» Palaute

Historiaprojekti
Katso lisätietoja historiaprojektin kuvaus -sivulta
  virtualpilots.fi
In English 
 | maanantai, 15.10.2018 
 Sotahistoriaa» Kirjaudu sisään 

Kotisivu | Sotahistoriaa | WW2History-punanakokulma_itamerilaiset.html
  
Itämeriläiset Valkosuomalaisia Vastassa

Quick index: [ Itämeriläiset valkosuomalaisia vastassa | Saatesanat]


Punainen näkökulma: Itämeriläiset valkosuomalaisia vastassa

Itämeren laivaston ilma-ase talvisodassa
Kirjoittanut: P. N. Ivanov, alkujaan julkaistu 1973

Suomeksi kääntänyt:
Paavo Kajakoski

Marraskuun lopussa 1939 johtavat antineuvostoliittolaiset piirit Suomessa, lännen imperialistien kiihottamina, päästivät alulle sotilaallisen konfliktin Neuvostoliittoliiton ja Suomen välille. Suomalaisen, Neuvostoliittoon hyökkäystä varten luodun sotavoiman nujertamisen ja sotilaallisen sillanpääaseman likvidoimisen neuvostohallitus antoi Leningradin sotilaspiirin joukkojen (luoteinen rintama), alusten, rannikkotykistön ja Punalippuisen Itämeren ja pohjoisen laivastojen ilma-aseen tehtäväksi.

Itämeren laivaston ilma-asetta komensi tällöin prikaatinkomentaja V. V. Jermatsenkov, sotakomissaarina oli prikaatinkomissaari L. N. Purnik, esikuntapäällikkönä - eversti P. P. Kvadz.

Taistelutoiminnan alkuun mennessä Punalippuisen Itämeren laivaston ilmavoimat käsittivät 469 taistelulentokonetta.

Punalippuisen Itämeren laivaston ja Leningradin sotilaspiirin ilma-aseella oli ehdoton ilmaherruus, vaikka suomalainen ilma-ase ei laadullisesti hävinnyt meidän koneille. Suomella oli yli 500 lentokonetta, joista osa oli uudempia ulkomaisia tyyppejä - "Supermarine Spitfire", "Hawker Hurricane" ja muita.

Taistelun kuluessa laivaston ilma-ase tuhosi vastustajan tulipesäkkeet ja elävän voiman, sallien maahanlaskujoukkojen laskemisen Seiskariin, Lavansaareen, Suursaareen, Koivistolle ja muualle, sekä tuki Puna-armeijan osastojen hyökkäystä rintaman eteläisellä siivellä. Itämeren lentäjät suorittivat iskuja lentokentille, aluksiin, rannikkopuolustuksen pattereihin rautatieasemille ja erityisesti vastustajan satamiin - Turkuun, Raumaan, Mäntyluotoon, Vaasaan ja myös vihollisen rahtiliikenteeseen.

Samanaikaisesti ne suorittivat tiedustelua ja Leningradin, eskaadereiden aluksien, omien meritukikohtien ja lentokenttien ilmatorjuntaa. Taistelutoimien aikana "itämeriläiset" suorittivat 16 663 taistelulentoa, niistä 881 - yöllä, lensivät 21 425 tuntia, pudottivat 2600 tonnia lentopommeja ja ottivat 12 637 lentovalokuvaa. Ilmataisteluissa ja vastustajan lentokentillä tuhottiin 65 lentokonetta, upotettiin tai vaurioitettiin 37 rahti- ja sota-alusta, tukahdutettiin monen patterin tuli ja tuhottiin suuri määrä vihollisen elävää voimaa ja tulipesäkkeitä. Taistelulentokoneista lentäjät pudottivat saarille noin 70 tuhatta tonnia lastia ja muutama sata henkilöstöä. Käytännössä tärkein sekä neuvostoliittolaisen, että ulkomaisen ilma-aseen toimenpide vastustajan laivaliikennettä ja satamia vastaan oli miinoitus ilmasta käsin. Ilma-aseen taistelutoimintaa käytiin yhteistoiminnassa laivaston kanssa ja itsenäisesti yhdenmukaisesti Punalippuisen Itämeren laivaston johdon yleisten operatiivisten suunnitelmien kanssa.

Ankarissa talviolosuhteissa, toimien vaikeasti suunnistettavissa, tuntemattomissa paikoissa itämeri-lentäjät, taistellen valkosuomalaisten kanssa, suorittivat massiivisia urotekoja miehuullisesti, uskollisena Isänmaalleen ja tahtoen voittoa.

