» Palaute

Historiaprojekti
Katso lisätietoja historiaprojektin kuvaus -sivulta
  virtualpilots.fi
In English 
 | maanantai, 20.08.2018 
 Sotahistoriaa» Kirjaudu sisään 

Kotisivu | Sotahistoriaa | WW2History-WindLuento.html
  
Kapteeni Hans Henrik 'Hasse' Wind  30.7.1919-24.7.1995  / Kuva: TK-kuva
Kapteeni H. Windin Luennot Hävittäjätaktiikasta
Virtuaalilentäjät ry. Kuva: SA-kuva.

Pikahakemisto tälle sivulle: Luentosarjan synty | Salainen - Luennot taktiikasta | Luento 1 | Luento 2 | Maataistelulennot | Ilmataistelu | Yksittäistaistelu | Ammunnan suoritus | Osastojen väliset taistelut | Radiotoiminta | Vihollisen taistelutavat | Tämän www-sivun taustoista]


Windin luentosarjan synty Väinö Pokelan kertomana: (ääninauhalta)

"Se alkoi laivue 24:ssä muistaakseni vuonna 42 tai 43. Niin silloin ehdotettiin että Kauhavalla joku laivueen piloteista menisi esitelmöimään juuri taktiikoista, kuinka sotaa käydään Brewstereillä. Kun amerikkalaiset rupes kanssa käymään sotaa eikä heillä ollut aavistustakaan kuinka sitä käydään. Siellä Tyynellämerellä aloittivat sen sodankäynnin, sehän oli aivan onnetonta. Kolme kertaa olivat mukana Brewsterillä. Ja se viimeinen oli semmoinen että 17 Brewsteriä otti osaa yhteen ilmatappeluun ja niistä muistaakseni 13 ammuttiin alas. Ja sen jälkeenhän Brewsterit lähetettiin Floridaan kadettien lentokoneiksi.

Ja se kaikki johtui siitä kun ne hyökkäs Zeroja vastaan. Ne ei ollenkaan ottaneet huomioon että Zero, siinä ei ollut panssareita ja se oli puurakenteinen ja paljon kevyempi. Mutta siinä oli samankokoinen moottori kuin Brewsterissä. Ja ne rupes kurvatappeluun semmoisten kanssa. Siitä oli seurauksena että ne ammuttiin alas. Kun olisi pitänyt vain käyttää keinutuolitaktiikkaa, hyökätä ja vetää pois.

Siihenhän suomalaiset sai oppia jo talvisodassa kun Fokkerilla käytiin I-15:sta ja I-16:sta vastaan, niin ei niitten kanssa pitänyt kurvatappeluun mennä. Vaan yksi syöksy ja veto pois. Ja sitten tämä taktiikan, Hassen tekemä taktiikan luentomoniste, se sai alkunsa juuri tästä ajatuksesta."

Kunnioituksella
Kapteeni Hans Henrik "Hasse" Wind 30.7.1919-24.7.1995
75 ilmavoittoa, kaksinkertainen Mannerheim-ristin ritari
http://www.saunalahti.fi/~fta/finace02.htm
Hänen ja muiden veteraanien muistoa ja saavutuksia kunnioittaen, VirtuaaliLentoLaivue Icebreakers
 

  
  
SALAINEN
Kapteeni H.Windin luennot Hävittäjätaktiikasta

Tämä luentosarja on tarkoitettu selvittämään ohjaajaoppilaille niitä seikkoja, joita hänen on ehdottomasti noudatettava rintamalaivueeseen saapuessaan, sekä mitä hänen tulee tietää suorittaessaan ensimmäisiä rintamalentojaan ja joutuessaan ensi kertoja kosketuksiin viholliskoneiden kanssa. Erikoisesti pyritään näillä luennoilla neuvomaan n.k. "kikkoja", joiden avulla hävittäjälentäjä pystyy hallitsemaan tilannetta, vaikka vastustajalla olisikin nopeampi ja parempi kone.

Luento 1

A.
Ensiksi on kiinnitettävä huomio sellaiseen pikkuseikkaan, kuin ohjaajan saapumiseen rintamalaivueeseen ja käyttäytymiseen siellä. Moni luulee, että riittää, kun on ilmoittautunut laivueen komentajalle ja sen lentueen päällikölle, jonka lentueeseen on määrätty. Noin ei kuitenkaan ole asianlaita, vaan on tulokkaan heti ensimmäisenä päivänä tutustuttava oman lentueen miehiin sekä jo seuraavana päivänä muiden lentueitten ohjaajiin. Mitä palvelukseen tulee, on uusien ohjaajien seurattava lentuettaan palvelukseen, sekä tutustuttava niin pian kuin mahdollista uuteen konetyyppiin. Erikoisesti on kiinnitettävä huomio myös moottoriin ja aseisiin. Hyvä hävittäjäohjaaja tuntuu nämäkin asiat.

Sitten vielä pari asiaa. Alkoholin nauttiminen on sallittua, mutta ehdotonta kohtuutta on noudatettava. Toinen asia on kortinpeluu. Niinkuin jokainen tietää, pelataan sitä paikoin yötä päivää. Rintamalaivueessa on kortinpeluu yöaikaan, silloin kun on toimintaa, kielletty.

B.
Kun oppilas on käynyt läpi lyhyen ohjelman uudella tyypillä, on hän valmis mies sotaan, pääsee mukaan päivystämään lentueen hälytysvuorolla. Huomioitavia asioita:

1. Täydelliset lentovarusteet ihan aina päällä (pistooli, kompassi, uimaliivit sekä suunnistamis- ja ruutukartta).
2. Todettava, että kone on täysin sotakunnossa (radiot kunnossa, happipullo täynnä jne.)
3. Painettava mieleen, kenen siivellä lentää (koneen pyrstönumero.)
4. Määrätty lähtöjärjestys.
5. Muistettava, ettei hälytysvuorolla saa poistua hälytyspuhelimen äärestä muualle kuin omalle koneelleen.

C.
Kun lentue on määrätty lennolle, on pidettävä kiirettä. Silloin ei enää ole aikaa mihinkään kyselyihin, vaan on kaikkien asioitten oltava selvillä ennen tätä.

Lähdössä on huomioitava:
1. Ehdottomasti pidettävä huolta, että lähtee omalla vuorollaan.
2. Irtaantumisen jälkeen on lennettävä vähän matkaa suoraan, jotta jäljessä tuleville jää tarpeeksi lähtötilaa (esim. luutn. Lumme lähti heti siipikoneensa jälkeen Rantasalmella sodan alussa. Siipikone kaarsi lähdön jälkeen jyrkästi, jonka takia luutn. Lumme oli pakoitettu väistämään alle ja ajoi kentälle naamioimistarkoituksessa pystytettyyn latoon. Kone vaurioitui pahoin.)
3. Todettava mittarista, että moottori käy moitteettomasti. Jos näin ei ole, on heti laskettava.
4. Huomioitava, missä oma johtokone lentää ja kiirehdittävä sen siivelle.

