» Palaute

Historiaprojekti
Katso lisätietoja historiaprojektin kuvaus -sivulta
  virtualpilots.fi
In English 
 | keskiviikko, 17.01.2018 
 Sotahistoriaa» Kirjaudu sisään 

Kotisivu | Sotahistoriaa | WW2History-SimaVarriFennander.html
  
Simanainen Värri Fennander - kaukopartiomiehet

Pikahakemisto: [ Kk-miehiä sissilennoilla | Noutokeikka linjojen takaa | Desantteja viemässä | Kyyditetty sissi | Sissilentoja | Pommituslentoja ja laskuvarjohyppy Dornierista | Suunnistamisesta, tulitaistelu selustassa | Sekalaista juttelua | Saatesanat]


Simanainen - Värri - Fennander - kaukopartiomiehet

Risto Korva tapasi ja haastatteli kolme kaukopartiolentäjää Rovanniemellä Lapin Lennoston killan vuosijuhlassa. Haastattelu tai pikemminkin keskustelu on hyvin "vapaasti soljuva", kolmen veteraanin muistellessa sattumia enemmänkin keskenään kuin nuoremman kyselijän tahtipuikon mukaan.

Artikkeli on haastattelutilanteesta ja nauhoituksen laadusta johtuen hieman epäselvä ja tekstissä on useita epäselviksi jääneitä kohtia, joita ei parhaallakaan tahdolla ja yrityksellä ole saatu varmuudella selville. Joten jos huomaatte (??) -merkintöjä, niin mikäli pystytte tarkistamaan nimen/paikan/asian muista lähteistä ja oikaisemaan meitä, olemme kovin kiitollisia.

Kuvat ja nauhoitus: Risto Korva
Puhtaaksikirjoitus: Jukka O. Kauppinen

Simanainen, Vaito
Värri, Onni 28.7.1923 kk.ampuja/sähköttäjämerkki 122
Fennander, Hugo Ilmari, s. 1.9.1918, Puumala

Virtuaalilentäjät ry. Kuva: Risto Korva.

Kk-miehiä sissilennoilla

(Keskustelu alkaa veteraanien todetessa, että kaikki ovat konekiväärimiehiä)

- Onko teistä kukaan myös radiomies?
Värri: Minä olen, olen lentosähköttäjä. Kävin oikein virallisen kurssin.
Simanainen: Kirjailijat haastattelee meitä jatkuvasti. Hämäläisen viimeisimmässä kirjassa kaukopartioista on myös minun kokemuksiani. Minä olin kolme kesää kaukopartiokuljetuksissa. Minulla on 56 laskua Venäjän puolella. Suomessa ei ole kenelläkään niin monta laskua Venäjällä kuin minulla.  112 sotalentoa kerkesin tehdä.
- Millä koneella Te lensitte yleensä?
Simanainen: Heinkel 115:sta ja Heinkel 59. Niillä vietiin kaukopartioita sinne ja käytiin hakemassa. Ja desantteja kuljetettiin niissä samoissa koneissa. Sinne vietiin.
- Tapahtuivatko desanttien pudotukset yöllä?
Iltapäivällä, iltasella ennen hämärää lähdettiin sinne ja usein aamulla käytiin hakemassa, jos oli mahdollista. Niin, että ennen auringonnousua päästiin lähtemään.  
Värri: Milloinkas te ruokitte niitä?
Simanainen: Se riippui milloin ne pyysi ruokaa ja sen mukaan vietiin eväät sinne. Kerrankin sellainen tapaus muuten, mikä on harvinainen, että kun vietiin yksi mies sinne, ryhmä, niin se ryhmä oli lähtiessään hieman hermostunut. Jännitti niin, että lähtiessä hampaat - proteesi - jäi ikkunalaudalle. Kun me päästiin sinne saatanan koneeseen, niin tämä kertoo että "hänellä ei ole hampaita ja näkkileipää pitää syödä." Eihän siinä mitään, sanottiin että pyytäkää evästä sieltä, niin me tuodaan hampaat perästä. Sitten kun seuraava eväspyyntö tuli ja evästorpeedoa laitettiin, niin lotat paistoi isoja lettuja. Monta lettua ja hampaat laitettiin sinne väliin. Vietiin (torpeedo) sinne ja katsottiin, että meni perille.  Hampaat on siellä ja varmana perillä, lettujen välissä.


Noutokeikka linjojen takaa

- Yllättivätkö viholliset koskaan teitä, kun olitte selustassa?
Simanainen: Kyllä ne.
Värri: Kovillahan ne ampui.
- Teidän piti vastata tuleen tietenkin?
Simanainen: Jos lukee sellaisen kuin Ahtisalon kirjan, mehän oltiin siinä hakemassa, kun Lemmin Yrjö (Yrjö Lemminki, s. 29.7.1909, SLM 269) jäi sinne. Jäi sinne vangiksi, Ryssä yllätti vika järvelle.
(Toim. huom. Kohtalokkaat lennot tapaus 252, Heinkel He-115, LLv 44, 4.7.1943. Miehistö Luutn. Lemminki, kers. Rinne ja ltk. mekaanikko Väistö).

Seuraavalla kerralla kävi Karvisen Onni, kun Kaila ja Parikka lähti hakemaan sitä. Just kun piti laskea, että Parikka sanoi että riittää, yksi kone ja kolme miestä jo mennyt, hän ei perkele mene tuolle järvelle.
Värri: Oliko se Karvisen Onni (s. 21.1.1921, kk-ampuja/sähköttäjämerkki nro 37, myönnetty 2.10.1942), joka haavoittui? Se oli hyvä tarina. Tämä soitti lääkärille, että onko Karviainen pahoin loukkaantunut, haavoittunut? Mie sanoin, että ei sillä ole kuin lihashaava. Niin tämä, "eihän sillä ole perkele lihaa kuin kielessä."
Simanainen: Sitten majuri Malin (??) sanoi, että tämä on Ilmavoimille häpeä jos meiltä jää miehet sinne siksi, että on jäänyt kone ja kolme miestä, ja toinen kone ja kolme miestä kääntyi takaisin. Ja sanoi, tulkaapas tänne minun huoneeseeni. Mekaanikko Kauko oli siinä. Luutnantti Ruus sanoi että Röhnruus (??) saa jäädä pois. Mekaanikko Kauko tulee sinne, hän on vanha merivoimien mies ja hän ottaa Kaukon sinne mukaan. Jos Simanainen lähtee, niin se riippuu teistä itsestänne. Minä, että "kun ne vietiin niin kyllä ne luvattiin hakeakin pois." Sanoi, "menitte lankaan, lähdette mukaan."

