» Palaute

Historiaprojekti
Katso lisätietoja historiaprojektin kuvaus -sivulta
  virtualpilots.fi
In English 
 | maanantai, 20.08.2018 
 Sotahistoriaa» Kirjaudu sisään 

Kotisivu | Sotahistoriaa | WW2History-LapinSodanKiisteltyKohtaaminen.html
  
Lapin sodan kiistelty kohtaaminen

Pikahakemisto: [ Lapin sodan kiistelty kohtaaminen | Kirjoissa sanottua | Saatesanat]


Työryhmä:

Koostanut Jukka O. Kauppinen
Lauri Volanen kirjoittanut runsaasti tekstiä, jahdannut virheitä, kerännyt lähdemateriaalia, kolunnut Sota-arkistossa ja niin edelleen, vaikuttaen ratkaisevasti artikkelin syntyyn.
Göran Bruun kaiveli materiaalia arkistoistaan, kommentoi ja auttoi muutenkin merkittävästi.


Lapin sodan kiistelty kohtaaminen

Lapinsodan alkuvaiheissa 3.10.1944 tapahtui ilmatilassa jotain, mistä on myöhemmin käyty debaattia. Mielipiteet ovat täysin vastakkaisissa ääripäissä, sillä toisten mielestä mitään ei tapahtunut - toiset ovat sitäkin vakuuttuneempia että tapahtui.

Tapahtui mitä? Raporttien mukaan Lapinsotaan osallistuneen hävittäjäyksikön, jonka pääosan muodostivat HävittäjäLentoLaivue 26:n Brewster-hävittäjät, kohtasivat tuona päivänä saksalaisten Stuka-osaston. Molemmin puolin epätietoisuuden vallitessa alkanut kohtaaminen päättyi muistikuvien ja asiakirjojen mukaan tulenavaukseen, jossa pudotettiin yksi tai kaksi kappaletta Junkers 87 -syöksypommittajia.

Kiistanalaiseksi tapauksen tekee Keski-Suomen Ilmailumuseon entisen johtajan, tutkija Hannu Valtosen suorittamat tutkimukset, jotka johtavat tapauksesta tyystin päinvastaiset johtopäätökset: taistelua ei ole koskaan tapahtunut.

Tapahtunutta sumentavat vaikeat olosuhteet ja epätietoisuus - tehtiinkö virhe, kun taisteltiin saksalaisia vastaan? Oliko siihen edes lupaa vai tuliko tehtyä pahemman luokan munaus? Tilanne oli valmiiksi sekava, sillä Brewster-osasto oli saapunut uuteen tukikohtaansa Vaalaan vasta edellisenä päivänä. Kaikki oli vielä sikin sokin, sitten saman tien ilmaan tuntemattomaan maastoon - ja vastaan tulee entisiä aseveljiä.

Tapahtumarikas päivä

BW-osaston lento tapahtui 3.10. noin 13.15-15.45, eli lennon kesto oli noin 2,5 tuntia. Samaan aikaan ilmassa oli Calle Bruunin vetämä toinen BW-osasto, joka oli laivojen suojauslennolla suunnassa Oulu-Tornio. Tuolle lennolle osallistuivat Calle Bruun (BW-373), Kaarlo Saukkonen (BW-370) ja Lasse (Lars) Linden (BW-363). Lennolle oli lähdössä vielä neljäskin BW, mutta sen moottori ei käynnistynyt. He ampuivat Junkers 88 -pommikonetta moottoriin ja saivat sen ainakin savuamaan. On spekuloitu, että Ju 88 olisi pudonnut Kemin tienoilla. Kemin kromikaivoksen prospektitöissä 1954 löydettiin suojärvestä koneen hylky, ja on mahdollista että se olisi juuri tämä kone. Hylkyä ei kuitenkaan löydetty enää myöhemmissä tutkimuksissa, joita suoritettiin Hannu Valtosen toimesta. Kone on ilmeisesti jäänyt kaivoksesta rahdatun jätekiven alle.

Ju-88-kohtaamisesta kertovat C.E. Bruunin lentopäiväkirja ja tapahtumasta kertova karttaselostus

Stukat kohdannut osasto oli puolestaan tiedustelulennolla Tornio-Kemi-Rovaniemi. Näiden kahden lennon ollessa ilmassa yhtaikaa oli taivaalla kaikkiaan yhdeksän Brewsteriä, mikä oli ilmeisesti miltei koko osaston käytettävissä ollut konevahvuus.

Lisäksi samana päivänä lennettiin vielä kolmas suojauslento Kuivaniemi-Simo/Simojoki kello 16.35-18.25, suorittajina Calle Bruun (BW-373), Olli Pitkäpaasi (BW-386) ja Eetu (Erkki) Siponmaa (BW-387). Lisäksi A.Oranurmi on merkinnyt lentopäiväkirjaan .3.10. klo 16.30-18.30 suojauslennon koneella BW-379 Simon asemalle (ei siis Siuron, kuten on virheellisesti kirjoitettu. Siuro on Tampereen lähistöllä. Toim. huom). Niinpä "Stuka-revohkan" jälkeen lennolla on ollut ainakin neljä konetta. Tiedot lennon tapahtumista pohjautuvat ennen kaikkea taistelun jälkeen kirjoitettuihin ilmataistelukertomuksiin, C.E. Bruunin muistiinpanoihin ja laivueen henkilöstön suullisiin kertomuksiin.

Aran aiheen ja ajankohdan johdosta tapahtunutta ei kuitenkaan dokumentoitu aikanaan niin perusteellisesti kuin olisi voitu. Niinpä esimerkiksi kirjallisissa lähteissä on havaittavissa tiettyjä ristiriitaisuuksia. Muun muassa tapahtumapaikan ja Brewster-osaston tarkan reitin suhteen on epäselvyyttä - partioreitti on ollut Tornio-Kemi-Rovaniemi, mutta tämä on kirjautunut johonkin paperiin virheellisesti Ylitornio-Kemi-Rovaniemeksi. Pudotuspaikaksi mainitaan Kemijoen pohjoispuoli, mutta se on sittemmin tarkentunut joen eteläpuoleksi. Ilmataistelukertomuksissa mainitaan erheellisesti, että lennolle olisi osallistunut kahdeksan konetta. Todellisuudessa lennolla oli kuitenkin vain kuusi Brewsteria.

Nämä olivat:
luutnantti Erik Teromaa (BW-361), luutnantti Reino Sartjärvi (BW-355), vänrikki Olli Pitkäpaasi (BW-386), ylikersantti Oiva Hietala (BW-367), kersantti Aimo Oranurmi (BW-379) ja luutnantti Orvo Helenius (BW-357)

Lisäksi ilmataistelukertomukseen kirjattiin aikanaan väärä tapahtumapaikka, kun ohjaajat eivät olleet täysin varmoja sijainnistaan. Epätietoisuus reitin ja tapahtumapaikan sijainnista johtuu siitä, että ohjaajat olivat ensimmäisellä taistelulennollaan uudella operaatioalueella, eivätkä vielä tunteneet paikkoja.

Saksalaiset: ei ilmataistelua

Vahvimmin ilmataistelun tapahtumattomuuden puolesta on puhunut Keski-Suomen Ilmailumuseon tutkija Hannu Valtonen, joka epäili tapahtumien todenperäisyyttä ensimmäisen kerran Suomen Kuvalehdessä 16/84 julkaistussa artikkelissa. Lisäksi Valtonen on käsitellyt aihetta teoksessaan "Pohjoinen ilmasota" tapausta on käsitelty parin sivun verran. Valtonen on tutkinut tapausta ennen kaikkea saksalaisten asiakirjalähteiden pohjalta.

Valtonen referoi tapahtunutta muun muassa kahden saksalaisen Stuka-lentäjän suulla. Nämä kertovat nähneensä "6-8 tunnistamatonta hävittäjäkonetta, tajusivat etteivät ne olleet omia, pudottivat pomminsa ja kääntyivät takaisin. Hävittäjät (joita ei tunnistettu varmuudella) kaarsivat heidän osastonsa ympäri kerran ja poistuivat paikalta. Ilmataistelua ei tapahtunut."

Myös Stuka-laivueen tekninen upseeri vahvistaa, että ilmataistelua ei tapahtunut. Kirjasta "Luftwaffen pohjoinen sivusta" löytyy erään saksalaisen maajoukkojen miehen silminnäkijäkertomus tapauksesta, joka on yhtenevä saksalaisten lentäjien version kanssa.

Saksalaisista lähteistä on tiettävästi löytynyt vain yksi NSGr 8:n kärsimä Stuka-tappio tälle päivälle, vihollisen ilmatorjunnan pudottama. Kyseessä on kuitenkin rykmentin eri osasto kuin tuo Rovaniemeltä toiminut. Muita kirjallisia viitteitä konetappioista ei ole löytynyt.

Jos ilmataistelua ei käyty, on Brewsterien vaurioille haettu selitystä muun muassa matalatiedustelun tai rynnäköinnin yhteydessä saadusta it-tulesta.

Bruun: Kyllä ne koneet ovat siellä suossa tänä päivänä

Carl-Erik Bruun, joka on kirjoittanut talteen Hävittäjälentolaivue 26:n historiaa, kirjoittaa tilanteesta seuraavasti.