D.
Lähdön jälkeen on kokoontuminen suoritettava nopeasti. Tämän helpottamiseksi onkin lähtöjärjestys useimmiten sellainen, että johtopartio lähtee viimeisenä, t.s. lähtöjärjestys on aivan päinvastainen kuin lentojärjestys. Tämän takia voi johtokone heti suunnata kulkunsa suoraan johtoelimen määräämään paikkaan ja muitten on ottamansa korkeuden avulla helppo seurata perässä. Kokoontumisen aikana on pidettävä silmänsä auki, ettei mahdollisesti kentän päällä tai lähellä "kyttäävät" viholliset pääse yllättämään, esim. Hirvaksen kentällä kesällä 1942 yllätti 4 TH-konetta lähdössä olevan BW-lentueen. BW-ohjaajat saivat kiittää vihollisen huonoa ampumataitoa hengissä pysymisestään. Ryssät olivat pilviriekaleissa odottaneet sopivaa tilaisuutta ja parempaa eivät olisi voineet saada, mm. yksi TH ampui maassa rullaavaa BW:tä, mutta ampui niin huonosti, ettei saanut yhtään osumaa.
 

  
  
Luento 2

A.
Etsintälento perustuu pääasiassa maasta tuleviin maa-asemien ilmoituksiin. Etsinnän suoritustapa riippuu vallitsevasta ilmatilanteesta, maatähtäyksestä ja säästä. Etsintää suoritetaan vähintään 4 koneen muodostelmalla. Tällainen 4 koneen parvi tuli kysymykseen vielä ensimmäisenä sotavuonna, mutta sen jälkeen on lentue pienin muodostelma, millä varsinaista etsintälentoa on suoritettava. Tämä johtuu siitä, että vihollisen lentokalusto on parantunut siinä määrin, ettei parvella pysty voitollisesti vihollisen hävittäjämuodostelmia ahdistamaan.

Etsinnän oikealla suorituksella on ratkaiseva vaikutus mahdollisesti syntyvän ilmataistelun kulkuun. Tämän takia on hyvin tärkeätä:
1) että jokainen ohjaaja oppii näkemään sekä
2) että hän oppii katsomaan avaruuteen eri etäisyyksille, eikä katso maalin "läpi", vaan osaa asettaa sen määrättyyn tasoon. Tähän päästään sillä, että ohjaaja osaa lentää oikein partiossa.

Ohjaajan on huomioitava:
1. Jokaisen koneen tähystyssektori on 360 astetta, s.o. koko avaruutta on tähystettävä aina ja joka paikassa.
2. Parhaiten huomaa vihollisen, kun ei luota naapuriensa näkökykyyn.
3. Taakse ylös ja taakse alas huomaa kyllä aina katsoa ja näitten suuntien muodostama sektori onkin vaarallisin, mutta suoraan edestä lähestyvä vihollinen jää usein huomaamatta, ennen kuin sopivaan hyökkäysasemaan pääsy on jo myöhäistä. Tästä on monta esimerkkiä Suomenlahden taisteluista.
4. Jos ilma on kirkas, täytyy aina varautua auringosta tulevien yllätysten varalta. Tähystystä helpottaa peittämällä aurinko tason kärjellä. Kokoontumisen jälkeen kotikentän päällä on siipikoneen ohjaaja kokonaan riippuvainen johtokoneestaan. Tätä hänen on seurattava koko etsinnän ajan. Hänen tulee lentää johtokoneesta sellaisen välimatkan ja etäisyyden päässä, että johtokoneen ohjaaja koko ajan näkee hänet. Parhain etäisyys on 80-100 m. Sitä paitsi pitää partion muodostaa niin tylppä kiila, että suora etäisyys on korkeintaan 30 m.

Parvessa partioiden väli saa olla n. 200 m., jos liikkeellä on ainoastaan yksi parvi, täytyy sitä paitsi olla 100-200 m. korkeusporrastusta partioiden välillä. Jos kysymyksessä on lentue, lentää se aina 2:ssa parvessa. Toinen parvi ylhäällä sivulla ja hyvin vähän takana. Korkeusero näkyväisyydestä riippuen 500-1000 m.

Etsintälennon aikana tulee yksityisen miehen pystyväisyys parhaiten näkyviin. Siivellä ei saa lentää orjallisesti, sillä sellainen mies ei näe mitään. Parhaiten näkisi, jos koko ajan vaihtaisi siipeä, mutta tämä on mahdotonta, koska etsintämuoto on parvi ja toinen partio estää alituisen siivenvaihdon. Kun toinen partio sitä vastoin vaihtaa johtopartion toiselle puolelle, pitää johtopartion siipikoneen automaattisesti siirtyä johtajansa päinvastaiselle puolelle. Tällaisia vaihtoja pitää suorittaa usein, sillä siten voidaan parhaiten tarkata koko avaruutta. Yleisenä piirteenä voidaan mainita, ettei etsintää saa suorittaa suoraviivaisesti, vaan melkein koko ajan loivia kaartoja tehden.

Tämän yleisen jälkeen tarkastelemme etsinnän suorittamista eri ilmoilla.

1. Kirkkaalla säällä on etsintä suoritettava korkealla 3000-5000 m., eli oletettua vihollisen lentokorkeutta ylempänä. Tämä sen takia, että näkyväisyys joka suunnalle on sama ja korkeudesta saavutetaan kaikki ilmataistelun edut. Auringon valon heijastus alempana lentävien koneiden pinnoista paljastaa myös usein alhaalla lentävän vihollisen. Tämä korkealla lentäminen on aivan paikallaan, kun on kysymyksessä maan päällä tapahtuva lentotoiminta.

Aivan erikoinen on tilanne Suomenlahdella, missä suurimmat ilmataistelut on käyty. Syystä, että ryssä on melkein aina lentänyt siellä aivan pinnassa (tämä koskee erikoisesti pommimuodostelmia) on meidän alimman parvemme ollut pakko lentää n. 1000 m. korkeudessa. Hyvin suojamaalatut koneet sulautuvat melkein kokonaan aaltoilevaan meren pintaan, ja se tekee havaitsemisen erittäin vaikeaksi. On tapahtunut, että rannikolla oleva radioasema on ilmoittanut ryssän koneen olevan n. 300 m. meidän alapuolellamme, mutta sitä ei ole havaittu, ennen kuin on laskeuduttu samalle korkeudelle. Kirkkaalla ilmalla on hyvä pitää parvien välit vähän suurempina, etteivät ne sulaudu yhdeksi ainoaksi möykyksi, jolloin ne helposti havaitaan.

