» Palaute

Historiaprojekti
Katso lisätietoja historiaprojektin kuvaus -sivulta
  virtualpilots.fi
In English 
 | tiistai, 21.08.2018 
 Sotahistoriaa» Kirjaudu sisään 

Kotisivu | Sotahistoriaa | WW2History-punanakokulma_pohjolantaivaalla.html
  
Pohjolan Taivaalla

Quick index: [ Pohjolan taivaalla | Saatesanat]


Punainen näkökulma: Pohjolan taivaalla

Pohjolan taivaalla

P. N. Ivanov, 1973
Kirjasta "Siivet meren yllä"
Osa 6 "Pohjolan taivaalla"
"Vajennaja literatura": militera.lib.ru

Suomeksi kääntänyt:
Paavo Kajakoski

Valmistellessaan hyökkäystä Neuvostoliittoon, saksalais-fasistinen johto kehitti eritellyn suunnitelman "Sininen naali", jolla laskettiin katkaistavaksi meidän pohjoiset merireitit, tuhota Puna-armeijan pohjoisen sivustan joukot neuvosto-saksalaisrintamalla, tuhota Pohjoisen laivaston alukset ja lentoase ja vallata Neuvostoliiton Pohjola.

Pohjois-Norjan ja Suomen lentokentille keskitettiin lentoyhtymiä ja yksiköitä 5. saksalaisesta lentolaivastosta ja Suomen Ilmavoimista kaksi pommituslaivuetta, yksi hävittäjälaivue ja muutamia erityislento-osastoja. 230 lentokoneesta, jotka vihollinen sijoitti, noin 200 oli siihen aikaan uudehkoja tyyppejä ME-109, ME-110, JU-88, HE-111.

Lentoyksiköitä täydennettiin valiolentäjillä, jotka olivat saaneet taistelukokemusta Ranskassa, Englannissa, Puolassa, Kreikassa ja Norjassa.

Sijoittuen 13:sta vakituiselle ja operatiiviselle lentokentälle, vastustaja toivoi lentoaseen takaavan jalkaväkensä ja merivoimiensa tien iskeä Puna-armeijan joukkoja, Pohjoisen laivaston tukikohtia, aluksia ja lentokenttiä vastaan.

Neuvostoliiton Pohjolan puolustus kuului maalla Karjalan rintaman joukoille (14. armeija), Arkangelin sotilaspiirille ja merellä - Pohjoiselle laivastolle.

Pohjoisen laivaston VVS (Ilmavoimat) (komentajanaan lentokenraalimajuri A. A. Kuznetsov, 1943 lähtien - lentokenraaliluutnantti A. H. Andrejev; sotakomissaarina rykmentinkomissaari M. I. Storubljakov, lokakuusta 1942 lähtien poliittisen osaston päällikkö - eversti N. S. Aleksandrov, esikunnan päällikkö eversti A. I. Zenkin, 1943 lähtien - lentokenraalimajuri E. N. Preobrazenkiy) liittyi sotaan, kokoonpanossaan 72. ja 118. lentorykmentit, 49. erillinen lentolaivue ja 24. yhteysosasto, joiden koneet olivat 28 hävittäjää tyyppiä I-15bis, 17 I-153 ja 4 I-16-konetta, 11 SB pommikonetta, 49 MBR-2-vesikonetta ja 7 GST:tä (yhteyskonetta?).

Taistelu vihollisen kanssa merireiteillä ja Karjalan rintaman merellisellä siivellä sitoi Pohjoisen laivaston sotatoimiin koko sodan ajaksi.

Murmanskin suuntaan

Valtakunnan rajalta Murmanskin suuntaan hitleriläiset pääsivät kaikkiaan vain muutaman kymmenen kilometrin verran. No, tämä etäisyys osoittautui viholliselle ylipääsemättömäksi. Aloittaessaan sodan, saksalainen sodanjohto laski suunnitelmissaan valloittavansa Murmanskin "päätepisteenä hyökkäykselle Neuvostoliiton Pohjolan jalkaväki-, meri-, ja ilmavoimia vastaan".

Aamunkoitteessa 29. kesäkuuta 1941 saksalais-suomalaiset joukot ilma-aseen ja tykistön tukemina lähtivät hyökkäykseen 300-kilometrisellä rintamalla Titovkan kylästä Motovskon lahden rannalta Kuolajärveen asti. Samanaikaisesti vastustajan alukset ja lentoase, keskitettyinä norjalaisiin tukikohtiin ja lentokentille, aloittivat toiminnan Pohjoisen laivaston yhteyksiä vastaan. Erityisesti aktivoitui vihollissukellusveneiden toiminta. Hitleriläiset alkoivat tuntua intensiivisesti linjalla Tromssa - Vardö - Kirkenes - Petsamo.

Vihollisen lentoase voimisti tiedustelutoimintaansa, laski miinoja Kuolan lahdelle ja Vienanmeren suulle ja pienin osastoin yritti suorittaa pommitusiskuja Murmanskin satamaan, Kirovskin rautatielle, Vienanmeren-Itämeren kanavaan, lentokentille ja meidän alusten tukikohtiin.

Merenpuoleisella siivellä vastustajan 19. vuoristoarmeija suoritti iskuja Titovkan kylään. 30. päivän lopussa kesäkuussa hitleriläisten onnistui ylittää Zapadnaja-Litsa-joki.

Vihollinen raivostui. Neuvostojoukkojen asemien päällä risteili kymmenittäin pommikoneita ja hävittäjiä. Hitleriläiset roistot "Narvik"-mitaleineen julkeasti, täydessä pituudessaan, hyökkäsivat maalista toiseen puolustuslinjojamme vastaan. Maistellen hopeaa voittoa, armeijakunnan komentajana kenraali Dietl aiemmin kirjoitti käskyyn, minne ja koska kunkin saksalaisen rykmentin tuli mennä. Nimettiin myös paraatin ajankohta Murmanskissa. Mutta vihollisen laskelmat eivät olleet hyvin perusteltuja.

Taistelua 14. jalkaväkidvisioona kävi hämmästyttävällä sitkeästi ja järkkymättä.

Puolustautuvan jalkaväen tueksi heitettiin melkein koko 14. armeijan 1. sekalentodivisioona (komentajana eversti M. M. Golovih) ja Pohjoisen laivaston VVS. Pohjoisen laivaston lentäjät suorittivat jopa 150 lentoa vuorokaudessa, tekivät pommitusrynnäkköiskuja vastustajan joukkoja ja sotilaallisia kohteita vastaan. Neuvostoliiton Pohjolan siivekkäät puolustajat ymmärsivät hyvin, että näinä päivinä ratkaistaan heidän laivastonsa kohtalo.

29. kesäkuuta 14 SB-pommikonetta kahtena osastona, suojanaan 11 I-15-konetta suorittivat pommitusiskun Liinahamarin satamaan, aiheuttaen tulipaloja. 1. heinäkuuta 8 SB:tä saattajinaan 3 I-153 ja 9 I-15-konetta pommittivat kolonnaa vastustajan joukkoja Petsamo - Titovkan tiellä. Maalialueella hävittäjät sitoivat ilmataisteluun 14 ME-109- hävittäjää ja ampuivat 4 vihollista alas. Samana päivänä 9 I-16-konetta komentajanaan kapteeni S. V. Tsaritsanskij rynnäköivät vihollisen joukkoja Petsengan sataman alueella ja Luostarin lentokenttää. Viisi kertaa lentäjät hyökkäsivat maaliin ja kylvivät viholliseen lyijyä. Palatessaan kentälleen niitä vastaan hyökkäsi 15 vihollishävittäjää. Pohjoisen meren lentäjät ryhtyivät taisteluun ja ampuivat 4 ME-109-konetta alas. Kapteeni S. V. Tsaritsanskij kuoli sankarikuoleman tuossa taistelussa.

Meidän pommikoneemme tekivät iskuja myös Zapadnaja Litsa-joen ylimenopaikkoja ja vastustajan tykistöpattereita vastaan Kutovan alueella.

7. heinäkuuta 9 CB:tä johtajanaan kapteeni A. A. Zadvornikov suorittivat pommitusiskun Höybuktmoenin lentokentälle ja tuhosivat siellä 15 viholliskonetta.
 
Taistelussa 52. jalkaväkidvisioona, laivaston alusten ja ilma-aseen aktiivisella tuella ja merimaahanlaskujoukkojen avulla vihollisen joukot pysäytettiin ja heitettiin Zapadnaja Litsa-joen yli. Hitleriläiset jättivät taistelukentälle yli 1200 sotilaan ja upseerin ruumista.

Armeija "Norjan" hyökkäyksen luhistuminen vihastutti Hitlerin. Direktiivillä 30. heinäkuuta 1941 riivattu Fuhrer käski onnettomien taistelijoiden keskeyttää hyökkäys Kantalahden alueella, uhan poistamiseksi vuoristoarmeijakunnan siivellä Motovskan lahdella. 5. lentolaivasto sai tehtäväksi tukea vuoristoarmeijakuntaa, joka sai vahvistukseksi Kreikasta jalkaväkidvisioonan. Hitler vaati 1. lokakuuta mennessä "lopettamaan Murmanskin".

Neuvostojohto ryhtyi myös toimenpiteisiin. Karjalan rintaman 14. armeijaa täydennettiin 186. jalkaväkidvisioonalla, johon meni vapaaehtoisia merimiesosastoja, jotka olivat jo osallistuneet taisteluihin. Armeijan päävoimat keskitettiin Murmanskin suunnan puolustuslinjoille.

Laivastossa lisättiin lentoaseen yksiköiden määrää. 29. elokuuta 1941 Pohjoisen laivaston Päämajan päätöksellä laivasto sai 42 hävittäjää, niiden joukossa 10 MIG-3-konetta. 19 DB-3f-konetta laivasto sai Itämeren ja Tyynenmeren laivastoilta.

Taatakseen Vienanmeren laivasto-osaston alusten taistelutoiminnan pohjoisen lentoaseen 16 koneesta muodostettiin 2. lento-osasto komentajanaan eversti I. P. Mazuruk.

Syyskuussa 1941 laivastolle saapui ensimmäinen erä englantilaisia lentokoneita, joista pääasiassa muodostettiin 78. hävittäjälentorykmentti.

7. syyskuuta 1941 vastustaja lähti uudestaan hyökkäykseen ja tunkeutui puolustukseemme viiden kilometrin syvyydelle. Pohjoisen laivaston VVS:n esikunnan eteen asetettiin tehtävä tukea ilma-aseen avulla puolustavia 14. armeijan yksiköitä, eikä päästää vastustajaa läpimurtoon.

Lentäjämme suorittivat välittömästi pommitusrynnäkköiskuja vihollisen tulipesäkkeisiin ja joukkojen ryhmityksiin taistelukentällä, viivyttivät jatkuvin rynnäkköhyökkäyksin reservien siirtoa, torjuen samalla fasisti-ilma-aseen hyökkäyksiä. Vain yhtenä päivänä, 13. syyskuuta, taatessaan jalkaväen toimintaa laivaston ilma-ase suoritti 102 lentoa. SB ja PE-2-pommikoneet, ilmestyen 4 - 7 koneen osastoissa maalin ylle, tuhosi Bolshaja Zapadnaja Litsan alueella 2 ylimenokohtaa, räjäytti ammusvaraston, hajotti 2 jalkaväkikolonnaa ja tulitti joitakin pattereita. Kuusi I-16-konetta kävi ilmataistelun 9 ME-109 ja ME-110-hävittäjän kanssa. Tässä taistelussa yliluutnantti J. V. Plotnikov ja kersantti P. D. Romanov ampuivat kumpikin alas viholliskoneen.

Punalippuisen Pohjoisen laivaston lentoaseen historiassa loistava sivu kirjoitettiin ilmataistelussa, joka käytiin 15. syyskuuta 1941 72. sekalentorykmentin komentajan kapteeni B. F. Safonovin johdolla. Sinä päivänä Safonov johti osastoa, jossa oli 7 I-16:sta ja 2 MIG-3:sta. Hävittäjälentäjät P. M. Semenenko, V. P. Pokrovskij, A. A. Kovalenko, V. P. Maksimovits, Z. A. Sorokin, D. G. Sokolov, V. N. Alagurov ja Zivotovskij, seuraten komentajaa, hyökkäsivat rohkeasti 47 viholliskoneen kimppuun. Taistelun yksityiskohdista kertoi siihen osallistunut Neuvostoliiton Sankari Z. A. Sorokin.

"Se tapahtui rintamalinjan takana pilviolosuhteissa. Muodostelma pommikoneita tuli pommittamaan etulinjaamme. Lähtien torjuntaan ja nähden vastustajan, Safonov lähetti radiolla: "Hyökkäämme edestä" ja alkoi kaartaa viholliskoneiden suuntaan. Hän, kuten aina, iski ensimmäisenä vihollisen kimppuun ja tulella tikkasi johtokonetta. "Junkers" syöksyi maahan ja räjähti. Pommikoneet, menetettyään johtajansa, hajaantuivat: yksi sukelsi pilveen, toinen alkoi kaartaa takaisin paluukurssille. Samaan aikaan luoteesta ilmestyi uusi muodostelma raskaastikuormattuja "Junkersseja". Niitä saatoivat ME-109 ja ME-110-hävittäjät. Suurin vaara neuvostomaajoukoille oli tietysti pommikoneista. Ja meidän kaikki lentäjämme tunsivat vastuunsa taistelutoveriensa edessä. Jättäen hävittäjät, Safonov ja hänen takanaan kaikki muut syöksyivät "Junkersien" kimppuun. Hyökkäys oli niin raju ja yhtäkkinen, että vihollishävittäjät havaitsivat heidät vasta kun näkivät alasammutut ja maahanputoavat pommittajansa.

Vihollisen hävittäjät, peläten törmäävänsä muihin koneisiin, eivät kasaantuneet. "Junkersien" miehistöille tulo mielikuva, että heitä vastaan toimii pilvin pimein "Migejä" ja "I-16:sia". Minne he vain syösyivätkin - kaikkialla tuli vastaan meidän koneita. Joku fasisteista ei kestänyt ja lähetti radiolla, että "neuvostohävittäjät on ympäröineet heidät ja vaativat pikaista apua". Hitleriläisten hermot pettivät lopullisesti, kun taas kaksi heidän konettaan, epäjärjestyksessä törmäillen , piilouituvat matalalla roikkuviin pilviin. Pelastuessaan pakenemalla, fasistit pudottivat hätäisesti pommit omien joukkojensa päähän ja rupesivat livistämään takaisin kotiin. Meidän osastomme tuhosi 4 vihollispommikonetta, emmekä menettäneet ainoatakaan omaa konetta. Lentokentälle palasimme melkein ilman polttoainetta".

Taitavien, aktiivisten joukkojen toimien seurauksena 14. armeija ja Pohjoinen laivasto auheutti vastustajalle suuria tappioita. Murskattiin vihollisen 3. vuoristojääkäridisioona, jonka jäänteet räpiköivät Zapadnaja Litsa-joen yli. 19. vuoristoarmeijakunnan hyökkäyksen Murmanskin suuntaan saksalaisten piti keskeyttää ja ryhmittyä puolustukseen. Rintamalinja Bolshaja Zapadnaja Litsa-joen alueelle vakiintui ja ei juuri muuttunut syksyyn 1944 mennessä.

Puolustusajanjaksona (heinäkuusta lokakuuhun 1941) Pohjoisen laivaston VVS suoritti 8131 lentoa, niistä pommitusiskuja, rynnäkkötoimintaa vastustajan jalkaväkeä vastaan ja omien joukkojen suojaamista rintamalinjalla - yli 3000.

