Hangon ryhmästä lensivät Ezelille vahvistaakseen ilmapuolustusta. He taistelivat siellä säästämättä voimiaan ja henkeään. Jokunen palasi. Nyt Hangossa on jäljellä kolme I-16 taistelumiehistöä, kaksi " Tsaikkohin" ja yksi MBR-2:een - se lentää yöllä tiedustelulentoja. "Teidän kuusi konetta ja vielä 29. sarjan I-16-koneita, se on suuri voima. Lentäkää pikimmiten..."

Illallisen jälkeen me kuusi lentäjää tulimme korsuun Leonid Georgijevits Belousovin luokse. Hän kertoi yksityiskohtaisesti, kuinka startata ja laskeutua Hangon lentokentällä silloin, kun vastustajan tykistö tulittaa ja tauoista tulitusten välillä.

Toisena päivänä Leonid Georgijevits ei voinut enää viipyä lentokentällä ja itse tein kaksi rynnäköintilentoa...

Illalla aterian jälkeen korjausosaston iäkäs mekaanikko, reservistä kutsuttu, pysäytti minut ja Vasiljevin ruokalassa ja kysyi:

- Oletteko te " Ishakkien" lentäjiä? Puhutaan, että uudenmalliset lisäsäiliöt eivät toimi? Ennen mobilisaatiota minä ripustelin niitä koelentäjien kanssa ja niitä kovasti kehuttiin. Näyttäkää niitä minulle huomenna, jos voitte.

- Ei vain voimme, vaan pitää näyttää, - minä vastasin hänelle. - Tulkaa aamulla kello seitsemän. Säiliöt makaavat seisontapaikalla lähellä " Ishakkia" numero kolmenkymmentäkolme.

- Hyvä on.

Minä ja Vasiljev vilkaisimme toisiamme ja menimme lepäämään vanhaan ruutikellariin - kaikkein lujimpaan. Varmaankin mahtavin varustus koko Kotlinin saarella.

Aamulla, kun minä tulin koneelle, meidän uusi tuttu istui kyykkysillään säiliöiden vieressä ja käpelöi jotain säiliöiden teräsputkia. Minut nähdessään hän nousi ja tervehtimättä kysyi:

- Kuka tarkasti säiliöt?

- Kuka? Kyllä niitä katsoi kaikki, jopa melkein lentoaseen komentajaan saakka.

- Missä on sinun teknikko, luutnantti? Minä tarvitsen lujan piikin ja pyöreän viilan, minä kunnostan nämä säiliöt muutamassa minuutissa, - vakuutti hän.

Minä hain motoristin, käskin hakemaan tarvittavat työkalut ja auttamaan mekaanikkoa kaikin tavoin.

- Ei minua tarvitse auttaa, tuo sinä motoristi vain työkalupussi!

Minua kiinnosti kovasti tuo kaikki, menin säiliöiden luokse. Tehtaan mekaanikko työnsi sormensa poistoputken päähän.

- Katso, tuossa on kuljetusproppu, se pannaan sinne ennen lähetystä varastossa, jotta sinne ei menisi kosteutta ja likaa...

Kaikki osoittautui typerryttävän yksinkertaiseksi. Ja niin kävi, että yksinkertainen tehtaan mekaanikko, kuten sanotaan, niisti kaikkien lentorykmentin insinöörien ja eri tarkastajien nenät, joiden takia me lentäjät melkein jouduimme sotaoikeuteen.

Luutnantti Vasiljev käski ripustaa säiliöt hänen ja minun koneeseen ja meni pyytämään lupaa koelennolle.