2. Pilvisellä säällä pitäisi periaatteessa pyrkiä siihen, että vihollinen näkyisi pilveä vastaan. Tämä käy päinsä pilvien yläpuolella etsittäessä, mutta kun on etsittävä pilvien alapuolella, on pakko lentää melkein pilvirajassa. Tähän pakoittavat vihollisen nopeammat koneet. Matalalla lentäen voisivat koneet kyllä näkyä paljon aikaisemmin pilvipeitettä vastaan, mutta hitaammalla koneellamme emme kuitenkaan ehtisi vetää sopiviin hyökkäysasemiin, vaan jäisimme heti alakynteen. Suomenlahdella etsiessä täyden pilvisyyden vallitessa on sama periaate voimassa kuin kirkkaallakin ilmalla, ja vielä suuremmassa määrässä. Huomattavaa kuitenkin on, että ainakin puolet koneista lentävät pilvirajassa mahdollisten yllätysten varalta.

3. Matalan sään, pilvien ollessa alle 500-600 m., on sopivin etsintäkorkeus n. 200 m., pilvirajan alapuolella. Tästä on erinomainen näkyvyys joka puolelle ja kun vihollinen on havaittu, päästään nopealla tempaisulla pilvirajaan piiloon ja sitä tietä hyvään hyökkäysasemaan. Tällainen ilma vaatii jokaiselta ohjaajalta eniten. Parasta on lentää tiiviimmässä muodossa kuin muulloin, sillä tällaisella ilmalla tulee vastustaja aina näkyviin yht'äkkiä ja töksähtämällä. Kun omat koneet ovat koossa, saadaan siis aikaan nopea yht'aikainen isku ja tulos on parempi kuin siinä tapauksessa, että ensiksi ainoastaan pari konetta pääsisi viholliseen kiinni. Ensimmäisen iskun jälkeen on nimittäin melkein aina tapahtunut, että viholliset pyrkivät pilveen.

Matalalla säällä etsittäessä on pyrittävä suorittamaan niin vähän "siiven vaihtoja" kuin mahdollista. Täten vältetään että muodostelmassa syntyy sekaannusta matalasta säästä johtuvan pienen liikkumismahdollisuuden takia. Suurin etsintämuodostelma matalalla säällä on lentue, mutta parvi (4 koneen) on kaikkein edullisin.

4. Jos taivaalla on Cu-pilviä, on etsintä suoritettava noin 300 m. niiden alapuolella. On huomattavaa, että tällöin on ainakin yhden partion silloin tällöin pistäydyttävä pilvien päällä katsomassa, ettei sieltä tule yllätystä.

B.
Torjuntalento on suoritukseltaan melkein samanlainen kuin etsintälento. Eroavaisuudet ovat:
1) Vihollisen sijainti etukäteen tiedossa, samoin myös jotenkin tarkka lentokorkeus, koneitten lukumäärä ja tyyppi.
2) Lähtö nopea.
3) Lopullinen kokoontuminen suoritetaan matalalla "kohtauspaikalle".
4) Määrätty lähtökorkeus otetaan matkan varrella perustuen vihollisesta tulleeseen radioilmoitukseen.
5) Lentomuoto on tiiviimpi kuin etsintälennolla, yhtenäisemmän ja voimakkaamman iskun aikaansaamiseksi.

Torjuntalennolla erehtyy uusi ohjaaja liiaksi ajattelemaan ilmoitetussa paikassa olevia vihollisia, ettei muista lähestysmislennon aikana tarkata ympärilleen. Tämä on kuitenkin hyvin tärkeä asia, koska, jos vihollinen on tietoinen tukikohdastamme, asettaa sille suunnalle hävittäjiä häiritsemään mahdollisia ilmaannousijoita, silloin kun heidän omat koneensa suorittavat jotain määrättyä tehtävää meidän alueellamme. Torjuntalennon onnistuminen perustuu nopeuteen. Kesällä n. 1-2 min, talvella 2-3 min. on pisin aika, mitä saa kulua lentueen lähtöön.

Torjuntalentoa suoritettaessa on aina muistettava lennon päätarkoitus. Se on:

Estää viholliskoneitten pääsy aikomalleen kohteelle. Torjuntalennoilla joutuu tämän takia usein suorittamaan hyökkäykseen vastustajan kimppuun epäedullisesta suunnasta, koska ei ole aikaa valita parhaita lähtöasemia hyökkäykseen.

Toinen asia mikä pitää painaa mieleen on, että torjuessamme jotain määrättyä kohdetta eivät henkilökohtaiset ilmavoitot ole pääasia, vaan vihollismuodostelman hajottaminen ja sen kohteelle pääsyn estäminen. Jonkun yksityisen, taistelusta irtautuvan koneen takaa-ajoon ei saa ryhtyä, ennen kuin osaston johtaja antaa siihen luvan.

Torjuntalennon päätehtävä on siis ensin vetää vihollisen pääsy kohteeseen ja vasta sen jälkeen, kun muodostelma on hajoitettu ja käännytetty pois, ryhdytään yksinään harhailevien koneitten tuhoamiseen.

C.
Suojauslennot voivat olla kahdenlaisia:
a) omien koneitten suojaaminen
b) maajoukkojen suojaaminen

a) Meidän olosuhteissamme on suojauslennot suoritettu joko yhdellä parvella tai korkeintaan lentueella. Tämä sentakia, että suojattava on useimmiten ollut ainoastaan yksi kone (tiedustelua tai valokuvausta suorittava). Suojattavan koneen pitää aina olla jokaisen suojaajan näköpiirissä (myöskin jokaisen siipikoneen). Tämän takia on lennettävä n. 200-500 m. suojattavan takana sen molemmilla sivuilla ja ilmasta riippuen 500-1000 m. sen yläpuolella. Tämä korkeusero on ehdottomasti pidettävä, jotta voimme estää jonkun nopeamman vihollisen pääsyn suojattavan niskaan.

