» Palaute

Historiaprojekti
Katso lisätietoja historiaprojektin kuvaus -sivulta
  virtualpilots.fi
In English 
 | keskiviikko, 17.01.2018 
 Sotahistoriaa» Kirjaudu sisään 

Kotisivu | Sotahistoriaa | WW2History-YohavittajalentajatHyvantahdonlahettilaina.html
  
Aiemmin yöhävittäjätoiminnan - sittemmin ilmaliikenteen palveluksessa

Pikahakemisto: [ Aiemmin yöhävittäjätoiminnan – sittemmin ilmaliikenteen palveluksessa | Saatesanat]


Taustatietoja: Yöhävittäjä-ässät Suomeen - Klaus J. Scheer ja Peter Spoden
Aiemmin yöhävittäjätoiminnan – sittemmin ilmaliikenteen palveluksessa

Kaksi vanhaa yöhävittäjälentäjää hyväntahdonlähettiläinä Suomessa


Peter Spoden (vasemmalla/left) & Klaus Scheer (oikealla/right)
Helsingissä sijaitseva Suomen Ilmailumuseo esitti taannoin Klaus Scheer'ille ja Peter Spoden'ille kutsun saapua pitämään esitelmä, jonka aiheina olisivat toisen maailmansodan aikainen yöhävittäjätoiminta sekä sodanjälkeisen ilmailuliikenteen kehitys Saksassa. Peter Spoden voisi kokemustensa perusteella kertoa toiminnasta yöhävittäjälentäjänä Saksan valtakunnanpuolustuksessa ja Klaus Scheer puolestaan voisi kertoa yöhävittäjätoiminnan kehittymisestä Venäjällä sekä venäläisten Suomeen ja Viroon kohdistamien hyökkäysten torjunnasta. Tämän lisäksi molemmat voisivat kertoa sekä Deutsche Lufthansa'n jälleenrakentamisesta että omasta, täynnä kokemuksia olevasta lähes 30-vuotisesta urastaan liikennelentämisen parissa. Pari vuotta aiemmin Günter Rall oli käynyt Suomessa pitämässä päivähävittäjätoimintaa sekä ilmapuolustusta käsitelleen esitelmän ja saavuttanut sillä suurta suosiota.

Virtuaalilentäjät ry.
"Genau so war's" = "Just näin se oli"
Kuva: via Spoden/Scheer
Venäläisten helmikuussa 1944 Helsinkiin kohdistamat raskaat yöhyökkäykset olivat saaneet suomalaiset kiinnostumaan kovasti Peter Spoden'in kirjasta ”Ich war Nachtjäger in Görings Luftwaffe”, joka on muuten ilmestynyt myös englanniksi nimellä ”Enemy in the dark”, ja tämä kirja olikin itse asiassa perimmäinen syy kutsuumme. Valtakunnanpuolustuksessa yöhävittäjätoiminnan kiihkeimmän ajan, vuodesta 1943 aina sodan loppuun asti lentänyt ja 24 ilmavoittoa saavuttanut sekä neljästi itse alasammuttu Peter Spoden tiesi tuon ajan kokeneena, ettei suomalaisilla ollut Helsinkiin kohdistettujen hyökkäysten tapahtuma-aikaan ollut omia yöhävittäjiä. Klaus Scheer oli nuorena kaksikymppisenä lentäjänä siirretty NJG 100:n mukana Venäjältä Tallinnaan suojaamaan Helsinkiä ja hän suoritti lentotehtäviä sekä Suomen että Viron yllä. Aina siihen asti kunnes alueelle oli saatu rakennettua tutkavaroitusjärjestelmä, tiedot lähestyvistä vihollislennoista tulivat lotilta, joiden ilmoitusten perusteella yöhävittäjät saavuttivatkin huomattavia menestyksiä.

Suomalaiseen puolustusjärjestelmään kuuluvilla lotilla oli ratkaiseva osuus nopean yhteyden saamisessa lentäjien ja maa-asemien välillä. Vuonna 1944 lottia oli palveluksessa 200 000 monien työskennellessä haavoittuneiden hoitoon liittyvissä tehtävissä. Isäntämme saattoivat meidät yhteen näiden nykyään lähes 80 vuotiaiden rouvien sekä Suomen Ilmavoimien veteraanien kanssa. Tässä Jägerblatt-lehdellemme kirjoittamassamme kertomuksessa voimme todeta, että Suomen Ilmavoimat oli paljon edellä Liittoutuneita, venäläiset mukaanlukien, mitä tulee yksittäisten lentäjien alasampumien koneiden lukumääriin toisessa maailmansodassa. Lentomestari Ilmari Juutilaisen tilillä oli 94, kapteeni Hans Windillä 75 ja majuri Eino Luukkasella 56. Luutnantti Kyösti Karhila, jolla on 32 ilmavoittoa, oli tapaamisessa henkilökohtaisesti paikalla. He kutsuvat itseään vielä tänäänkin ylpeästi ”saksalaisten aseveljiksi”.