Esimerkin opetuksesta taistelussa valkosuomalaisten kanssa näytti 1. lentorykmentin 3. lentolaivue (laivueen komentaja kapteeni N. A. Tokarev, sotakomissaari - vanhempi politrukki N. P. Ivanov). Sodan ensimmäisenä päivänä, 30. marraskuuta 1939, laivue suoritti iskun Helsingin sotateollisuuden kohteisiin. Ulkomainen lehdistö kommentoi laajasti tätä todella onnistunutta neuvosto-ilma-aseen lentosuoritusta, tiedottaen, että Suomen hallitus kiirehti evakkoon Helsingistä Basiin.

Laivue suoritti 46 taistelulentoa ja pudotti 320 tonnia lentopommeja vihollisen sotilaallisiin ja teollisuuskohteisiin. Laivueen lentäjät pudottivat ilmataisteluissa 11 vastustajan konetta.

Taisteluissa kunnostautui 8. lentoprikaatin 57. lentorykmentti (komentaja - majuri E. N. Preobrazenskiy, sotakomissaari - pataljoonankomissaari A. S. Miroshnitsenko). Tässä rykmentissä merkittävimmät menestykset taistelussa saavutti SB-laivue komentajanaan kapteeni V. I. Rakov. Laivue kunnostautui hyvässä taistelulentojen organisoinnissa, annettujen tehtävien järkevissä ratkaisuissa, laskelmien tarkkuudessa ja iskujen yllättävyydessä.

Rohkeasti tappelivat vihollisen kanssa 12. erillisen hävittäjälentolaivueen lentäjät (komentaja - majuri A. A. Denisov, sotakomissaari - pataljoonankomissaari N. M. Kosorukov) ja 13. erillinen hävittäjälentolaivue (komentaja - kapteeni G. P. Gubanov, sotakomissaari - pataljoonankomissaari I. I.Volosevits). Aamunkoitossa 7. tammikuuta 1940 12. laivueen kolme osastoa suoritti iskun suomalaiselle Utin lentokentälle. Sytytettiin palamaan lentokonehallit, tuhottiin huoltorakennukset, räjäytettiin bensiinisäiliöt. Onnistuneesti ja taktisesti oikein laivue rynnäköi Björkön saaren rantapattereita vastaan, joita ei pitkään aikaan voitu paljastaa. Tällä kerralla toimintasuunnitelma oli yksinkertainen. Lentäjä S. M: Shuvalov meni maalialueelle ja veti ilmatorjuntatulta itseään kohti, muun laivueen pysyessä sivummalla ja leimahdusten avulla pystyivät sitten kohdistamaan iskunsa. Täten nujerrettiin vastustajan patterit, jotka häiritsivät Puna-armeijan osastojen etenemistä. Miehuullisesti ja älykkäästi taistelivat vihollisen kanssa 13. lentorykmentin (komentaja - majuri I. G. Pomanenko, sotakomissaari - pataljoonankomissaari Z. F. Lazarev), 15. tiedustelulentorykmentin (komentaja - eversti D. F. Bortnovskiy, sotakomissaari - pataljoonankomissaari N. G. Cafonov) lentäjät ja muut Punalippuisen Itämeren laivaston Ilmavoimien osastot.

Taisteluissa vihollisen kanssa syntyi nimitys "siivekkäät itämeriläiset". Taitavasti ohjasi omien pattereiden tulta, ollen keskeytymättömän tulituksen alla, aliluutnantti Prohorov, esikuvan pelastustoiminnasta taistelussa osoitti yliluutnantti A. A. Gubriy, joka etsi ja pelasti palaneet ja haavoittuneet G. S. Pintsukin pommikoneen miehistön jäsenet, heidän tehtyä pakkolaskun Suomenlahden jäälle, vastustajan ulottuville. Lentäjä Azizjants suoritti 86 taistelulentoa. Itämeren kotkaksi kutsuttiin luutnantti P. A. Brinkoa, joka lensi missä säässä tahansa. Merkittävän urotyön teki laivueen komentaja, yliluutnantti I. D. Borisov. Aikaisemmin, osallistuessaan taisteluihin Halhin-Golissa?, hän ensimmäisenä lentäjistä avasi tilin alasammutuista viholliskoneista. 25. joulukuuta, rynnäköidessään ilmatorjuntapattereita vastaan Hangon seudulla, hänen koneensa ammuttiin alas. Todellisena Neuvostoisänmaan poikana I: D. Borisov ohjasi savuavan koneensa vastustajan patteriin, tuhoten sen, mutta saaden myös itse urhoollisesti surmansa.