Kun suojattavan koneen kimppuun hyökätään, on ensitärkeätä tästä sovitulla merkillä ilmoitus suojattavalle. Ainakin yhden partion on aina oltava koneen lähisuojana. Tämä lähisuojapartio on parasta määrätä jo aina ennen lähtöä. Heti taistelun alettua se vetää suojattavasta n. 50-100 m. päähän estääkseen kaikki yllätykset. Jos vielä näitten kimppuun käydään, on toisen partiojäsenen jäätävä sitomaan häiritsijöitä, toisen saattaessa suojattavaa turvaan. On huomattava, että tehtävä on sen laatuinen, ettei se edellytä ilmataisteluun hakua. Ainoastaan pakkotapauksissa ryhdytään taisteluun silloinkin vain torjuntamielessä, irtaudutaan heti sopivan hetken tullen. Pääasia on, että suojattava pääsee onnellisesti kotiin.

b) Maajoukkojen suojaamisesta ei ole paljon mainittavaa. Lento suoritetaan niin kuin tavallinen etsintälento määrätyllä alueella. Ero on siinä, että ainakin yhden partion täytyy lentää matalalla (200-500 m.) Tämä sentakia, että maata vasten on aika vaikea nähdä aivan pinnassa lentävät, hyvin suojatut viholliskoneet. On ensiarvoisen tärkeätä, että joukot näkevät heti heitä suojaavat koneet. Silloin he tietävät olevansa suojassa ilmasta käsin tulevilta hyökkäyksiltä.
 

  
  
Maataistelulennot

Varsinaisia maataistelulentoja on suoritettu hyvin vähän hävittäjäkoneilla (BW, MS ja FA), sitä vastoin on usein etsintää suoritettaessa hyökätty junien, kolonnien ja yksinäisiä autoja ja kulkuneuvoja vastaan hyvällä menestyksellä. Hyökkäys suoritetaan jonomuodossa tarpeeksi suurin konevälein. Jonkin pitää aina olla ylhäällä ja pitää huoli siitä, ettei ilmasta käsin tule yllätystä. Junien kimppuun hyökättäessä pitää ampua veturia kuljettajankoppiin ja ammuttava höyrypannu rikki. Hyvä esimerkki on, kun kapt. Kokon 4 koneen parvi terrorisoi rataosaa Tihvinä-Lotinanpelto ampuen samalla lennolla 7 veturia puhki. Rivistöjä ammuttaessa on huomattava, ettei hajallaan olevaa osastoa ole helppoa tuhota. On paras aina ampua jokaista miestä erikseen, muuten ei saada toivottua tulosta. Matalatorjunta-aseita on syytä varoa, koska ne pääsevät ampumaan suoraan vastaan. Niiden osumismahdollisuus on hyvin suuri.

Osumisvaara on suurin ylösvedon aikana (esim. Seesjärvellä ampui ryssän urkupyssy kapt. Törrösen koneen ylösvedon aikana niin hajalle, että hänen oli pakko tehdä pakkolasku, päästen nipin napin omalle puolelle). Tämän takia ei saa vetää jyrkästi ylös heti ampumisen jälkeen, vaan on kovalla vauhdilla annettava mennä matalalla vähän syrjään kohteesta ja siellä vedettävä ylös ja uudistettava hyökkäys. On pyrittävä siihen, että ensimmäiseksi tuhotaan kaikki torjunta-aseet, jotta vältyttäisiin turhilta tappioilta.
 

  
  
Ilmataistelu

Ilmataistelun kulku on riippuvainen
koneiden suorituskyvystä
sijainnista taistelun alussa
ohjaajien taidosta
maaradioasemien johtamismahdollisuuksista
reservien käyttömahdollisuuksista

Ilmataistelu on aina hyvin lyhytaikainen. Alussa tehtyjä virheitä on varsin vaikea korjata. Tämän takia tulee lähestyminen ja alkutaistelu aina suorittaa harkitusti ja parhaimmalla mahdollisella tavalla.

Yllätys on ilmataistelun a ja o. Siihen on aina pyrittävä. Ilmataistelussa on erikoisen tärkeätä heti alussa saada yliote. Hetkeksikään ei ole annettava hengähdystaukoa, vaan iskettävä armotta koko voimalla ja tuhottava vihollinen. Jos huomaa, että jatkuva taistelu jostain syystä on mahdoton, irtautuu koko muodostelma yhtaikaa taistelusta jo ennen kuin on jouduttu alakynteen. Tämä vaatii jokaiselta ohjaajalta tinkimätöntä lentokuria. Tässä suhteessa on aina tapahtunut rikkomuksia, joten erikoisesti on kiinnitettävä asiaan huomiota.

On hyvin vaikeata ensimmäisissä taisteluissa pysyä täysin kylmänä ja rauhallisena, mutta kun pakottaa itsensä seuraamaan partionjohtajaa joka tilanteessa, ovat asiat oikein. Yksi hyvä ohje ensimmäisissä taisteluissa on:

Älkää koskaan menkö partionjohtajaanne alemmaksi ja pysykää hänen lähellään, niin että hän voi teidät aina nähdä. Ensimmäinen ilmataistelu on miehelle ratkaisevaa laatua, sentakia on siinä oltava erikoisen tarkkana. Jos ensimmäisistä kahakoista selviää kunnialla, niin "pärjää" vastaisuudessakin.
 

  
  
Yksittäistaistelu

Yksittäistaistelulla ymmärretään yhden koneen taistelua yhtä tai useampia koneita vastaan. Lähestyttäessä on aina käytettävä vastustajan kuolleita kulmia hyväkseen. Hyökkäys on pyrittävä suorittamaan suurella nopeudella. Aika tehokkaan havaitsemisetäisyyden piirissä on täten mahdollisimman lyhyt ja yllätysmahdollisuus erittäin suuri. Tämä lähestymisnopeus riippuu kuitenkin konetyypistä. Meitä hitaampaa konetta lähestytään ainoastaan vähän suuremmalla nopeudella, kuin mitä hyökkäykseen kohteeksi joutuneella koneella on. Tällä tavalla pyritään samaan ampuma-aika pitemmäksi.

Kaikissa hyökkäyksissä on pyrittävä takasuuntiin ja hyökkäyksien torjumisessa vastakkaisiin lentosuuntiin.