Osoittaen aktiivista apua Puna-armeijan yksiköille niiden pitäessä puoliaan rintamalinjalla, Pohjoisen laivaston hävittäjä-ilma-ase kävi samanaikaisesti keskeytymätöntä ilmasotaa vihollisen ilma-aseen kanssa, kun se hyökkäsi Murmanskia, laivaston meritukikohtia ja lentokenttiä vastaan,
.
Vastustajan lentoase yritti saada pois ruodusta laivaston lentokoneet ja sota-alukset ja iskuilla rautateille ja Murmanskin satamaan tuhota saapuvat reservit, tekniikan ja ampumatarpeet, jotka olivat välttämättömiä rintamalle ja laivastolle.

Ilmahyökkäykset vihollinen suoritti massiivisesti, isoin pommikonemuodostelmin ja hävittäjien saattamana. Säännönmukaisesti hyökkäykset tehtiin eri suunnista yhteen tai samanaikaisesti useaan kohteeseen. Hyökkäyksiin osallistui eri tyyppisiä koneita.

Ensimmäisen massiivisen hyökkäyksen meidän lentokentille vihollinen teki 29. kesäkuuta klo 10.18. 19 JU-88 ja HE-111-konetta ME-110 ja ME-109-hävittäjäosastojen suojaamana. Tällöin ilmassa sulkua muodostivat yliluutnantti S. I. Uvarovin I-15bis-hävittäjälentue. Lentueen komentaja ensimmäisenä syöksyi kuuden lähestyvän pommikoneen kimppuun ja mennessä ampui alas "HE-111"- koneen.

Ilmaan nousi vielä joitakin meidän hävittäjiämme. Syntyi kuuma ilmataistelu. Neuvostolentäjät eivät antaneet pommittaa lentokenttäänsä ja ajoivat pois fasistiset ilmarosvot. Seuraten vastustajaa, Tjuva Gyban seudulla S. I. Uvarov ja P. A. Krasavtsev ampuivat alas vielä yhden pommikoneen, svastikalla merkityn.

Sinä päivänä klo 16 ja 17 välillä fasistien pommikoneet 10 koneen muodostelmassa hävittäjien saattamana suorittivat hyökkäyksen kentällemme. Kuusi I-153-hävittäjää starttasi fasistien pommien vihellyksen alla.

Ensimmäisenä hyökkäsi ja ampui alas viholliskoneen luutnantti F. S. Platko. Hänen perässään lisäsivät tiliä alasammutuilla tunkeutujilla kapteeni I. K. Tumanov, yliluutnantit B. N. Alagurov ja V. P. Judin ja aliluutnantti V. S. Adonkin. He muodostelmana ampuivat alas 4 JU-88-pommikonetta. Kaikkiaan yhdessä päivässä yksin ilmataisteluissa vihollinen menetti 13 lentokonetta. Mutta myös sen onnistui ampua alas 6 ja vaurioittaa 18:ta meidän konetta.

Tappioista, jotka aiheutti vihollisen ensimmäiset hyökkäykset, opittiin paljon. Lentoyksiköiden henkilöstö suoritti pikaisia toimenpiteitä lentokoneiden hajauttamiseksi, naamioimiseksi ja suojaamiseksi. Parannettiin ilmauhkasta tiedottamista, kehitettiin luotettavat suojat lento-tekniselle henkilöstölle. Tuohon aikaan ensimmäinen taistelu osoitti, että Pohjoisen merilentäjät eivät pelkää fasisteja, rohkeasti liittyvät taisteluun lukumääräisesti ylivoimaisen vastustajan kanssa ja poistuvat epätasaisista taisteluista voittajina. Pohjoisen merilentäjät kehittivät sanonnan: "Jos vihollinen ilmestyy hävittäjiemme toiminta-alueelle, se ei saa palata kentälleen".

Loistava vahvistus tälle sanonnalle tuli merkittävästä voitosta, jonka merilentäjät saavuttivat 3. heinäkuuta 1941 erään hyökkäyksen torjunnassa kentälleen. Sinä päivänä 7 I-153, 5 I-15bis ja 3 I-16-konetta kävi taistelun 8 JU-88-koneen kanssa, joita suojasi 15 ME-109 ja ME-110-konetta.

Epätasaisessa ja raskaassa taistelussa neuvostolentäjät tuhosivat 5 viholliskonetta. Yliluutnantti V. D. Volovikov ampui alas 2 "Junkersia" yhden "Messerschmittin", majuri G. P. Gubanov - yhden ME-109:n ja yliluutnantti F. S. Platko yhdessä luutnanttien K. K. Babin, S. N. Verhovskin  ja V. V. Goltsevin - yhden JU-88:n. Meidän puolella ei ollut tappioita.

Korkean taistelutaidon demonstroivat merilentäjät 9. elokuuta 1941. Klo 3.45 kentän saattoi hyökkäyksen alaiseksi 25 vastustajan lentokonetta, jotka pudottivat joitakin kymmeniä räjähdys- ja palopommia.

Klo 6.45 hyökkäys toistui. Tällä kerralla siihen osallistui 25 pommikonetta suojanaan 11 hävittäjää. Meidän lentäjämme nousivat kaksi kertaa vihollista vastaan. Ilmassa siellä ja täällä syntyi sitkeitä taisteluja. Hyökkäysten torjunnassa tuhottiin 16 vastustajan lentokonetta, niistä 9 ilmataisteluissa ja 7 ampui alas ilmatorjuntatykistö ja 14. armeijan yksiköt konekivääritulella. Jopa saksalaisen 5. lentolaivaston kenraali Stumpf oli pakoitettu tunnustamaan merihävittäjälentäjien taito ja miehuus. Käskyssään hän vaati saksalaisia lentäjiä "välttämään taistelua neuvostohävittäjien kanssa kaikissa tapauksissa, kun meidän puolella ei ole ilmeistä lukumääräisestä ylivoimaa".

Joka päivä jännitys ilmassa kasvoi. Esimerkiksi, elokuussa 1941 Kuolan lahden alueella todettiin 1770 vastustajan koneiden lentoa. Kesäkuussa 1942 tämä luku nousi 2895:teen. Sodan ensimmäisen vuoden aikana yksin Murmanskin kaupunkiin ja satamaan vihollisen ilma-ase hyökkäsi 125 kertaa.

Erityisen raskaana taistelut ilmavastustajan kanssa meren suunnalla tunsi Pohjoisen laivaston ilma-ase. Yhdessä sen kanssa Murmanskin satamaa ja Arkangelin aluetta suojeli 104. ja 122. Puna-armeijan PVO:n (Ilmapuolustuksen) hävittäjälentodivisioonat.

Sodan kuluessa systemaatisesti suurennettiin Pohjoisen laivaston ilma-aseen kokoonpanoa. !942 alussa muodostettiin 27. hävittäjälentorykmentti (komentaja majuri N. I. Hrjashkov), Puna-armeijan VVS luovutti laivastolle 95. lentorykmentin, kalustonaan PE-3-koneet (komentaja majuri A. V. Zatkov).

Heinäkuusta lokakuuhun 1942 Pohjoisen laivastossa toimi Erillinen merilento-osasto (komentajanaan lentokenraalimajuri N. T. Petruhin) kokoonpanonaan 13. 20. ja 255. hävittäjälentorykmentit, 28. 29. ja 221. pommituslentorykmentit ja 32. miina-torpeedolentorykmentti. Enemmistöllä näistä rykmenteistä oli taistelukokemusta. Niinpä, 255. hävittäjälentorykmentti (komentaja majuri K. E. Jakushin, sotakomissaarina vanhempi politrukki F. F. Tsapljan) muodostettiin toukokuussa 1941 ja liittyi Kiovan sotilaspiirin 36. lentodivisioonaan. 22. kesäkuusta 20. elokuuta asti 1941 rykmentti osallistui taisteluihin fasististen valloittajien kanssa Lounais-rintamalla. Tänä aikana lentäjät suorittivat 815 taistelulentoa, kävivät 54 ilmataistelua, joissa ampuivat alas 16 vastustajan lentokonetta ja 2 tähystysilmapalloa. Sen lisäksi rykmentti suoritti yli 60 rynnäkkölentoa vastustajan tekniikkaa ja elävää voimaa vastaan.

20. elokuusta 1941 20. maaliskuuta 1942 asti 255. hävittäjälentorykmentti kuului reservin 2. lentoprikaatiin vajaavahvuisena. Henkilöstö otti käyttöön uudet LaGG-3-koneet.

7. toukokuuta 1942 rykmentti vaikutti Korkeimman Johdon Päämajan iskulento-osastossa. Lento-osasto puolusti Leningradia ja sen esikaupunkialuetta. 2. heinäkuuta 1942 255. hävittäjälentorykmentti kuuluen tähän osastoon, uudelleennimettiin 19. heinäkuuta 1942 Erilliseksi merilento-osastoksi ja siirrettiin Pohjoiseen laivastoon.

Huolimatta tuntuvista puutteista koneissa, lentojen jännityksestä (monet lentäjät sodan alkuaikana suorittivat 5 - 7 lentoa päivässä ja lensivät 7 - 9 tuntia), epätarkasta tähystysasemien työstä ja huollon puutteista, merilentäjät iskivät vihollista hyvin tehokkaasti.

Laivaston VVS:n hävittäjäilmapuolustus ampui alas vuonna 1941 124, v. 1942 - 220, v. 1943 - 141 ja v. 1944 - 7 viholliskonetta. Muilla tavoin, mukaanlukien ilmatorjunta, vastaavasti tuhottiin 61, 109, 42 ja 4 vastustajan konetta.

Sotilaallisen velvollisuuden tajuaminen, rakkaus Isänmaata kohtaan ja viha vihollista kohtaan kutsuivat lentäjiä taisteluuun. Yhdessä meetingissä tämän tunteen ilmaisi ossetialinen lentäjä Kulajev: "Vihollinen rohmuaa meidän rikkauksia. Se haluaa valloittaa meidän pajamme ja tehtaamme, meidän maamme, minun Kaukaasiani. Mutta Pohjolan tunturit ovat minulle yhtä rakkaita kuin Kaukaasian vuoret. Tehkäämme niin, että näistä tuntureista tulee hautoja ilmamerirosvoille. Annamme kaikki voimamme, kykymme ja jos pitää, niin myös elämämme, mutta me puolustamme rakasta, suurenmoista Isänmaatamme".

Lentävä henkilöstö tutki jatkuvasti ja sitkeästi vihollis-ilma-aseen taktillista toimintaa, kehitti omaa taistelutaitoaan. Syyskuussa 1941 laivueiden vahvuus nostettiin 12 - 13 koneeseen ja perustaisteluyksiköksi tuli 4 koneen lentue (kaksi paria). Parannettiin ilmatähystystä ja radioyhteyksien käyttöä.

Taistelutehtävään lähetettiin, pääsääntöisesti, laivue kokonaisuudessaan. Se yhdisti lentäjiä, kehitti keskinäisen avunannon tunnetta ja kasvatti jokaisen vastuuntunnetta lennon loppuun asti. Erityisesti kannustettiin lentäjien aloitteellisuutta ja aktiivisuutta. Vastustajan etsiminen, ottaa hyökkäysasema, liikehtiä kahlitsevasti ja rohkeasti hyökätä viholliskoneen kimppuun - näistä tuli neuvostohävittäjälentäjien traditioita.

Itseensäluottaen työskentelivät insinöörit ja mekaanikot. Ensimmäisen luokan sotateknikko V. A. Azbukov 72. sekalentorykmentistä ei yleensä jättänyt työpaikkaansa ennenkuin vaurioitunut kone oli jälleen ruodussa. Ei vain kerran lentoteknikko kersantti B. I. Varlamov veti muutaman vuorokauden ajan koneen korjausta, eikä vilkuillut kentän pommitusta. Ja niin oli jokaisessa lentorykmentissä.

Päämetodeina ja koulutusmuotoina ja kasvatuksena henkilöstölle olivat meetingit, puolue- ja komsomolikokoukset, yksityiskohtaiset, käytyjen taistelujen käsittelyt, tekniset konferenssit, rykmentin nuorien lentäjien ja veteraanien tapaamiset.

Komentajan, tai taistelussa johtavan henkilökohtainen esimerkki oli tärkein seikka nuorien lentäjien kasvatuksessa.

Neuvostoliiton sankari P. D. Klimov tuli kuuluisaksi Pohjolassa pelottomana ilmataistelijana. Häntä pidettiin ylittämättömänä hävittäjämestarina fasistisia pommikoneita vastaan. Hän suoritti 300 taistelulentoa ja ampui alas 11 fasistien konetta.

Missä oli P. D. Klimovin onnistumisen salaisuus? - halusi tietää nuori hävittäjälentäjä. Johto ja politrukit järjestivät Barentsinmeren ässän ja lentäjien tapaamisen.

Vot tätä kertoi kaartin lentäjälle, yliluutnantille P. D. Klimov taistelukokemuksistaan:

"Junkersin" tuhoaminen - on hävittäjälentäjälle kunnia-asia. Meillä oli koneissa vahva aseistus. Siksi oli edullista iskeä vihollisen pommikoneen runkoon, missä oli miehistö. Saksalainen panssarointi ei kestä neuvostotykkien tulta.

Kerran lähdin Katsevski siivelläni torjumaan tiedustelukonetta. Etukäteen laskimme missä meidän pitäisi kohdata tiedustelija. Kohtaavilla kursseilla näimme tiedustelijan ylempänä meitä. Päätin olla hyökkäämättä edestä: pilvet olivat matalalla ja saksalainen voi piiloutua niihin. Sitten me pääsimme sen häntään. Fasisti huomasi meidät ja lisäsi kaasua. Minä nostin konetta ja päästin sarjan tiedustelijan. Toisella hyökkäyksellä pakotin ampuja-radistin hiljenemään ja sitten annoin vapaat kädet Katsevskille. Hän tulitti ensimmäisen kerran todellista maalia. Ja pitää sanoa, ampui hyvin: heti "Junkersin" molemmat moottorit alkoivat savuta.

Toisella kerralla me tavoitimme "Junkersit" merellä. Ensimmäisessä hyökkäyksessä 150 metrin etäisyydeltä minä poistin ruodusta ampuja-radistin ja sitten käskin radiolla Katsevskia iskemään moottoreihin. Kolmen hänen sarjansa jälkeen molemmat "Junkersin" moottorit syttyivät tuleen.

Minulle tuli sääntö iskeä vastustajaa ennen kun hän huomaa hyökkäyksen. Hyökkäyksen yllättävyys lähes eliminoi vihollisen ampuja-radistin vastaustulen. Vain kerran jouduin fasistiampujan tulen alle.

Etsiä ja tuhota vastustajan pommikoneet - ensimmäinen hävittäjälentäjän velvollisuus. Tämän tehtävän suorittamiseksi onnistuneesti on välttämätöntä selvittää vastustajan marssireitit, hänen taktiikkansa, juonet ja tavat. Nämä tiedot minä hankin taistelulennoilla, suhtautuen kriittisesti jokaiseen epäonnistumiseeni ja erehdykseeni".

Sitten Klimov kertoi lentäjille joistakin episoodeja hänen taistelupraktiikastaan. Keskustelun lopussa yksi lentäjistä huomautti, että nuoret hävittäjälentäjät kohtaavat "Junkerseja" harvoin. Pavel Dimitrevits järkeili, että pitää osata kalastaa "Junkerseja", suuresti auttaa asiaa kun käyttää hyväkseen kehuttua saksalaista pedanttisuutta. Ja selvisi, että, säännönmukaisesti, vihollisen tiedustelukone ilmestyy määrätylle alueelle samaan aikaan ja samalla korkeudella. Vot, pitää vain odottaa siellä ilmavakoilijaa. Keskustelulla P. D. Klimovin kanssa oli suuri kasvatuksellinen merkitys. Lentäjät kiittivät lämpimästi heidän vanhempaa ja kokeneempaa toveriaan.