Me haettiin ne perkele. Ne oli kiertäneet Äänisestä kaakkoon sieltä helvetin kaukaa ja kun päästiin sinne, tiedettiin se järvi, niin me oltiin tehty sellainen sopimus. Siellä oli yhdeksän miehen partio ja kaksi niistä lähti pois kiertämään Äänistä päästäkseen Suomeen. Tuomaan terveisiä sieltä. Ahtisalo haavoittui, häntä ammuttiin nilkasta ja polvesta läpi, ja hänelle laitettiin lastoitus, seipäät, kiinni jalkoihin. Kengän kärkeen pantiin naru, eväsvarjosta otettiin naru ja pantiin niskan taakse lenkki. Ja 42 suurin piirtein mitattu, kun ne kolmen päivän aikana niskasta vetivät kun tämä jalallaan kulki metsässä. Sitten kun lähdetään hakemaan sitä, se oli noin sydämen muotoinen järvi, kakspuolinen pitkä järvi. Tämä oikeanpuolinen järvi, pohjoiseen päin katsoessa, yleensä etelästä päin kun tuli niin kivet oli aina siellä pohjoispuolella. Etelässä oli hiekka ja suo. Ilmansuunta vaikuttaa siihen. Me mentiin siihen järvelle ja laskettiin. Päästiin laskien alas ja sanottiin, että mänkää sinne kaikkein ryteikköisimpään kohtaan, sinne ei varmasti tule väijytystä. Kaikkein huonoimpaan kohtaan. Tulette sieltä järveä myöten kyytiin. Laskettiin järveen, laskettiin että päästiin sinne ja lamppu pyörii (rannassa), täällä ollaan. Ei yhtään miestä keritty nostaan ennen kuin alkoi konekivääri laulaa. Kato aurinko kun paistoi, niin koko ajan sattui valo tornin ympärille niin, että eivät saaneet osumaan. Muutamia reikiä tuli tasoihin. Sieltä vedettiin niitä ukkoja ja mekaanikko oli keulassa ampujan paikalla. Mekaanikko ei ollut koskaan ollut mukana tällaisessa rutinassa, niin perketi säikähti eikä kerennyt ollenkaan mukaan siihen hommaan.
Koneessahan oli 800 hevosvoiman isot vanhat moottorit, jossa oli nelilapaiset potkurit. Starttimoottori oli sellainen, että sen käynnistys piti aina auttaa alkuun veivaamalla. Koneen tasolla veivaamassa. Miehet vedettiin koneen sisään, ensiksi tämä haavoittunut tippui sinne koneen lattialle, mutaan, kone oli heti niin paskainen. Saatiin ne sinne ja se ampuminen jatkoi. Pois tuli tietysti mieli. Saatiin moottorit käyntiin ja käännettiin ympäri. Ja perkele, oli kuin heinäseipään vahvuinen, kolme neljä tuumainen petäjä joka oli kaatunut järveenpäin. Kaatunut pohjalietteeseen, latva oli poikki ja se jäi sivuperäsimen väliin.  
Koko ajan vastus veti kiinni. Minä ammuin niin paljon kuin kerkesin sillä 12,7-millisellä raskaalla konekiväärillä. Pöllyäähän se kun kolmen neljän metrin päähän se kuula tulee. Sitten kun päästiin ilmaan, niin minä kysyin: "Simanainen, katsotaanpas  mikä siellä on kun tämä kone ei meinaa millään taipua mihinkään."
Niin siellä takana on kiinni helvetinmoinen puu. Noustiin ylös ja tultiin Äänisen yli pois. Laskettiin Oskun rantaan ja päästiin majurin luo. 43-vuotinen mies ja esitti vanhaa mies, vapisi perkele ja hiki tuli. Mennäänpä hakemaan hätämuona, se oli kolmen vuorokauden muona rautaisannos. Oli kuivattua keksiä, kuivattua näkkileipää, suklaata kahvia ja 175 grammaa pervitiiniä. Se on nykyistä amfetamiinia, sama aine.
Värri: Hiton hyvää ainetta.
Simanainen: Konjakkia oli pieni pullo. Se otti siitä puolet ja sanoi että, mihis me pannaan nämä ylös kun minä joudun vastaamaan muonista? Minä otin. Sitten se viimeiseksi sanoi kun tuli hiljaista, että kyllä oli kuolema lähellä, kyllä oli kuolema lähellä. Ja niin olikin. Mutta kyllä me siitä sitten selvittiin ja sen kanssa me jouduttiin sitten psykoon molemmat. Hän ei enää selvinnyt psykosta, vapina jatkui niin kovasti. Hän ei päässyt psykosta läpi. Sota-aikana jos sattui onnettomuus tai joku tapaturma, niin mies lähetettiin psykoon testiin.
- Millaisia psykon testit olivat?
Simanainen: Ne oli ihan normaalia testejä, aivan kuin lähdettäisiin pyrkimään kouluun. Pyöriteltiin siinä, näkötarkastus ja kaikki. Sisäelimien tutkiminen oli vähän tarkempaa.