Menestyksekkääseen taistelutehtävien suorittamiseen myötävaikutti monin tavoin taitavasti tehty puolue-poliittinen työ Ilmavoimien yksiköissä. Politrukkien ponnistukset suunnattiin ihmisten tutkimukseen, lento-taktisen valmiuden tason ja lentäjien ilmataistelun hallinnan kohottamiseen, vastustajan ja taisteluteattereiden tutkimukseen, kurin lujittamiseen, muonituksen organisointiin ja lentäjien kulttuuritoimintaan. Ansio tästä kuului ennen kaikkea lentolaivueiden sotakomissaareille. Parhaita näistä olivat pataljoonankomissaari S. V. Palshenkov, vanhemmat politrukit M. A. Gurevits, V. P. Zarnikov, I. I. Serbin, P. I. Biskup, N. F. Poljakov. Heidän henkilökohtainen esimerkki taistelussa ( kaikkien laivueiden sotakomissaarit lensivät), huomaavaisuus ihmisiä kohtaan, samanaikainen annettujen tehtävien selvitys, suunnitelmallisuus ja periksiantamattomuus työssä, taitavuus löytää välttämättömät muodot ja nopeasti uudelleen organisoida koulutus vastaamaan sotakollektiivin olosuhteita, myötävaikutti onnistumiseen taistelutehtävien täyttämisessä.

Erityistä henkilökunnan rakkautta sai osakseen 13. erillisen hävittäjälaivueen sotakomissaari, vanhempi politrukki I. I. Volosevits. Ei ollut tapausta, etteikö hän olisi antanut ystävällistä neuvoa, ei kieltäytynyt auttamasta tovereita. Yhdessä komentajan kanssa Volosevits syventyi yksityiskohtaisesti tilanteeseen, keskusteli tavasta lähestyä maalia, hyökkäystavasta, poistumisesta taistelusta, käytännössä opetti vihollisen voittamisen taitoa.

Kerran muodostettiin pommittajien saattamista varten kuuden hävittäjän ryhmä. Niitä johti komissaari Volosevits. Maalialueella se tapasi viisi hävittäjää, tyyppiä "Gloster-Reikok??". Volosevits kääntyi ja alkoi lähestyä. Hänen perässään seurasivat muut. Seurasi kuuma ilmataistelu. Ensimmäisen minuutin aikana, lähestyen 50 metrin päähän komissaari ampui kohti vastustajan johtokonetta. Se leimahti tuleen ja rojahti maahan. Sotakomissaarin esimerkki antoi rohkeutta meidän hävittäjälentäjillemme. Seuraten johtajaa lentäjät Voitenko ja Jevseev ampuivat alas koneet. Jäljelläolevat yrittivät paeta seurauksia, mutta meidän lentäjien yhteinen tuli sulki heidän tiensä. Volosevitsin ryhmän lentäjien päättäväinen toiminta antoi pommittajille mahdollisuuden suorittaa onnistuneesti taistelutehtävä. Komissaari Volosevits suoritti 69 taistelulentoa. Pelottomista haukoista rintamalla tehtiin lauluja. Niitä kutsuttiin nimellä "Lauluja sotakomissaarista". Suuren Isänmaallisen sodan alussa I. I. Volosevits sai surmansa epätasaisessa taistelussa.

Taisteluihin valkosuomalaisten kanssa otti osaa myös Pohjoisen laivaston ilma-aseen 118. ja 72. lentorykmentit. Ne suorittivat liikenneyhteyksien tiedustelua Tana- ja Varangerin vuonoille asti ja Barentsin-meren rannikolla turvaten omien rahtialusten kulun, jotka kuljettivat sotatarvikkeita ja joukkoja Kuolan lahdelta Petsamoon. Sodan aikana Suomen kanssa 118. lentorykmentti, suorittaessaan taistelutehtäviä, lensi 466 tuntia. Laivue, komentajanaan luutnantti V. I. Boiko, sotakomissaarina vanhempi politrukki N F. Piskarev, lensi vaikeissa sääolosuhteissa yli 300 tuntia ilman haaveria.

Maaliskuussa 1940 Puna-armeija, yhteistoiminnassa Punalippuisen Itämeren laivaston kanssa murskasi valkosuomalaisen sotavoiman ja pelasti Leninin kaupungin.


Saatesanat

Artikkeli on julkaistu alun perin venäläisellä sotahistoriallisella sivustolla RKKA.RU.
Artikkeli on käännetty suomenkielelle ja julkaistu sivuston ylläpitäjien ja kirjoittajien luvalla. Erityiskiitokset Alexander Kiyanille ja Pavel Aptekarille yhteistyöstä.

Kirjoittanut: P. N. Ivanov, 1973
Kääntäjä: Paavo Kajakoski.

Article originally published by the online military history site RKKA.RU and translated and published in Finnish by the kind permission of RKKA.RU. Special thanks to Alexander Kiyan ja Pavel Aptekar for their cooperation.

Copyright RKKA.RU & Virtuaalilentäjät r.y. / Finnish Virtual Pilots Association 2004.

Viimeksi muokattu: 2004-06-09 00:59