16.9.44 klo 12.12. ilmoitettiin, että saksalaisiin on suhtauduttava kuten vihollisiin ja klo 17 annettiin lupa tulittaa saksalaisia koneita. Tämä lupa ei tullut laivueelle selväksi. Ilmeisesti ajateltiin, että se ei tule ajankohtaiseksi. Myöhemmin siitä oli mahdottomasti harmeja.
Lokakuu 1944
Eilen illalla tuli tieto, että laivue siirtyy Vaalaan taistelemaan saksalaisia vastaan!
… Meillä ei ollut lentueessa paljoakaan tietoa koko touhusta. Arveltiin, että it oli vahva ja luultiin, että taisteluja koneita vastaan ei tulisi. Jollakin lailla sotiminen entisiä aseveljiä vastaan olisi vastenmielistä.

Bruunin kertomus tapahtumien kulusta :

"Luutnantti Teromaa veti parveaan ensin Ylitornioon ja sieltä Kemijokea ylös Rovaniemelle päin.

Vastaan tuli 12 koneen Ju-87 osasto. Nämä pudottivat heti pomminsa ja kääntyivät ympäri. Osa joutui Sartjärven ja Oranurmen edellä Rovaniemelle päin Kemijoen pohjoispuolella ja suurin osa Teromaan edellä joen eteläpuolella. Teromaa huusi radioon, että katsotaan minne menevät.

Samalla saksalaiset vetivät koneensa lähemmäksi toisiaan ja taka-ampujat avasivat tulen Teromaata kohden. Yksi luoti lävisti polttoainetankin ja sirpaleita tuli Teromaan polveen. Huusi "Antaa soittaa vaan!" ja ampui lähimmän alas. Siipikone Hietala teki saman tempun ja Stukat hajaantuivat kuin varpusparvi. Pitkäpaasi kiersi yhden Stukan kanssa kehää yhdellä suolla ja häntä ammuttiin muista koneista, mutta kun ei oltu varmoja saako saksalaisia ampua, niin lähtivät kaikki kotiin.

Asiaan kuuluu, että kun tulivat kotiin ja ryhdyin tekemään raporttia, niin Teromaa ja Hietala olivat hyvin huolestuneita, kun olivat ampuneet saksalaisia. Pojat tekivät taistelukertomuksensa, mutta kun eivät tienneet missä olivat olleet, niin tuli pudotukset väärään paikkaan.

(Hannu Valtonen Keski Suomen Ilmailumuseosta on etsinyt Lappiin pudonneita koneita eikä ole näitä löytänyt, ja kirjoitti Suomen Kuvalehteen "Laivue 26:n paperivoitoista, joita tehtiin poliittisista syistä!" Perusteena, etteivät saksalaiset tunnusta menettäneensä yhtäkään Ju-koneita. Saksalaispäällikkö väitti, ettei taistelua ollut, mutta myöntää, että jos BW:n neljällä 12,7 kk:lla ampuu Stukaa, niin alas se tulee.)

Teromaan kone lennettiin Onttolaan siiven vaihtoon."

Myöhemmin Bruun teki lisäselvityksiä tapahtuneesta.

6.3.1995 Bruun oli yhteydessä luutnantti Teromaan veljeen Usko Teromaahan ja kirjoitti keskustelusta seuraavanlaisen yhteenvedon:

"Koskee Pikkustukien alasampumista 3.10.1944.
Ampuja: Luutn Erik Teromaa.

Olin 3.3.1995 puhelinyhteydessä Erikin veljeen Usko Teromaahan Tampereelle. Hän on kokoamassa veljensä sota aikaisia asioita. Kysyin puhuiko Erik koskaan saksalaisten koneiden pudottamisesta? Kyllä! Ja tapauksesta oli Erik kertonut hänelle seuraavaa: "Olivat kuudella koneella partioimassa ja olivat kääntyneet Kemijoen eteläpuolella jokea seuraten Rovaniemelle päin, kun vastaan tuli 12 Ju 87 konetta, jotka heti pudottivat pomminsa ja kääntyivät takaisin. Erik antoi käskyn seurata niitä, jotta näkisivät minne menevät. Tiiviisti seuraten ajettiin melko tovi, kun ne yhtäkkiä tiivistivät muodostelmansa ja kk ampujat avasivat tulen Teromaata vastaan. Viereisestä koneesta osui luoti tankin läpi ja sirpaleet osuivat Teromaata polveen, jolloin hän suuttui ja ampui edessään olevan Stukan alas. Stukien muodostelma hajosi kuin varpusparvi. Erikin partiokaveri ylik Hietala ampui samoin yhden. Koneet putosivat suohon. Eli tapahtuma sattui Kemijoen eteläpuolella, eikä taistelukertomuksessa ilmoitetulla paikalla."

Selostus on juuri niin miten Teromaa minulle kertoi ja hän oli hyvin huolissaan kun käskyä ei oltu saatu saksalaisten koneiden pudottamisesta. Itse olin lentueen varapäällikkö ja päätin tehdä ilmoituksen tapahtumasta. Teromaan kone BW-361 jouduttiin viemään Joensuuhun siiven vaihtoon ja Teromaa joutui muutaman päivän kävelemään kainalosauvoilla. Saksalaisten on turha kieltää tappionsa. Kyllä ne koneet ovat siellä suossa tänä päivänä. Turussa, 6.3.1995

Carl Erik Bruun HLelv26

Ilmataistelukertomukset

Ilmataistelukertomuksiin liittyen mainittakoon, että artikkelin koostajien tiedossa ei ole kuin kahden lennolla olleen pilotin ilmataistelukertomukset. On mahdollista, että neljä muuta pilottia eivät niitä kirjoittaneet lainkaan, koska pelkäsivät seuraamuksia.

Tämän ymmärtääkseen on matkattava hieman ajassa taaksepäin ja ymmärrettävä silloista tilannetta. Laivueelle ei vielä ollut saapunut tieto että sotatila oli astunut voimaan. Vaalassa oltiin huolestuneita. Tapauksesta oli kuitenkin tehtävä raportti, vaikka seurauksia pelättiin. Jälkeenpäin on epäilty, että laivueen piti tehdä "paperivoittoja". Väite on kuitenkin keksitty vasta myöhemmin. Paperivoittojen kirjaamiseen esimerkiksi poliittisista syistä ei ollut mitään tarvetta, koska osasto ei vielä edes tiennyt sotatilan vallitsevan.

Niinpä ilmataistelukertomukset on mahdollisesti tehty vain todistetut pudotukset saaneiden ohjaajien osalta. Hietalan raportista käy vielä ilmi, että hän vaurioitti yhtä Stukaa, mutta jää epäselväksi ketkä olisivat muun muassa vaurioittaneet mainittuja kahta muuta Stukaa. Tiettävästi säilyneet raportit kirjoitti lentueen varapäällikkönä toiminut C.E. Bruun, joka kirjoitti raportit koneella lentäjien sanelun mukaan.

On kuitenkin epätodennäköistä, että puuttuvia asiakirjoja enää löytyisi ainakaan Sota-arkiston kätköistä. LentoLaivue 26:n historiaa tarkoin tutkinut C.E. Bruun tutki laivueen asioita arkistoista kymmenen vuoden ajan, eivätkö kyseiset paperit tulleet koskaan vastaan.
Alkuperäiset raportit:
Ilmataistelukertomus 1 - Teromaa | Ilmataistelukertomus 2 - Hietala
Ilmataistelukertomus
Ampuja: Luutn. E.U. Teromaa
Varmasti tuhottuja: 1 Ju-87 (ohjaajan voittotilille)
Vaurioitettuja: -
1.    Pvm. 3.10.44 klo 13.15-15.45
2.    Taistelupaikka ja korkeus: Kärkyvaara-Pisavaara-Lonevaara  500-50 m.
3.    Tuhottu 1 kpl. Ju-87.
4.    Kone teki pakkolaskua Ristijärvi-Louejärvi väliseen maastoon.
5.    Ollessani 8:lla BW:llä suorittamassa tiedustelua Kemi-Rovaniemi-tiellä tapasimme 12 Ju-87, jotka olivat matkalla etelään. Aluksi olimme epätietoisia ryhtyäkö taistelemaan, mutta kun ne ryhtyivät tulittamaan, aloitimme taistelun. Tulitin äärimmäisenä vasemmalla lentävää siipikonetta, jonka moottori alkoi savuttamaan ja se erkani muodostelmasta menettäen koko ajan korkeutta, tehden lopulta pakkolaskun suolle edellä mainittuun paikkaan. Samalla sain tulta jostain siipikoneesta, jolloin sain osuman bentsiinitankkiin ja räjähtävän ohjaamoon, jolloin haavoituin lievästi sirpaleista reiteen ja käteen. Tämän lisäksi tulitin vielä toista Ju-87, mutta ilman näkyvää tulosta. Ju:t pudotti pomminsa meidän käydessä kimppuun.
6.    Tapauksen todistajat: Näin k.o. koneen tekevän pakkolaskun. Ylik. Oiva Hietala.
7.    Huomautuksia: Ju:t pysyivät erittäin hyvin koko ajan ## muodostelmassa ja kk-ampujat tulittivat keskitetysti ja erittäin tarkasti.
Oma kone tyyppi ja No: BW-361
Yksikön päällikön lausunto: Tuhoutui 1 Ju-87.