Desantteja viemässä

Simanainen: Yksi asia on, mikä ei ole koskaan tullut julki, minullakin on kaikennäköisiä juttuja 16-17 kirjassa. Monta kertaa olen ollut Pilvenveikkojen kokouksessa eikä yhtään kertaa ole sielläkään tullut niistä jutuista puhetta. 28.12.42 me saatiin komennus, että pitäis lähteä Solomanniin. Myö mäntiin Solomanniin, Kurpiainen (??) oli ohjaajana Näätäsalo (??) tähystäjänä, Mörskyn Viljo (sotilasmestari Viljo Mörsky, s. 26.9.1912, kk-ampuja/sähköttäjämerkki nro. 12) sähköttäjän paikalla ja minulle sanottiin - minä olin saanut loman just, joululoman - että sinä tulet sissejä pudottamaan. Nyt mennään. Siihen aikaan suuri laivasaattue lähti tuomaan, '42 joulun aikaan, yli 90 rahtilaivaa oli pakattu täyteen sotatarvikkeita. Ne lähti yli Atlantin kulkemaan ja saksmannit pystyivät sukellusvenein ja lentokonein suurin piirtein puolet tuhoamaan. Näin sanotaan. Loput pääsivät Vienanlahteen. Vienanlahtihan oli semmoinen helvetinmoinen pohjukka, se jäätyy monta kertaa vasta tammikuun puolessavälissä tai helmikuussa. Ja kestää jäässä aina toukokuuhun saakka.
Nyt kun sanottiin, että saattue tulee sinne, niin meidän pitää mennä viemään desantteja sinne. 11 miestä reissullansa, 22 miestä kuljetettiin kahdella reissulla. Dorniereihin tehtiin lava pommiripustimien päälle, missä miehet vietiin. Porvarin Antti oli yksi, rajavartioston luutnantti, hän oli kahden vangin kanssa siellä takana. Ne oli niitä koulutettuja vankeja. Niistäkään ei saanut puhua mitään 35 vuoteen. Ne oli siellä ja millä oli gpu:n vaatteet päällä ja mitä, kaikki oli puettu vakoojaks tai joksikin muuksi. Ja väärennetyt passit ja kaikki. Ne vietiin sinne ja kyynelradio oli mukana. Sinne pudotettiin, venäläiset aseet ja kaikki oli mukana. Niitä pudotettiin neljään paikkaan: Argankeliin, Hoposelskiin, Mäntämään ja Volottaan (?? kolme viimeistä paikannimeä kuulotuntumalta, varmasti väärin). Siihen paikkaan, mihin viimeinen rata mikä lähtee Moskovasta yhtyy, siihen missä lastattiin kaikki Amerikan apu. Ja perkele niitä koneita oli paraati. Minä olin mahallaan ja luin koko ajan 2-raiteisen rautatien liikennettä. Tyhjiä vaunuja meni 40-60 vaunua ylöspäin koko ajan. Se takapää tulee taas täydessä lastissa alaspäin. Ja koko ajan meille tulee radiosta ilmoitusta, että siellä on arviolta 30 höökäysvaunua purettu siitä ja siitä laivasta. Ja niin ja niin paljon puretaan lentokoneita. Ja kaikissa neljässä paikassa arviot oli jokseenkin samat. Ei siinä niin suurta vaihtelua ollut. Ja me, että ei se voi olla totta. Koska neljä miestä oli arvioimassa eri paikoissa tietämättä, että muut ovat siellä. Että ne pitää paikkansa. Ja tätä ei koskaan kerrota missään. Minä olin puhumassa tuolla Pilvenveikoissa, mutta minä en uskaltanut puhua tästä, siellä oli perkele everstit ja kenraalit kuuntelemassa, että minä en sinne mene itseäni munaamaan. Minusta ei ole puhumaan tästä mitään, sanon vain että sellaisia töitä on tehty. Minä näin niin tarkkaan, tiesin sen. Minä tiesin joka kerta kun tultiin sieltä, tultiin kaupungin ylitse Äänislinnaan, puhuttiin siellä asiat ja sitten pyydettiin Laivue 44, 46 ja 42 pommittamaan Äänislinnaa. 50-60 000 kiloa vietiin pommeja junalla sinne, että käydään pommittamassa rataa. Perkele just kun piti lähteä pommittamaan, niin just ennen lähtöä tuli määräys, että sitä rataa ette pommita.
Rauha piti saada. Mannerheimi tiesi jo siihen aikaan, että rauha piti saada. '43 maaliskuussa jo tiesi ja että rauha tehdään Venäjän kanssa, ei Saksan kanssa. Mutta näistä ei ole puhuttu eikä kukaan ole niistä mitään sanonut.


Kyyditetty sissi

Värri: Minusta oli kaikkein järkyttävin juttu kun oltiin lentokapteeni Olli Kepsun hautajaisissa. Pilvenveikkojen ruusut pantiin arkulle ja kaikkineen se kesti 2 ½ tuntia. Sitten kun arkku läksi ja me lähdettiin surupaikalle, niin Tikan Esko tuli sinne. Ja mies, jolla oli aivan musta puku päällä ja vanha isänsä maalariberberi päässä, tuli sinne. Tikan Esko kysyi, että  mikä ukko tuo on? Se kun riisui takkinsa, niin viisi kappaletta vapaudenristiä rinnassa perkele, mustan puvun rinnassa. Sitten se tuli meidän pöytään istumaan. Minun viereen.
Minä sitten kysyin, että missä jutuissa sinä olit Kepsun Ollin kanssa? No mie olin Ollin matkustajana 13 kertaa, se sanoi vaan näin rauhallisesti. Rauhallisuuden perikuva se ukko. Minä kysyin, että minkälaisissa hommissa sinä sitten olit? Mie räjäytin kolme junaa ja 20 siltaa, sanoi ukko rauhallisesti.
Simanainen: Joka kerta kun jonkun teki siellä, kaatoi junan tai räjäytti sillan, joka kerta piti valokuvata. Sieltä ei saanut tulla kynäviisauksia.
Värri: Me lähdettiin sitten pois sieltä ja aukaisin television yksi ilta kakkoselta, sieltä tuli "tositarina". Tämä sama jäpikäs! Kato kolme miestä hyppäs ja hän oli neljäs, laskuvarjolla rauhan aikana! Rauha oli tullut mutta Suomi lähetti miehiä tarkkailemaan mitä ryssä touhuaa. Kolme ammuttiin varjoon, tämä jäi yksin.
Simanainen: Minä olin viemässä sitä porukkaa, Kepsun Ollin kanssa. Kepsu ohjaajana, Vornanen tähystäjänä. Siinä oli se virolainen mies. Se luukku oli helvetin pieni ja kapea, siitä piti siten mennä, että piti laittaa konepistoolin piippu alas ja tukki tänne. Ja sitten hypätessään piti vetää helvetin tiukalle, muuten se lyö naamaan. Kaikki piti köyttää tiukalle. Hypyn piti tapahtua niin, että tämä mies kun käy siihen viereen, niin kaikki pantiin kiinni ja mies hyppäsi niin, että se kaatui luukkuun pää edellä, hyppäsi pää edellä. Yli. Mutta tää perkele virolainen ei suostunut siihen, hän pani konepistoolin ylöspäin ja meni polvilleen ja lähti menemään. Hän kun sukelsi, niin piipun pää otti kiinni (luukun reunaan) ja hahla, tähtäin, jäi siihen tukin reunaan kiinni. Ja perkele  ukko roikkui koneen pohjalla, alapuolella. Eikä sitä saatu perkele irti millään. Se oli jumissa siinä, ei mihinkään päin liiku. Vornanen sai sen piipun nostettua siten, että ukko lähti menemään. Se mies asuu muuten Imatralla tänäkin päivänä.
Fennander: Se oli niin järkyttävä tapaus, kun ihmettelin että missä olen tämän ukon nähnyt. Sehän on sama ukko, mikä istui minun vieressä Ollin hautajaisissa. Se kertoi sen tarinansa. Sehän tuli sieltä pois yksinään. Sitten hänellä oli välillä yksi muonapaketti, minkä Olli kävi pudottamassa kun siltä loppui eväät.
Simanainen: Ei Olli pudottanut vaan Raition Torsti (Torsten Birger Rautio, s. 23.9.1911, SLM 271) ja Brännfors (Elis Wilhelm Brännfors, s. 13.9.1921, SLM Honoris Causa K 262) pudottivat sen ruokapaketin. Hän oli siellä nälkiintymässä jo.
Fennander: Hänhän tuli Vuoksen yli uimalla takaisin. Ja tuli kävelemällä takaisin.
Värri: Se oli tuossa kakkosessa vai missä se näytti sitä (?? lause jää epäselväksi).
Fennander: Sehän on, että kun toista kilometriä uit, niin ei saa tavallista vaseliinia laittaa, sehän kaikki liukenee pois. Ainoa salva mikä kestää Vuoksen veden on boorisalva. Mutta puolen kilon purkki boorisalvaa, millä hän voiteli lihakset. Sitä käytetään särkyihin ja kolotuksiin.
Simanainen: Yhdenhän ne otti vangiksi ja yhden likvidoi. Ne kyselivät, että missä se kolmas on ja hän vain, että kyselkää vain, en kerro.
Fennander: Minustahan oli kaiken huippu, hänhän putosi miinakenttään. Ja hän koitteli lankamiinat ja pääsi sieltä läpi. Kun piti jatkaa matkaa, niin törmäsi seuraavaan miinakenttään ja meni siitäkin läpi.
Värri: Suot oli miinoitettu.
Fennander: Ja miinalangat oli laitettu eri korkeuksille, maahan ja puihin. Se oli tarkkaa, kylmäpäinen ukko.
Värri: Se mies oli rauhallisuuden perikuva. En tiedä pelkäskö se... Mutta kaikkiahan pelottaa.
Simanainen: Terveen ihmisen pitää pelätä. Mutta toisilla se pelko antaa ilmi jotenkin. Mutta sehän on selvää, että kun aina lähdettiin, niin ei sitä tiedä mitä on tässä edessä.