Jos vastustaja on I-16 tai I-153, on noudatettava seuraavaa taktiikkaa. Otetaan 500 m. enemmän korkeutta kuin vastustajalla on, koska koneemme on nopeampi. Lähestyttäessä on pysyttävä aivan suoraan vastustajan takana, koska molemmista koneista näkee hyvin takaviistoon. Lähestymisnopeus saa olla aika suuri. Juuri ennen ampumisetäisyydelle tuloa, siirrytään vähän sivulle, niin että päästään ampumaan takaa viistosta. Suoraan takaa ammuttaessa on usein sattunut, että koneiden selkäpanssarit ovat kestäneet jopa 12.7 mm:n luodit. (esim. lentomestari Alho ampui kerran Seiskarin päällä pyssynsä tyhjäksi Tsaikan selkäpanssariin ilman vaikuttavaa tulosta. Verhous panssarin takana repesi kyllä kokonaan, mutta kone ei pudonnut.) On alun perin tähdättävä hyvin tarkkaan, sillä sekä I-16 että "Tsaikka" tekevät niin nopeita väistöliikkeitä, ettei niitä pääse ampumaan sen jälkeen kun ne ovat havainneet hyökkääjän. Yleisin väistöliike on nopea 180 asteen kaarto. Kun huomaa, että vastustaja pyrkii tähän, on paras vetää ylös ja tehdä uusi hyökkäys. Vastakkaisilta suunnilta ei juuri kannata ampua, koska osumismahdollisuudet ovat aivan samat. Kun on nopeampi kone, pitää aina pyrkiä ampumaan takasuunnilta eikä turhaan "riskeerata" vastakkaisilta. Kun on ampunut I-16 tai I-153 on vedettävä hyvin jyrkästi ja tiukkaan ylös. Hetkeksikään ei saa mennä koneen etusektoriin, sillä kumpikin taipuu ampumaan silloin ylösvedon aikana suoraan takaa. Jos on jouduttu yllätetyksi, on paras väistöliike I-16 ja I-153 vastaan että melko jyrkällä syöksyllä irtaudutaan ja vedetään tämän jälkeen ylös. Kurvaamaan ei saa jäädä kummankaan kanssa, koska molemmat ovat meidän hävittäjiämme paljon ketterämpiä.

Helpoin tapa ampua alas vastustajan hävittäjistä on "Hurricane". Se on alle 3000 m. korkeuksissa aivan avuton meitä vastaan. Se on hidas ja erittäin kömpelö ja jäykkä. Kun tapaa HC:n, on heti pyrittävä kurvataisteluun, jolloin se on kokonaan meidän armoillamme. Konetta on paras ampua rungon etuosaan, jolloin se melkein heti syttyy palamaan.

Suunnilleen samantapaista taistelutapaa vaativat vihollisen suipponokkaiset koneet Lagg-3, Mig-1, Mig-3, JaK-1, Spitfire ja LA-5. Nämä kuuluvat kaikki samaan luokkaan: nopeita ja vähemmän ketteriä. Maarintamilla on esiintynyt Mig-1 ja 3:sta sekä Lagg-3. Koneet ovat partioineet 1000-3000 m, mikä on niiden paras taistelukorkeus. Suomenlahdella ovat näitten lisäksi esiintyneet vihollisen uusimmat konetyypit. Ainoa tapa taistella menestyksellisesti näitä vastaan on yllättävä hyökkäys ylhäältä niiden niskaan. Ampuminen on aloitettava vasta hyvin läheltä. Väistöliikkeenä näillä koneilla on ollut loiva kurva tai puolivaakakierteestä syöksyyn. Jos vastustaja ryhtyy kaartamaan, on oikaistava kaarron sisäpuolelle, josta on varsin hyvä ampua. Puolivaakakierresyöksyä ei kannata seurata vaan tarkattava ylhäältä oikaisua ja taas iskettävä. Mitä alemmas vastustajan saa pakoitettua, sitä parempi. Aivan pinnassa on sitten hyvä antaa lopullinen isku, kun vastustaja ei enää syöksyllä saa otettua lisänopeutta.

Jos joutuu jonkun k.o. koneen yllättämäksi on heti tiukalla kaarroksella vedettävä vastaan. Väistöä ei kuitenkaan saa tehdä ennen kuin ahdistaja on n. 300-400 m. päässä. Tilanteen jatkuessa on pyrittävä ylöspäin ja koetettava saada vastustaja kurvaamaan. Jos hyökkäys meitä vastaan tulee takaa alhaalta on väistettävä jyrkällä nousukaarrolla ja jatkettava kaartoa kunnes meillä taas on sama lentosuunta kuin ahdistajalla (360 asteen kaarto). Jos vastustaja yrittää seurata, loppuu siltä vauhti ja sen on syöksyllä irtauduttava. Esim. keväällä -43 hyökkäsi LA-5 kapt. Windin kimppuun alhaalta. Väistö suoritettiin edellämainittuun tapaan ja LA-5:n oli pakko pystykäännöksellä pyrkiä pois. BW teki myös saman liikkeen mutta ketterämpänä koneena nopeammin päästen aivan LA-5:n pyrstön taakse kun se painui syöksyyn. BW:n oli helppo lähietäisyydeltä ampua alas LA-5.

Suipponokkaiset koneet ampuvat tavallisesti jo kaukaa luottaen tykkinsä voimaan. Tällöin on varottava tekemästä mitään nopeita väistöliikkeitä, joiden takia menetetään nopeutta. Nopeus pitää säilyttää niin kauan kuin mahdollista.

Vastakkaisilta suunnilta ei kannata ampua tykkikoneen kanssa. Mutta edestä pieniltä kulmilta on aina yritettävä jos on mahdollisuus. Yksi osuma moottoriin edestäpäin riittää usein saattamaan moottorin epäkuntoon.

Ryssä yrittää melkein aina ampua myös suoraan sivulta. Väistöliike on tällöin sama kuin takaa ammuttaessa. Nopea kaarto vastaan. Pommikoneen tuhoaminen tapahtuu useimmiten takasuunnilta peräsimien suojasta. Ensin ammutaan kk.ampumo hajalle ja n. 200 m:n päästä, jonka jälkeen läheltä vuorotellen molemmat moottorit tuleen. Alla lentävää pommikonetta lähestyy melkein aina liian suurella nopeudella, joten ammunta on vaikeata. Vauhti saa olla ainoastaan hivenen verran suurempi kuin "saaliin". Kun rintamille alkoi ilmestyä PE-2 ja JaK-4 -koneita, ei niille enää pärjätty nopeudessa. CU-laivue alkoi käyttää niitä vastaan sellaista menetelmää, että koneet tuhottiin ampumalla edestä. Se olikin melkein ainoa tapa, ellei päästy yllättämään ylhäältäkäsin. Aivan erikoisen tarkkaa ampumista vaatii hyvin panssaroitu IL-2. Ainoat kohdat, mistä se on haavoittuva 12,7 mm:n luodeille, on suoraan päältä ohjaamoon tai sivusta siiven tyvestä, missä on hyvin ohut panssarointi. Ampumisen täytyy olla hyvin tarkkaa ja huolellista, koska tehokas osuma-alue on vain n. 2 neliömetriä. On varottava menevästä koneen etusektoriin, sillä se on hyvin kärkäs vetämään ylös ja ampumaan keulatykillään.

Esim. kers. Lehtiö ampui Koiviston luona IL-2:sta ja erehtyi vetämään pois loivasti ylös eteen. IL-2 nosti nokkaa ja ampui Bw:n alas.
 