Ilmataistelukertomus
Ampuja: Ylik. O.Hietala
Varmasti tuhottuja: 1 Ju-87 (ohjaajan voittotilille)
Vaurioitettuja: -
1.    Pvm. 3.10.44 klo 13.15-15.45
2.    Taistelupaikka ja korkeus: Kärkyvaara-Pisavaara-Lonevaara
3.    Tuhottu 1 JU-87 ja 1 vaurioitettu.
4.    Kone syöksyi Louenjoen ja Kätkävaaran välilä suohon.
5.    Tiedustelulennolla ollessamme huomasin 12 Ju-87, jotka olivat matkalla etelään. Emme hyökänneet heti niiden kimppuun, vasta kun ne rupesivat meitä tulittamaan. Hyökkäsin äärimmäisenä oikealla olevan koneen kimppuun ammuin sivulta ylhäältä n. 50 metrin päästä, jolloin se heti nuljahti pystysyöksyyn ja meni suohon. Tulitin toista takaa ylhäältä jolloin se rupesi savuamaan, mutta en kerinnyt huomata tulosta koska kk.ampujat tulittivat minua.
6.    Tapauksen todistajat: Näin k.o. koneen syöksyvän suohon. Luutn. E.U.  Teromaa.
7.    Huomautuksia: Vihollinen pysyi koko ajan tiiviissä muodostelmassa, että kk.ampujilla oli suuri tulivoima. Ju-87 on helppo kone BW:lle.
Oma kone tyyppi ja No: BW-367
Yksikön päällikön lausunto: Tuhottu 1 JU-87. Vaurioitettu 1 JU-87.

Alkuperäiset raportit:
Suoritusilmoitus 3.10.44.
Suoritusilmoitus 3.10.44 Lentolaivue 26
Koneet: BWt 361, 357, 355, 386, 367, 379
Muodostelman johtaja: Luutn. E.U.Teromaa
Lähtö Vaala 3.10.44 klo 1315
Paluu Vaala 3.10.44 klo 15.45
Lentoreitti Vaala - Kemi - Tornio - Karunki - Hirvas - Kemi - Vaala
Tehtävän suoritus:
A.    Tiedustelu. Korkeus 700-100 m. Klo 14,00-15,00 tiellä Kemi-Tornio muutamia yksityisiä k-autoja. Rautatiellä ei liikettä. Tiellä ja rautatiellä Tornio-Karunki ei liikettä. Matala sää esti tiedustelun Karungista pohjoiseen. Tiellä Kemi-Rovaniemi Ylipeakkolan kohdalla 6 hevosen kolonna pohjoiseen. Lisäksi havaittiin yksinäisiä k- ja kaksi h-autoa molempiin suuntiin. Rautatiellä Kemi-Rovaniemi Tervolan kohdalla n 10 umpivaunua käsittävä juna matkalla pohjoiseen. Veturi ammuttiin puhki. Hirvaksen kohdalla n. 25 umpivaunua käsittävä juna pohjoiseen.
C.    Vihollisen ilmatoiminta: Kätkävaaran kohdalla kohtasimme 12 Ju-87 matkalla etelään. Syntyneessä ilmataistelussa ammuttiin alas 2 Ju:ta vaurioitettiin 3:a. Koneet pudottivat pomminsa ja palasivat takaisin Rovaniemelle.
D.    Vihollisen ilmatorjunta: Näätäsaaresta, Nikkilästä ja Kemistä ampui vihollisen raskas It. Lisäksi Nikkilästä 40 mm. it.tulta. Raskas ampui erittäin tarkasti.
E.    Sää: 800-100 m. 8/10.
Luutn. E. Teromaa
Ohessa lainaukset Oranurmen, Pitkäpaaden, Sartjärven ja Teromaan lentopäiväkirjoista kyseiseltä päivältä:

HLeLv sotapäiväkirjoja: Kom./HLeLv 26:n sotapäiväkirjasta (keskimmäinen), tsto IV HLeLv 26:n sotapäiväkirja 1.1.1944-14.12.1944 (oikeanpuoleinen):

Huomaa:
14.30. Ilmataistelu 6 BW / 12 Stukaa. Stukat tulossa etelään, pudottivat Pomminsa Pisavaaran luonnonpuiston seudulla maastoon. Ammuttu alas 2 Stukaa ja 3 savuamaan. Nikkilästä tarkkaa raskasta it:tä ja 40 m/m.
15.45. Palasivat koneet. BW-361:ssa ammuttu tankki puhki ja osuma ohjaamoon, jolloin luutn. Teromaa sai muutamia pieniä sirpalehaavoja.

Pauli Hirvosen teoksen mukaan

Pauli Hirvosen kirjassa "Lapin sodan lentäjät kertovat", Otava 1967 luutnantti Reino Sartjärvi kertoo, että Stukia olisi ollut 11 kappaletta ja peräti 3 (kolme) niistä olisi ampua rojautettu suohon!

Mutta vain pari sivua aikaisemmin, sivulla 82, Hirvonen sanoo lopettaessaan kertomuksensa ltm. Osmo Metsolan JK-263:n tuhoutumisesta ja siinä olevista pienistä epätarkkuuksista että:
"Valitettavasti Lapin sodan tragedioiden päivämäärät ja tarkat ajankohdat ovat hieman epämääräisiä. Sillekin on oma selityksensä. SE EI OLLUT PAPERISOTAA".
(Toim. huom. eli taistelujen ohessa paperityöt olivat toissijaisia).

Hirvosen kirja oli pitkään, liki 30 vuotta, Lapin ilmasodan perusteos.

Hävittäjälentolaivue 26 -kirja tapauksesta

C.E. Bruunin teos Hävittäjälentolaivue 26 ynnää tapauksen seuraavasti:

"Pudotukset johtuivat siitä, että saksalaiset avasivat tulen Teromaata kohden. Tämän he ovat kieltäneet sodan jälkeen. Kieltävät myös menettäneensä Ju-87-koneita ja väittävät, että tulitoimintaa ei ollut. Teromaan kone vietiin Onttolaan siiven vaihtoon, koska kone oli saanut kahakassa osumia. Teromaa joutui kävelemään kainalosauvoilla."

Haavoittunut Teromaa, vaurioitunut Brewster?

Kertomuksen mukaan Teromaan lentämä BW-361 sai taistelussa osumia Stukien konekivääritulesta. Asiakirjojen mukaan kolme päivää myöhemmin, 6.10.44, Lentovarikko (E. Stenbäck) tilaa BW-361-koneelle kiireellisyysluokkana 1 osakorjaus. Tilauksen mukaan koneessa on muun muassa seuraavia vikoja: luodinreiät vasemmassa siipisäiliössä, vasemmassa laskutelinepalkissa, oikealla puolella rungossa sekä moottorikondolin oikean puolen tuen kohdalla etulevyssä. Lisäksi BW-361:ssä on muitakin vaurioita ja ohjaajan haavoittumisen jälkiä. Kone toimitettiin korjaukseen Ilmavoimien varikolle, Valtion lentokonetehtaalle Tampereelle.

Alkuperäiset raportit:
Työtilaus Lentovarikolta

Lentovarikko 1. 6.10.44
Työtilaus N:o 1246/44
Tilaan suoritettavaksi BW-361 osakorjauksen.
Kuntoisuus:
Vasemmassa siipisäiliössä, vas. laskutelinepalkissa, oikealla puolella rungossa sekä moottorikondoolin oikean puolen tuen kohdalla etulevyssä luodin reiät, vas. jarrunesteputki poikki, pääjakotaulusta menevät sähköjohdot poikki, käynnistin luistaa.
Kiireellisyysluokka 1.
Kone korjattiin ripeästi. Tarvitut työt käyvät ilmi seuraavista asiakirjoista.

Alkuperäiset raportit:
Muutostyökortti | Korjausselostus 1 | Korjausselostus 2

VALTION LENTOKONETEHDAS
Tarkastusosasto
Luovutus- ja Vastaanottopöytäkirja

MUUTOSTYÖKORTTI BW-361
Koneeseen on tässä korjauksessa tehty seuraavat muutokset:
56. ITO NO 19 Druckflussigkeit Violet nesteen käyttöä jarrujärjestelmässä nykyisten käytössä olevien nesteiden loputtua. Tehty korjauksessa 6.10.44 HH.
57 -""- Laskutelineen toimintasylinterin männän varren tiivisteen A 54218, kannuspyörän toimintasylinterin männän tiivisteen A 49015, laskutelineen hydraulisen lukituslaitteen sylinterin männän varren tiivisteen A 58902, hydraulisten laitteiden jakoventtiilin männän varren tiivisteen A 59763, laskutelineen hydraulisen käsipumpun männän tiivisteen A 59652 vaihtoa Servo 2069 nestettä käyttäviin tiivisteisiin. Tehty korjauksessa 6.10.44 HH.
VL:n tarkastusosaston johtaja.

Korjausselostus.
Voimalaite. moottori: korjattu: käynnistys.
Polttoainejärjestelmä: vaihdettu: polttoainesäiliö siiven mukana.
Lentolaite: siivistö: vaihdettu: siipi täydellisenä.
Runko: paikattu: oikealla puolella rungon ja siiven tyvilevyssä ollut luodin reikä, rungon etuosan putkirakenteen oikean keskimmäisen tuen kohdalla rungon etulevyssä ollut luodin reikä.
Pyrstöohjaimet: vakaaja: korjattu: vakaajan vasemmassa kärjessä ollut repeämä.
Laskuteline: uusittu: vasen laskutelinepalkki ja vasen jäykkä jarrunesteputki.
Huuhdeltu: jarrunesteputkisto.
Täytetty: 6.10.44. jarrujärjestelmä Druckflussigkeit Violett nesteellä.
Tarkastettu: laskutelineen ja jarrujen toiminta.
Korkeapaineöljyjärjestelmä: vaihdettu: laskutelineen toimintasylinterin männän varren tiiviste A 54218 ja kannuspyörän toimintasylinterin männän tiiviste A 49015 sekä laskutelineen hydraulisen lukituslaitteen sylinterin männän tiiviste A 58896 ja laskutelineen hydraulisen lukituslaitteen sylinterin männän varren tiiviste A 58902 sekä hydraulisten laitteiden jakoventtiilin männän varren tiiviste A 59763 ja laskutelineen hydraulisen käsipumpun männän tiiviste A 59652 Servo 2069:ä kestäviin tiivisteisiin.
Täytetty: 7.10.44 korkeapaineöljyjärjestelmä Servo 2069:llä.