Keväällä 1942 vastustajan ilma-ase tihensi hyökkäyksiään kohteita ja laivoja vastaan Kuolan lahdella ja Murmanskin satamassa. Massiiviset hyökkäykset seurasivat yksi toisensa jälkeen.

Samaan aikaan vastustaja alkoi käyttää uutta taktiikkaa ilmtaistelussa. ME-110-koneet sitoutuivat kernaasti taisteluun alemmissa korkeuksissa. Hyökkäystä ne välttelivät keräämällä korkeutta kaartaen, perässään neuvostohävittäjät.

"ME-109"-koneet hyökkäsivät ylhäältä 2 - 3 koneen osastoissa. Taistelusta ne poistuivat matalalennolla, että sitten voivat kerätä uudelleen korkeutta seuraavaa hyökkäystä varten. Tämän aikana yksi osasto "Mersuja", säännönmukaisesti, partioi taistelualueella, eikä sitoutunut yhteenottoon vaan laskelmoi hyökkäävänsä taistelusta irtautuvien, vaurioituneiden neuvostohävittäjien kimppuun. Taistelun alussa fasistilentäjät usein yrittivät päästä meidän osaston rinkiin, hajoittaa muodostelma ja hyökätä yksinäisten neuvostokoneiden kimppuun. Mutta minkäänlainen oveluus ei auttanut hitleriläisiä.

15. huhtikuuta 1942 BNOS-asema (tähystys ja yhteys) ilmoitti, että osasto JU-87-pommikoneita ja ME-110-hävittäjiä lensi Zapadnaja Litsa-joen yli 3500 metrin korkeudessa suuntana Murmansk. Laivaston VVS:n komentajan käskystä 2. kaartin Punalippuisen lentorykmentin komentaja everstiluutnantti B. F. Safonov komensi 1. laivueen suojaamaan lentokenttäänsä ilmasta ja 2. ja 3. laivueen kolme MIG-3 ja "Hurricane"-osastoa tuhoamaan vastustajan ilmassa niiden lähestyessä Murmanskia.

Ensimmäiseksi starttasi 2. laivueen komentaja kapteeni A. K. Kovalenko. Ilmassa hän sai radiolla käskyn: "Mitä nopeimmin lentäkää Murmanskiin. Korkeus - 3500". Hänen jälkeensä startanneet hävittäjät ottivat suunnan Murmanskiin. Yliluutnantti D. G. Sokolov, MIG-3-koneessaan, lensi "Hurricanien" sivulla ja korkeammalla.

Lähestyessään Murmanskia meidän koneemme havaitsivat 18 JU-87-syöksypommittajaa 8 ME-110-hävittäjän vartioimina. "Junkersit" lähtivät pareittain ja peräkkäin syksyyn. 1000 metriä korkeammalla lensi 9 koneen osasto ME-109-koneita. Meidän hävittäjämme keräsivät 2000 metriä korkeutta.

Pommikoneet lähtivät jyrkkään syöksyyn maalia kohti auringon suunnasta, 80 - 90 asteen kulmassa.

Komentajan laskelmat pitivät paikkansa. Ottaen edullisen aseman, hävittäjät lähtivät hyökkäykseen syösyviä pommikoneita kohti ja 1500 - 1000 metrin etäisyydeltä avasivat tulen raketeilla. 400 metrin etäisyydellä "Junkerseista" kukin pari hävittäjiä valitsi itsenäisesti itselleen maalin.

A. A. Kovalenko avasi tulen johtavaan JU-87:aan. Hänen tarkan tulen seurauksena "Junkers" kallistui, koneesta irtosi kuomu ja sitten se alkoi hajota kappaleiksi ja rysähti maahan kaupungin alueelle.

Samaan aikaan kapteeni P. I. Orlov lyhyin sarjoin moottoriin ja runkoon sytytti tuleen toisen JU-88-koneen. Hyökäten aivan pyrstöön kiinni ylikersantti N. A. Bokij ampui alas pommittajan, joka putosi 10 km Murmanskista luoteeseen. Yliluutnantti S. G. Kurzenkov hyökkäsi JU-87:n kimppuun sen oikaistessa syöksystä ja 100 metrin etäisyydeltä kolmella kk:n sarjalla teloittaa sen. Kone tunkeutuu tunturiin 8 km Murmanskista länteen.

Rohkeasti taisteli tässä kamppailussa yliluutnantti Tolstikov. 100 metrin etäisyydeltä hän hyökkäsi JU-88:n kimppuun ylhäältä edestä ampuen yhden pitkän sarjan ja pääsi sen jälkeen taistelukäännöksellä "Junkersin" pyrstöön kiinni ja sai pommikoneen uudestaan tähtäimeen. "Junkers" syöksyi jyrkästi alas ja häipyi näkyvistä. Tolstikovia vastaan tuli 2 "Messerschmittiä". Yksi niistä avasi tulen, mutta ampui harhaan ja kääntyi ylös. Tolstikov, 200 metrin etäisyydeltä, painoi vuorostaan liipaisinta ja tarkalla sarjalla ampui alas ME-110-koneen.

Viimeisen "Junkersin" tässä taistelussa ampui alas luutnantti D. F. Maksimov. Oikaistessaan pommikoneen perään Maksimov ei huomannut kuinka "Mersu" tuli hänen "Migin" pyrstön taakse. Toverin apuun syöksyi yliluutnantti Tolstikov ja 50 metrin etäisyydeltä kahdella sarjalla alhaalta sytytti tuleen ME-110-koneen. Viholliskone savusi ja alkoi kaatua kyljelleen. Silloin Maksimov 70 metrin etäisyydeltä ja ylhäältä upotti siihen kk-sarjan. "Messerschmitt" syöksyi maahan ja räjähti.

Vakuuttavasti toimivat tässä taistelussa myös muut kaartin lentäjät - P. D. Klimov, D. F. Amosov,V. P. Pokrovskij, A. A. Shvedov. Meidän hävittäjillämme ei ollut tappioita. Erityisesti kunnostautui taisteluissa Murmanskin suunnalla 72. sekalentorykmentti, jota komensivat vuosina !941 - 1942 Neuvostoliiton Sankari majuri G. P. Gubanov, majuri I. K. Tumanov, kahdesti Neuvostoliiton Sankari everstiluutnantti B. F. Safonov.

16.syyskuuta 1941 SSSR:n Korkeimman Neuvoston Puhemiehistön Käskyllä, mallikelpoisesta taistelutehtävien suorittamisesta, taistelujen johtamisesta rintamalla saksalaisia fasisteja vastaan ja tällöin osoitetusta uljuudesta ja miehuudesta, 72. sekalentorykmentti sai Punaisen Lipun kunniamerkin, mutta kapteeni Boris Feoktistovits Safonov nimitettiin Neuvostoliiton Sankariksi. Se oli ensimmäinen Punalippuinen yksikkö Pohjoisessa laivastossa. Muutaman kuukauden kuluttua, 18. tammikuuta 1942, SSSR:n Sotalaivaston Kansankomissaarin käskyllä rykmentti muutettiin kaartilaiseksi.

1. toukokuuta 1942 juhlallisessa tilaisuudessa lentokentällä Pohjoisen laivaston Sotaneuvoston jäsen divisioonan komissaari A. A. Nikolajev ojensi 2. kaartin Punalippuiselle lentorykmentille kaartin Lipun.

Rykmentin komentaja Neuvostoliiton Sankari kaartin everstiluutnantti B. F. Safonov, ottaessaan vastaan kaartin Lipun, henkilöstön rivistön edessä vannoi kaartin valan:

"Kuulkaa meitä, mahtava neuvostokansa, meidän ihmeellinen Isänmaa, boshevikkien sankarillien puolue.

Me, sinun pojat, kallistamme kaartin Lipun taisteluissa kunnostautuneiden edessä ja vannomme, että tulemme armottomasti tappelemaan vihollisen kanssa, murskaamme ja hävitämme fasistipedot, emme tunne väsymystä, halveksumme kuolemaa, täydellisen ja lopullisen voiton nimeen fasisteista.

Me vannomme kunnialla kantavamme voittoisaa kaartin Lippua rajuilman ja myrskyn läpi, läpi Suuren Isänmaallisen sodan tulen.

Vannomme, että emme peräänny vihollisen edessä. Helpompi on kiskoa sydän rinnastamme, kuin tahrata kaartin Lipun kunnia, ????????? ?????? ?????? ????????, ?????????? ??????? ??????? ??????.

Isiemme ja äitiemme, vaimojemme ja lastemme onnen puolesta, Isänmaamme mahtavan tulevaisuden puolesta - eteenpäin ja vain eteenpäin täydelliseen vihollisen tuhoamiseen. Jos eivät riitä patruunat taistelussa - törmää viholliseen! - vot siinä meidän taistelumotto.

Vaviskaa fasistiset konnat kohdatessanne kaartilaislentäjiä.

Kuolema saksalaisille miehittäjille!".

Uskollisuus Isänmaalle ilmeni kaartilaisten teoissa. Sodan ensimmäisenä vuonna rykmentti kävi yli 160 ilmataistelua, joihin osallistui 620 lentäjää. Pohjoisen lentäjien tarkasta tulesta vihollinen menetti 194 lentokonetta. Sotavuosien aikana rykmentissä kasvoi maineikas joukko ilmasankareita ja niiden joukossa kahdesti Neuvostoliiton Sankari B. F. Safonov, Neuvostoliiton Sankari P. D. Klimov, N. A. Bokin, A. A. Kovalenko, S. G. Kurzenkov, P. I. Orlov, V. P. Pokrovskij, P. G. Sgibnev, Z. A. Sorokin ja monia muita.

Vuoteen 1943 mennessä parani merkittävästi Pohjoisella näyttämöllä ilmatorjunnan toiminta laivoissa, tukikohdissa, lentokentillä ja muissa laivaston kohteissa. Huomattavasti kasvoi hävittäjäkoneiden lukumäärä. Kalustoon tuli uusia konetyyppejä: JaK-1, JaK-7, LaGG-3, maahantuotu "Kittyhawk", joka oli lento-taktisilta ominaisuuksiltaan ylivoimainen saksalaisiin hävittäjiin nähden.

Taulukko 3. Pohjoisen laivaston ja vastustajan ilma-aseen lukumäärä vuosina 1943 - 1944.

    1.7.1943        1.1.1944        1.6.1944           1.10.1944
Lkm.    Pl.    Vast.    Pl    Vast    Pl         Vast       Pl      Vast
Kaikki    185    171    178    123    258        56       305    108
Niistä
hävitt.    104    58    70    58    150        26       159      59


Suuremmaksi kasvoi myös ilmatorjuntatykistön tulivoima.

Muodostettiin ja tuli kokoonpanoon PVO 6. hävittäjälentodivisioona. Siihen kuului 2., 20., 27. ja 78. hävittjälentorykmentit. Laivaston PVO:n komentajaksi nimitettiin lentokomentaja eversti B. L. Petrov, myöhemmin lentokenraalimajuri A. G. Mironov ja sitten lentokenraalimajuri H. T. Petruhin. Huomattavasti parannettiin ilmatorjuntapuolustuksen organisaatiota ja johtoa. Sitä paitsi, lentokenttäverkostoa ja ilmatähystys palvelua, tiedotusta ja yhteyspaveluja laajennettiin, pystytettiin radiosuuntima-asemat "Pegmatit" ja "Redut", kehitettiin Puna-armeijan VVS:n PVO:n ja Pohjoisen laivaston välistä koordinointia. Meri-ilma-ase kantoi vastuun päätukikohtien kohteiden suojaamisesta ilmasta käsin, niiden joukossa Murmanskin kaupunki ja satama ja kaikki sisäiset liikenneyhteydet Barentsin- ja Vienanmerellä, sekä myös laivaston kohteet Novaja Zemljassa, Karanmerellä ja Diksonin saarella.

Jo puolivälissä vuotta 1943 kehittyivät välttämättömät edellytykset täyden ilmaherruuden valtaamiseksi. Tämä saavutettiin tuhoamalla metodisesti viholliskoneita suurissa ja ankarissa ilmataisteluissa, joita kävivät Pohjoisen laivaston ilma-ase yhteistoiminnassa Puna-armeijan VVS:n yksiköiden kanssa, jotka taistelivat Karjalan rintamalla.

Vastustaja etsi kuumeisesti uusia sodankäyntikeinoja ilma-aseelleen, yrittäen turhaan säilyttää mennyt ilmaherruus. Fasistien sodanjohto vahvisti ilma-asettaan Pohjolassa, heittäen tänne hävittjäryhmän "Saksan Ylpeys", jota oli täydennetty ässillä.

Jos sodan ensimmäisinä päivinä vihollispommikoneet suorittivat hyökkäyksiä ilman hävittäjäsuojaa, niin myöhemmin keskeytymättömän vahvan hävittäjäsaaton kanssa ja 1943 fasistilentäjät menettivät täysin menneen "urheuden". Useammin ja useammin he osoittivat pelkuruutta ja jättivät taistelukentän. Heidän taktiikkansa muuttui. Vihollishävittäjät alkoivat ilmestyä muutamia minuutteja ennen heidän pommikoneita ja sitoivat meidän koneet taisteluun, yrittäen vetää heidät pois suojaamasta kohteitaan. Sillä aikaa pommikoneet lähestyivät maalia ja syöksystä pudottivat pomminsa, kohtaamatta asianmukaista vastarintaa.

Opiskellen vihollisen uusia taktisia vetoja, laivaston VVS:n johto komensi, hyökkäysten torjumiseksi, jakamaan muutaman hävittäjäosaston korkeusportaisiin. Kaikilla osastoilla oli jatkuva radioyhteys ja sijoittuivat ilmatilaan näköolosuhteissa.

Saksalaisten koneiden ilmestyessä yksi meidän hävittäjäosastomme ryhtyi niiden kanssa taisteluun, toinen muut täyttivät päätehtävän - pommikoneiden tuhoamisen.

Luonteenomaisia olivat kaksi taistelua - 19 ja 29 huhtikuuta 1943, joiden seurauksena Pohjoisen laivaston ja Karjalan rintaman VVS:t valtasivat ilmaherruuden lujasti käsiinsä.

19. huhtikuuta radiotiedustelu ja radiosuuntima-asema tiedotti, noin puoleltapäivin, VVS:n komentopaikalle, että kolme vastustajan hävittäjämuodostelmaa lentää Murmanskin suuntaan.

Ilmaan nousi muutamia meidän hävittäjäosastoja.
 
Pian komentopaikkaan tuli uusi ilmoitus: lentokenttää lähestyy 7500 - 8000 metrin korkeudessa kaksi osastoa vastustajan koneita.

6.hävittäjälentodivisioonan komentaja N. T. Petruhin käski "Airacobrien" kerätä korkeutta, mennä torjuntaan ja hyökätä vastustajan kimppuun. "Hurricane"-hävittäjät komennettiin pysymään aivan suojeltavan kohteen päällä.

Muutaman minuutin kuluttua ilmoitettiin tähystyspisteestä, että kenttää lähestyy matalalennossa kolme ME-109-konetta. Ilmaan nousi kaksi "Airacobraa" - kaartin kapteeni P. D. Klimovin pari.