Sissilentoja

Simanainen: Aika huonoa se toiminta oli meidän ammattiin verrattuna. Kerran kaukopartio oli siellä hätää kärsimässä ja Paanajärven ympäri lennettiin. Paanajärven suota kun lähdettiin ylöspäin, niin piti tietää (missä kaukopartio on). Kerättiin tyhjiä säilykepurkkeja, peltipurkkeja, Kaksi paperisäkkiä pantiin kaikenlaista tavaraa. Sitten tupakka-askeihin kylvettiin kaikenlaisia terveisiä. Kun mentiin suon pintaan, niin 30 metristä kylvin vanhoja tupakka-askeja ja purkkeja pitkin suon reunaa, että ryssät kun ajaa takaa niin antavat vika-ilmoituksia. Sitten noustiin vähän ylöspäin ja piti pudottaa toiseen reunaan kaksi partiomiestä.
Ne ei perkele lähdekään. Minä että perkele hyppää jumalauta alas! Toinen saatana meni ja hyppäs perkele alas, sinne meni. No niillä on Naganit vyössä enkä minä osaa venäjän sanaakaan ja katson toista ukkoa silmiin. Se meni siihen, kävi vatsalleen reunalle ja työnsi itseään ulos. Jalat alkoi heilumaan tuulessa ja ukko vain ei päästä irti. Ja perkele alkaa kömpimään takaisin koneeseen. Minä karjaisin, että nyt se perkele tulee takaisin. Martti, että ammu helvetissä se saatana. Perkele, ajattelin, en ammu. Otin kiinni varjon tukiraudoista (koneen rungossa), potkaisin äijää naamaan ja laukaisin sen varjon. Ja ukko lähti perkele, varjo auki. Katos joka kerta kun tultiin, niin siinä oli näin pitkä hakaneula, joka piti tuoda aina komentajalle, että varjo on laukaistu. Pakkolaukaisija. Marttihan ei virka (tapahtuneesta) mitään, minä sanoin että herra eversti, minä olin antamassa sille latikasta perkele. "Ei se mitään, siellähän ovat" ja lähti. Ei kulunut kuin viikko aikaa, niin se tuli linjoilta takaisin naama ihan mustana. "Olipa helvetin hyvä että pääsit pois sieltä."
Pakkohan siinä oli jotain tehdä. Sitten me noustiin vielä ylemmäs ja minulla oli lentolehtisiä. Lentolehtiset oli semmoinen putki, joka pantiin kiinni. Lentolehtispaketissa on panos sisässä. Kun sen vetää auki niin panos räjähtää ilmassa ja lehtiset leviää ilmassa. Perkele kun siinä ukkojen kanssa teutaroit, niin langat oli menneet jotenkin solmuun. Ensimmäinen paketti lähti, toinen lähti ja kolmannen kun potkaisin alas niin se avautui siinä luukussa, pamahti siinä. Lehdet alkoivat tulemaan takaisin (koneeseen). Ruuman ja (ohjaamon) Martin (ohjaajan) välillä oli ovi, vanerinen ovi. Vanha kone kun täristeli niin ovi aukesi ja Martti, että mitä perkelettä te siellä saatana. Lehtiset meni hänen silmilleen ja hän huusi että hän ei näe mitään enää jumalauta, lehtisiä joka paikassa. Sitten se sai oven kiinni ja ilmanpaineet loppui siihen.