Varusteet: sähkövarusteet: uusittu: pääkojetaulusta moottoritelineeseen menevät sähköjohtimet osittain.
Korjattu: pääkojetaulusta moottoritelineeseen menevien sähköjohtimien suojusputki.

Kone on asennettu pyörälaskutelineelle. Moottori on koekäytetyt ja kone on koelennetty sekä suoritettu lentojen jälkeiset huolto- ja seuraavat korjaustyöt.

Koneen peruskorjausjakso 550 t.
12VL, 14.10.44.
VL:n tarkastusosaston johtaja.

Mistä kyseiset vauriot ja haavoittumisen jäljet lienisivät tulleen? Kaiken todennäköisyyden mukaan juuri kyseisestä, tai väitetystä, ilmataistelusta saksalaisten Stukien kanssa.

Teromaa haavoittui sirpaleista jalkaansa, mutta haavat eivät vaatineet ensiapua ja kainalosauvoja kummempaa hoitoa. Teromaa piti lentopaussia seuraavan päivän ajan, kun taas kone oli huollossa Lentokonetehtaalla. Kiireiseksi merkitty huolto tehtiin ripeästi, sillä BW-361:lle kirjattiin seuraava sotalento jo 15.10, ohjaaja tuntematon.

Mitä siis tapahtui?

Jotain tuona päivänä tapahtui. Lennolla mukana olleista kuudesta ohjaajasta kukaan ei ole enää elossa tarkempia kysymyksiä varten. Pitkäpaasi ja Sartjärvi kuolivat 1999, Oranurmi 1973, Helenius 1967, Teromaa 1946 (lento-onnettomuus FA-2) ja Hietala 1976.

Näistä kuudesta ohjaajasta tai laivueen muusta henkilökunnasta yksikään ei kuitenkaan ole tiettävästi kyseenalaistanut tapahtunutta, tai esittänyt siitä ristiriitaisia väittämiä.

Laivue 26:n Lapinsodan aikaisesta lentävästä henkilöstästä oli artikkelin kirjoitushetkellä elossa Aarno Siro, Olli Riekki ja Matti Kukkonen. Näistä Aarno Siro tavoitettiin kysymyksiä varten.

Aarno Siro: Stuka putosi

HLeLv 26:n ohjaaja Aarno Siro oli Lapinsodassa lentäneessä osastossa kun Stuka-kohtaaminen tapahtui. Siro ei ollut mukana kyseisellä lennolla, mutta oli sekä katsomassa BW-osaston lentoonlähtöä - että paluuta Stuka-kohtaamisesta. Siron puhelinhaastattelussa antamien kommenttien mukaan tapauksesta ei ole epäselvyyttä.
Lapin sotaan osallistuvassa ryhmässä oli 26:n ohella mukana myös pilotteja laivueista 12 ja 14, mistä Siro muistelee, että "Sartjärven Reiska, Bruuni, Heleniuksen Orvo ja minä muun muassa oltiin varsinaisesti 26:ssa. Niitä toisia (muista laivueista) oli siinä myöskin Niemeierin Hanski (Hans Niemeier, SLM 820). Se tuli Tsaikoista."

- Mitä puhuttiin tämän väitetyn Stuka-kohtaamisen jälkeen?
Olin paikalla kun ne lähtivät ja tulivat, ne oli niin innoissaan kun tulivat. Siitä oli puhe, kun he tapasivat Stuka-parven, että mitä tehdään - heillä ei ollut minkäänlaisia ohjeita mitä tehdään jos saksmannit tulee näkyville. He sitten (lentäessään Stukien vierellä) ihmettelivät, että mitä tehdään. Teromaan siivellä oli muun muassa Sartjärven Reiska oikealla siivellä ja Pitkäpaasi. Stukien kk-ampuja hermostui ja ampui  Teromaata. Teromaa ampui sen sitten alas.
Siitä oli epätietoisuutta, että jotkut kun väitti että olisi kaksi pudonnut. Mutta eniten kuulin siitä yhdestä Stukasta, kuulemma tiedetään se paikkakin minne se on tullut alas.

- Tapahtumasta on kirjoitettu kaksi ilmataistelukertomusta, joissa on raportti kahdesta pudotuksesta: Teromaa ja Hietala.
Teromaan pudotus on viimeinen sodan ajalta, esikunta ei noteerannut kuin tämän yhden tietääkseni.

- Eli he olivat hyvin "kiihkeitä" lennolta palattuaan, että jotain oli tapahtunut?
Juu. Kyllä siinä niistä kovasti keskusteltiin. Meillä kun ei ollut mitään ohjeita, että mitä tehdään saksalaisten kanssa. Sehän se laukaisi tilanteen, kk-ampuja, kun rupesi ampumaan Teromaata. Teromaahan sai siitä siruja jalkoihinsa.
- Tuliko mitään ohjeita sen jälkeen tällaisia tilanteita varten?
En ainakaan minä kuullut ohjeista.
Sitten kun sota loppui, niin Teromaa oli aktiivipalveluksessa, hän jäi armeijaan. Teromaan loppu tuli kun hän lähti tuomaan Fiattia Tampereelle korjattavaksi. Hän ei ollut lentänyt ennen Fiatilla ja erehtyi starttaamaan varatankilla, se ei kestänyt kuin 15 minuuttia. Moottori pysähtyi ja hän meni metsään. Iso oksa tuli häntä otsaan ja hän kuoli siihen. Näin on minulle kerrottu, en ollut itse siellä paikalla.

- Teromaalle oli siis tullut siruja jalkaan kahinassa?
Kyllä.
- Oliko haavoittuminen miten vakava? Tarvitsiko hän sairaalahoitoa tai muuta?
Ei se hirveän vakavaa ollut. Hän lähti vielä lentämään sillä jalalla.
- On mainittu, että hän käytti kävelykeppejä tämän jälkeen?
Joo, voi olla, en enää sitä niin tarkasti muista. Mutta se on kuitenkin sivujuttu, koska hän oli joka tapauksessa loukkaantunut.
Mutta ei se kovin paha haavoittuminen ollut, pieniä siruja oli jaloissa.

- Samana päivänä kohdattiin myös Ju-88?
Kuulin että oli ollut yksi Ju-88. Sehän kai upotti laivankin siellä (satamassa). Joku väitti että se olisi ammuttu alaskin, mutta en uskalla sanoa siitä sen enempää, kun minulla ei ole siitä enempää tietoa.

- Teromaan kone lähetettiin raporttien mukaan tämän jälkeen korjattavaksi?
Paljon mahdollista, siinä oli niitä reikiä. Siinä oli paljon reikiä. Oli ihme kun Teromaa pääsi sillä kentälle. Samaan tapaan kuin Bruunin Callen kanssa Kannaksella, kun minä saatoin häntä takaisin sieltä. Toinen tankki oli puhki, toinen pyörä, toinen magneetto… Sieltä tuli perään koko ajan valkoinen suihku, kun tankki vuosi. Calle oli vähän minun takanani kun lennettiin, laskettiin lennon jälkeen ainakin 30 reikää koneesta. Mulla oli vähemmän reikiä, pääsin vähällä.
- Eli kun katsoitte Teromaan konetta lennon jälkeen, niin se oli mielestänne että ihme kun pääsi kentälle?
Juu. Ja Bruuniakin kun saatoin silloin, että jos hän putoaa kesken matkan. Mutta Teromaa pääsi kuitenkin kentälle asti, laski keskelle kenttää.

- Eli Teidän mielestänne Stuka-kohtaamisessa ei pitäisi olla epäselvyyksiä?
Ei. Se on selvä. Minä olin siinä kun ne lähti ja kun ne tuli, ja koko ajan juteltiin siitä. Jotkut kuulemma tietävät missä se Stuka on. Se meni johonkin suohon ja kullankaivajat tekivät kaivaessaan luolaa, niin olivat kuulemma löytäneet sen siinä yhteydessä. Semmoinen huhu on. Museojohtaja Valtonen ei tahdo antaa periksi, että näin olisi tapahtunut, mutta minä kyllä uskon että se (Stuka) meni. Saksmannit ei tunnusta että ovat menettäneet (koneen), mutta sehän on selvä etteivät he tuollaista lähde tunnustamaan. Siitä on aivan turhaa riidellä.