Erkki Ehanti kertoi järisyttävän tarinan siitä, kuinka hän oli ollut mukana suomalaislentäjien ryhmässä, joka oli lähetetty Saksaan yöhävittäjäkoulutukseen. Samoihin aikoihin hänen koulutuksensa päättymisen kanssa teki Suomi syyskuussa 1944 Venäjän kanssa erillisrauhan, joka velvoitti Suomea julistamaan sodan Saksalle. Erkki Ehanti internoitiin ja hänen kohtalonsa oli pitkään epävarma. Asiasta mahtikäskynsä antanutta kenraali Gallandia on kiittäminen siitä, että ansioituneet suomalaislentäjät lähetettiin Ruotsin kautta takaisin Suomeen eli silloiseen ”vihollismaahan”. Tarinan lopun kuultuamme vierähti kivi sydämeltämme ja ajattelimme ylpeydellä vuonna 1996 kuollutta Adolf Gallandia.

Franz Forster, joka yhtenä ensimmäisistä suihkulentäjistä oli rakentamassa uutta Bundeswehr'iä ja joka myöhemmin johti MBB:n ulkomaanedustustoa, kertoi, että hänen isänsä oli toiminut IB:nä (2. yleisesikuntaupseeri, suom. huom.) kenraali Dietlin yleisesikunnassa Suomessa. Hän oli ilokseen havainnut, että suomalaiset kävivät entisiä aseveljiään vastaan vain näennäissotaa, jossa käytettiin lähes pelkästään paukkupatruunoita toisin kuin Romaniassa, jossa romanialaiset Me 109 –koneilla suorittamillaan yllätyksellisillä ilmahyökkäyksillään aiheuttivat meille huomattavia tappioita sen jälkeen, kun olivat erillisrauhan tehtyään siirtyneet venäläisten puolelle sotimaan meitä vastaan.

Virtuaalilentäjät ry.
Wo ist Immola? = Missä on Immola?
Kuva: via Spoden/Scheer
Suomalaisten suhde toiseen maailmansotaan on aivan toisenlainen kuin mitä meidän maassamme ”poliittinen korrektius” edellyttää. Vanhoja kunniamerkkejä ei hävetä ja niitä kannetaan muuttamattomina. Muistetaan yhä kuinka kreivi von der Goltz'in johtamat saksalaiset joukot auttoivat marsalkka Mannerheimia maan vapauttamisessa jo vuonna 1919. Tuskin kukaan Saksassa tietää, että vuonna 1944 joku 75:stä erilaisesta huolto- ja taistelukoneesta koostuva ”Lento-osasto Kuhlmey” saavutti yli 125 ilmavoittoa venäläiskoneista ja pystyi siten yhdessä menestyksekkäiden suomalaisten hävittäjälentäjien kanssa torjumaan Venäjän suurhyökkäyksen. Tämän saavuttamisessa auttoivat erityisesti saksalaisten Stukien valikoidut hyökkäykset, jotka aiheuttivat venäläisille panssareille huomattavia menetyksiä jo ennen niiden hyökkäykseen lähtöä. Saksalaiset menettivät itse 25 konetta. 23.07.1994, eli 50 vuotta venäläisten suurhyökkäyksen menestyksellisen torjumisen jälkeen Suomen Ilmavoimien komentaja, Suomen Eduskunnan puhemies sekä joukko veteraaneja toivat Karjalassa olevalle Immolan lentokentälle muistolaatan kiitoksen osoituksena saksalaislentäjille. Laatta esittää kolmea saksalaista Stukaa hyökkäämässä venäläisiä panssareita vastaan. Kunniavieraiksi tapahtumaan oli kutsuttu neljä entistä Lento-osasto Kuhlmey'n saksalaislentäjää.

Isänmaallisen sodan veteraanit kantoivat takinliepeessään tammenlehvää kaikkien kohdellessa heitä suurella kunnioituksella. Tammenlehvää käytetään myös kaikkien veteraanien ja lottien kuolinilmoituksissa. Sodassa menehtyneitä muistetaan kautta koko maan, työpaikoilla ja jopa suurissa hotelleissakin on muistokilpiä ja muistomerkkejä, joihin on kirjattu kaatuneiden nimiä.