Puolen tunnin kuluttua me olimme ilmassa, vedimme muutaman kerran matalalennossa kentän yli, sitten teimme parina taistelukäännöksen ja laskeuduimme. Säiliöit toimivat erinomaisesti. Heti meidän jälkeen nousivat ilmaan myös muut neljä konetta. Lentäjät raportoivat, että säiliöit toimivat normaalisti, vain luutnantti Denisov ilmoitti, että suurilla kierroksilla moottori tärisee voimakkaasti. Hän oli todennut tämän tärinän aikaisemminkin, mutta se oli heikompaa. Meidän osaston komentaja käski täyttämään pääsäiliön ja itse starttasi Denisovin koneella. Laskeutumisen jälkeen hän käski teknikon kirjoittaa kaavakkeeseen, että moottori toimii normaalisti kaikilla kierrosalueilla. Sitten hän vei Denisovin sivulle ja sanoi hiljaa: " Sinä täriset, eikä moottori", - ja meni rykmentin komentopaikkaan raportoimaan suoralla puhelinlinjalla prikaatin komentajalle eversti Romanenkolle valmiudesta lentoon. Romanenko kiitti ja pyysi ilmoittamaan sen mekaanikon nimen, joka löysi vian.

Nyt me odotimme käskyä lennolle, vaikka kuulimme meteorologilta, että päivän toisella puoliskolla sää huononee äkillisesti. Ja niin myös tapahtui - koko illan ja yön valui vettä. Aamulla me kuljimme märkää Petrovskin puiston polkua ruokalasta lentokoneille. Pilvet kulkivat matalalla, tuuli liehutti ikivanhojen puiden latvoja.

- Tällaisessa säässähän Hankoon pitää lentää, sanoi Alim Baisultanov, ei yksikään "Mersu" nouse torjuntaan.

- Jaa ei, Alimushka, tasan kuukausi sitten kolmaskymmenes syyskuuta, kun minä tällaisessa säässä lensin aseistamattomalla koneella pitkin Laatokkaa, minua vastaan iski ei vain yksi, vaan neljä "Mersua". Ja tänään on taas kerran kolmaskymmenes päivä... - minä sanoin, hymyillen.

Ja niinhän siinä kävi! Meidät sai kiinni päivystäjä ruokalassa ja huudahti, että Hangon osastosta joku puhelimeen.

- No, siinähän tulee tehtävä, - totesin minä synkästi. - Siitä vaan, Misha, minä tulen...

Esikunnan operatiivinen päivystäjä sanoi puhelimessa:

- Kirjoittakaa ylös tai muistakaa käsky: luutnantti Vasiljevin osasto lentää klo kymmenen nolla-nolla Hangon lentokentälle, siellä on hyvä sää. Selvä?

- Kaikki ymmärretty, toveri päivystäjä.

Tavoitettuani toverit minä ilmoitin saadusta käskystä. Kukin otti vastaan minun sanat luonteensa ja temperamentin mukaisesti.

Hilpeä ja vilkas Alim Baisultanov, jatkuvasti intoillen tappeluun äänekkäästi huudahti "Ässät!"

Denisov kalpeni ja pieniä hikipisaroita ilmestyi hänen otsalleen. Vasiljev katsoi rauhallisesti rannekelloaan ja sanoi tasaisella äänellä:

- Yhdeksään mennessä tarkastetaan koneet, erityisesti polttoaine, aseiden kokeilu suoritetaan maassa.

Klo 9.30 tarjoilija Tanja (me kutsuimme häntä Punatukaksi) toi meille koneille vahvaa teetä, piirakoita ja suklaalevyjä. Mehän mentiin sekaisin. Minä suutelin Tanjaa ja ojensin hänelle suklaalevyn. Hän sanoi, että hän säästää sen ja palauttaa, kun minä lennän takaisin.

- Kiitos, Tanetska, ehdottomasti minä palaan...

Kolme "Ishatskaa" kiihdytti moottoreitaan ja meni starttiin. Kahdenkymmenen sekunnin kuluttua irroitti myös minun parveni jarrunsa. Yhtäkkiä lähtökiidon lopussa Denisovin kone jotenkin kääntyillä, sitä vietiin oikealle, sitten pöly peitti sen. Ja kun minä, laskutelineitä nostaessani, vilkaisin siihen paikkaan, hävittäjä makasi rungollaan pyrstö eteenpäin.

Minä saavutin Vasiljevin, menin lähemmäksi hänen konettaan ja osoitin kädellä alas. Vasiljev ymmärsi ja nyökkäsi vastaukseksi.