Kerran me tultiin, piti viedä ensin kaukopartio. Tiiksjärveltä lähdettiin ja 6-7 miestä viedään ensistään, sitten tavaraa ja huomenna viedään kaikki mitä tarvitaan. 13-14 miestä Sorokan rataa katkaisemaan. 40 kilometriä Sorokasta se järvi. Kun saatiin laskettua sinne, ukot lähti rantaan niin siellä oli vieressä 3-4 asuttavaa karjalaista mökkiä. Perkele siellä olikin ryssän kolhoosin kalastuspaikka. Siellä oli ruumakorit niin kuin ennen vanhaan, niissä oli tuonkokoista särkeä ja ahventa korit puolellaan. Pojat meni sinne ja siellä oli kolme naista ja kaksi miestä. Yksi oli Itä-Karjalan miehiä, yksi oli venäläinen kersantti jolta oli ammuttu olkapää paskaksi, toinen käsi oli kunnossa joten se oli päällikkönä siellä. Ne purki verkon ja puhdisti kalat. Sitten tuli heidän lentokone, pienkone, hakemaan eväät pois, että saatiin syötävää kolhoosille. No eihän siinä auttanut mitään. Ruki vehr, sanottiin ja muut oli herra siunaa herra varjele. Ristinmerkkiä tekivät siinä ja me, että ei mitään hätää, ei mitään hätää. Mänkää tuonne taloon kaikki. Me kun mennään sinne, niin mummot tulee rantaan... Lähtiessään meidän piti viedä rotuli sinne (rantaan), sitä varten että sillä räjäytetään sillat palasiksi. Kurima (?) sanoo, että eiköhän se kersantti ole sil viisiin, että vähän pelottaa tuommoinen viiden kilon rotulipaketti, kun on mukana. Minä, että ihan sama onko sitä puol killoo tai viis killoo kun se räjähtää perkele.
Mäntiin sinne (ilmeisesti seuraava lento) ja kun päästään sinne, justiin ennen laskua.. Raution Oijja (?? olisiko Elias Rautio SLM 96, Mainio Raunio SLM 114, Raitio Torsten Birger SLM 271 tai Raitio Aarne Olavi SLM 830? Toim. huom.) oli ratissa siellä, kurkkumikrofoni vain rätisee ja korina kuuluu, ei kuulu perkele mitään. Just ennen laskua sitten kuuluu "AKKOJA" ja työnsi kaasun auki. Sellainen saatanan vonkuminen, minä pelkään että halkeaako se kone, ja se vetää koneen ylös. "Mitä helvettii sinä? Siellä on omat miehet akkojen vieressä,  sinne vaan." Laskettiin siihen ja ne sanoivat, että pankaa kaikki koneeseen. Pantiin kolme naista, kaksi miestä ja kaksi isoa korillista särkiä ja ahvenia ja luodikko mukaan. Kun noustiin ilmaan, niin kaikki oli ihan vauhkona niin minä otin sieltä sen muonapaketin ja taitoin siitä keksin ja näkkileipää. Ja rasvapurkista laitoin leivän päälle. Kaikki katsoo toisiaan eikä mitään, minä otin siinä yöpalaa ensin ja sitten rupesi mänemään. Ei mennyt kuin yksi minuutti niin kaikki oli syöty.
Ilmassa en voinut jättää niitä, koska siinähän ohjausvaijerit kulkee katossa ja koko porukka oli siinä ruumassa. Minä otin pistoolin pois, meillähän oli pistoolit aina mukana (Värri: lentävällä henkilökunnalla kuuluu aina olla pistooli mukana) ja panin pistoolin taskuun, että jos joku rupeaa riehumaan niin kerkeän minä jonkun saada. Katsottiin siinä vähän aikaa ja minä näytin, että käykää istumaan, käykää istumaan. Ne istui siinä aikansa ja minä menin radion ääreen. Otin yhteyttä Tiiksjärvelle ja suoralla suomenkielellä sanoin "kuorma-auto rantaan, lopetan. Kuorma auto rantaan, lopetan." Mitään muuta en sanonut. Tiiksjärvellä oli kaksi-kolme kuorma-autoa. Kattelin että oli jotain vahinkoja sattunut. Ja sitten kun mummoja alkaa tulla koneesta... Siinä oli ukkoja siinä ympärillä niin se venäläinen, jota on olkapäähän ammuttu, sanoo että "jos toveri komentaja tarjoaisi työmies-tupakan?"
Toveri komentaja!
Annettiin tupakkaa ja poltetiin. Huippu minusta oli se, kun mentiin syömään ruokasaliin, parakkiin. Kaikki oli nälissään. Sota-aikana oli alumiiniset lautaset, matalat, mihin soosit ja puurokastike pantiin. Perunat oli pieniä rillukoita. Ne kattoi siinä ja otti leipäpalan. Puurokastiketta pantiin, ruispuuron päälle pantiin semmoista punajuurimehua, sakarilla maustettua. Sitähän me syötiin itse kanssa. Ne katseli vähän aikaa siinä ja pöydällä oli lusikka, veitsi ja haarukka. Niin ne otti perunan käteen ja rupes äkkiä kynnellä kaivamaan kuorta pois. Ne pan perunan siihen liemeen. Se meidän päällikkö otti siinä että "ei jei, veitsellä ja haarukalla syödään, pitää kuoria." Nämä ihmeissään katseli kaikki siinä. Otti sitten veitsen ja haarukan käteen, mutta siitä huolimatta sormella alkoi taas. Sitten kun oltiin siinä syöty ja heidät vietiin pois, nehän internoitiin, vietiin romppeet mukana, särkiä ja kaloja ja nyytit. Nyytit oli mukana, ryssähän tekee siististi niin, että tekee nyytin ja vetää solmuun, kun lähtee kävelemään.


Pommituslentoja ja laskuvarjohyppy Dornierista

Virtuaalilentäjät ry. Kuva: Risto Korva. - Tuliko Teillä ollenkaan pommituslentoja?
Fennander: Sekehe oli alkuaikoina oikein semmoinen, että kyllä ajettiin sinne kuin sontaa pellolle täältä Joensuusta.
Värri: Dornieri oli silloin koneena, jakopyrstöinen kone.
Fennander: Joo, Dornierilla ajettiin myös valokuvauslentoja.

- Olitteko Te missä laivueessa?
Simanainen: Osaksi oltiin samassa laivueessa. Me mentiin 64 vuotta sitten samana päivänä 4.3.1938 molemmat sotaväkeen. Siitä asti on oltu samassa (Fennanderin kanssa). Hänet (Fennander) ammuttiin alas Kivennavalla.
- Pitikö hypätä?
Fennander: Pakko oli. Ei auttanut enää muu.
(Toim. huom: Kohtalokkaat lennot tapaus 300. DN-56, Lentolaivue 46, 11.6.1944, ammuttiin alas Kannaksella 20-millisen it-tykin osumasta.)

- Selvisivätkö muut koneesta?
Fennander: Ei, siitä kuoli. Dornierista hyppäsin. Siinä oli kaikenlaista, siinä oli 20-millistä ja 40-millistä. Se löi koko ohjaamon hajalle ja syttyi tuleen. Tähystäjältä meni läpi ja ammus tuli harteista ulos. Se nuukahti siihen. Ohjaaja oli vielä paikoillaan mutta se ei tajunnut enää mitään. Siinä oli korkeampi voima, joka veti konetta. Minä yritin sitä sammuttaa ja niin pois päin. Mutta vaahtosammuttaja loppui kesken ja minä lähdin.
Värri?: Ylä- vai alaluukusta?
Fennander: Alaluukusta. Yläluukusta ei missään nimessä pitäis lähteä.
Värri?: Ei Dornierista, siinä on jakopyrstö.
Fennander: Mutta se lähti, Keinäsen Ahti läksi yläluukusta ja jalat poikki.
Minä ihmettelin... Minä löin sitä olkapäähän ja näytin, että nyt täytyy mennä ulos. Minä seurasin, että nyt alkaa olla mettä edessä niin lähellä, että kone ei enää pitkälle lennä kun se on lepikossa. Minä että yritä tuoda alas. Hän, "ei tulla alas, siitä alaluukusta ulos." Se olisi ollut siitä laskeutua. Minä olin ilmassa jo, niin samassa välähtää Ahtin varjo auki mutta eihän siinä nähnyt silloin että mikä siinä on. Se oli metsässä sitten kun minä pääsin sinne. Se oli jäänyt varjosta puuhun.