Koneita on etsittykin

Stukia on etsiskelty sodan jälkeen, mutta tuloksetta. Ongelma johtuu ennen kaikkea huonosta paikanmäärityksestä, sillä lentäjillä ei ollut tarkkaa tietoa sijainnistaan taisteluhetkellä. Kone putosi raporttien ja kertoman mukaan suohon, ja niitähän Lapissa riittää. Etsintöjä on suoritettu todennäköisesti väärästä paikasta. Ohessa on 1974 aiheeseen liittyvän, Ju-87-kohtaamisen kanssa samana päivänä alasammutun Ju-88:n kaksipäiväisen etsinnän raportti.
KARJALAN LENNOSTO
Rissala 30.8.1974
N:otta
Asia    kertomus Elijärven etsinnöistä 10. 11.7.74

Outokumpu Oy

1. Kuluvan vuoden heinäkuun 10. 11.pvä suoritettiin Elijärven kaivoksella joskus viime sotien aikana Elijärveen joutuneen lentokoneen (saksalainen?) etsintöjä. Koska maapadon koko pohjoispuoli (Viianmaalle päin) tullaan piakkoin imuruoppaajalla tyhjentämään, keskitettiin etsintä käytössä olevan lyhyen ajan vuoksi (2 vrk) padon eteläpuoleiselle alueelle.

2. Etsintään osallistuivat
  kapteeni H        Valtonen    Karjalan Lennosto
  teekkari        Häkkinen    Outokumpu Oy
  2 pliktaajaa             "     (Elijärveltä)
Mainiona puuha  ja yhdysmiehenä sekä kyyditsijänä toimi Martti
Matilainen, myös Elijärven kaivokselta.

3. Käytetyt välineet olivat malminetsintämittari "Halko", oikea nimi taisi olla "Apex", sekä pliktauspuikot, joiden pituus oli n 4 metrin luokkaa.

4.    Etsinnän tuloksena voidaan esittää seuraavaa:
a)    konetta ei löydetty haetulta alueelta
b)    tutkittu alue on liitteenä. Etsintä rajattiin koskemaan
    aluetta, jossa pohjamoreenin ja pinnan ero oli n 1 1/2 2 m
    luokkaa. Rajaus perustui oletetun lentokoneen (pommikone)
    mittoihin, lähinnä sen korkeuteen.
c)    Elijärvessä maapadon eteläpuoleisella alueella eli etsintä
    paikalla on pinnasta n 1/2 m syvyydessä hiekka tai sorakerros
    joka paikoitellen oli sangen työläs puikolla lävistää.
    Kyseinen maa on ilmeisesti avolouhoksen päältä imuruoppaajalla työnnettyä joutomaata. Paikalla mittauksia tehtäessä
    heräsi epäilys, että kerros mahdollisesti vaikutti myös
    "Halon" toimintaan.

5. Mitä koneen edelleen etsiskelyyn tulee, on ilmeisesti katsottava, ettei Ilmavoimien resursseilla juuri enää voida asialle mitään. Alkuperäinen pliktauspöytäkirja, jonka Martti Matilainen aikanaan laati, toisi ratkaisun, mutta kuten surullisen hyvin tiedetään, se on teillä tietymättömillä.

6. Lopuksi on vielä lausuttava monet kiitokset Outokumpu Oy:lle myönteisestä suhtautumisesta ja avusta, erityisesti maisteri Laurilalle ja Elijärven kaivoksen johdolle sekä Martti Matilaiselle.

Suomen ilmailumuseoyhdistyksen
lentokonesihteeri Kapteeni H Valtonen

        5/HV/KS
JAKELU
Outokumpu Oy, Olari 1
- " -, Elijärvi    2
Ilmavoimien esikunta 1
Lekosihteeri 1
Göran Bruun lisäksi kertoo aiheesta seuraavaa:

"Tämä Ju-88 on ilmeisesti se kone, joka löytyi Elijärven kaivoksen alueelta. Nyt sitä ei enää voida löytää kun alueen päällä on suuret määrät maata. Mielenkiintoista tämän päivän tapahtumien kohdalla on, että S/S Reguluksen lokikirjaa ei löydy eikä myöskään Elijärven kaivoksella tehtyä alkuperäistä pliktauspöytäkirjaa. Muistaakseni isäni sai yhteyden kyseisen laivan kapteeniin tai perämieheen, mutta hän ei näin monen vuoden jälkeen muistanut yksityiskohtia eikä päivämääriä."

Arveluja

Brewstereiden Stuka-kohtaaminen on suomalaisen ilmasotahistorian mysteerisimpiä tapauksia. Tapauksesta on ristiriitaisia lausuntoja, eivätkä kirjalliset lähteet anna riittävästi tietoja syvällisempien johtopäätösten tekemiseen. Esimerkiksi lennolla olleilta kuudelta lentäjältä vain kahdelta on tapauksesta ilmataistelukertomukset. Loput ovat ehkä kadonneet arkistojen kätköihin tai niiden ulottumattomiin, mutta Laivue 26:n ohjaajien kertoman ja Laivue 26:n historiaa tutkineiden kertomasta päätellen on todennäköisempää, ettei niitä edes laadittu jälkiseuraamusten pelossa. Eiväthän ohjaajat tienneet, että olivatko he tehneet väärin Stukia tulitettuaan.

Asiakirjojen puute jättää kuitenkin pahoja aukkoja. Jos laivueessa on kirjattu kahden Stukan pudonneen ja kolmen vaurioituneen, niin ketkä sitten oikein näitä kolmea vaurioittivat? Mikseivät muut neljä pilottia kirjanneet mitään jälkikäteen? Tai jos kirjasivat, missä nämä tiedot ovat nyt?

Entäs missä ne Stukat ovat? Yhä suossa, jossain siellä? Päivän kaoottinen tilanne, ensimmäinen lento uudella operaatioalueella ja väärin tunnistetut paikannimet ovat sotku, jonka johdosta koneita ei ole osattu etsiä edes oikealta suunnalta. Ja soitahan Lapissa riittää, sota-aikana vielä enemmän kuin tänään. Tosin vahvistamattomat väitteet kertovat, että yksi Stuka olisi joskus löydetty kullankaivajien toimesta.

Suurinta ristiriitaa synnyttävät tietenkin saksalaisten väitteet. Saksalaislähteiden hiljaisuutta väitetyistä tappioista voidaan toki pitää myös salailuna, sensuurina tai asiakirjojen katoamisena sodan myllerryksessä, mutta Stuka-osaston ja tunnistamattomien hävittäjäkoneiden taistelutonta kohtaamista - joka on siis vahvistettu maasta käsin - on pidettävä vähintään mielenkiintoisena ristiriitaisuutena. Tosin on avointa, että onko kyse samasta vai jostain toisesta kohtaamisesta.

On myös väitetty, että Brewster-lentäjät olisivat rynnäköineet luvattomasti maakohteita, kuten kolonnia vastaan, ja väittäneet sen sijaan käyneensä ilmataistelun jolla osumat omaan koneeseen selitettiin. Väite ei kuitenkaan pidä ilmaa, sillä osaston tehtävään kuului nimenomaan tiedustelu ja rynnäköinti - mitä ohjaajat myös tekivät ja raportoivat suoritusilmoituksessaan. Maatulesta saatuja osumia ei tarvinnut piilotella ja valehdella niiden syistä.

Toisaalta: eräs kysymys herää. Jos kyseessä oli tiedustelulento eikä tiedetty ollaanko kahinoimassa saksalaisia vastaan, niin minkä käskyn pohjalta ammuttiin veturi puhki? Tuskin lentäjät sentään suomalaisten veturia paukuttelisivat, etenkään kun kyseessä oli varmastikin suomalainen veturi vaunuineen, jonka saksalaiset olivat ottaneet käyttöönsä. Toisen junan lentäjät sen sijaan jättivät rauhaan. Miksi? Viite: Suoritusilmoitus 3.10.44.

On myös väitetty, että lentäjien olisi käsketty tekaista paperivoittoja poliittisista syistä. Kuka moisen käskyn olisi antanut? Lentueenpäällikkö? Laivueenkomentaja? Eversti O.Sarko, jonka esikunnasta tulleet käskyt eivät edes tavoittaneet laivuetta kriittisellä hetkellä? Epätodennäköistä.

Suomalaiset hävittäjälentäjät pitivät - ja pitävät - tapahtunutta yhä faktana, ja että siellä se Stuka tai Stukat yhä makaavat. Epäilyt tapahtuman todenperäisyydestä syntyivät vasta 80-luvulla.

Calle Bruunin poika Göran Bruun, joka on jatkanut isänsä aloittamaa Laivue 26:n historian tutkimista ja tallentamista, on tapahtuneesta vuorenvarma: "jos lentueessa olisi tiedetty, että tästä tulisi tällainen debaatti, niin olisivat suorittaneet uuden lennon ja valokuvanneet koneet ennen kuin upposivat suohon. Tästä asiasta ei oltu aikaisemmin kiistelty, sillä asia oli niin selkeä. Muistan niin hyvin isäni kommentit Valtosen "paperivoitto"-jutusta. Sirolla myös sama käsitys. En usko että kenelläkään on ollut epäillystä asiasta."

Jotkut ovat aihetta koskeneissa keskusteluissa esittäneet myös, että joku suomalainen sotalentäjä olisi kertonut tapahtuman olevan keksitty. Nimeä tai lähdettä tälle väitteelle ei ole kuitenkaan tähän mennessä esitetty.

Jukka O. Kauppinen, Lauri Volanen


Kirjoissa sanottua

Pauli Hirvonen: Lapin sodan lentäjät kertovat

Otava, 1967

BW:355:n ohjaajan, luutnantti Reino Sartjärven kertomus:

- Se syyskuuhan oli meidän kohdallamme kovin hiljaista aikaa kesän  rajujen taisteluiden jälkeen, joissa olimme BW-kalustolla totisesti olleet hätää kärsimässä nopeampien  venäläisten koneiden kanssa. Laivueemme makaili Onttolan kentällä ja odottelimme, laskettaisiinko  meidät kotiin vai joutuisimmeko vielä taistelemaan.