Me lensimme pilvien alla. Äkkiä Vasiljevin siipikone vaaputti jyrkästi siipiään, sitten kääntyi ja lähti takaisin. Pian tämän manööverin toisti Alim Baisultanov. Minä katsoin neuvottomana vasemmalle Tatarenkoon päin: hänen koneensa, vähentäen nopeutta, liukui suoraan veden pintaa kohti. Potkuri pyöri vapaasti. Mutta nyt kone lisäsi nopeutta, myös Tatarenko kääntyi kentälle, jolta me vasta startattiin. Jotakin tapahtui...Mutta mitä? Syy lentäjien palaamiseen selvisi meille seuraavana päivänä. Mutta nyt oli kuudesta startanneesta jäljellä kaksi. Minä siirryin Vasiljevin rinnalle, osoitin kädellä eteenpäin ja alas. Me tulimme matalalentoon, jatkaen länteenpäin...

Hangon niemimaan lentokentällä meitä odotettiin. Ei me ehditty oikein hypätä kabiinista, kun kymmenen ihmistä jo tarttui koneisiimme ja työnsi ne pyrstö edellä naamiointiverkkojen alle suojakaivantoon. Ja samalla ympärillä jyrähteli ammusten räjähdyksiä. Niin lähelle ne iskeytyivät, että minä kumarruin ja kyykistyin. Minusta tuntui, että kaikki rakennelmat romahtavat. Kyllä minulle piti nauraa, varmaankin minä olin koominen näky...A illalla tuli ilmoitus siitä, että huomenna lentää vielä kolme I -16 - konetta ja pitää hoitaa vastaanotto.

Myöhään yöhön me, kuten sanotaan, astuimme ruotuun - no totta, toistaiseksi teoreettisesti.

Meitä varoitettiin erityisesti, jotta emme sekoittaisi meidän "Tsaikkojamme" suomalaisten kanssa. Sanottiin myös, että lentokentälle on tullut parin viikon ajan neljä, joskus viisi "Spitfireä", vaaputtavat siipiään - kutsuvat taisteluun, mutta Hangossa on toistaiseksi vähän voimaa.

Vihollisen tykistö tulitti koko yön. Me asetuimme betoniseen suojaan, mutta nukuttiin huonosti. Tulitukseen täytyy täällä tottua...

Aamulla lensivät tänne meidän kolme jälkeenjäänyttä " Ishatskaa", Baisultanovin, Tatarenkon ja Ctaruhinin ohjaamina.

Suomalaiset tykkimiehet havaitsivat heidät aikaisemmin kuin me, ja, kun he vielä rullasivat suojaan, alkoi lentokentän tulitus. Rullaten paikalle, he hyppäsivät kabiinista ja, kannatellen jalkoja hakkaavia laskuvarjoja, kiirehtivät suojaan.

Baisultanov raportoi Vasiljeville, että he kaikki kolme palasivat takaisin jälleen lisäsäiliöiden takia. Teknikot olivat syyllisiä. Mutta viat korjattiin ja koneet olivat täysin luotettavia.

Ennen lounasta kapteeni Ilin ja AE:n (lentolaivueen) komissaari Biskup antoivat taistelutehtävät. Meidän pitäisi antaa tukea meidän joukoillemme, jotka kävivät raskasta puolustustaistelua Dagon?? saarella. Ja vielä suojata ilmasta merijalkaväkeä, heidän valmistautuessa maihinnousuun naapurisaarelle.


Saatesanat

Artikkeli on julkaistu alun perin venäläisellä sotahistoriallisella sivustolla RKKA.RU.
Artikkeli on käännetty suomenkielelle ja julkaistu sivuston ylläpitäjien ja kirjoittajien luvalla. Erityiskiitokset Alexander Kiyanille ja Pavel Aptekarille yhteistyöstä.

Kirjoittanut: Kirjoittanut: V. F. Golybev
Kääntäjä: Paavo Kajakoski.

Article originally published by the online military history site RKKA.RU and translated and published in Finnish by the kind permission of RKKA.RU. Special thanks to Alexander Kiyan ja Pavel Aptekar for their cooperation.

Copyright RKKA.RU & Virtuaalilentäjät r.y. / Finnish Virtual Pilots Association 2004.

 

  

Viimeksi muokattu: 2005-01-22 20:18