(Toim. huom. Hypystä puhutaan? Ahti jäänyt ilm. varjosta kiinni ja jäänyt sinne? Ilmeisesti kertoja päässyt omille linjoille ja hakee kavereita hakemaan Ahtia??)
Fennander: Jos vapaaehtoisia löytyy, kymmenen miestä, otettiin paarit ja jokaisella konepistoolit mukana, minulla oli itsellä pistooli. Otin kompassisuunnan takaisin sinne, millä minä tulin sieltä. Mentiin sinne mutta siellä rupes ilmenemään kaikenlaista liikettä. Minä vielä kerran kävin katsomassa ja sovittiin, että jos tullaan hakemaan niin ammutaan kaksi laukausta peräkkäin, että tietää missä päin ollaan. Hypätessä siis jäi pistooli rinnan päälle. Oli mennyt kaksi vuorokautta meni. Venäläiset viestimiehet oli tulleet ja nähneet sen, mutta yksi kaveri oli meinannut ampua sen jo. Mutta niiden johtaja oli sanonut, että ei pojat. Se oli sitten vankileirillä. Sai toisen jalan siellä parantumaan siellä jo.

Fennander: Se oli kun minä tulin sieltä suolle/jonkin suulle (?? epäselvää), niin minä en nähnyt kumpaa porukkaa sieltä tulee. Näin, että kaksi poikaa tulee pakit kädessä rinnettä alas. Minä menin paksun petäjän viereen ja huusin, että täällä on suomalainen sotilas, mistä täältä pääsee joesta yli? Minä kun katsoin, niin alempana rupesi vartiomies konepistoolilla haraamaan ja se vähän nosti piippua, mutta ei tehnyt kuitenkaan mitään. pojat sanoi, että mene pikkuisen alemmas, siinä on matalampaa vettä. Kun lähdettiin sinne ja tultiin pois, siinä ei mennyt kuin kaksi tuntia, niin silloin tuli koko ryhmä venäläisiä. Ne kun näki, että minä olen metsässä ollut siellä, niin tulivat perässä. Meidän porukalla oli hiton hyvä aseistus mukana, niin 40 ryssää ampuivat siihen monttuun yhtaikaa. Oli kokonainen ryhmä. Yksi tai kaksi pääsi karkuun. Sota-arkistosta löytyi selostus siitä.
Minä kun olin sitten aamulla vähän syrjällään siellä ja heräsin, niin oli täys tappelu juoksuhaudassa käynnissä. Läksin sitten kävelemään juoksuhautaa pitkin kohti sitä monttua, mutta laittoivat minut pois, älä tule tänne. Sitten olin siellä ja yksi kaveri oli tappanut sian, pata täynnä sianlihaa. Minulla oli ne ruokapaketit mukana, siinä oli suolaa ja säilykelihaa ja muuta. Minä sanoin, että todennäköisesti minä pärjään ilman suolaistakin, mitä sitä turhaan eteenpäin kanniskella. Sanoin pojille, että ottakaas. Voi sitä riemua, kun panivat sitä (lihaan). Suolaa riitti. Minä niille, että pitäis ruveta lähtemään eteenpäin, mutta yksi vääpeli sanoi, että älä hättäile. Armeijan kelmit oli hommanneet ison sian ja se rytkytti lavalla laatikossa. Mulla oli poikien kirjeitä ja kaikenlaista mitä ne lähetti minun mukana eteenpäin, että ne mänee postiin.
Minä jätin sitten sen kaverin tappelemaan sen sian kanssa ja sanoin, että anna mennä minne menee, nyt ei ole sikojen kuljetusaika enää. Minä kävelin sitten vähän matkaa ja siitä tulikin, siinä oli joku ilmatorjunta-esikunta. Siinä oli ukkoja menin sinne, jätin postit siihen. Ne sanoi, että tule tänne kahville ja jotain korviketta ne siinä tarjos. Sitten se majuri sanoi, että hän lähtee Suulajärvelle, pääset hänen autossaan sitten. Minulla alkoi se matkanteko niin hyvin. Kun tulen Suulajärvelle, niin tämä kuriiri joka toi postia Suulajärveltä Lappeenrantaan tuli. Se tulee siten, että yöllä juna tuli kello 12 Lappeenrantaan Mikkelistä. Ja sieltä tuli salkku. Ja tämä vei taas toisen ja se lähtee jatkamaan takaisin Mikkeliin. Minä sitten sanoin, että tässä on aika lähellä konjakkimies.

Viipurin linnassahan se kävi hakemassa jotain postia ja niin mentiin siihen ravintolaan, jossa on hirvi männikössä. Me syötiin ja jotakin sille tarjoilijalle kuiskattiin, että tuo pullo. Olikohan se pöytäviinaa vai mitä, mutta kirkasta se oli. Mitään ei maksanut, kaikki tuli meille ilmaiseksi. Kun me tultiin yöllä Lappeenrantaan, niin miten pitkään sulla on kotia? "Ei minulla ole kuin 20 kilometriä." Hän sanoi, että hänen pitäisi olla kuuteen asti aamulla täällä kunnes tulee taas uusi juna. Me ajettiin lähelle minun kotia yötä, minä menin aamuyöstä kotia ja menin isän ja äidin makuuhuoneen ovelle ja koputin. Ai herran aika mitä äiti oli. Siellä oli juuri iltasella käyty sanomassa, että poika on jäänyt Kannakselle. Ja nyt on tässä elävänä olevinaan. Ja minä sanoin, että "kyllä minä olen, ensimmäinen sinun poikasi minkä olet synnyttänyt." Ja äidillä on silmänalus mustana. Minä sanoin, että semmoinen luutnantti, autokuljettaja, on tuolla vanhan koulun pihassa. Sen verran aikaisemmin pitää lähteä, että saadaan hänet aamun junaan. Äiti keitti kahvit ja laittoi pöytään, taisi pullaakin olla ja voita ja leipää ja sitten syötiin. Ja sitten lähdettiin ajamaan. Hänelle tuli juna, minä läksin Mensuvaaraan päin. Artola oli siellä kun menin, se käveli hermostuneena Mensuvaaran kentällä. Sanoi, että "tervetuloa, onhan siellä vielä joku joka tulee vielä." Kolme konettako kun menee samana päivänä!

Simanainen: (jokin henkilön nimi) kun jäi vangiksi, puolitoista vuotta meni ennen kuin hänet kotiutettiin. Me olimme Jyväskylässä kurssilla, niin siellä kuului "herra majuri, korpraali (?? yyterinen?) palannut sotalennolta." Puolitoista vuotta ollut vankina eikä ollut nähnyt ollenkaan Artoa, ennen kuin siellä.