Klo 12.23 meidän hävittäjämme huomasivat 8 "ME-109"-konetta lentämässä 8000 metrin korkeudessa ja minuutin kuluttua 6500 metrin korkeudessa - kolmannen muodostelman, jossa 4 ME-109- ja 2 FW-190-konetta.

Vihollisten lähestyessä meidän hävittäjämme olivat parissa kerroksessa 5500 - 7500 metrin korkeuksissa. Pohjoisen merilentäjien mudostelmaa johti aliluutnantit P. D. Romanov ja N. A. Bokij, kaartin kapteeni Z. A. Sorokin ja kaartin ylikersantti Nazarov.

Taistelu fasistihävittäjien kanssa alkoi. 7500 metrin korkeudesta, auringon suunnasta, 2 FW-190-konetta alkoi käydä P. D. Romanovin koneen kimppuun. Sen näki ajoissa N. A. Bokij ja hänen parinsa A. M. Titov. 200 metrin etäisyydeltä Bokij laski johtomuodostelmaan tykki-kk-sarjan. Viholliskoneet keskeyttivät hyökkäyksen, yksi kääntyi auringon suuntaan, mutta toinen lähti kierteessä alas. Bokij lähti seuraamaan vihollista ja 1500 metrin korkeudessa ampui sen alas. "Focke-Wulf" teki pakkolaskun 8 km etäisyydelle Hal-Javr-järvestä. Alasammutun koneen pilotti nousi suksille ja yritti paeta, mutta medän sotilaamme ottivat hänet vangiksi. Lentäjä osoittautui tunnetuksi saksalaiseksi ässäksi, jonka tilillä oli 92 eri Euroopan maissa alasammuttua konetta.

Taistelun alussa kapteeni Sorokinin kimppuun yritti hyökätä 2 ME-109-konetta. Jyrkällä vasemmalla kaarrolla kapteeni väisti hyökkäyksen ja pääsi edulliseen asemaan vastustajan koneiden taakse. "Mersut" hajaantuivat: johtokone lähti ylös, siipikone kääntyi jyrkästi alas. Sorokin syöksyi oitis perään ja 100 metrin etäisyydeltä ampui sen alas tykki-kk-sarjalla.

Kaartin kapteeni Sgibnev ja kaartin vääpeli Judin "Airacobra"-hävittäjissään olivat palaamassa tehtävästään. He kuulivat komentopaikalta yhteenotosta ja kiirehtivät taistelualueelle. Sgibnev näki, että 4 "Airacobraa" käy taistelua 6 "Mersun" kanssa. Ollen viholliskoneiden yläpuolella hän hyökkäsi samantien lähimmän "Mersun" kimppuun ja ampui sen alas. Sitten Judin parinaan Sgibnev tappeli kahden ME-109-koneen kanssa.

Taistelun loputtua, täyttäen komentajan käskyn, meidän hävittäjämme yhteiseen muodostelmaan organisoituna seurasivat livistävää vastustajaa. Yhteensä ammuttiin alas 5 fasistista konetta. Pohjoisen merilentäjät kärsivät myös tappioita: surmansa sai kaartin vääpeli Judin, väistäessään hyökkäystä, irtaantui muodostelmasta ja tuli alasammutuksi.

Huhtikuun 29. päivänä hitleriläiset yrittivät ottaa revanssin 19. huhtikuun tappiosta. Osasto vastustajan koneita, 6 JU-88:a kuuden ME-109:n saattamana, lähestyi Murmanskia, mutta muuttivat kurssia ja suuntasivat lentokentälle, laskelmoiden voivansa suorittaa yllätysiskun kentällä oleviin koneisiin ja samanaikaisesti hyökätä rahtialuksia vastaan, jotka olivat purkamassa lastia Murmanskissa. Pommikoneiden manööverin piti harhauttaa meidän hävittäjät, vetää ne pois partiointialueilta ja samalla antaa seuraaville kahdelle 10 koneen ME-109-osastolle mahdollisuus  suorittaa isku koneita vastaan lentokentällä. Tästä hankkeesta kertoi myöhemmin alasammuttu ja vangiksi joutunut saksalainen lentäjä. Mutta vastustajan aikomuksen teki tyhjäksi 6. hävittäjälentodivisioonan päivystävät koneet. 7000 metrin korkeudessa lentäjät huomasivat vastustajan ja ryntäsivät rajusti hyökkäykseen. Vastustajan pommikoneet pudottivat pomminsa hätäisesti tunturiin ja lähtivät maksiminopeudella Suomen rajaa kohti. Vihollisen hävittäjäosastossa tehtiin myös karsinta. Ankarissa ilmataisteluissa, joita käytiin eri alueilla, neuvostolentäjät Bokij, Gladkov, Budnik, Romanov ja Ignatjev ampuivat kukin alas "Messerschmittin".

Huhtikuun 1943 aikana pohjoisen merilentäjät kävivät muutamia onnistuneita ilmataisteluja, joissa tuhottiin noin 30 vastustajan konetta.

Ilmaherruuden menettämisen myötä vihollisen ilma-aseen hyökkäykset vähenivät melkein neljänteen osaan verrattuna 1941 -1942 lukuihin.

5. ja 9. lokakuuta 1943 vastustaja suoritti viimeisen yrityksen tehdä rynnäkköiskuja pohjoisen meren lentokentille. Ensimmäiseen hyökkäykseen osallistui 10 ja toiseen 18 "Focke-Wulf-190"- ja "ME-109"-konetta. Meidän hävittäjämme ja ilmatorjunta eivät sallineet suorittaa aijottua pommitusta. Kentälle putosi vain kaksi pommia, vaurioittaen kahta konetta. Vastustaja menetti viisi konetta, kaksi niistä hävittäjien tulesta.

Pohjoisen laivaston Ilmavoimat hankkivat sotavuosien aikana hyvän taktisen opin ja taistelukokemuksen fasistisen ilma-aseen kanssa tapellessa.  Yksin laivaston PVO:n hyväksi hävittäjä-ilma-ase suoritti 17 912 lentoa, joiden seurauksena pohjoisen merilentäjät tuhosivat 216 vastustajan konetta.

Barentsin ja Vienanmeren yllä

Sodan ensimmäisistä päivistä lähtien vastustaja aloitti laajassa mitassa toiminnan meidän pohjoisia liikenneyhteyksiä vastaan, etupäässä sukellusveneitä ja ilma-asetta vastaan. Vastustajan pinta-alukset toimivat vimmoissaan.

Meidän sisäiset liikenneyhteydet käsittivät neljä suuntaa: Murmansk - Arkangeli; Murmansk - Narjan-Mar; Arkangeli - Kemi - Kantalahti - Kolguevin saari; Murmansk - Vladivostok.

Erityisen suuri merkitys oli rannikkoliikenneyhteysillä välillä  Arkangeli - Murmansk, jotka olivat huomattavia purkaussatamia ja eri aikoina olivat Kirovskin rautatien ainoita päätepisteitä pohjoisesssa.

Arktisilla merillä oli vilkasta. Rahti- ja kalastusalukset paneutuivat täyttämään kansantaloudellisia kalanpyytämisiä ja kuljetuksia.  Vladivostokista Pohjolaan kulkivat sota-alukset.

Sodan aikana kasvoi Arkangelin sataman merkitys. Pohjoisen laivaston selustatukikohtana ja Vienanmeren laivasto-osaston päätukikohtana se  toimi vastaanottosatamana, jonka läpi kulki virta rahtia maan pohjoisosista ja meidän valtion liittolaisilta. Pohjoinen laivasto vastasi kaikista kuljetuksista Vienanmerelle. Sodan aikana sisäisillä liikennereiteillä kuljetettiin 1 673 628 tonnia erilaista rahtia ja 1 172 101 ihmistä.

Vastustajan ilma-aseen toiminnan pääkohde oli ulkoiset liikenneyhteydet Englanti - Neuvostoliitto, jotka kulkivat Englannin ja Islannin satamista Jan-Maijenin- ja Karhusaarten kautta Kuolan lahden ja Vienanmeren satamiin. Sen tärkeys määräytyi siitä, että sen kautta lyhintä mahdollista reittiä pitkin voitiin Englannista ja USA:sta toimittaa Murmanskin ja Arkangelin satamiin jonkinlaista puolustukselle merkittävää tekniikkaa ja materiaalia, mutta Neuvostoliitosta toimitettiin teollisuuden raaka-aineita ja vientitavaroita liittovaltioille.

Sodan aikana Pohjoisen laivaston alukset ja ilma-ase takasivat 76 englantilaisen ja amerikkalaisen saattueen liikkumisen, joissa oli 1463 rahtialusta ja 1152 sota-alusta, vartioimisen. Meriyhteydet, jotka ylettyivät 2000 mailin päähän, vaativat kaiken voiman jännittämistä ja myös keinoja.

Saksalaisen ilma-aseen, tukikohtinaan Pohjois-Norjan ja Suomen lentokentät ja Wermachtin johdon eteen asetettiin tehtäväksi upottaa vastustajan rahtialukset ja sota-alukset välillä Jan-Maijenin-saaresta Kuolan lahdelle ja Vienanmeren suulle; systemaattisesti suorittaa pommi-iskuja Murmanskin satamaan, lentokentille ja Poljarnoen sotameritukikohtaan, rahti - ja sota-aluksia vastaan, jotka olivat Kuolan lahdella ja ulosmenoreitillä merelle. Yli 150 tiedustelukonetta suoritti systemaattisesti tiedustelua lännestä Shetlannin saarilta Karanmerelle saakka itään. Vastustajan lentoyksiköiden henkilöstöllä oli korkea taistelukoulutus. Siten, 30. JU-87,  syöksypommituslaivuetta, jolla oli erityisvalmiudet, käytettiin vain aluksia ja rahtilaivoja vastaan.

Saksalaisten lentäjien toiminta merellä oli ajoittain melko tehokasta. 30. maaliskuuta 1942 ne hyökkäsivät neljä kertaa liittoutuneiden saatuetta vastaan Nordkapista luoteeseen ja upottivat 3 rahtialusta ja miinanraivaajaa.

Huolimatta kasvavasta vihollisen ilma-aseen hyökkäysten intensiivisyydestä, saattueiden puolustuksen organisointi parani huomattavasti. Hyökätessään saattueita vastaan fasistinen lentoase kohtasi voimakasta vastarintaa alusten PVO:n (ilmapuolustus)  ja meidän lentoaseen taholta ja kärsi suuria tappioita. Esimerkkinä tästä voi palvella liittoutuneiden saattueen kulun takaaminen 27. toukokuusta 2. kesäkuuta 1942 asti.

21 toukokuuta 1942 liittoutuneiden saattue PQ-16 käsittäen 34 rahtialusta ja 14 saattoalusta lähti Reykjavikista (Islanti). 24. toukokuuta sen paljasti saksalainen tiedustelukone, joka johti aluksia vastaan isku-lentoaseen. Ennen saattueen saapumista meidän lentoaseen toimintasäteen sisäpuolelle vastustaja suoritti yksin Banakin lentokentältä 10 iskua ja upotti 6 rahtialusta.

Neuvostoliiton Korkein Sodanjohto ryhtyi välttämättömiin toimenpiteisiin taatakseen aluskaravaanien kulun Barentsin merelle. 36. kaukotoimintalentodivisioona kalustonaan 20 IL-4-konetta siirrettiin laivaston kentille tehtävänään tuhota systemaattisesti Bardufossin, Svartnesin, Tromssan ja Hammerfestin lentokentät. Pohjoisen laivaston ja Karjalan rintaman ilma-aseiden piti suorittaa sarja pommitusiskuja Kirkenesin, Vadsön, Salmijärven, Luostarin ja Hesukten?? lentokentille. Laivojen pääsyn takaaminen ilmasta käsin Kuolan lahdelle annettiin Pohjoisen laivaston PE-3-hävittäjien ja Murmansk PVO:n hävittäjä-ilma-aseen tehtäväksi. Kaikkien operaatioiden johto annettiin Pohjoisen laivaston VVS:n komentajan kenraali A. A. Kuznetsovin tehtäväksi.

Toukokuun 27. päivän kuluessa Pohjoisen laivaston lentoase ja 36, kaukotoimintalentodivisioona suoritti iskuja kauemmille ja lähemmille vastustajan kentille Norjan alueella. 95. lentodivisioonan PE-3  kaukotoimintahävittäjät lensivät pareittain ajamaan vihollisen hävittäjät pois pommikoneiden kimpusta, torjumaan vihollisen torpeedokoneet ja suojaamaan liittoutuneitten saattueiden kulkua. Vuorokauden aikana ne kävivät 7 ilmataistelua, torjuivat 15 fasistikoneen hyökkäykset, näissä ammuttiin alas 2 JU-88- ja 1 ME-109-konetta. Sen lisäksi 118. tiedustelulentorykmentin (komentaja majuri N. G. Pavlov) 10 MBR-2-konetta pareittain suoritti vastustajan sukellusveneiden etsintää laivaston päätukikohtien edustalla.

30. toukokuuta 130 mailia koilliseen Kuolan lahdelta saattue jaettiin kahteen osastoon. Ensimmäinen osasto - 21 rahtialusta ja 16 saattoalusta PE-3- ja "Airacobra"-hävittäjien suojaamana seurasi Kuolan lahtea ja toinen - 7 rahtialusta saattoalusten ja PE-3-koneiden vahtimana suuntasivat Arkangeliin.


Ottaen huomioon vihollisen lentoaseen hyökkäyksen todennäköisyys hyvässä säässä ja myös, että saattueen alukset kulkivat kapeikossa ja siten niiden omat manööverit olivat vaikeita, Pohjoisen laivaston VVS:n komentaja määräsi maksimaalisesti tehostamaan saattueen suojaamisen. Laivojen yllä keskeytyksettä partioivan PE-3-parin lisäksi heitettiin vielä 4 "Tomahawk"-hävittäjää johtajanaan 2. kaartin lentorykmentin komentaja Neuvostoliiton Sankari everstiluutnantti B. F. Safonov. Komentajan osastoon kuuluivat majuri A. N. Kuharenko, kapteeni P. I. Orlov ja yliluutnantti V. P.Pokrovskij.

Safonovin nelikko starttasi klo 00.20, otti kurssin Kildinin saarelle. Saaren päällä he kääntyivät suuntaan 280 astetta.

Lentäen poikki Kuolan lahden, Set-Navolokin niemen alueella "Tomahawk"-nelikko kääntyi karavaanin suuntaan. Majuri A. N. Kuharenko joutui palaamaan takaisin moottorihäiriön takia reitin loppuosalta. Lähestyessään karavaania lentäjät näkivät, että 2000 metrin korkeudesta 6 "Junkers-88"-konetta pommittaa aluksia.

Everstiluutnantti B. F. Safonov, ohittaen ensimmäisen "JU-88":n, hyökkäsi toista vastaan, kun se oikaisi syöksystä. Yliluutnantti V. P. Pokrovskij hyökkäsi takasektorista kolmatta "Junkersia" vastaan. Neljäs "Junkers", oikaistessaan syöksystä, pääsi Pokrovskijin "Tomahawkin" pyrstön taakse ja sitä vastaan hyökkäsi nyt vuorollaan kapteeni P. I. Orlov.

Fasistipommittajat, joita vastaan Pokrovskij ja Orlov hyökkäsivät, kaartoivat vasemmalle ja menivät matalalentoon. Pokrovskij ja Orlov ryhtyivät seuraamaan niitä. Everstiluutnantti Safonov jatkoi yksin taistelua neljän "JU-88":n kanssa.