  
  
Ammunnan suoritus

Huomiota on kiinnitettävä seuraaviin seikkoihin:
1. On aina pidettävä ammunnan aikana molemmat silmät auki.
2. Konetta ei saa tähtäyksen aikana ohjata nopein liikkein, vaan on sitä käsiteltävä hyvin "pehmeästi".
3. Ammunnassa ei saa koskaan lämmetä liikaa, vaan on pidettävä myös silmällä, ettei oman pyrstön taakse pääse ketään.
4. Älkää koskaan ruvetko ampumaan valojuovien perusteella. Niitten mukaan voidaan tarkistaa ennakko, mutta korjaus suoritetaan tähtäimellä.

Suoraan takaa ammuttaessa on parasta pyrkiä n. 20 m:n päähän vastustajasta, jolloin sitä ennen voimakkaasti vaikuttanut potkurivirta herkeää heiluttamasta konettamme. On aivan kuin kovasta aallokosta tulisi aivan tasaiseen ilmavirtaukseen. Takaa viistosta on erittäin mukava ampua ja siitä useimmiten saakin koneen putoamaan. On ammuttava panssarin eteen ohjaamoon ja moottoriin. Ennakkokin on vielä niin pieni, ettei se tuota haittaa.

Takaa ylhäältä on vaikea ampua. Tämä sen takia, että maali katoaa oman koneen nokan alle kun otetaan tarpeellinen ennakko. Varsinkin hävittäjiä vastaan ei pitäisi koskaan käyttää tätä ampumasuuntaa.

Takaa alhaalta pääsee hyvin ampumaan niin, ettei vastustaja huomaa mitään. Useimmat koneet ovat myöskin erittäin arkoja alta, niin että ensimmäinen sarja melkein aina tekee tehtävänsä. Vauhtia on takaa alhaalta ammuttaessa oltava niin paljon, ettei jatkotilanteessa joudu alakynteen. Vastakkaisilta suunnilta on ammuttava ainoastaan silloin kun siihen on pakko.
 

  
  
Hävittäjäosastojen väliset taistelut:

Hävittäjämme joutuvat taistelemaan joko hitaampia ja ketterämpiä tai nopeampia ja vähemmän ketteriä hävittäjäosastoja vastaan. Ensimmäiseen nykyään voidaan laskea I-16, I-153 ja alakorkeuksissa Hurricane. Jälkimmäiseen kuuluvat taas kaikki muut hävittäjätyypit. Edellisiä vastaan käytetään aina n.k. "keinutuolitaktiikkaa". Hyökkäävä osasto ottaa vähän enemmän korkeutta kuin mitä vastustajalla on ja hyökkää suoraan takaa. Vuorotellen syöksyvät koneet ja ampuvat ainoastaan yhtä konetta, jonka jälkeen uudestaan vedetään ylös ja seuraava kone suorittaa samanlaisen iskun. Näin jatketaan kunnes koko muodostelma on lyöty hajalle. Tavoite on kuitenkin pakoittaa vihollinen pysymään samalla alueella jolloin itsekin voimme taistella yhdessä ja siten tukea toisiamme. Hyökkäys vihollismuodostelmaan on tehtävä aina takimmaisia koneita vastaan ja vielä mieluummin takimmaisia laitakoneita. Ammunnan jälkeen on ehdottomasti vedettävä heti ylös huolimatta siitä , onko saanut tuhottua vastustajan tai ei. Ylösveto täytyy suorittaa ulospäin vihollismuodostelman keskipisteestä katsoen. Tämä sen takia, että I-16 ja "Tsaikat" mielellään nostavat nokkaa ja ampuvat perään jos niille vain antaa siihen pienimmänkin tilaisuuden. Jos vihollinen osoittautuu kokeneeksi ilmataistelijaksi eikä anna yllättää itseään on hyökkäykset suoritettava partioittain. Ensimmäisellä koneella tehdään valehyökkäys ja siipikone ampuu vihollisen heti tämän tehtyä väistöliikkeen jolloin tämä on avuttomimmillaan. Koskaan ei saa mennä muodostelman eteen. Jos jostakin syystä joku vihollinen hyökkäyksen aikana pääsee taakse, on parasta pienellä syöksyllä ottaa lisänopeutta ja vasta tämän jälkeen loivalla nousukaarrolla ottaa korkeutta ja uudestaan yhtyä taisteluun. Koskaan ei saa jäädä kurvaamaan I-15 tai I-153 kanssa. Ensimmäinen esim. tällaisesta taistelusta oli huhtikuussa -43 kapt. Karhusen lentueen käymä ("kalmanstyr ????????" rivin loppu epäselvä (sivu 17)) 11 I-16 vastaan. Lyhyessä mutta (? ?) muutoin alas kaikki viholliskoneet, kun 6:sta BW:stä ainoastaan kahdessa oli osumia vaarattomissa paikoissa. Erittäin huomionarvoinen asia on, että esimerkiksi kapt. Karhunen teki taistelun aikana 15 hyökkäystä ampuen alas kaksi konetta "kahinassa". Tämä on hyvä huomioida uusien ohjaajien. Jokaisella syöksyllä ei saada konetta alas, mutta oikeata taktiikkaa ja kokonaisuutta silmälläpitäen on heti hyökkäyksen jälkeen vedettävä ylös, vaikka maali olisi miten edullinen tahansa jatkotaistelua varten.

Jos ahdistettu muodostelma pääsee jostakin syystä hajaantumaan eri suunnille, antaa lentueen päällikkö eri partioille radiolla määräyksen, kuka lähtee ajamaan taistelusta irtautuneita takaa. Käskyjä on viivyttelemättä noudatettava.

Jos joutuu ketterien koneiden yllättämäksi on irtaannuttava nopeasti ja sen jälkeen otettava aloite omiin käsiin ja aloitettava hyökkäys.