Odotusaikamme päättyi lokakuun toisena päivänä, jolloin saimme  kiireellisen käskyn siirtyä Vaalan kentälle, Oulujärven rannalle.

Siellä vietimme ensimmäisen yömme mietiskellen, mitä oli tulossa.  Seuraavana päivänä teimme kaksi pitkää lentoa. Nämä molemmat lennot olivat aivan inspiroituja siksi, että  Lapin sodan aikana puuttui ilmavalvonta täydellisesti. Sitä ei ollut olemassa.

Meidän käytössämme oli kahdeksan Brewsteriä, ja minä lensin 355:tä, jolla  olin niin monta kertaa jo noussut yläilmoihin. Tunsin sen jokaista mutteria myöten ja pidin  "Pylly-Valtteristani".

Meillä oli aluksi sellainen käsitys, että "Pohjan sota" olisi pelkkää  bluffaamista. Arvelimme saksmannien häviävän vähin äänin pois Lapista, mutta eihän siinä aivan niin  käynytkään.

Starttasimme kuudella koneella klo 13.15 luutnantti Uki Teromaan johdolla  - hän menetti myöhemmin rauhan aikana henkensä lentäessään Fiat-konetta Rissalasta Kauhavalle.

Parvemme suuntasi matkansa Ouluun, josta kaarroimme rannikkoa pitkin  pohjoiseen. Perämerellä huomasimme seitsemän laivan. saattueen pyrkivän Tornion Röyttään (Tornion ulkosatama, toim. huom). Suomalaisten maihinnousu oli tapahtumassa.

Katselimme hetken laivoja, joissa arvelin kuljetettavan 2000-3000 miestä  ja sotamateriaalia.

Jonkun kiljaisu kuului radiossa: - Sakujen Stukia oikealla!

Näimme yhdentoista JU-87 koneen muodostelman, jonka  tehtävän laadusta ei  ollut epäselvyyttä. Ne aikoivat panna suomalaiset laivat merenpohjaan.

Teromaa vetäisi letkamme saksalaisten ja omiemme väliin, mutta emme vielä  ampuneet. Seurasimme tilannetta ja näimme, kuinka saksalaiset pudottivat pomminsa eräälle  suolle ja kääntyivät takaisin Rovaniemen suuntaan.

Teromaa neuvoi: - Seurataanpa, minne entiset aseveljemme matkustavat.

Pikku Stukat painoivat täysi häkä päällä Lapin pääkaupunkia kohti, ja me  keikuimme niiden takana yläpuolella. Lopulta ei saksalaisten kärsivällisyys ja mielenmaltti  riittänyt. Erään Stukan taka-ampuja lasketteli sarjan meitä kohti, ja Teromaa sai osuman jalkaansa.

Tämä haava riitti ja Tero murahti: - Pojat, perkele, nyt on bluffaamiset  bluffattu! Ei muuta kuin turpiin vain eikä mitään päivää! Tämä on täyttä sotaa, antaa soittaa vaan!

Niin sitä jälleen oltiin kahinassa mukana kansallispuiston päällä  Rovaniemen lähettyvillä, kauniin jäkäläkankaan yläpuolella.

Stukat hävisivät niinkuin hajalle ammuttu pyyparvi, ja kolme niistä  rojahti koristamaan kansallispuistoa.

Lentomme oli kestänyt tähän mennessä jo niin kauan, että meidän oli  palattava takaisin tukikohtaamme, jossa koneet huollettiin ja me ennätimme ruokailla.

Starttasimme uudestaan klo 16.30. Suuntasimme lentomme tietysti Röyttään  ja näimme, että laivat olivat onnellisesti rannassa. Ilmeisesti Stukat olivat yrittäneet pommittaa  laivoja uudestaan, sillä ainakin yhdessä laivassa näin osuman.

Perästä päin kuulin, että kaikki miehet olivat päässeet maihin, mutta  hevoskuljetusalukseen oli tullut pommi, ja muutamia hevosia oli kuollut.

Röytässä maihinnousseet ovat lausuneet kiitoksensa hävittäjälentäjille,  jotka puhtaan sattuman ja Kaitselmuksen avulla olivat ratkaisevalla hetkellä paikalla. He ovat  luvanneet tarjota tapauksen kunniaksi kahvia ja konjakkia. Odotamme tätä tarjoilua kiitollisin mielin.  edelleenkin!

Vaalan kenttä oli totisesti varsinainen lentokenttä. Maaperä oli  kanervaista ja maasto erittäin epätasaista.

Muistan hyvin, kun Liittoutuneiden Valvontakomissiosta eversti Melnikov  tuli Vaalaan ja lausui ihmetyksensä siitä, että me ylimalkaan saatoimme toimia sellaisissa  olosuhteissa. Brewsterit oli vedettävä väkisin ilmaan, sillä eihän sitä kärsinyt kuunnella, kun laskutelineet  hakkasivat turvetta, että päähän otti. No, me selittelimme hänelle, että kyllä tämä meiltä käy. BW oli todella  hieno kone. Olihan se alunperin tarkoitettu tukialuskäyttöön.

Aarno Juurinen: Lentäjänä sodassa

1995

…Kukaan ei varmasti  tiennyt, missä kenttä sijaitsi. Ei siellä Vaalassa kenttää näkynyt. Ihmettelin sitä kotvan ja lähetin sitten  koneita eri suuntiin ottamaan selvää kentästä. Kesti melko pitkän ajan, ennen kuin radiosta kuului: "Täällä se on. Etelässä, keskellä metsää."

Kenttä sijaitsi noin viiden kilometrin päässä, etelään, Säräisniemelle  päin. Se oli hakattu tasaiselle kankaalle metsään. Siinä oli kolme ristissä olevaa kiitorataa tähdenmuotoisesti,  joiden pituus oli noin 800m. Laskin etelään päin. Kentällä ei ollut ristin sielua. Pieni puinen koppi oli ja siinä kenttäpuhelin. Kiersin kampea, jolloin vastasi eversti Sarkon esikunta Oulussa. Sanoivat, että pitäisi kiireen  vilkkaa lähteä tiedustelulennolle Tornioon. Meillä ei ollut polttoainetta, koska kuljetus ei ollut vielä  saapunut. Lähtö siirrettiin seuraavaksi päiväksi. Hetken päästä saapuivat Metsola ja Teromaa. Olivat  järjestäneet majoituksen Säräisniemelle. Osa Sk-talolle ja ohjaajat maanviljelijä Valtasen taloon.

Metsolan ja Teromaan lähtiessä jatkamaan matkaa Ouluun eversti Sarkon esikuntaan Bruun tiedusteli heiltä, että olimmeko tulleet tänne oikein  tappelemaan. He eivät tienneet. Myös kukaan ohjaajista ei tiennyt sillä hetkellä,  että Tornion Röyttään oli menossa meikäläisten maihinnousu. Seuraavana päivänä, 3.10.1944, saapui Vaalaan komennuskunta tavaroineen. Myös polttoainekuorma tuli ja Teromaa palasi Oulusta. Hän ei ollut saanut käyttäytymisohjeita toimintaa varten. Tähän mennessä oli kuultu, että saksalaisten  vetäytyminen tapahtui suunnitelmien mukaisesti yhteisymmärryksessä enemmän tai vähemmän joukkojemme kanssa. Tornion maihinnoususta Teromaa tiesi vain, että sinne oli matkalla jokin suomalainen osasto.

Lokakuun 3. päivänä laivue aloitti lennot Lapin sodassa. Kuusi Brewster  konetta lähti kello 13.15 Teromaan johdolla tutkimaan liikennettä Torniosta pohjoiseen ja Kemistä Rovaniemelle johtavalla tiellä. Muut ohjaajat  olivat luutnantti Helenius, luutnantti Sartjärvi, vänrikki Pitkäpaasi, ylikersantti Hietala ja kersantti  Oranurmi. He lensivät Oulun kautta Kemin sivuitse Ylitorniolle saakka tarkastaen tieliikennettä. Tämän jälkeen he  kääntyivät takaisin kaakkoon tavoittaakseen Kemi-Rovaniemi tien. Yhtenäinen pilvikatto oli matalalla,  mutta näkyväisyys vaakasuoraan oli hyvä.

Kemijoelle saavuttaessa tuli vastaan 12 saksalaista syöksypommittajaa  Ju87:ää, Stukaa. Nähdessään Brewsterit ne pudottivat pomminsa ja kääntyivät takaisin. Teromaalla ja  muilla ohjaajilla oli nyt ongelmana miten suhtautua näihin koneisiin? Ohjaajat eivät tienneet, että  jo 16.9.44 oli ilmoitettu, että saksalaisiin oli suhtauduttava kuten vihollisiin. Myöhemmin samana päivänä  oli annettu lupa tulittaa saksalaisia koneita. Miksi nämä ohjeet eivät koskaan saavuttaneet  laivueen ohjaajia?