Yliluutnantti Pokrovskij, seuraten "Junkersia", tulitti kunnes ammukset oli kulutettu loppuun. Mutta lopulta ilmamerirosvo putosi soihtuna veteen. Kapteeni Orlov, 30 metrin korkeudessa ja 200 metrin etäisyydeltä päästi 6 sarjaa fasistiin. "Junkersin" vasen moottori syttyi tuleen...

Taistelun jälkeen Pokrovskij ja Orlov, puhuen radiossa, tapasivat saattueen yläpuolella, mutta eivät havainneet komentajan konetta. Käytettyään ammuksensa ja polttoaine vähissä, lentäjät palasivat kentälleen.

Kaartin everstiluutnantti B. F. Safonovin taistelun yksityiskohdat neljän "Junkersin" kanssa eivät ole tiedossa, koska tuolloin ei ollut ilmassa muita neuvostokoneita. Taistelun kulkua voidaan arvioida itse Safonovin ja rykmentin komentopaikan välisen radiokeskustelun , sekä meidän saattohävittäjäalusten komentajien tekemien raporttien perusteella.


Radioyhteyttä komentopaikkaan Safonov piti aina hyvin yllä. Myös tällä kerralla hän ilmoitti: "Vastustaja havaittu, lähden hyökkäykseen". Sitten, pian ilmataistelun alkamisen jälkeen lähetti: "Ammuin yhden alas". Muutaman minuutin kuluttua ilmoitti: "Kaksi putosi! Isken kolmanteen...Kolmas valmis!".

Tuli paussi. Mutta 2 - 3 minuutin kuluttua eetteristä kuului jälleen Safonovin ääni: "Iskekää niitä, ryökäleitä! Pamauttivat minua moottoriin!". Viimeinen, minkä Safonov lähetti, oli merkki "Raketa", mikä merkitsi: moottori vaurioitunut, joudun tekemään pakkolaskun. Komentopaikan kutsuun Safonov ei enää vastannut.

Hävittäjäalusdivisioonan, joka saattoi saattuetta, komentaja raportoi, että hän näki kuinka yksi "Tomahawk" tunkeutui veteen kulmassa aluksen sivulla.

Muutaman minuutin kuluttua saattueen ylle saapui 2 PE-3-konetta komentajanaan majuri I. V. Kirjanov. Miehistöt havaitsivat kaksi uponnutta JU-88:a, mutta eivät voineet löytää "Tomahawkia".

Kuusikko "Hurricaneita", yliluutnantti D. I. Sinevin komennossa, lentäessään vaihtamaan everstiluutnantti Safonovin osastoa, kuulivat Kildinin saaren alueella Safonovin keskustelun rykmentin ja divisioonan komentopaikan kanssa. Kuultuaan merkin "Raketa", Sinev kysyi Safonovilta: "Missä olette, kuinka voitte?", mutta vastausta ei seurannut.

Kolmen "Tomahawkin" ja kuuden JU-88:n äskeistä taistelupaikkaa lähestyi 5 ME-109- ja 2 ME-110-konetta. Niitä vastaan hyökkäsi heti "Hurricanet". Ilmataistelu alkoi uudestaan. Yliluutnantti D. F. Amosov ampui alas yhden "Messerschmittin" 150 metrin etäisyydeltä ja putosi veteen, mutta myös hänet ampui alas sarjalla ME-110:n ampuja. Amosov teki pakkolaskun veteen, mutta poimittiin pian moottoriveneeseen. Siinä taistelussa luutnantti V. P. Prontsenko ampui alas yhden ME-110-koneen ja yhden "Mersun" ampui alas luutnantti P. I. Markov.
Klo 18.45 16 JU-87-konetta 14 ME-109- ja ME-110 hävittäjän suojaamana yrittivät uudestaan hyökätä saattueen kimppuun. Kildinin alueella meidän hävittäjämme kohtasivat ne. Vastustajan koneet eivät ryhtyneet taisteluun, pudottivat pomminsa veteen, kääntyivät ja hätäisesti lähtivät kohti omia kenttiään.

Toukokuun 30. päivän kuluessa 1942 laivaston ilma-ase suoritti 270 lentoa saattueen suojaamiseksi. Ilmataisteluissa ammuttiin alas 7 JU-88- ja 2 ME-109-konetta. Pohjoismeriset menettivät yhden "Tomahawk"- ja kaksi "Hurricane"-konetta. Ilmataistelussa karavaanin yllä sai surmansa Neuvostoliiton Sankari, kaartin everstiluutnantti B. F. Safonov.

B. F. Safonovin kuolema oli raskas menetys pohjoisen merilentäjille. 11 sotakuukauden aikana hän suoritti noin 300 taistelulentoa, henkilökohtaisesti ampui alas 25 ja osastossa 14 vihollisen konetta. Kaartin everstiluutnantti Safonov, yksi ensimmäisistä Suureen Isänmaaliseen sotaan osallistuneista, nimettiin kahdesti Neuvostoliiton Sankariksi. Hänen nimestä tuli urhoollisuuden, rohkeuden ja ehdottoman Isänmaan uskollisuuden symbooli.

18. kesäkuuta 1942 VMF:n (sotalaivasto) Kansankomissaarin käskyllä 2. kaartin Punalippuiselle sekalentorykmentille annettiin nimi: B. F. Safonov.

Saattueen PQ-16 kulun takaamiseksi suoritettiin 2032 lentoa, niistä 1198 tuli Pohjoisen laivaston ilma-aseen osalle. Pohjoisen merilentäjät torjuivat menestyksekkäästi vihollisen monilukuiset yritykset tuhota saattue. Vain kerran kuuden JU-88:sin onnistui murtautua rahtialusten luokse ja tähtäämättä pudottaa pommit. Saattue ei kärsinyt tappioita meidän vyöhykkeellämme.

1943 vastustaja aktivoi huomattavasti tomintaansa Barentsin meren itäisissä osissa ja Karanmerellä. Näillä alueilla ravasi määräajoin yli 20 fasistien sukellusvenettä. Vuoden aikana vihollinen suoritti enemmän kuin 450 tiedustelulentoa. Kaikki tämä loi todellisen uhan rahtialuksillemme arktisella merellä. Vuonna 1943 suoritetusta 166 rahtikuljetuksesta saksalaisten sukellusveneiden ja miinojen ansiosta upposi 4 rahtilaivaa, 3 miinanraivaajaa ja yksi pelastusalus.

Sukellusveneiden torjunta-alusten hitaudesta, niiden heikosta tykkiaseistuksesta ja myös meri-ilma-aseen lyhyestä toimintasäteestä johtuen Vienanmeren laivasto-osaston taistelukyky ei ollut kunnossa. VMF:n kansankomissaari kääntyi Päämajan puoleen ja pyysi että muodostettaisiin Karanmeren sotameritukikohta Diksonin saarelle, Vienanmeren laivasto-osaston vahvistamista nopeilla sukellusveneiden torjunta-aluksilla, sekä Pohjoisen laivaston VVS:n vahvistamista - pommitus-, hävittäjä- ja kuljetuskyvyn kaukotoiminnan osalta.

11. toukokuuta 1944 Valtion Puolustuskomitea teki päätöksen, jolla edellytettiin lentokenttärakentamisen laajentamista Pohjolassa. Kaukotoimintailma-aseesta, tiedustelulentolaivueiden muodostamiseksi, laivojen saattamiseksi Arktisella merellä, Pohjoiselle laivastolle luovutettiin SI-47??- koneita, joilla oli 3 tuhannen kilometrin lentosäde, jäänpoistovarusteet ja automaattiohjaus.

Purjehduskauden alusta 1944 6 DB-3- ja 2 SI-47-konetta sijoitettiin rannikon lähelle, valituille kentille. 95. lentorykmentin (komentaja everstiluutnantti I. A. Olbek) PE-3-koneet olivat valmiudessa kentällä. Muodostettiin lento-osasto (komentaja eversti N. K. Loginov). Vähän aikaisemmin osaston vahvuuteen tuli 22. tiedustelulentorykmentti (komentaja majuri P. A. Pankov) ja joka saapui Kaspian laivasto-osastosta.

Kaikkiaan lentoyhtymässä oli noin 70 konetta, niistä 10 PE-3:sia. Tätä meri-ilma-aseen voimaa käytettiin vihollisen sukellusveneiden etsintään ja saattueiden puolustukseen sukellusveneitä vastaan Karanmeren porteilla. Ne osallistuivat onnistuneesti jäänmurtajien "Mikojan", "Krasin" ja "I. Stalin" saattamiseen, jokihöyryalusten suojaamiseen Petseristä Obskin suulle, saattueen PQ-18 saattamiseen Diksonin satamaan.

Suojellessaan omia liikenneyhteyksiään, Pohjoisen laivaston VVS pyrki samanaikaisesti häiritsemään vastustajan meriyhteyksiä, joilla kuljetettiin täydennyksiä maajoukoille ja ilma-aseelle, jotka toimivat Murmanskin suunnalla, sekä rahdattiin Saksaan teollisuuden raaka-aineita (rauta-, kupari- ja nikkelimalmia). Esimerkiksi, nikkelimalmin louhinta Petsamon - Kirkkoniemen alueella kattoi 65 - 70% koko Saksan nikkelitarpeesta.

Saksalaiset saattueet, jotka tulivat hakemaan malmia, koottiin pääasiassa Tromssan ja Narvikin satamissa ja kulkivat Hammerfestin ja Vardön välisatamien kautta Kirkkoniemeen ja Liinahamariin.

Meidän ilma-aseemme toimi vastustajan meriyhteyksiä vastaan koko sodan ajan. Vuonna 1941 näitä maaleja vastaan tehtiin 533 lentoa, niistä tiedustelulentoja - 146, pommitusiskuja - 287, laivojen saattamisia - 100 lentoa. Lento-ase upotti 2 ja vaurioitti 4 rahtilaivaa, 2 miinanlaskijaa ja yhtä moottorivenettä.

Pohjoisten merilentäjien iskut tulivat tuloksekkaammiksi laivaston saadessa miina-torpeedokoneita ja torpedointiin matalalta perehtyneitä lentäjiä. Syyskuussa 1941 Itämeren laivastosta saapui ensimmäiset kolme DB-3F-torpeedokonetta. Maaliskuussa 1942 teollisuudelta saapui vielä 6 DB-3F-konetta. Niistä muodostettiin 72. sekalentorykmenttiin torpeedokonelaivue kapteeni G. D. Popovitsin komennossa. Heinäkuussa 1942 laivastoon saapui 35. miina-torpeedokonerykmentti käsittäen 11 DB-3F-konetta (komentaja majuri A. V. Krilov = ~ Siipinen)

Marraskuun alkuun 1942 mennessä Pohjoisen laivaston 2. kaartin Punalippuisen lentorykmentin 5. ja 6. laivueiden (pommitus ja torpeedo) tukikohtaan muodostettiin 24. miina-torpeedolentorykmentti kolmine laivueineen (komentaja everstiluutnantti N. N. Vedmedenko. Kalustona oli lend-lease "Hampden"-koneet. Tämä mahdollisti jo vuonna 1942 suorittaa 1213 lentoa maalina vastustajan meriyhteydet ja toteuttaa 9 miinanlaskua.

Ensimmäisten onnistuneitten matalalta suoritettujen torpeedokoneiden iskujen joukossa oli, kun kaksi DB-3F-konetta suoritti iskun kahta 20 tuhannen tonnin rahtialusta vastaan Porsanger-vuonossa, joilla oli suojanaan miinalaiva, 3 vartioalusta ja 4 moottorivenettä.

Johtokoneen kapteeni I. J. Garbuz havaitsi saattueen 20 - 25 kilometrin etäisyydeltä. Torpeedokoneet siirtyivät auringon puolelle, laskeutuivat alas ja alkoivat lähestyä maalia. Garbuz antoi käskyn: "Hyökkäämme samaan maaliin, tähtäys itsenäisesti". Maaliksi valittiin iso 15 tuhannen tonnin rahtialus. Klo 20.10, maalin näkyessä hyvin, kuten tavallisesti pohjoisen päivässä, johtava pari 30 metrin korkeudessa ja 600 metrin pudottivat torpeedot. Melkein samanaikaisesti pudotti torpeedon siipikoneen lentäjä yliluutnantti B. S. Gromov. Molemmat torpeedot osuivat maaliin. Isku oli viholliselle odottamaton. Vastustaja havaitsi lähestyvät torpeedokoneet ja ilmatorjunta avasi tulen kovin myöhässä. Miehistöt havaitsivat torpeedojen osuvan rahtialuksen ahteri- ja keulaosaan. Seurasi voimakkaat räjähdykset, valtavat vesi- ja höyrypatsaat nousivat taivaalle. Pian rahtialus upposi.

Tammikuusta 1943 lähtien meidän hyökkäys-ilma-aseen toiminta aktivoitui huomattavasti. Se myötävaikutti 118. tiedustelulentorykmentin täydentämiseen ja kehittämiseen laivastossa 5. miina-torpeedolentoprikaatin,  joka pian muutettiin divisioonaksi. Divisioonan komentajaksi nimitettiin eversti N. M. Kidalinskij.

??????? ???????????????? ???????????? ????? ??????? ??????? ? ?????? 1943 ?. ????? ?????????????? ?????????? 118-?? ????????????????? ????????? ? ???????? ?? ????? 5-? ?????-????????? ???????????, ????????????????? ?????? ? ???????. ?????????? ??????? ??? ???????? ????????? ?. ?. ???????????. ? ?? ?????? ????? 24-? ?????-????????? ????????, 29-? ???????????????? ? 255-? ?????????????? ?????????. ? ???? 1943 ?. ?? ???? ?????? 46-? ????????? ???????? (???????? ????? ?. ?. ????????). ?????? ?????????????? 14-? ????????? ??????????? (???????? ???????????? ?. ?. ???????) ? ??????? 46-?? ??????????, 20-?? ? 95-?? ?????????????? ??????????. ? ???? 1944 ?. ?? ???????? ???? ?????? ? ????????????? ????? ? ??? ??????? ? ?????? 5-? ?????-????????? ??????????? 36-? ?????-????????? ???????? (???????? ????? ?????????? ????? ????? ?. ?. ???????).

Kesällä 1943 laivaston VVS:n kalustona oli 619 lentokonetta, niistä 94 rynnäkkökonetta, 34 pommikonetta, 68 torpeedokonetta. Isku-ilma-aseen koneet olivat: MBR-2, SB, GST, TSE-2, PE-2, PE-3, IL-2, IL-4 ja maahantuodut "Hampden" ja "Boston".

Saadessaaan kokoonpanoonsa uusia lentoyksiköitä ja -yhtymiä Pohjoinen laivasto siirtyi aktiivisempaan hyökkäystoimintaan. Jos ennen vuotta 1943 suurin osa ilmataisteluista käytiin käytiin meidän alueen ja liittoutuneitten saattueitten yllä, niin nyt taistelu ilmassa käytetiin pääasiassa vastustajan liikenneyhteyksiä vastaan. Lentoaseesta tuli päävoima toiminnassa vihollisen liikenneyhteyksiä vastaan. Pohjoisen meren lentäjät rupesivat käyttämään torpeedokoneiden risteilylentoja, toimimaan saartorenkaita vastaan (Varanger-vuonon alue), miinoittamaan ja tekemään yhdistettyjä iskuja vastustajan satamia, tukikohtia ja saattueita vastaan kauaksikin (Vardö, Narvik) kaikin lentoaseen muodoin. Tässä lentoase toimi kiinteässä yhteistyössä Pohjoisen lain sukellusveneiden ja pinta-alusten kanssa.