Värri: Ahti elää vielä, vaikka jäikin siellä vangiksi. Hän oli minun kanssa samalla kurssilla. Ja Ahdin nimi on Luonetjärven patsaassa (LentoRykmentti 4:n sodassa kaatuneiden patsaassa), vaikka se elää vielä.
Käytiin katsomassa sitä patsasta sitten Jyväskylässä ja näytin, että katsos, tuossa on sinun nimesi vaikka olet itse siinä. Mutta ei se siitä välittänyt sitten sen enempää.
Värri: Minulla on valokuva siitä, kun se näyttää sormella (omaa nimeään kuolleiden muistomerkissä).

- Toim. huom. Värri hyppää ajassa sodan jälkeiseen aikaan ja kertoo eräästä sattumasta Luonetjärvellä, laskuvarjohyppytempauksen jäljiltä, kun hän huomasi että kaatuneiden muistomerkkiin on laitettu elävän miehen nimi:
Minä sanoin, että perhana kun siellä on elävän miehen nimi. "Oletteko te humalassa", sanoi Jakke (toim. huom: ilmeisesti esimies?) minulle ja minä että "en varmasti, minä olen putkassa." "Oletteko te häkissä?", Jakke kysyy. "Olen."
Yöt piti olla putkassa, päivät töissä. Antoivat häkkiä laskuvarjohypyn jälkeen, kun tultiin liian alas ilman varjoa. Ne oli määränneet, että varjon pitää olla auki viimeistään 500 metrin korkeudessa. Mutta meillä oli veto päällä, että kuka on ensin maassa. Estaman Eikka oli just mukana myös siinä, Honkasen Lasse ja... Minä olin ensimmäinen maassa, niin minä jouduin putkaan. Antoivat 21 vuorokautta häkkiä ja sitten aamulla tulivat sanomaan, että "olen muuttanut, se on palvelusvelvollisuus." Päivät töissä ja yöt häkkiä. Kun minä olin putkassa, niin soitin vartiopäällikölle että tuo viinaa. "Milläs helvetillä minä sen tuon?" "Tuo taskussa! Minä lasken narun täältä häkin ikkunasta." Olin niin kuin kalamies siinä, vedin äkkiä sen pullon - poks paukut. Pennanen oli semmoinen. Se oli kuuluisa mekaanikko. Yksinään vaihtoi moottoria ja sieltä kuului, että "Linkvisti - 14 millin avain". Miehellä oli kuin lääkärin kädet.
Simanainen?: Pojat sanoi kaikki, että se oli helvetin hyvä mekaanikko.
Värri: Parhaita mitä oli. Kaikki mekaanikot ja ohjaajat piti sitä hyvänä mekaanikkona.
Fennander: Mutta hyvä oli liikemieskin.
Simanainen: Sitä kaikki nauroi eniten, kun helvetin kovassa pakkasessa ja säässä tuli sieltä ravintolasta. Läksi kulkemaan ja takinhelmatkin oli jäässä ja oksennuksessa. Tuli vapaakirkkolaisten oven taakse ja painui kirkkoon sisälle. Vapaakirkkolaiset aina otti päästä kiinni ja sanoivat, että herra sinuakin siunatkoon ja antoivat ryypyn päälle. Niin myös Väinölle.

- Keitä niitä kaikkia hyppäsi? Estaman Einokin hyppäsi? Mistä koneesta?
Fennander: Simanainen: Estama hyppäsi pikku-Junnusta. Taisi olla tämä viimeinen kerta, että hypättiin Hanssin Jukasta. Estama oli meillä, minulla on valokuva siitä, 40 vuotta on väliä ihan päivälleen kun oltiin valokuvassa. Minä hyppäsin kolme kertaa.

Värri: Eikös sinun veljes kuollut,
Fennander:: Hän kuoli 15.4. Lotinanpellosta 30 kilometriä (Toim. huom: Kohtalokkaat lennot tapaus 175, BL-154, 15.4.1942, ammuttiin alas). Minulla oli viisi veljeä. Jalkaväessä oli kaksi veljeä ja kaksi ilmavoimissa.
Värri: Dornierissa minäkin olin silloin.


Suunnistamisesta, tulitaistelu selustassa

Simanainen: Kersantti tai ylikersantti on aina väärässä, jos luutnantti tai vänrikki puhuu jotain, niin kersantti on aina väärässä. Varsinkin jos on takana, lentää takaperin. Monta kertaa sanoin, kun kysyttiin että ollaanko varmasti oikealla paikalla, niin minä että jumalauta, jos minun pitää takaperin sanoa sama kuin sinä etuperin. Kun ne kysyi, että minne sinä menet. Et ole koskaan ajatellut, että kun lennät eteenpäin niin siirrät katsetta järvi - tuo järvi - tuo, ajaa tuonnepäin, katsotaan vähän suuntaa. Minä kun takaperin lennän, niin ollaan menty yli jo, se meni aikapäivää sitten jo. Se on monta kerta vaikeampi, paljon vaikeampi takaperin sanoa että ollaanko me oikealla reitillä vai ei. Se on helvetin helppoa lentää kun näkee järvi tuo, kukkula tuolla, joki virtaa tuolla.