Jos itsellämme on käytettävissä hitaampi, mutta ketterä hävittäjä vihollisen nopeampaa, mutta vähemmän ketterää konetta vastaan, on luonnollista, että pyrimme kaikin tavoin kurvataisteluun jota ei käydä ainoastaan vaaka- vaan useimmiten vinotasossa syöksy- ja nousukaarroin. Ennen kuin pääsemme siihen, on vihollinen yllätettävä ainakin osittain, sillä nopeutensa avulla se pystyy helposti välttämään taistelua. Yllätys voi tapahtua edullisen lentosuunnan vallitessa neljällä tavalla: 1) lähestymällä matalalta maastoa vasten, 2) pilviä hyväksi käyttäen , 3) auringosta tai 4) korkealla lentäen ja sieltä suurella nopeudella, mikäli mahdollista, auringosta tullen vihollisen kimppuun. Samalta korkeudelta tai alhaalta tulevan hyökkäyksen voi nopea kone helposti väistää vetämällä esim. korkeutta, joko heti tai irtauduttuaan painamalla.. Lisäksi nopealla koneella on tavallisesti parempi nousukykykin. Tällöin saadessamme vihollisen yläpuolellemme, joudumme erittäin epäedulliseen asemaan. Näin ollen viimeksi mainittu 4) lähestymistapa on on ehdottomasti paras. Vaikka vihollinen huomaisikin hyökkäyksen viime hetkessä ei se pääse irtaantumaan, koska meillä on korkeuden suomaa lisänopeutta. Etsintä korkealla lentäen on tietysti vaikeampaa ja vaativampaa kuin matalalla, jossa viholliskoneet on helppo havaita taivasta vasten.

Ensi-isku on pyrittävä saamaan samanaikaisesti mahdollisimman monta viholliskonetta vastaan eikä tulta saa avata liian kaukaa, mikä paljastaisi hyökkääjät, vaan tarpeeksi läheltä. Ammunnan jälkeen vetävät ensinnä hyökänneet ylös toisten jatkaessa hyökkäystä. Ylhäältä tekevät koneet syöksyjä jatkuvana virtana vastustajien niskaan pakottaen ne yhtämittaisilla väistöliikkeillä pysymään taistelualueella ja estävät niitä pääsemästä yläpuolelle. Jos vihollisia on paljon, etteivät kaikki joudu heti koneittemme ahdisteltaviksi, pyrkivät ne sivuilta yläpuolellemme. Tämän estämiseksi on aina iskun jälkeen vedettävä ylös eri puolille vihollista. Auringon puolelle on kiinnitettävä huomiota, koska vihollisella on sinne suurin pyrkimys. Olemme ikään kuin kattilan laidoilla vihollisen ollessa pohjalla. Tärkeimmät maalit ovat ylös laidoille pyrkivät koneet. Kun vihollinen kärsii tappioita, ryhtyy se usein puhtaasti puolustuskannalle tehden n.s. espanjalaisen renkaan. Kun itse kierrämme vihollisen yläpuolelle on helppo hyökätä sellaisen koneen niskaan, joka kääntää selkänsä. Jos hyökännyttä konetta yrittää häiritä toinen viholliskone on seuraavan koneen hyökättävä sitä vastaan. Aina ylösvedon jälkeen on tarkattava ilmatilannetta joka puolella, ettei itse eikä toverit joudu epämiellyttävä yllätyksen kohteeksi.

Kun vihollinen pyrkii irtaantumaan, on käytävä viipymättä takaa-ajotaisteluun, jossa on mainio tilaisuus ampua mikäli nopeus sallii hajallaan lentäviä koneita tai pakoittaa ne uudelleen puolustuskannalle. Tällaisella n.s. keinustuolitaktiikalla voidaan pienillä voimilla sitoa lukumääräisestikin ylivoimaisia viholliskoneita itselle suhteellisen vaarattomaan, mutta useinkin erittäin tulokselliseen taisteluun.

Vihollinen antautuu kurvataisteluun vähemmän ketterillä koneilla vain silloin, kun se omaa lukumääräisen ylivoiman ja aloitteen. Osa viholliskoneita vetää kuitenkin nopeasti nousukaarroilla korkeutta ja aloittaa iskut ylhäältä. Silloin on käytävä reippaasti vastustajaan käsiksi. Ei saa lentää hetkeäkään suoraan eikä irtaantua yksityisten koneitten takaa-ajoon, vaan on ammuttava kaikista mahdollisista asennoista. Väistöjen on oltava nopeita ja pysyttävä tuntumassa omien kanssa, että voi tulella suojata toisiansa. Vastakkaisilta suunnilta ampumiset on pyrittävä suorittamaan ketteryyden avulla etuviistosta, jolloin vihollisen sarja menee ohi sen itsensä mahdollisesti vaurioituessa. Useimmissa tapauksissa poistuvat viholliskoneet nopeutensa avulla saadessaan osumia ja taistelu tasoittuu pian, kunnes loputkin viholliskoneet katsovat parhaaksi irtaantua taistelusta.

Taistelu pommitusmuodostelmia vastaa, joka on ilman hävittäjäsuojaa, suoritetaan siten, että yhtaikaa hyökätään molempia siipikoneita vastaan ja ammutaan ne alas. Jos pommimuodostelma lentää hyvin tylpässä kiilassa, voidaan samanaikaisesti hyökätä niin monen koneen kimppuun kuin mahdollista. Lähestyminen on paras suorittaa takaa alta, josta sitten vedetään peräsimien suojaan ja sieltä käsin tuhotaan kone. Jos on hyvää aikaa, on viisainta ensin tuhota taka-ampujat, jonka jälkeen rauhassa lähietäisyyksiltä ammutaan moottorit tuleen. Pommikoneita ammuttaessa tahtoo usein syntyä ruuhkaa koneiden takana. Tämän takia määrääkin lentueen päällikkö radiolla aina kuka milloinkin hyökkää. Tätä on ehdottomasti kaikkien noudatettava.

Jos pommimuodostelmilla on hävittäjäsuoja, on aina käynyt niin, että on jouduttu suojaajien kanssa taisteluun ja pommikoneet ovat päässeet useimmiten livahtamaan. Tämän takia ryhdyttiin keväällä -43 käyttämään sellaista taktiikkaa, että aina yksi partio määrättiin pommareita tuhoamaan. Toiset sitoivat hävittäjäsuojan taisteluun, jolloin pommareita tuhoamaan määrätty partio livahtaa näitten kimppuun. Toisen on aina pidettävä silmällä, etteivät hävittäjät tule kimppuun. Toisen on aina pidettävä silmällä, etteivät hävittäjät tule kimppuun. Esim. kapt. H. Windin taistelukertomus 5.4.43 suoritetun ilmataistelunjälkeen: "Lensin kapt. Karhusen siivellä tavatessamme Peninsaaren eteläpuolella 4 I-153 suojaamassa 5 IL-2:sta. Hyökkäsin yhden I-153 taakse ja ammuin sen pinnassa alas. IL:t jatkoivat matkaansa Kroivinlahtea kohti. Pääsin niiden perään toisten BW-koneiden sitoessa Tsaikat. Ammuin ensimmäistä IL-2:sta vasemman siiven tyvestä sisään. Kone syttyi heti tuleen ja syöksyi mereen. Jatkoin ja ammuin toista IL-2:sta samalla tuloksella. Sepelevan majakan luona ammuin vielä kolmatta IL-2:sta. Se rupesi savuamaan ja syöksyi Tollin luona mereen."
 