Uusien konetyyppien omaksuminen, tiedon ja kokemuksen yleistäminen miina-torpeedokoneiden käytössä, pommitus- ja syöksypommitustekniikka, lento-teknisen henkilöstön kasvattaminen vihaamaan polttavasti vihollista, rakkaus Isänmaata kohtaan, varmuus ja rohkeus taistelussa - nämä ja joukko muita asioita olivat 5. miina-torpeedolentodivisioonan poliittisen osaston työntekijöiden huomion keskipisteenä (poliittisen osaton päällikkö eversti V. P. Suslov, vuodesta 1944 - eversti I. M. Komissarov).

Divisioonan yksiköissä järjestettiin nuorien lentäjien ja torpeedo- ja pommitusiskujen mestareiden tapaamisia. Kapteeni G. D. Popovits 24. miina-torpeedolentorykmentistä , rykmentin ensimmäinen, joka torpedoi vastustajan rahtialuksen, jakoi kokemuksensa manöövereista ilmatorjunnan välttämiseksi maalia lähestyttäessä. Tästä teemasta 29. pommituslentorykmentissä esitti kommunisti Kobzar - yksi parhaista Pohjoisen laivaston syöksypommittajista. Suunnistaja P. L. Kolomijets kertoi suunnistajan metodiikasta lennonvalmistelussa.

225. hävittäjälentorykmentissä lento-teknisen henkilöstön kanssa toteutettiin joitakin konferensseja. Ilmailijat oppivat: "Hävittäjien suojaustoiminta torpeedokoneiden hyökätessä laivoja vastaan", "Hävittäjien toiminta vihollishävittäjien torjunnassa" ja muita asioita hävittäjien käytöstä taistelussa. Samankaltaiset tapaamiset ja konferenssit saivat aikaan suurta osaotajien aktiivisuutta ja vaikutti myönteisesti sotatyöhön.

Esimerkkinä taistelutaidon kasvamisessa voi palvella vihollisen saattueen murskaaminen 14 - 15. syyskuuta 1943. Saattuetta, jossa oli 4 rahtialusta ja 22 saattoalusta, suojasi 16 hävittäjää. Aamulla 14. syyskuuta saattueelle järjestettiin ilmatähystys. Päivällä saattuetta vastaan hyökkäsi sukellusvene, joka upotti rahtialuksen, illalla vihollisaluksiin iski 20 46. rynnäkkölentorykmentin (osaston komentaja kapteeni G. V. Pavlov) rynnäkkökonetta ja upotti 2 rahtialusta. Lopuksi maaliin johdettiin torpeedoveneitä, jotka yöllä 15. syyskuuta upottivat viimeisen rahtialuksen. Täten yhdistetyllä rynnäkkökoneiden, sukellusveneiden ja torpeedoveneiden toiminnalla tuhottiin kaikki neljä saattueen rahtialusta. Ilmataistelussa vastustaja menetti 13 lentokonetta, meidän tappiomme käsitti 5 rynnäkkökonetta ja 3 hävittäjää.

Luotettavasti on todettu, että vuonna 1943 Pohjoisen laivaston lentoase upotti 21 rahtialusta kokonaistonnimäärältään 58 432 t, 2 yli 100 tonnin laivaa ja 5 sotalaivaa. 19:ta rahtialusta vaurioitettiin. Suuren osan vihollisen rahtialuksista upottivat torpeedokoneet ja vaurioitti - rynnäkkökoneet. Sukellusveneet vuonna 1943 upottivat ja vaurioittivat 83 alusta.

Isänmaa arvosti pohjoisen merilentäjien urhoollisuutta, kuria ja organisointikykyä. 31. toukokuuta 1943 24. miina-torpeedolentorykmentti muutettiin 9. kaartin miina-torpeedolentorykmentiksi (komentaja kaartin majuri V. F. Kostkin, sijainen poliittisissa asioissa - kaartin majuri F. V. Maslennikov).

9. kaartilaisen miina-torpeedolentotykmentin henkilöstö puolusti kunnialla taisteluissa valloitettua kaartin lippua. Taistelusta taisteluun kasvoi sen iskujen voima vihollista vastaan. 20. syyskuuta 1943 Makkjourin niemen luona torpeedohyökkäuksen aikana vastustajan saattuetta vastaan, joka käsitti 5 rahtialusta ja 23 suojelualusta, 7 meidän torpeedokonetta "Boston" suojanaan 6 "Airacobra"-, 6 JAK-1- ja 4 JAK-9-hävittäjää (koko osaston johtaja - majuri V. F. Kostkin) kävivät taistelua 30 ME-109- ja WF-190-koneiden kanssa. Torpeedokoneet upottivat yhden 1200 tonnin rahtialuksen ja 2 vartioalusta. Ilmataisteluissa meidän lentäjämme ampuivat alas 11 vastustajan konetta.

Lentoaseen toiminta vastustajan meriliikenteen häiritsemiseksi aktivoitui huomattavasti vuonna 1944.

Laivaston lentoase teki massiivisia iskuja saattueita vastaan niiden tullessa merelle ja satamissa. Nostettiin yksinäisten torpeedokoneiden  risteilylentojen lukumäärää alueella Nordkapin niemestä länteen ja pienten hävittäjä-pommittajien toimintaa vihollisen liikenneyhteyksiä vastaan lähialueilla.

???????? ??????? ??????????? ? ??????????? ??????? ???????-???????????? ?. ?. ????????, ?. ?. ???????, ?. ?. ???????, ?. ?. ??????. ??????? ???????? ??????????? ?????? ??????? ???????? ?????????? ?. ?. ????????, ??????? ???????? ?????????????? ????????????? ? ?????? ????, ? ??? ??????????? ?? ?????????? ?????????, ????? ? ??????????. 21 ?????? 1944 ?. ?? ??????? ???????? ????????? ?????, ? 2 ?????? - ?????? ?????????????? 10 ???. ?. ? ??????? 1944 ?. ??????? ??????? ????????? ?. ?. ??????? ??? ???????? ???????? ?????? ????? ?????????? ?????. [248]

Massiivisiin iskuihin vihollisaluksia vastaan osallistui tavallisesti erilaisia taktisia lentokoneosastoja: korkealla- ja matalallalentäviä torpeedokoneita, rynnäkkökoneita ja kevyitä pommikoneita. Kutakin osastoa suojasi hävittäjät. Niinpä, kuuteen iskuun, jotka tehtiin touko - kesäkuussa 1944, osallistui 779 konetta, niistä 422 hävittäjää, 174 kevyttä pommittajaa "Kittyhawk", 113 rynnäkkökonetta ja 70 torpeedokonetta.

Iskuissa vastustajan saattueita vastaan rynnäkkökoneet ja kevyet pommikoneet toimivat etupäässä saattoaluksia vastaan, nujersivat PVO:n aseet ja sillä tavalla helpottivat torpeedokoneiden hyökkäystä. Ensimmäisen kerran Pohjoisessa laivastossa keväällä 1944 rynnäkkökoneet alkoivat suorittaa "mastonhuippu"-pommituksia laivoja vastaan, joka nosti iskujen tehoa.

Massiiviset iskut vihollisen saattueita ja satamia vastaan tehtiin tiedustelun antamien faktojen perusteella. 10. toukokuuta 1944 118. tiedustelulentorykmentin PE-3-koneen miehistö (ohjaaja yliluutnantti N. J. Turkov), suorittaessaan lentotiedustelua pitkin Pohjois-Norjan rannikkoa, havaitsivat vastustajan saattueen klo 18.40 Svaerholt-niemen tasalla. Se käsitti 6 rahtialusta, 4 hävittäjää, 4 miinanraivaajaa , 8 vartioalusta ja 6 moottorivenettä, kulkien idän suuntaan 10 solmun nopeudella.

Pohjoisen laivaston VVS:n komentaja kenraali A. H. Andrejev teki päätöksen saattueen murskaamisesta. 5. miina-torpeedolentodivisioonan komentaja eversti N. M. Kidalinskij, 6. hävittäjälentodivisioonan kenraalimajuri N. T. Petruhin ja 46. rynnäkkölentorykmentin majuri P. M. Mihailov käskettiin suorittaa miina-torpeedo-isku vastustajan saattueeseen Kongsfjordin alueella, rynnäkkökoneet - etelään Vardösta. Hävittäjäkoneiden piti turvata iskuosaton toiminta.

Komentajan käskyn mukaisesti muodostettiin taktiset ryhmät kolmea iskua varten.

Ensimmäisenä starttasi taistelutehtävään majuri A. N. Voloshinin osasto, käsittäen 6 IL-4-torpeedokonetta, 7 kevyttä "Kittyhawk"-pommikonetta ja 5 "Airacobra"-hävittäjää. Klo 01.29, 11. toukokuuta osaston johtaja havaitsi vastustajan saattueen, tiedotti radiolla osaston koneille ja alkoi lähestyä maalia. Torpeedokoneet pudottivat saattueen aluksiin 6 torpeedoa. Ne upottivat 6 tuhannen tonnin rahtialuksen ja vaurioittivat vartioalusta. "Kittyhawk"-pommikoneet pudottivat myös pomminsa rahtialuksiin. Hävittäjäsuojaa maalin yllä ei ollut. Kaksi ME-109-konetta, jotka partioivat laivojen yläpuolella, lähtivät rannikon suuntaan meidän koneiden ilmestyttyä. Laivojen ilmatorjunta tulitti voimakkaasti koneitamme maalin yllä.  

Majuri S. K. Litvinovin toinen osasto, käsittäen 4 "Boston"-torpeedokonetta, 6 "Kittyhawk"-pommikonetta ja 10 "Airacobra"-hävittäjää pudotti saattuetta kohti 8 torpeedoa. Ne upottivat vartioaluksen ja vaurioittivat 6 - 8 tuhannen tonnin rahtialusta. "Kittyhawkit" pudottivat syöksystä pomminsa saattoaluksia kohti ja tulittivat niitä sen jälkeen kk-tulella. Vastustajan hävittäjiä "Airacobrat" eivät kohdanneet. Kolmas osasto johtajanaan yliluutnantti S. S. Rolbin ja kalustonaan 6 IL-2-, 6 JAK-9- ja 6 "Kittyhawk"-konetta klo 04.00 Sylte-vuonon alueella suoritti syöksystä pommihyökkäyksen saattueen aluksia vastaan ja upotti vartioaluksen. Laivojen it-tuli pudotti alas yhden "Kittyhawk"- ja vaurioitti kolmea IL-2-konetta. Poistuessaan maalilta meidän suojahävittäjät kävivät ilmataistelun 16 ME-109 ja FW-190-koneen kanssa. Tässä taistelussa vihollinen menetti 3 "Messerschmittiä".

Lentotiedustelijat tarkkailivat saattuetta keskeytyksettä. Klo 07.15 laivaston VVS:n komentopaikka sai radioviestin: "Saattue sivuuttaa Busse - Sundin". Laivaston VVS:n esikuntapäällikkö lentokenraaliluutnantti J. N. Preobrazenskij käski osastojen komentajia muodostamaan heti 5 taktista ryhmää ja suorittamaan toinen isku vastustajan saattuetta vastaan. Samanaikaisesti, vihollisen lähelläolevien lentokenttien saartamiseksi, tiedusteltiin Karjalan rintaman 7. lentoarmeijalta osastoa hävittäjäkoneita.

Kaikkiaan saattuetta vastaan merilentäjät suorittivat 10 johdonmukaista iskua ja yhteensä 217 lentoa. Niiden seurauksena upotettiin 2 rahtialusta yhteensä 10 tuhatta tonnia, 4 vartioalusta, vaurioitettiin miinanraivaajaa , hävittäjää, vartioalusta ja 3 rahtialusta. Ilmataisteluissa pudotettiin 8 ME-109- ja yksi BF-138-kone. 7. lentoarmeijan 11. sekalentodivisoonan 33 "Airacobra"-hävittäjää saartoivat Luostarin ja Salmijärven lentokentät.

Pohjoisen lentäjät menettivät 6 konetta: yksi "Boston", yksi IL-2, kolme "Kittyhawk"-konetta ja yksi "Airacobra".

Käytetyn kaluston määrän ja toiminnan jatkuvuuden mukaan tämä isku oli kaikkein voimakkain kaikista siihen mennessä suoritetuista. Saattue oli meidän lentoaseen keskeytymättömän toiminnan kohteena 11 tunnin ajan. Saattueen rahtialuksia kohti pudotettiin 28 torpeedoa. Mutta iskujen päätavoitetta ei onnistuttu saavuttamaan - kuudesta rahtialuksesta upotettiin vain kaksi. Saattueen murskaamista häiritsi voimakas tykistötoiminta saattoaluksilta hyökkääviä torpeedokoneita vastaan ja torpeedokoneiden eriaikainen korkea- ja matalatoiminta. Iskujen organisoinnissa ei edellytetty rynnäkkötoimintaa saattoalusten ilmatorjuntaa vastaan.

Seuraavina kahtena päivänä näitä rahtialuksia vastaan, jotka seisoivat Kirkkoniemen satamassa, suoritettiin 6 tunnin aikana vielä kaksi yhdistettyä iskua. Iskuihin osallistui 152 konetta: 9 IL-4-, 24 IL-2-, 55 "Kittyhawk"-konetta ja pommikoneversioina ja 64 saattohävittäjää. Sen lisäksi iskua tuki 7. lentoarmeijan hävittäjät ja 118. tiedustelulentorykmentin tiedustelukoneet.

Kahden viimeisen iskun tulokset olivat todella hyvät: 2 rahtialusta, lastiproomu ja vartioalus upotettiin, neljää rahtialusta ja rannikkoalusta vaurioitettiin.

Pohjoisen isku-lentoaseen onnistumeeseen toimintaan myötävaikutti paljon hyvin organisoitu ilmatiedustelu. Tiedustelulla alkoi, jatkui ja loppui kaikki lentoaseen taistelutoiminta vastustajan liikenneyhteyksiä vastaan.

Tiedustelua suoritettiin vyöhykkeittäin: lähellä - hävittäjillä, kauempana - PE-3- ja "Boston"-koneilla. Alkaessaan 1944 lentotiedustelu toimi Hadezda- ja Karhusaarten tasalle pohjoisessa, Tromssaan ja Narvikiin etelässä. Tiedustelulennot jaettiin niin, että vihollisen saatttue kulkiessaan 8 solmun nopeudella ei voinut hävitä näkyvistä millään reitin osalla.

Yksin vuosina 1943 - 1944 Barentsin merellä lentotiedustelu havaitsi 391 vihollisen saattuetta, joissa oli kaikkiaan 4562 alusta. Käyttäen meidän lentotiedustelun antamia tietoja englantilainen lentoase suoritti iskuja risteilijä "Tirpitziä" vastaan ja upotti sen.

Kaikkiaan sodan aikana Pohjoisen laivaston lentotiedusteluyksiköt suorittivat 13 272 lentoa.

Suuren osan tiedustelulennoista suorittivat 118. tiedustelulentorykmentin lentäjät. Rykmentti muodostettiin vuonna 1939 45. lähimeritiedustelulaivueesta. Paljon voimaa, työtä ja taitoa panivat siihen veteraanit M. D. Nizegorodtsev, V. N. Vasiljev, P. V. Obuhov, B. I. Boiko, K. D. Pogodin, V. M. Setskin, A. Z. Stojanov ja muut, opettaakseen ihmisiä työskentelemään vaikeissa olosuhteissa karuilla seuduilla, valmistaa henkilöstö tulevaan yhteenottoon vihollisen kanssa. Suuren Isänmaallisen sodan vuosina rykmentin lentotiedustelijat komentajinaan everstiluutnantit V. N. Vasiljev, N. G. Pavlov ja S. K. Litvinov suorittivat paljon maineikkaita tekoja.