Eniten Klaus Scheer'iä ja Peter Spoden'ia liikutti suomalaisnuorten tulo heidän luokseen esitelmän jälkeen kiittämään heitä siitä, että saksalaiset yöhävittäjälentäjät olivat omalla panoksellaan ja henkensä alttiiksi laittaen estäneet Helsingin tuhoamisen. Tällaista kiitosta he eivät olleet koskaan saaneet omassa maassaan kaikkina näinä sodanjälkeisinä kuutenakymmenenä vuotena. Molemmat esitelmät olivat suosittuja ja niitä kuulemaan tuli yli 175 henkeä. Suomalaisista erityisesti nuoret olivat kovin kiinnostuneita saksalaisista tutka- ja puolustusjärjestelmistä sekä myös sodanjälkeistä siviililiikenteen jälleenrakennuksesta. Suomalaisilla museoilla on muuten kokoelmissaan myös hyvin säilyneitä ”Lichtenstein”- ja ”Würtzburg”-laitteita, jotka Saksassa pääosin joko tuhottiin tai joiden osat varastettiin. Esitelmöitsijöille tuli paljon kysymyksiä myös Ju-52:sta, Jumbosta ja Lockheed Superconstellation'ista, purjelennosta, koulutuksesta niihin sekä Wasserkuppe'sta sen purjelento- ja lennokkimuseoineen.

Tallinnasta paikalle saapunut ”Eesti Ekspress”-viikkolehden toimittaja Tarmo Vahter valokuvaajineen haastatteli Klaus Scheer'iä tämän toiminnasta yöhävittäjälentäjänä Tallinnan ja Narvan hyökkäysten aikaan. Menestyksellinen NJG 100:n 4. Staffel'han oli ollut sijoitettuna Tallinnaan. Vahter'in mukanaantuomista kuvista saimme käsityksen kaupunkien tuhoista ja väestön tuskasta. Poislähtiessään Vahter pyysi Klaus Scheer'iä välittämään virolaisten kiitokset silloisille yöhävittäjäkollegoilleen, ”Kertokaa heille, että meidän silmissä he olivat kaikki sankareita, jotka henkensä alttiiksi asettaen suorittivat tehtävänsä virolaisväestön suojelemiseksi”, olivat hänen lähtiäissanansa. Vahter'in artikkeli valokuvineen ilmestyi lehden numerossa 22 päivämäärällä 02.06.05.

Me molemmat lähdimme Suomeen ammattilaislentäjän asentein emmekä aavistaneet, millaisia tunteita matka suomalaisissa ja meissä herättäisikään. Aina kun suomalaiset ovat taistelleet kauan kaivatun ja lopulta saavutetun itsenäisyytensä puolesta, ovat nimenomaan saksalaiset olleet auttamassa heitä heidän vapautensa säilyttämisessä. Marsalkka Mannerheim päätti erillisrauhasta syyskuussa 1944 nähdessään, ettei sota Venäjää vastaan ollut voitettavissa ja pelätessään, että tappion tullessa venäläiset siirtäisivät väkimäärältään vähäisen Suomen kansan Siperiaan, jolloin Suomi olisi lakannut olemasta.


Zwei Präsidenten = Kaksi puheenjohtajaa
Me molemmat pidimme itseämme etuoikeutettuina saadessamme tutustua kansakuntaan, joka on rehellinen historiansa ja isänmaallisuutensa suhteen, meidän saksalaisten joutuessa päivittäin elämään aivan päinvastaisessa tilanteessa. Saksalais-amerikkalainen historioitsija Fritz Stern, jonka liittopresidentti Thierse palkitsi Saksalaisella kansallispalkinnolla, muistutti kiitossanoissaan saksalaisia siitä, että kansallisella tietoisuudella ja luonnollisella isänmaanrakkaudella on yhteisölle perustavaa laatua oleva merkitys. Tätä asiaa ei pidä jättää oikeistoradikaalien haltuun.

On turha edes mainita, että saimme suomalaisten lentäjien keskuudesta paljon ystäviä, joita meihin ei yhdistä pelkästään yhteinen rakkautemme lentämiseen. Me kaikki olimme – ollaksemme rehellisiä – hieman häpeissämme siitä, että olimme sodan jälkeen niin keskittyneitä omien asioidemme ja ongelmiemme hoitoon, ettemme tulleet kurkistaneeksi aidan toiselle puolelle nähdäksemme kuinka ystävämme pärjäsivät päättyneen tuhoisan sodan jälkeen. Vielä enemmän tämä koskee Virossa olevia ystäviämme, joille sodan päättyminen toukokuussa 1945 merkitsi yhdessä Liettuan ja Latvian kanssa uuden kärsimyksen ajan alkua, joka päättyi vasta Gorbatsovin ”Perestroikan” myötä.
P.Sp ja K. Sch.

P.S. Haluaisin vielä lisätä, että Peter Spoden luovuttaa kaikki tulot edellämainitusta yöhävittäjätoiminnasta kertovasta kirjastaan Volksbund Deutscher Kriegsgräberfürsorge e.V.:lle (suom. huom. Saksalainen sodanaikaisten hautojen hoitoyhdistys).
K.Sch.


Saatesanat

Teksti/text: Klaus Scheer
Käännös/translated by: Heikki Kauranne

Julkaistu Scheer/Spodenin luvalla.

Copyright Klaus Scheer 2005.

 

  

Viimeksi muokattu: 2005-09-19 23:26