Simanainen: Tuo sota on jollakin tavalla keskentekoista etenkin ampujien kohdalla, monessa paikkaa. Valmius ei ole loppuun saakka viety kaikissa asioissa.
Fennander: Siellä tehtiin sitä virhettä, ei virkattu mitään muuta kuin otettiin tähystäjiä, joka luki karttaa ja pommitti. Se otettiin sinne alempiin tehtäviin. Ja toisille ei puhuttu mitään.
Simanainen: Mekin kun lähdettiin Rätyn Jussin ja muiden kanssa kaukopartioita viemään, niin minulla oli aina kaikki kartat takana. Ja silti me mentiin. Yrjö luotti minuun kuin härkä sarviin. "Katohan, onko tämä nyt varmasti oikea järvi?" "Järvi on ihan oikea, pidät vain saman suunnan." Hän kun ajoi, hänen piti vahtia erikoisesti ettei tule mikään silmille, silmien piti olla koko ajan joka puolella. Minä kun katsoin takapuolta, minä katsoin kartasta että ollaan oikeassa paikassa, mennään vaan. Me tehtiin Yrjön kanssa monta reissua yhdessä.
Niinhän me mentiin kerran Yrjön kanssa yhtenä pyhäiltana (?? paikannimi, Bodors? Tai olisiko kyseessä Norjan Bodo?) piti mennä joku 140-160 kilometriä itäänpäin. Metsänjohtaja Räsänen oli ryhmänjohtaja, luutnantti, kahdeksan miestä mukana. Mennään sinne järvelle. Suojärvi - 2,5 kilometriä pitkä. Männään järvelle ja Yrjö, että tämä on järvi mihin lasketaan. Katso nyt tarkkaan onko siellä ketään. Just kun ollaan laskemassa, niin näen että vene on siinä perkele. Koivun alla, kolme äijää, keskimmäinen pitää koivuksesta kiinni. Minä sanon, että saatana, siellä on kolme äijää joilla on paha mielessä jos lasketaan. Yrjö laski siitä yli, pantiin järveen ja rullattiin vastatuuleen. Ei mää kuin pikkuisen aikaa kun kaksi ukkoo rupeaa ampumaan. Siinä ne teki virheen, ne rupes ampumaan liian aikaisin. Viuh viuh pani perkele, kun ne ampuivat sieltä. Mie otin kumiveneet sieltä pois ja kerkesin pumpata ilmaa veneeseen.
Minä ajattelin että pääsee pojat kuivin jaloin rantaan. Yrjö sanoi saatana nyt vene tyhjäksi äkkiä ja äkkiä vene sisään. Minä sen veneen runttasin, käärin poikien syliin ja että mitä me nyt tehdään, kun vastatuuleen pitäisi startata. Pitäisi rullata niihin päin. Tehdään Pesolan "Pennin" (Onni Pesola) konsti, ajetaan päälle saatana.
Ajetaan päälle vaan ja paa sie se konekivääri eteen. Siellä oli edessä lukittuna konekivääri, se jäi lukittuna määrättyyn asentoon. Pistin vaan kestotulelle. Paa sie se laulamaan, aja päälle suoraan ja se väistää joka ensimmäiseks pelkää. Kun päästään päälle, niin sammutat toisen moottorin ja kone pyörähtää ympäri. Se kun pyörähti ympäri, niin lasketin ja kaksi ukkoa poissa heti siitä. Pikkuisen aikaa  kun laskin sisään niin kolmas lähti menemään, hyppäs veneestä ja lähti uimaan rantaan. Nostettiin ylös ja laskettiin seuraavalle lammelle. Se oli paljon pienempi lampi, ihmeteltiin että lasketaanko siihen. Mie, että jos sinä Yrjö luulet pääseväsi ylös, niin lasketaan. Me laskettiin sinne järveen, päästiin lammelle, pojat painui helvetin isoon mutaiseen veteen. Narunpätkän laittoivat siivelle että saatiin oikein lämpöiseksi moottorit. Muta lensi siellä (?? toim. huom. jotain narusta. Mitähän tuo naru mahtaa tarkoittaa vai onko vain kuuntelijan ymmärtämättömyyttä?). Myö lähdettiin ihan suon yli, just päästiin ilmaan siitä.
Fennander: Pesola oli kyllä pelkäämätön mies. Se pommitusmatkalla sanoi, että mitäs jos lähdetään katsomaan mitä siellä, Jänisjärvellä, on? Ei kukaan sanonut vastaan. Se pyyhkäis koneen ympäri ja Dornieri takaisin sinne. Kun mennään sinne, niin siellä oli hävittäjiä semmoinen lauma jo, että lähdetään takaisin.
Värri: Kyllä se oli elämää…

- Jouduitteko te nokakkain vihollisen kanssa siellä?
Simanainen: Kyllä. Noin 30 metrin päästä pääsi suurin piirtein yksi minuakin ampumaan. Minä kun ammuin, niin minä näin sen panssarikeulan, La-5 kun tuli vastaan, siinä oli 60 millin panssari. Eihän siihen perkele valojuovat tai mikään tehoa, ei se miksikään mene tavallisella konekiväärillä. Se ukko veti perkele, se ampui saatana monta kertaa, toinen pyrki koko ajan päälle ja tämä toinen tuli kovempaa kohden. Mutta katsos, kaksimoottorinen on niin helppo lentää, tasopinta-ala on iso ja nostoa riittää. Sen voi nostaa puiden ylitse. Takaa tuleva kone ei pysty silloin koskaan ampumaan, ei pysty koskaan koukkaamaan. Piti mennä ihan pinnassa. Se monta kertaa yritti mutta veti aina yli, tuosta ihan meni ylitse. Viimeksi se ampui tyhjäksi panoksensa ja tuli aika lähelle viereen. Mie muistan häntä kun minä herään unessakin, kun hänet näen. Semmoinen tiukka lentopäähine ja musta ukko tulee vierelle ja vetää kättä päähän. Mie vein kättä päähän ja se vaaputti perkele ja lähti vetämään.


Sekalaista juttelua

Fennander: Nämä jutut rupeaa olemana meidän ikäisilt aika vähissä jo. Ei aina enää muista kaikkia niitä tapahtumia. Kyllä osa säilyy mutta ei kaikki.
Värri: Tämmöistä oli meidän elämä siihen aikaan.

Simanainen: Minunkin homma kun oli sellaista, se oli salaista kun kaksi reissua tehtiin vielä sodan jälkeenkin. Sanoivat, että näistä ei sitten puhuta mitään. 35 vuotta meni ettei kukaan puhunut mitään. Minä kun kuuntelin niitä aina, niin minua rupesi sitten vituttamaan, kun joskus tuli pudoteltua. Minä pyysin sitten sota-arkistosta itselleni kaikki tiedot mitkä koskee minua. 4000 lappua tuli, joissa jokin asia aina koskee kersantti Simanaista.

Simanainen: Mehän tuotiin päämajaan 12 sianporsasta Äänislinnan pohjoispuolelta. Oltiin Tiiksjärveltä poistulossa niin soittivat, että oletteko te Suomeen menossa? "Kyllä." Täällä on 12 sianporsasta. Piti vaan laittaa laatikoita kuusi kappaletta rinnakkain, siat on siinä. Ne menee päämajaan Mikkeliin. Perkele siat kun pantiin sinne, niin koko ajan ne metelöi. Ja pikkusen aikaa, niin paska lenti jumalauta ja kone haisi paskalle. Kaikki siat paskansi koneeseen ja minä Ollille, että jumalauta, nyt täällä haisee sianpaskalle niin saatanasti. Mentiin Kyyhkylän rantaan ja siellä majuri Vartinainen tuli hakemaan porsaita. Sitä nauratti kun sianpaska haisi niin jumalauta. Toisen kerran kerran me tuotiin ??järveltä (??) muikkuja Mannerheimille. Sama mies oli lentämässä, Kyyhkylä Kalle (??), tuotiin monta laatikkoa ??järven Muikkuja.


Saatesanat

Risto Korva tapasi ja haastatteli kolme kaukopartiolentäjää Rovanniemellä Lapin Lennoston killan vuosijuhlassa.

Kuvat ja nauhoitus: Risto Korva
Puhtaaksikirjoitus: Jukka O. Kauppinen

Copyright Jukka O. Kauppinen / Virtuaalilentäjät r.y. / Finnish Virtual Pilots Association 2004.

 

  

Viimeksi muokattu: 2008-08-04 11:35