"Olen ylpeä siitä, että olen tiedustelija" - näistä Neuvostoliiton Sankarin kapteeni L. I. Jelkinin sanoista tuli rykmentin lentäjien motto. L. I. Jelkin saapui Pohjolaan vuonna 1937 valmistuttuaan lentokoulusta. Sitkeän työn vuodet lentotiedustelun taitojen hallitsemiseksi: usein huomaamatonta - eivät menneet hukkaan. 165 lennollaan Suuren Isänmaallisen sodan vuosina L. I. Jelkin suoritti 40 kertaa yöpommituksia vastustajan joukkoja vastaan, tiedusteli vastustajan kaukaisia liikenneyhteyksiä ja tukikohtia. Vaikeissa sääolosuhteissa, ankarassa ilmatorjuntatulessa, Jelkin matalalennossa valokuvasi vastustajan aluksia ja pattereita Alta-vuonon meritukikohdassa, toimitti johdolle valokuvia risteiljä "Schanhorst, mestarillisesti huijaten samalla kuutta "Fokkeria", jotka metsästivät häntä.

??? ????? ??????? ? 118-? ???????????????? ????????? ??????? ??????????? ??????? ?????????? ?. ?. ????????, ?. ?. ???????, ?. ?. ???????, ?. ?. ????????, ?. ?. ??????????, ????? ?????????? ????? ?. ?. ????????, ?. ?. ???????, ?. ?. ?????????, ?. ?. ??????, ?. ?. ????.

Pohjoisen laivaston lentoaseen taistelutoiminta Petsamo-Kirkkoniemen operaatiossa.

Saksalais-fasistisen ryhmityksen murskaamisen Leningaradin alueella ja Suomen sodastairtaantumisen jälkeen Korkeimman Johdon Päämaja asetti Karjalan rintaman ja Pohjoisen laivaston eteen tehtävän alkaa valmistella hyökkäysoperaatiota Pohjolassa tähtäimenä fasististen joukkojen murskaaminen ja Petsengan (Petsamon) alueen palauttaminen Neuvostoliitolle.

Pohjoisen laivaston Päämajan direktiivillä käskettiin olla valmiina aktiivisella operaatiolla valtaamaan vastustajan tukikohta Varanger-vuonossa ja laivaston kaikella tehokkaasti keskitetyllä voimalla käymään vastustajan merikuljetuksia vastaan pitkin Norjan pohjoisrannikkoa.

Petsamo-Kirkkoniemen operaation alkuun mennessä Pohjoinen laivasto täydensi huomattavasti laivojaan, lentoasetta ja ilmatorjuntaa. 1. lokakuuta  1944 laivaston VVS:ssä oli 750 lentokonetta, joista huomattava osa käsitti uudenaikaisia kotimaista valmistetta olevia koneita ja osaksi liittoutuneilta saatuja. Täydennettiin radiosuunnistuslaitteita, vaikka niissä koettiin vielä olevan puutteita.

Pohjoisen laivaston VVS:n lentävä henkilöstö oli hankkinut rikkaan rintamakokemuksen, oli hyvin perehtynyt kaikkein tehokkaimpiin taistelutoiminnan menetelmiin ja keinoihin, olivat oppineet iskemään viholliseen varmasti, vähällä verellä. Komentajat ja esikunnat olivat oppineet arvioimaan oikein tilanteita, suunnittelemaan oikein, organisoimaan ja johtamaan taistelutoimintaa.

Faktisesti Pohjoisen laivaston lentoase, tehtävänsä suorittaakseen, ryhtyi toimiin jo ennen operaation alkua. Alkaen syyskuun toisella puoliskolla 1944 suoritti aktiivista tiedustelua Pohjois-Norjan lentokentillä, rintaman ja selustan teillä, Barentsin meren kuljetusreiteillä ja satamissa.

Aamulla 18. syyskuuta 8 IL-2:sta, johtajanaan majuri D. V. Osik, yhdessä 8 "Kittyhawkin" kanssa, suojanaan 12 hävittäjää suoritti pommi-rynnäkköiskun vastustajan puolustusasemaan yhdellä hallitsevalla kukkulalla. Rynnäköinnin tuloksena tapahtui kolme räjähdystä, alkoi voimakas palo huoltotiloissa. Lentäjät tuhosivat komppanian verran vastustajan elävää voimaa.

Samana päivänä toinen osasto, käsittäen 6 IL-2:sta kärjessä yliluutnantti V. M. Skopintsev ja 8 "Kittyhawk"-konetta, syöksyen 1800 metrin korkeudesta, tekivät pommi-rynnäkköiskun vastustajan rannikkopatteria vastaan Numeroniemen alueella. Maaliin pudotettiin 66 100 kilon pommia, jonka jälkeen sitä tulitettiin konekivääreillä. Patterissa tapahtui kaksi voimakasta räjähdystä.

3. lokakuuta samaan patteriin teki 6 IL-2:sta ja 6 "Kittyhawk"-konetta toisen iskun, pudottaen 42 pommia. Suojahävittäjät kävivät maalialueella ilmataistelun ME-109 ja FW-190-osaston kanssa, jonka kuluessa yliluutnantti Shevtsenko ampui alas yhden "Messerschmittin".

Kaikkiaan operaation valmistelun aikana laivaston lentoase suoritti 2332 lentoa, niistä yli 30% maajoukkoja vastaan.

7. lokakuuta 1944 Karjalan rintaman joukot lähtivät hyökkäykseen. Pohjoisen laivaston lentoase yhteistoiminnassa 7. lentoarmeijan kanssa suoritti 9. lokakuuta pommitusiskun tykistöpattereihin ja asemiin Numeroniemellä, Krestovin niemellä, Liinahamarin alueella ja Mustatunturin vuoristoisilla etelä- ja lounaisrinteillä. Taistelukentän yläpuolella käytiin päivän kuluessa 32 ilmayhteenottoa. Meidän lentäjämme ampuivat alas 37 vastustajan hävittäjää ja pommikonetta. Hitleriläiset osoittautuivat voimattomiksi vastustamaan neuvosto-lentoasetta.

Petsamo-Kirkkoniemen operaatiossa Pohjoisen laivastolle annettiin lupa kahteen tehtävään:

- meren suunnalla
"estää vastustajan joukkojen evakuointi meritse Varanger-vuonon satamien kautta Kirkkoniemen - Hammerfestin kaistalle. Tuhota kaikki vastustajan uiva kalusto sen yrittäessä merelle".

- rannikkoalueilla
"Pohjoisen puolustusalueen maa- ja maahanlaskujoukoilla, kokoonpanoltaan kaksi jalkaväkiprikaatia lisättynä erillisillä yksiköillä, laivaston lentoaseen ja alusten tukemana, murtaa vastustajan läntinen puolustuskaista Keskisaarennolla??. Samanaikaisesti, käyttäen maahanlaskujoukkoja selustassa Muotkavuonon kautta, kiertää vastustajan puolustuksen vasen siipi ja edeten Titovka - Petsamo-tiellä Rasva??-tunturin alueelle, pitää se lujasti hallussaan, estäen vastustajaa siirtämästä joukkoja Petsamon tiellä.

Jatkossa hyökätä Petsamoon yhdessä 14. armeijan yksiköiden kanssa".

Annetun tehtävän mukaisesti, laivasto valmisteli ja toteutti merioperaation koodinimeltään "Vest". "Vestin" operaatiosuunnitelma edellytti, ensimmäiseksi, auttaa 14. armeijan joukkoja nujertamaan saksalais-fasistisen 19. vuoristoarmeijakunta "Norvegian" joukot, jotka pyrkivät pitämään käsissään nikkelin louhinta-alueen ja sulkemaan Lapin armeijan päävoimien lähtö Suomesta, toiseksi, laivaston lentoaseen ja alusten voimin häiritä vihollisjoukkojen evakuointia Varanger-vuonon satamien kautta.

Rintaman joukkojen ja laivaston alusten taistelutoimien takaamiseen liittyivät 5. miina-torpeedolemtodivisioonan, 14. sekalentodivisoonan, 6. hävittäjälentodivisioonan ja 118. tiedustelulentorykmentin yksiköt, kalustonaan 275 konetta: 55 pommikonetta, 35 rynnäkkökonetta ja 160 hävittäjäkonetta. Kaikkiaan Petsamon - Kirkkoniemen operaatioon osallistui yli 1000 laivaston lentoaseen ja 7. lentoarmeijan konetta.

Laivaston VVS:n komentaja, taistelukäskyssään 3. lokakuuta 1944, antoi tehtävän kullekin lentoyhtymälle ja erillisille yksiköille, määritteli niiden organisaation ja taistelujärjestyksen. Yleisesti, nämä tehtävät tarkoittivat pommirynnäkköiskuja vastustajan asemiin, pattereihin, joukkoja ja esikuntia vastaan joukkojen maahanlaskualueilla ja hyökkäävien joukkojen edellä rintamalla ja vastustajan rahtialusten ja sotalaivojen tuhoamista satamissa ja liikenneyhteyksien häiritsemistä, joita käytetään sen joukkojen ja sotakaluston evakuointiin.

Yleisesti lentoasetta käytettiin sen voiman keskityksen periaatteella yhdellä operaatiosuunnalla tarkoituksena menetyksen saavuttaminen yhdenmukaisesti päätettyjen laivaston päätehtävien kanssa.

Keskeytymätöntä apua varten Pohjoisen puolustusalueen joukoille luotiin lentoryhmä kalustonaan 10 IL-2-, 10 "Kittyhawk"- ja 10 JAK-1-konetta ja jotka toimivat operaatiiviselta lentokentältä. Hyökkäyksen kuluessa ryhmän lentokoneiden määrä suurennettiin kaksinkertaiseksi. Toimivaa ryhmää komensi majuri G. V. Pavlov, sitten Neuvostoliiton Sankari majuri D. V. Osika. Lentoryhmän esikuntapäällikkönä oli kapteeni B. A. Krivokon.

Laivaston lentoasetta johti lentokenraaliluutnantti A. H. Andrejev komentopaikastaan.

Pohjoisen merilentäjät pitivät lujasti yllä ilmaherruutta ensimmäisestä päivästä lähtien eivätkä sallineet vastustajan lentoaseen suorittaa oleellisia iskuja meidän hyökkääviä joukkojamme vastaan.

Aamunkoitteesta 10. lokakuuta Pohjoisen laivaston lentoase suoritti tiedustelua Pohjois - Norjan satamissa, Varanger - vuonon liikenneyhteyksillä ja vastustajan rintaman laheisillä teillä. Luutnantti Aminev "Boston"-koneessa, tiedusteli vastustajan kauemmilla alueilla ja Gamvikin seudulla hyökkäsi ja ampui alas yhden BF-138-koneen.

Rynnäkkökoneet yhdessä hävittäjäpommittajien kanssa, hävittäjäkoneiden saattamana, suorittivat pommitusiskuja vastustajan pattereihin Petsamo - vuonon alueella, vastustajan joukkoja vastaan Titovkan alueella, Porovaara - joella, laivoja vastaan Vadsön satamassa, Sylte -vuonossa, Buga-saaren? alueella. Sylte - vuonon alueella 6 "Kittyhawk"- hävittäjäpommittaa (johtaja kapteeni V. P. Strelnikov) hyökkäsi mastonhuippu - korkeudella yhtä moottorivenettä vastaan ja upotti sen. Vadsön satamassa 12 IL-2- konetta (kapteeni V. P. Strelnikovin komennossa) 14 " Airacobra "- hävittäjän suojaamana upotti 2 BDB:tä??, 10 moottorivenettä ja hävitti varaston laiturilla. Samana päivänä 17 IL-2:sta, 6 " Kittyhawk "- konetta, 17 JaK-7b- ja JaK-9- hävittäjän suojaamana rynnäköi vastustajan lepääviä joukkoja vastaan Liinahamarin alueella ja tulitti 210 mm pattereihin, kolmeen kranaatinheitinpattereihin, 9 ilmatorjuntan kk-pesäkkeeseen . Kaikkiaan sinä päivänä laivaston lentoase suoritti 133 lentoa.

11. lokakuuta 56 7. lentoarmeijan 261. rynnäkkölento- ja 1. kaartin sekalentodivisoona Petsengan alueen lentokentällä tuhosi 15 ja vaurioitti 18 vihollisen konetta.

Laivaston lentoase antoi paljon apua meri - maihinlaskujoukoille. Karjalan rintaman merellisen siiven auttamiseksi Pohjoinen laivasto laski yöllä 10. lokakuuta maihinlaskujoukkoja maihin Malaja Bolkovaja- lahden etelärannalle, yöllä 13. lokakuuta - Liinahamarin satamaan ja operaation päätösvaiheeksi 18. - 25. lokakuuta - Varangerin vuonon etelärannalle. Siis, klo 01.15 10. lokakuuta 1944 63. merijalkaväkiprikaati ja Pohjoisen laivaston tiedusteluosasto laskivat maihin Maattivuonon etelärannalle ja taistellen alkoivat vastustajan osastojen vasemman siiven kierron. 200 henkilön tiedusteluosastolla, kapteeni I. P. Bartsenko - Jemeljanovin komennossa, oli tehtävä tunkeutua Krestovin niemelle, vallata patteri, joka sulki kulun Petsamo - vuonoon ja taata tällä joukkojen maahanlasku Liinahamariin. Osaston onnistui vallata kaksi patteria Krestovin niemellä. Tällöin vastustaja teki sinnikästä vastarintaa ja saatuaan vahvistuksia moottoriveneillä Liinahamarista, loi uhan maihinlaskujoukkojen tuhoamiseksi. Patruunat ja muona alkoivat olla lopussa. 12. lokakuuta kapteeni Bart - Jemeljanov lähetti radioviestin: "Pyydän lentoaseen tukea. Ilman ruokatarvikkeita voimme elää kolme päivää, mutta ilman ampumatarvikkeita vain muutaman tunnin".

Osaston avuksi lensi heti 18 " Kittyhawk "- hävittäjäkonetta ja 19 IL- 2- rynnäkkökonetta. Neljän tunnin aikana ne rynnäköivät vastustajan joukkoja ja pattereita vastaan Krestovin niemellä. Kaikkiaan suoritettiin 43 lentoa. Rynnäköinnin seurauksena ne tuhosivat jopa 400 vastustajan sotilasta ja upseeria, tulittivat neljää it-patteria, polttivat 20 asuintaloa ja parakkia, hajottivat laiturin.

Lentoase turvasi osaston ammustarvike - ja muonatädennyksen, pudottaen säiliöitä laskuvarjolla. Erityisesti tässä kunnostautui 118. tiedustelulentorykmentin puoluebyroon jäsen kapteeni I. A. Koleinikov. Hän pudotti tarkkaan laskuvarjomiesten asemiin kolme säiliöitä. Se antoi osastolle mahdollisuuden torjua hyökkäykset kolmen päivän ajan ja sitten tuhota vastustaja ja täyttää tehtävänsä.

Yhtä tehokkaasti toimi lentoase tukiessaan maihinlaskujoukkoja Liinahamarissa. Päivää ennen maihinlaskua lentotiedustelu paljasti linnoitteita ja piikkilankaesteitä maalla ja esteitä lahdella. Hävittäjä - pommittajat tekivät 10 iskua paljastuneisiin maaleihin, niiden joukossa pattereihin Numeroniemellä ja Ristiniemellä, jotka suojasivat kulkua Petsamo - vuonoon ja 210 mm rannikkopatteriin Liinahamarissa. Lentäjät suorittivat 152 lentoa. Patterit saatiin pois toiminnasta.