Teromaa siipikoneessa Hietala meni lähelle koneita. Hän halusi katsoa  minne ne menevät. Hetkisen kuluttua ne tiivistivät muodostelmansa ja ilmeisesti käskyn saatuaan  taka-ampujat avasivat tulen lähinnä olevaa Teromaata kohti. Niiden luodit läpäisivät siiven ja bensatankin.  Lisäksi Teromaa sai sirpaleita reiteen ja käsivarteen. Hän ampui heti takaisin. Tällöin hänen tulittamansa kone alkoi savuta ja teki pakkolaskun suolle: "Ollessani 8:lla  BW:llä suorittamassa tiedustelua Kemi-Rovaniemi tiellä tapasimme 12 Ju-87, jotka olivat matkalla etelään. Aluksi olimme epätietoisia ryhtyäkö  taistelemaan, mutta kun ne ryhtyivät tulittamaan aloitimme taistelun. Tulitin äärimmäisenä vasemmalla lentävää  siipikonetta , jonka moottori alkoi savuttamaan ja se erkani muodostelmasta menettäen koko ajan korkeutta,  tehden lopulta pakkolaskun suolle edellä mainittuun paikkaan. Samalla sain tulta jostain siipikoneesta, jolloin sain osuman bentsiinitankkiin ja räjähtävän  ohjaamoon, jolloin haavoituin lievästi sirpaleista reiteen ja käteen. - Tämän lisäksi tulitin vielä toista Ju-87, mutta  ilman näkyvää tulosta. - Ju:t pudottivat pomminsa meidän käydessä kimppuun." Joutuessaan tulituksen kohteeksi  Teromaa oli heti antanut radiolla hyökkäyskäskyn.

Hietala hänen siivellään nähtyään mitä tapahtui avasi  välittömästi tulen lähinnä olevaa Stukaa kohti, jolloin se putosi pystyssä suohon: "Tiedustelulennolla ollessamme  huomasin 12 Ju-87, jotka olivat matkalla etelään. Emme hyökänneet heti niiden kimppuun vasta kun ne rupesivat meitä  tulittamaan. Hyökkäsin äärimmäisen oikealla olevan koneen kimppuun, ammuin sivulta ylhäältä n.  50 metrin päästä, jolloin se heti muljahti pystysyöksyyn ja meni suohon. Tulitin toista takaa ylhäältä,  jolloin se rupesi savuamaan, mutta en kerinnyt huomata tulosta, koska kk-ampujat tulittivat minua.'

Calle Bruun muistaa hyvin miten ilmataistelun jälkeen Teromaa ja Hietala  esittivät, että pitäisikö koko ilmataistelu ja koneiden alasampuminen jättää mainitsematta. Silloin heille ei koituisi  ikävyyksiä tapahtumasta, jos he olivat toimineet odotusten vastaisesti. Bruun korosti, että alasampumiset olivat  olleet pelkkää itsepuolustusta. Ei ollut mitään syytä jättää niitä mainitsematta. Teromaan ia Hietalan ohjeiden  mukaan Bruun kirjoitti heidän ilmataistelukertomuksensa.

Myöhemmin on kiistelty onko edellämainittua taistelua ollenkaan käyty.  Koneita ei ole löydetty ilmoitetulta tapahtumapaikalta. Teromaa: "Kone teki pakkolaskun Ristijärvi-Louejärvi-väliseen maastoon. " Hietala: "Kone syöksyi Louenjoen ja Kätkävaaran välillä suohon." Lentäjät olivat  ensimmäisellä lennolla täysin vieraalla seudulla. Tällöin paikanmääritys ei voinut olla tarkka alueella, missä maisemat  muistuttivat toisiaan. Siellä täällä oli hyvin harvassa asutusta, mutta silminnäkijöitä ei ollut. Koko väestö oli  evakuoitu pois kotiseudulta. Matalalla lentäen totesin miten matkalla Rovaniemelle näillä seuduilla oli loputtomasti  suota, suota ja jälleen suota, joka helposti kätkee saaliinsa. Saksalaiset ovat kieltäneet sodan jälkeen menettäneensä  Ju-87 koneita. Rovaniemellä oli tuohon aikaan useita Saksan ilmavoimien yksiköitä, joita kaikkia ei ole  tavoitettu. Samalla he ovat väittäneet, ettei mitään tulitoimintaa ollut. Teromaan kone BW-361 vietiin kahakan  jälkeen 5.10.44 siivenvaihtoon Naarajärvelle koska vasemman bensatankin läpi oli ammuttu. Korjauksen jälkeen BW-361:llä suoritettiin jälleen sotalento 10. 10.44. Myös joutui Teromaa kävelemään haavoittumisen takia kainalosauvoilla. Tämä ensimmäinen lento kesti 2 t 30 min.

Neljän koneen parvi määrättiin laivojen suojaukseen Oulun ja Tornion  välille samalla, kun kuusi konetta lähetettiin tutkimaan liikennettä. Edellä on jo kuvattu tämä Teromaan  johtama lento. Bruunin vetäminä kolme konetta lähti 3.10.44 kello 13.15. Muut ohjaajat olivat vänrikki Linden  ja ylikersantti Saukkonen. Neljäs kone ei lähtenyt, sillä sen moottori ei käynyt kunnolla. Perämerellä he näkivät muutamia laivoja. Niiden reittiä kolmikoneinen  partio sahasi edestakaisin. Lentäessään pohjoiseen päin tuli mantereelta käsin vastaan  kaksimoottorinen Ju-88 pommituskone, jonka Bruun arveli olevan oman koneen. Partio kääntyi  takaisin etelää kohti. Äkkiä Bruunin mieleen tuli, että olisi syytä varmistua, että kone  oli todella suomalainen. Hän huusi radioonsa: "Takaisin, tarkistetaan mikä kone se  oikein on." Partion kääntyessä viimeisenä lentänyt Linden oli nyt ensimmäisenä. Ju-88 oli  tällä välin kääntynyt syöksyyn kohti lähinnä olevaa laivaa, s/s Regulusta. Nähdessään  hävittäjien tulevan se pudotti pomminsa, jotka jäivät nelisen sataa metriä vajaiksi Sitten se  oikaisi ja veti ylöspäin sukeltaen yllään olevaan pilveen. Tämä oli selvää sotaa. Bruun huusi  radioon Lindenille: "Oikaise oikealle pilven päähän suoraan kohti Kemiä." Välimatkaa  pommittajaan oli ollut puolisen kilometriä. Lindenin saavuttaessa pilven itäreunan pommituskone  ilmestyi pilvestä suoraan hänen eteensä. Linden ampui ja sai kk-suihkun osumaan pommittajan  vasempaan moottoriin, josta lähti paksu, musta savu. Kone veti uudelleen pilveen ja  hävisi näkyvistä.

Kemin kromiesiitvinää tutkittaessa 1954 havaittiin koeporauksessa  parikymmentä metriä suon sisässä "laaja metallinen esine", mahdollisesti suuren lentokoneen  siipi. Löytöä ei silloin lähemmin selvitetty. On mahdollista, että se olisi pommittaja, jota  Linden ampui. Myöhemmin tutkittaessa tapausta sitä ei löydetty, koska paikalle oli  ajettu runsaasti kaivoksen jätekiveä, joka peittää mahdollisen koneen hylyn.'

Tuuri Heporauta: Jumalten Keinu

Karisto, 1989
(Toim. huom. Jumalten keinu ei ole historialliseen tarkkuuteen pyrkinyt teos, vaikka jutut pohjautuvatkin todellisuuteen.)

Täysin neuvoton tilanne

Bruun laskeutui ensimmäisenä (Vaalaan), muut hänen jäljessään. Jos kohta siirtyminen pohjoiseen oli vaikuttanut perin äkkinäiseltä ja improvisoidulta, kenttäkin korosti samaa vaikutelmaa. Siellä ei ollut kuin yksi ainoa, pienin ikkunoin varustettu lautakoppi sekä muutama tyhjä, ruostunut bensiinitynnyri. Ei mitään muuta, jota olisi voinut pitää elonmerkin osoituksena, eikä ristinsielua äänenkantaman päässä. Etelän maisemiin tottuneesta metsäkin vaikutti oudolta. Aluskasvillisuus oli heinikon ja tuuhean varvikon sijasta melkein pelkkää harmaata jäkälää. Harvaoksaiset puut sentään muistuttivat puita.

Bruun kertoo:
- Kopissa oli pöytä ja jonkinlainen rahi. Pöydällä tavallinen kenttäpuhelin. Käänsin kampea ja huutelin halloota, ja Sarkon esikunta vastasi. Kun kerroin kuka olin ja keitä tänne oli saapunut, sain oitis tiedustelutehtävän. En voinut ottaa sitä, koska maahenkilöstö ei sentään tänä samana päivänä ollut ehtinyt perille. Lupasin ilmoittaa heti, kun olisimme valmiit. Kysyessäni, mikä meidän tehtävämme täällä  oikein oli, sain kuulla että tiedustelu.
- Sitten tulivatkin Metsola ja Teromaa. Olivat järjestäneet meille majoituksen Säräisniemen kylään. Heidän lähtiessään jatkamaan matkaansa Ouluun tiukkasin, olimmeko tulleet oikein tappelemaan. Sitä hekään eivät tienneet. Juuri tuolloin ryhtyivät meikäläiset Tornion  maihinnousuun, mutta siitähän kukaan meistä ei ollut selvillä.

- Ohjaajat majoittuivat Valtosen maataloon, muille oli varattu tilat  suojeluskuntatalosta. Kun sitten keskenämme juttelimme ja kummastelimme neuvotonta tilannetta, saapui  siihen paikallinen sk-päällikkökin, joka melkein kyynel silmäkulmassa tiedusti, olimmeko  lähdössä tappamaan saksalaisia. Mitä hän sanoisi kyläläisille, jotka häneltä sitä kyselevät.
- Vastasimme, ettemme tiedä.