  
  
Radiotoiminta:

Hävittäjäilmailu perustuu nykyään kokonaan radiotoimintaan. Ilman radioita olisi hävittäjien toiminta hyvin sattumanvaraista. Hävittäjälaivueella on oma radioverkostonsa, s.6. pitkin rintamaa aivan eteen laivueen toiminta-alueelle on sijoitettu määrätyin välimatkoin tai muuten tärkeisiin paikkoihin maa-asemia, jotka johtavat maasta käsin koneiden liikkeitä. Radioasemiin on sitä paitsi yhdistetty tähystysasema. Paitsi näitä eteentyönnettyjä radioasemia, on laivueella vielä tukikohdassa johtoradioasema, joka johtaa liikennettä. Usein on vielä tämän sisäisen radioverkoston lisäksi kuunteluasema, joka kuuntelee jonkun muun radioverkoston ilmoituksia, i.v.radiota ja merivoimien verkostoa.

Jokaisessa koneessa on tietysti sekä vastaanotin että lähetin. Jokaisen ohjaajan tulee muistaa noudattaa ehdotonta radiokuria. Siipikoneen ei tarvitse puhua mitään, ellei siltä kysytä. Lentueen päällikkö ainoastaan on yhteydessä maa-asemien kanssa. Jos hän jostain syystä ei saa yhteyttä näitten kanssa, on varapäällikkö, joka hoitaa yhteydet maahan.

Kukaan muu ei puhu, ellei hän huomaa mitään erikoista, joka kannattaa ilmoittaa. Turhat jaarittelut ovat ehdottomasti kiellettyjä. Varsinkin ilmataisteluissa tahtoo jokainen puhua liikaa, ei ole mitään syytä kesken taistelun kertoa omista edesottamuksista, ellei ole vallan tukalassa asemassa tai jos huomaa jotain uutta, mistä toisillekin on taistelun kuluessa hyötyä.
 

  
  
Vihollisen taistelutapa eri tyypeillä:

I-153 eli Tsaikka. Vihollinen käyttää k.o. konetta pääasiassa alakorkeuksissa 0-2000 m. Erikoisen ketteryytensä ansiosta vaikeahko ampua alas. Väistää nopealla nykäisyllä ylhäältä ylös hyökättäessä alle, sekä sen jälkeen kärkäs ampumaan ylösvedettäessä perään. Kurvataistelussa ylivoimainen. Paras tapa saada kone alas on lähestyä suurella nopeudella takaa alhaalta, jolloin voi vetää ammunnan jälkeen takaa ylös.

I-16 ja I-16 bis. Samoin alakorkeuksissa käytetty erittäin ketterä hävittäjä. Useamman n. 5-10 koneen muodostelmissa muodostavat mielellään n.s. "Espanjan kärpäsen", s.o. että koneet kiertävät ympyrää vaakasuorassa tasossa, jolloin niitä vastaan hyökättäessä joutuu aina seuraavan koneen maalitauluksi. Paras taistelutapa rengasta vastaan on muodostaa samanlainen rengas pystytasossa joka kiertää samaan suuntaan muuten paitsi, että hyökkäys tapahtuu ylhäältä sekä samoin ammunnan jälkeen veto ylös. Yksin esiintyessään kääntyy kone mielellään samoin kuin Tsaikkakin päin, ampuen siis vastakkaissuunnassa. Tässä tapauksessa on aina pyrittävä väistämään joko ylös tahi alas riippuen ? (sivu 23 oikeassa reunassa ylhäällä) voimakkaasti jalkaa antaen.

Lagg-3. Ei erikoisen ketterä kurvataistelussa. Pyrkii koukkaamalla takaa ylhäältä lähestymään ja ampumaan sekä vetää sitten ylös. Ampuu myöskin halukkaasti vastakkaissuunnassa. Takaosa hyvin panssaroitu. Ahdistettuna pyrkii nopealla siivekeliikkeellä puolivaakakierteen kautta aina sivulle irtaantumaan. Arin kohta moottori sekä jäähdyttäjä koneen alla.

LA-5. Erittäin ketterä ja nopea hävittäjä. Samanlainen kuin edellinenkin koukkimaan hyvän nousukykynsä ansiosta. Taistelutapa: hyökkää tavallisesta partioissa ylhäältä, jolloin johtokone tulittaa ensiksi ja siipikone väistössä.

JaK-1. Käytetään nykyisin useimmiten pommikonemuodostelman välittömänä suojana. Siivekkeistä erittäin ketterä ja pyrkii hyvin halukkaasti ampumaan hyökkäävää konetta vastakkaiseen suuntaan etenkin kun on pienikokoinen ja ohut. Väistää tavallisesti alhaallakin puolivaakakierteen kautta alas sivulle. Ei erikoisen nopea. JaK-7B ja Jak-9 ovat jo huomattavasti nopeammat ja yhtä ketterät.

Hurricane ja Spitfire. Pinnassa hidas sekä kömpelö hävittäjä. Pyrkii kurvataisteluun korkealla = yli 5000 mtr., jossa sen ominaisuudet ovatkin erittäin hyvät. Vihollinen käyttää nykyisin yöhävittäjänä. Spitfire edellistä nopeampi.

Lisäksi vihollinen käyttää amerikkalaisia tyyppejä, kuten Tomahawk ja Kittyhawk, jotka eivät ole LA-5:n veroisia. E.m. ovat suunnilleen Lagg-3:n kanssa samanarvoisia, mutta helpommin haavoittuvia.

Pommikoneiden taktiikasta ei ole mitään erikoista mainittavaa. Jos pommikone (PE-2, Boston) lentää yksinään, käyttää se yläkorkeuksia (5000-8000 m.), jolloin niitten alasampuminen, on hyvin vaikeata. Jos k.o. koneet esiintyvät suurempana muodostelmana, lentävät ne säännöllisesti hyvin matalalla, alle 2000 m., useimmiten 200-300 m. Tällöin ne luottavat yhteiseen tulivoimaansa. Joutuessaan hyökkäyksen kohteeksi, kokoontuvat kaikki koneet tiiviiksi muodostelmaksi ja kaikki ampuvat taka-aseillaan, kun vähänkin on siihen tilaisuutta. Väistöliikkeitä koneet eivät tee.

IL-2 koneet käyttävät väistöliikkeenä sivuluisua, ne lentävät aina matalalla useamman koneen muodostelmassa. Jos ne vain suinkin taipuvat, käyttävät ne eteenpäin ampuvia tykkejään ja siiven alle sijoitettuja rakettiammuksia.


 

  

Viimeksi muokattu: 2003-10-28 00:26