Vastustajan ei annettu tulla tajuihinsa, kun laskettiin maihin 660 henkilöä komentajanaan majuri I. A. Timofejev. Vastustaja kohtasi maihinlaskujoukot vastaiskulla ja alkoi kiiruusti vetää paikalle reservejä. Osaston komentaja pyysi lentoaseen apua. Huolimatta myöhäisestä kellonajasta, 13. lokakuuta 16 " Kittyhawk "- ja 6 IL-2 - konetta muutaman muun koneen kanssa lensi rynnäkköimään Paravaaran kylän alueelle ja Trifonov Rytsi - Liinahamari tielle. Niissä tuhottiin 22 joukkojenkuljetuautoa, 15 ampumatarvikeajoneuvoa, 7 säiliöautoa, surmattiin jopa 370 vihollisen sotilasta ja upseeria, poltettiin 8 taloa ja tulitettiin kuutta pienikaliiberista it-patteria. Isku oli niin tehokas, että vihollisen vastarinta lopuksi romahti. Desantit (maihinlaskujoukot) lähtivät rajuun hyökkäykseen, nujersivat vastustajan jäänteet ja valtasivat Liinahamarin sataman. Tie Petsamoon oli auki.

Karjalan rintaman ja Pohjoisen puolustusalueen joukkojen hyökkäyksen aikana Pohjoisen laivaston lentoase ja alukset toimivat samanaikaisesti vastustajan meriliikenneyhteyksiä vastaan.

Lokakuussa 1944 vastustaja alkoi evakuoida Pohjois - Norjasta joukkoja ja arvokkaita malminmurskaamon laitteita Kirkkoniemen alueelta. Kuukauden kuluessa Norjan rannikolla, Kirkkoniemen, Tana - ja Lakse - vuonojen alueilla todettiin 60 saattuetta, joissa oli yhteensä 145 rahtialusta. Suurimmaksi osaksi yhdessä saattueessa oli 2 - 3 rahtialusta ja 5 - 6 saattoalusta.

Vastustajan merikuljetusten estamiseksi kutsuttiin kaikki lentoaseen muodot ja itse asiassa, niiden toiminta oli vihollisen saattueiden vainoamista.

VVS:n toiminnan päätavat merikuljetuksia vastaan operaation aikana olivat massiiviset ja ryhmittyneet takaa-ajo - iskut saattueita vastaan niiden kokoontuessa redille ja satamissa, yksittäisten torpeedokoneiden risteily tietyillä merialueilla ja pienten hävittäjä - pommittaosastojen iskut liikenteen lähialueilla (" vapaa metsästys ").

Yleinen taktinen menetelmä oli 4 - 6 lentokoneen iskuosaston syöksypommitus, harvemmin käytettiin mastonhuippu - pommitusta.

Massiivinen toiminta kohdistettiin satamiin, erityisesti Kirkkoniemeen ja Vardöhön, tavoitteena häiritä niiden normaalia työtä. Yksin miina - torpeedolentoase teki 60 lentoa, joista 11 oli matalalta suoritettuja torpeedoiskuja. Maaleihin pudotettiin 54 torpeedoa. Yhdeksän onnistuneesti suoritetun iskun seurauksena upotettiin vastustajan 20 rahtialusta ja saattoalusta yhteistonnimäärältään 32 100 t ja vaurioitettiin kolmea rahtialusta. Tämän lisäksi suoritettiin 42 torpeedokoneiden matala -  risteilylentoa. " Metsästäjät " upottivat miinanraivaajan ja 22 rahtialusta, yhteensä 8 tuhatta tonnia. Korkealta suoritettuja torpeedojen pudotuksia ja miinanlaskuja oli rajoitetusti. Kaikkiaan miinanlaskuja tehtiin 19 lennolla, laskettiin 15 lentomiinaa Bek - ja Jar - vuonojen suihin.

Joukkojemme hyökkäyksen aikana Pohjoisen laivaston VVS:n menetyksekkäin isku vastustajan saattuetta vastaan tapahtui 16. lokakuuta, jolloin vastustajan saattue tuhottiin melkein kokonaan. Klo 12.05 118. tiedustelulentorykmentin koneen miehistö ilmoitti: " Bek - vuonon alueella havaittu saattue, jossa on 3 rahtialusta, 2 nopeakulkuista maihinlaskualusta, 2 hävittäjää, 6 vartioalusta, miinanraivaaja ja 13 moottorivenettä, menossa kurssilla 350 astetta, neljän solmun nopeudella. Saattuetta suojaa 6 ME-109 - konetta".

Saattueelle järjestettiin jatkuva tarkkailu. Kun oli selvitetty saattueen It-vahvuus, Pohjoisen laivaston VVS:n komentaja päätti: rynnäkkölentoase tulittaa saattoalusten ilmatorjuntaa ja sen jälkeen suoritetaan toistaan seuraavia matalalta tapahtuvia torpeedoiskuja.

Klo 14.30 12 IL-2 - konetta (komentajinaan kapteeni Jevdokimov ja yliluutnantti R. M. Suvorov), suojanaan 15 JaK-9 - konetta operaatiiviselta lentokentältä, suoritti ensimmäisen pommirynnäkköiskun saattuetta vastaan. Upotettiin vartioalus ja vaurioitettiin rahtialusta ja miinaraivaajaa.  Klo 14.58 12 IL-2 - konetta ( komentajanaan 46. rynnäkkörykmentin majuri G. V. Pavlov), saattajinaan 8 " Airacobra "- hävittäjää tekivät toisen iskun saattuetta vastaan Skalnesin - Kibergnesin alueella. Tämän iskun seurauksena saavutettiin suora pommi-isku miinaraivaajaan ja upotettiin kaksi vartioalusta.

Klo 15.01 Skalnesetin niemellä 9. kaartin matalalento - miina - torpeedolentorykmentin 5 " Boston "- konetta ( johtajanaan majuri A. N. Voloshin ) ja 8 " Airacobra "- hävittäjää 225. hävittäjälentorykmentistä ( johtajanaan yliluutnantti J. Bogdanov ) havaitsivat saattueen ja upottivat rahtialuksen, vartioaluksen ja moottoriveneen. Kolmen minuutin kuluttua seurasi 36. miina - torpeedolentorykmentin viiden torpeedokoneen ( johtajanaan kapteeni V. P. Rukavitsin ) isku, suojanaan 6 255. hävittäjälentorykmentin konetta ( johtajanaan yliluutnantti Artamonov ). Merimetsästäjät pudottivat rahtialuksia, miinanraivaajia ja moottoriveneitä kohti 7 torpeedoa.

Klo 16.40 5  " Boston "  torpeedokonetta ( kapteeni V. T. Volinkin  komennossa ), Kibergnesin alueella, pudotti vielä 5 torpeedoa samaa saattuetta kohti. Iskujen seurauksena upotettiin 1500 tonnin rahtialus ja yksi moottorivene.

Klo 15.00 Pohjoisen laivaston VVS:n komentaja käski yhtymien komentajia toistamaan hyökkäyksen saattuetta vastaan.

Ensimmäisenä tehtävään lensi 6 IL-2 - konetta, suorittivat rynnäköinnin saattoaluksia vastaan. Sen perässä seurasi viiden 9. miina - torpeedolentorykmentin " Boston " - torpeedokoneen iskut ( johtajana rykmentin komentaja kaartin everstiluutnantti B. P. Siromjatnikov ) ja 36. miina - torpeedolentorykmentin ( komentajana kaartin kapteeni V. T. Volinkin ) viiden " Boston "- koneen iskut. Molempia torpeedokoneosastoja saattoi 16 " Airacobra "- hävittäjää, kapteeni Kalashnikovin  ja yliluutnantti A. F. Vlasovin komennossa, 255. hävittäjälentorykmentistä.  

Torpeedokoneiden ensimmäinen osasto havaitsi saattueen Ekkeres - saaren luona, jossa oli 3 rahtialusta ja 24 saattoalusta. Torpeedokoneet lähtivät hyökkäykseen meren puolelta ja 600 - 900 metrin etäisyydeltä pudottivat maaliin 11 torpeedoa. Niiden onnistui tuhota kaikki 3 rahtialusta, 3 vartioalusta, miinanraivaaja ja 2 moottorivenettä. Meidän hävittäjäjämme kävivät kaksi isoa ilmataistelua vastustajan " Focke - Wulf 190 "- ja " Messerschmitt - 109 "- hävittäjien kanssa. Luutnantit J. Z. Demidiv ja G. A. Dmitrjuk ampuivat kumpikin alas yhden ME-109- koneen ja luutnantit J. Lapin, P. Gorbatsenko ja yliluutnantti Starkov pudottivat kukin FW-190- koneen.

Tällä tavalla saattueen tuhoamistehtävä tuli suoritettua.

Hyökkäyksen aikana saattuetta vastaan kuoli sankarillisesti 9. kaartin miina - torpeedolentorykmentin komentajan kaartin everstiluutnantti B. P. Siromjatnikovin miehistö. Rykmentin komentajan kone syttyi tuleen laivojen tykkitulesta. Syttyi vasen ja sitten oikea moottori ja siipi. Miehistö ei poikennut kurssiltaan. Heitä seuraavaan osastoon näytti, että vihollista kohti lentää savuava soihtu. Tähystäjä, majuri A. I. Sknarev johti palavan koneen kohti suurinta rahtialusta, muut kuulivat hänen terävät komentonsa ohjaajalle. Mennen kohti maalia, miehistö palavassa koneessaan törmäsi vihollisen rahtilaivaan. B. P. Siromjatnikov, A. I. Sknarev ja ampuja ylikersantti G. S. Asejev nimitettiin 11. marraskuuta, kuoleman jälkeen, Neuvostoliiton Sankareiksi.

15. lokakuuta 1944 14. armeija yhteistoiminnassa  Pohjoisen puolustusalueen yksikköjen kanssa, Pohjoisen laivaston lentoaseen ja 7. lentoarmeijan aktiivisella tuella, valtasi rynnäköllä Petsamon ja 25. lokakuuta - Kirkkoniemen sataman ja kaupungin. 1. marraskuuta 1944 mennessä Petsengan alue oli kokonaan vapautettu fasistisista valloittajista ja vahvasti linnoitettu vihollisen strateginen Varangerin - vuonon tukikohta likvidoitu.

Kaikkiaan Petsengan operaatiossa Pohjoisen laivaston VVS suoritti 8907 lentoa, niistä 6074 meriliikenneyhteyksiä vastaan ja maajoukkojen avuksi - 1127.

Lentoase upotti todistettavasti 110 erilaista vastustajan alusta ja laivaa ja yli 70 vaurioitettiin, surmasi noin 2000 vihollisen sotilasta ja upseeria, tuhosi 138 ajoneuvoa ja 14 sotilaallista varastoa. Tulitettiin 49 patteria, aiheutettiin 29 räjähdystä ja 42 tulipaloa, laskettiin yli 90 miinaa, ammuttiin alas 56 vastustajan lentokonetta.

Operaation kuluessa laivaston yksikköjen ja yhtymien henkilöstö osoitti korkeaa moraalista henkeä. Jalkaväkiyksikköjen ja yhtymien komentajat totesivat useammin kuin kerran lentoaseen onnistuneet ja tehokkaat iskut vihollista vastaan, kiittäen heille annetusta tuesta.

Ylimmän Johdon käskyllä taisteluissa kunnostautuneet 6. hävittäjälentodivisioona, 46. rynnäkkölentorykmentti ja 2. kaartin Punalippuinen hävittäjälentorykmentti saivat kunnianimityksen Petsengalaiset ja 5. miin - torpeedolentodivisioona, 9. kaartin miin - torpeedolentodivisioona, 118. tiedustelulentorykmentti ja 20. hävittäjälentorykmentti - Kirkkoniemeläiset. Taistelutehtävien mallikelpoisesta suorittamisesta 5. miina - torpeedo- 6. hävittäjä-, 14. seka-, 27. , 78. hävittäjä-, 46. rynnäkkö- ja 118. tiedustelulentodivisioonien komentoporras sai Punaisen Lipun kunniamerkin.

Saksalais - fasistilaisten miehittäjien murskaaminen neuvostojoukkojen toimesta Pohjois - Norjassa pani alkuun Norjan kansan vapauttamisen hitleriläisten ikeen alta. Norjan patriootit aktivoivat taistelun miehittäjiä vastaan.

Maihinnousujoukkojen laskeminen Holmengro - vuonoon päätti Pohjoisen laivaston hyökkäystoiminnan maajoukkojen suunnalla. Taistelut merireiteillä, pääosin vihollisen suklellusveneiden kanssa, jatkuivat sodan viimeisiin päiviin asti. Vuonna 1945 Pohjoisen laivaston lentoase teki 459 vihollisen sukellusveneiden etsintälentoa. PE-3-, " Boston "- ja IL-4- koneet suorittivat etsintää päivisin 80 mailin merialueella rannikolta ja " Catalina "- koneet, varustettuna radiosuunnistuslaittein, suorrittivat etsintää öisin. Menetettyään 7 sukellusvenettä torjunta - alusten iskuissa saksalaiset keskeyttivät sukellusvenesodan Atlantilla ja Jäämerellä.

Pohjolan ankarissa olosuhteissa pohjoisen meren lentoase yhdessä laivaston alusten ja Karjalan rintaman lentoaseen ja joukkojen kanssa suoritti kunnialla sen eteen annetut tehtävät. Laivaston Ilmavoimat suoritti sodan aikana 57 203 lentoa ja lensi 88 229 tuntia. Taistelutoimien seurauksena pohjoisen merilentäjät todistetusti upottivat ja vaurioittivat 178 erilaista alusta ja laivaa ja tuhosivat 1045 vihollisen konetta, niistä 933 - ilmataisteluissa, tuhosvat myös suuren määrän vastustajan tekniikkaa ja joukkoja. Laivaston VVS:n menestyksekkään toiminnan takasi selustan elimien kiihkeä työ, lentoinsinööri- ja lentokenttäpalvelut. Mallikelpoisesta taistelutehtävien täyttämisestä rintamalla fasistilaisia valloittajia vastaan ja ilmenneestä miehuullisuudesta ja sankarillisuudesta kaksi lentorykmenttiä nimettiin kaartilaisiksi, kahdesta lentodivisioonasta ja 10 lentoprikaatista tuli Punalippuisia, 4099 taistelulentäjää sai hallituksen kunniamerkkejä, 53 lentosankaria nimitettiin Neuvostoliiton Sankareiksi ja 2. kaartin Punalippuisen hävittäjälentorykmentin komentaja eversti B. F. Safonov nimitettiin kahdesti.


Saatesanat

Artikkeli on julkaistu alun perin venäläisellä sotahistoriallisella sivustolla RKKA.RU.
Artikkeli on käännetty suomenkielelle ja julkaistu sivuston ylläpitäjien ja kirjoittajien luvalla. Erityiskiitokset Alexander Kiyanille ja Pavel Aptekarille yhteistyöstä.

Kirjoittanut: P. N. Ivanov, 1973
Kirjasta "Siivet meren yllä"
Osa 6 "Pohjolan taivaalla"
"Vajennaja literatura": militera.lib.ru

Kääntäjä: Paavo Kajakoski.

Article originally published by the online military history site RKKA.RU and translated and published in Finnish by the kind permission of RKKA.RU. Special thanks to Alexander Kiyan ja Pavel Aptekar for their cooperation.

Copyright RKKA.RU & Virtuaalilentäjät r.y. / Finnish Virtual Pilots Association 2004.

 

  

Viimeksi muokattu: 2004-07-10 16:28