Paikallisten asukkaiden ja saksalaisten välit olivat vuosien mittaan  kehittyneet näköjään vilpittömän sydämellisiksi.

Seuraavana päivänä saapui komennuskunta tavaroineen, laitteineen ja  vaimoineen. Tuli polttoainekuormakin, samoin Teromaa Oulusta - yhä ilman enempiä  käyttäytymisohjeita.

Saako ampua?

Tähän mennessä oltiin saatu kuulla ainoastaan, että saksalaisten  vetäytyminen tapahtui "suunnitelmallisesti ", lisäksi kertoiltiin, että saksalaisten ja  suomalaisten kolonnat taivalsivat pohjoista kohti milloin peräkkäin milloin rinnakkain. Tornion  tapahtumista Teromaa tiesi vain, että sinne oli meritse matkalla jokin suomalainen osasto.

Ammutteko te vai ammummeko me?

Teromaan johtama kuuden koneen partio oli ajanut Kemin sivuitse Ylitornion tienoille saakka, vajaan 300  kilometrin päähän Vaalasta, tarkastanut tieliikenteen ja kääntynyt takaisin kaakkoon tavoittaakseen  Kemi-Rovaniemi tien. Näitä maisemia peitti tasainen matala pilvikatto, mutta näkyvyys  vaakasuoraan oli erinomainen.

Kemijoelle saavuttaessa ilmestyi vastaan 12 saksalaista Stukaa, Ju87:ää  käsittävä tiivis osasto. Kohta BW:t havaittuaan ne pudottivat pomminsa suutareina suohon ja  pyörsivät ympäri.

Nyt pohti Teromaan partio puolestaan samaa pulmaa kuin Perämeren BW:t.  Mitä noiden kanssa oikein pitäisi tehdä? Oliko tämä sotaa vai ei? Jos nyt ruvetaan  oikopäätä ampumaan noita varmoja saaliita, onkin ehkä seurauksena sellainen satikuti että  korvat punottavat lopun ikää. Esikuntaherroista kun ei koskaan tiedä. Totta, olihan niillä ollut  pommit alla, mutta eiväthän ne ketään pommittaneet.

Luutnantti SartJärvi, siivellään kersantti Oranurmi, lensi hajoavan  Stukaparven vasemmalla puolella aprikoiden miten menetellä.

- Edessäni oli kolme konetta. Ajoin lähimmän perään, aivan kymmenkunnan  metrin päähän. Tuumin, että jos taka-ampuja alkaa kääntääkään konekivääriään minua  kohti, ammun. Mutta kun ei pienintäkään vihamielistä elettä näkynyt eivätkä saksalaiset edes  yrittäneet ruveta väistelemään, käännyimme Oranurmen kanssa tiehemme, oltiinhan jo lähellä  Rovanientä. Hetken kuluttua kuulin radiossani, miten Teromaa antoikin hyökkäyskäskyn. Mutta kaikki olivat jossain näköpiirini ulkopuolella, luultavasti idässä.

Teromaa puolestaan oli Hietala siivellään seuraillut puolta tusinaa  keskimmäisinä lentänyttä Stukaa.

- Mennäänpäs katsomaan, minne ne oikein menevät, oli hän virkannut.

Jonkin ajan kuluttua taisivat saksalaiset saada tarpeekseen tai laivueen  päällikkö menetti hermonsa. Hänen jäljellä olevat koneensa tiivistivät muodostelmansa,  ilmeisesti käskyn saatuaan, ja taka-ampujat avasivat tulen lähintä seurailijaa, Teromaata kohti.

Luodit läpäisivät siiven ja bensiinitankin, Teromaa sai sirpaleita  reiteen ja käsivarteen. Se riitti. Hän tulistui ja ampui lähietäisyydeltä takaisin. Edessä ollut Stuka  keikahti, putosi jyrkästi alaspäin ja teki kömpelön pakkolaskun allaolevalle suolle. Tuuskahti samantien  pystyyn, nokka turpeeseen ja pyrstö kohti taivasta. Miehille, jos olivat säilyneet hengissä, se  mahtoi olla lopullinen täräys. Hietala oli heti juonessa mukana ja ampui lähimmäisensä alas hänkin. Se putosi pystyssä suohon kuin kivimöykky.

Saman tien syöksypommittajat hajautuivat varpusparven tavoin, Teromaa käski hyökkäykseen, ja heidän saatua jonkin koneen savuamaan hän arveli viisaimmaksi kääntyä kotiinpäin.

Kaksi viimeisintä, kauimpana oikealla lentäneelläkin oli käsitys, että tässä oltiin kuin jonkinlaisia rauhanturvaajia, ei sopinut ampua ellei heitä itseään tulitettu. Niinpä Pitkäpaasi pyöri suolla ympyrää yhden jälkeenjääneen Stukan kanssa odottaen sen taka-ampujalta edes uhkaavaa elettä, mutta kun mitään ei tapahtunut, hänkin pyörsi ympäri. Vasta hänen poislentäessään pari kauempana ollutta saksalaista ampui sarjan mutta niin kaukaa ettei osumista ollut pelkoa.

Vailla selkeitä ohjeita ja käskyjä tilanne oli mieletön. Eihän ollut kulunut kuin pari kuukautta siitä, kun saksalaiset Stukat, itse pahoja tappioita kärsien, olivat meikäläisten rinnalla uhkarohkeasti hyökänneet Ihantalassa, Viipurinlahdella ja Vuosalmella. Vasta tämän päivän välikohtausten jälkeen alkoi sitten Lapin katkera ilmasota, jossa ei enää kysytty eikä kummasteltu. Veriseksi lokakuuksi sitä sanottiinkin.

Kiistelty raportti

Jälkeenpäin on keskusteltu ja väitelty lehtiartikkeleita myöten siitä, pitääkö Teromaan partion raportti paikkansa, onko juuri tällaista taistelua lainkaan käyty tai ainakin missä ovat kaksi pudotettua saksalaiskonetta. Tutkijat eivät  ole löytäneet niitä ilmoitetulta tapahtumapaikalla. Sartjärvihän oli niillä tienoin, eikä  muita ollut näkyvissäkään. Rovaniemen kentällä toimineiden saksalaislentäjien mukaan mitään  taistelua ei käyty eikä heidän Ju87-koneitaan ammuttu alas.

Laivue 26:n raporttia puolustavat puolestaan selittävät, että ensiksikin  ilmoitettu tapahtumapaikka voi helposti heittää kymmenen kilometriä ellei enemmänkin. Meikäläiset  lentäjät eivät milloinkaan aikaisemmin olleet edes käyneet noilla seuduilla, missä loputtomat  toisiaan muistuttavat maisemat toistavat itseään. Jo normaali suunnistus tuotti vaikeuksia kun tavan  takaa jouduttiin lentämään pelkän kompassin ja kellon mukaan - kuinka tarkka voi paikanmääritys  olla, kun lentäjä pitkät ajat vain tuijottaa seuraamiaan koneita nähdäkseen ajoissa, osoittaako joku  vihamielisiä elkeitä? Totta, olihan siinä lähettyvillä joki, joissakin paikoin asutustakin. Mutta mikä  kohta joesta, mitä taloja? Eikä paikallisista mahdollisista silminnäkijöistä ole apua, koko  väestöhän oli evakuoitu, kuten sittemmin ilmeni.

Toiseksi, jos koneiden romuja ei nyt usean kymmenen vuoden jälkeen ole  soilta tavattu, eikö ole todennäköistä että niiden kohtalo on sama kuin Kemin suossa olevan,  kaksinverroin suuremman pinta-alan omaavan koneen? Että ne ovat löydettävissä vasta useiden  metrien syvyydestä. Ja jos saksalaiset muistelevat ettei heidän Stukiaan ammuttu alas,  silloin ovat unohtuneet myös suomalaisen ilmatorjunnan pudottamat. Että taistelu on käyty, sen toki  todistaa Teromaan haavoittuminen ja koneen vauriot. Rovaniemellä oli tuona aikana  useita, jopa sekayksikköjä, eikä kaikkia ole tavoitettu.

Syy siihen, etteivät meikäläiset tuoreeltaan, seuraavan samoille  tienoille vievän lennon yhteydessä käyneet tarkastamassa tapahtumapaikkaa, oli yksinkertaisesti  todistajalausunnot.

Bruun:

- Minä kirjoitin tuon kiistanalaisen raportin. En tietenkään nähnyt  saamissani ilmoituksissa mitään epäilyttävää, päinvastoin minun oli hälvennettävä Teromaan ja  Hietalan huolestuneisuutta. Että koituisiko heille tapahtumasta ikävyyksiä,  olivatko he toimineet odotusten vastaisesti. Arvelivat jopa, olisiko viisainta jättää koko  juttu mainitsematta. Korostin, että alasampumisethan olivat olleet pelkkää itsepuolustusta.


Saatesanat

Työryhmä: Lauri Volanen, Jukka O. Kauppinen, Göran Bruun.

Kirjallisia lähteitä:
Hannu Valtonen: Pohjoinen ilmasota
C.E. Bruun: Hävittäjälentolaivue 26
Aarno Juurinen: Lentäjänä sodassa
Pauli Hirvonen: Lapin sodan lentäjät kertovat
Tuuri Heporauta:J umalten keinu
Lentopäiväkirjat
Sota-arkisto

Copyright Virtuaalilentäjät r.y. / Finnish Virtual Pilots Association 2005.

 

  

Viimeksi muokattu: 2005-10-04 22:55