» Palaute

Historiaprojekti
Katso lisätietoja historiaprojektin kuvaus -sivulta
  virtualpilots.fi
In English 
 | torstai, 21.06.2018 
 Sotahistoriaa» Kirjaudu sisään 

Kotisivu | Sotahistoriaa | WW2History-KaukoAho.html
  
Kauko Aho - Blenheim Lentäjän Muistoja Loppusodasta

Pikahakemisto tämän sivun tarinoihin: Artikkelin esittely | Eikä se puhunut | Pommit jorpakkoon | Suunnistusta puusta puuhun | Koiratappeluja Pyryillä | Huono lasku | Pommarit kuin karjalauma | Sillä hetkellä minusta tuli saksalaisten ystävä | Lentäjäkurssin kapina! | Matalalentoa | Ruotsinmatka | BL-158:n viimeinen lento | Kauko Aho virtuaalilentäjien tykönä | Saatesanat


Esittely
Tamperelaiset virtuaalilentäjät tapasivat PommiLentoLaivue 42:ssa lentäneen Blenheim-lentäjä Kauko Ahon kahteen otteeseen, tammi- ja helmikuussa 2001.

Icebreakers-laivueen Jukka "Grendel" Kauppinen sekä Mooseflyn Sakari "Julle" Rantanen ja Jari "Jarru" Latomäki esittelivät herra Aholle virtuaalilentäjien harrastusta, ja kuuntelivat samalla miehen muisteluita korvat höröllä. Artikkeliin on tiivistetty tapaamisissa mainittuja yksittäisiä kertomuksia Ahon lentäjänuralta. Aho on lukenut artikkelit ja tehnyt tarpeelliseksi katsomansa korjaukset.


Eikä se puhunut

Aho kertoo eräästä sotalennostaan Blenheimillä. Sää oli pilvinen ja pilvikatto matalalla. Pommikone lensi pilvien reunan tuntumassa - kun yhtäkkiä venäläinen hävittäjä laskeutui pilvestä aivan eteen. Blenheimissähän oli siivessä yksi kevyt konekivääri ja lentäjälle oikein tähtäinkin.

"Siinä se ui keskellä tähtäintä, oikein maalina. Tähtäsin hyvin ja vedin liipaisimesta - eikä se pahuksen konekivääri mitään puhunut. Se oli ainoa kerta kun koskaan sillä yritin ampua. En enää koskaan viitsinyt yrittää uudelleen kun ei se olisi puhunut kuitenkaan."

Tapahtui kevät/kesällä 1944.


Pommit jorpakkoon

Keskustelimme Ahon kanssa kuinka miehellä on oltava selkärankaa ja kovasti rohkeutta mennäkseen yhä uudestaan keskelle taisteluja. Mainitsin tapauksesta jossa tuoreen miehistön Blenheim-tähtäri pudotti vahingossa pommit tähtäintä testatessaan. "Siellä pommit sitten jytisi metsässä ja pojat pitivät palaveria mitä tekisivät."

Johon Aho "eihän siinä sitten muuta kuin kotia takaisin, eihän siellä tyhjällä koneella kannata." Miehistö oli kuitenkin päättänyt että heillehän tulee pelkurin maine jos kotiin palaavat - joten olivat tyhjällä koneella jyystäneet muun laivueen mukana perille, it-tulen keskelle, ja takaisin. Kukaan ei ollut puhunut tapauksesta mitään, ennen kuin kauan sodan jälkeen tunnustivat tapahtuneen laivueen kokoontumisessa. Tällöin laivueenkomentaja oli todennut jotta kyllähän kaikki sen olivat nähneet mutta eivät olleet sanoneet mitään, kun pojat olivat urheasti käyneet maalissa saakka.

Aho tähän kertoi kuinka hän oli kerran joutunut myöskin pudottamaan pommit jorpakkoon. Laivue oli lähtenyt pommitusmatkalle, mutta sää oli huonontunut niin että joukko oli hajaantunut. Eivät olleet sitten löytäneet maalia ja lähtivät kotiapäin. Laatokalle saavuttuaan oli Aho komentanut "pommit tuonne", mihin tähtäri oli vielä ihmetellyt "että tuonneko varmasti", "sinne sinne" ja järveen pommit pulahtivat. Blenheimillä kun ei saanut laskeutua pommilastissa. Ahon kone oli lopulta palannut takaisin omalle kentälle Värtsilään, mutta muu laivue oli ollut hajallaan pitkin etelä-Suomea - koneita oli laskeutunut jopa Malmille!


Suunnistusta puusta puuhun

Lentäjillä oli oma vitsinsä koneiden suunnistajista. Suunnistajista vitsailtiin että he osasivat matkata lähinnä puusta puuhun, kuin maajoukot metsässä. Mutta pidemmillä lennoilla he saattoivat eksyä täysin. Toisaalta kokeneet lentäjät oppivat tunnistamaan suuria maamerkkejä, kuten Laatokka ja isot järvet, ja löysivät näin kotiinsa huonossakin säässä (viitaten ylläolevaan Pommit jorpakkoon-tarinaan).


Koiratappeluja Pyryillä

Aho mainitsi koulutuskaudestaan Kauhavan Ilmasotakoulussa. Siellä ajettiin useammilla koneilla, mutta myös koiratappeluja Pyryillä. Oli 1 vs 1, 1 vs 2, 2 vs 2 ja jopa 4 vs 6 vahvuisten osastojen taisteluja.


Huono lasku

Kerran Aholla meinasi mennä lasku pitkäksi kun jarruvaijerin päästä irtosikin kesken jarrutuksen lyijymötikkä. Ja jarrut hävisivät. "Onneksi oli pitkä kenttä, kaksi kilometriä." Eli kentän pituus riitti jarruttomaankin laskeutumiseen.

Mutta sivutuuli (oikealta) oli kova. Niinpä kone kääntyi koko ajan vasemmalle ja yritti karata kiitoradalta. Niinpä Aho joutui aina käyttämään vasenta moottoria saadakseen Blenheimin nokan radan mukaiseksi, ja siitä vielä oikealle tuulta vastaan. Sitten taas odoteltiin että kone hidastuisi - mutta tuuli puski taas konetta vasemmalle. Siinä sitten mentiin koko kaksi kilometriä mutkitellen. Kaikeksi onneksi kone kuitenkin hidastui lopulta niin paljon että ei mennyt yli.

Koneessa oli kuitenkin nuori, uusi tähtäri mukana joka ei missään vaiheessa ehtinyt tajuta tilannetta. Tämä vain siinä istui ja katseli Ahoa "miksi siinä mutkittelet", ja totesi moittivasti "olipas huono lasku."


Pommarit kuin karjalauma

Mainitsin Aholle Väinö Pokelan kommentin pommikoneiden saattamisesta "se oli kuin karjalaumaa olisi paimentanut, menkää nyt siitä, hus hus." Aho kommentoikin että heidän laivueessaan oli sama ongelma, ja tämä johtui siitä että laivueenkomentajalla oli paras kone. Pitkänokkainen uusi Blenheim kun muilla oli vanhempi lyhytnokkainen, eivätkä muut näin meinanneet pysyä perässä vaikka miten täysillä ajoivat.


Sillä hetkellä minusta tuli saksalaisten ystävä

Aho esitteli meille merkintöjään lentämistään pommituslennoista Puna-Armeijan suurhyökkäystä torjuttaessa, kesällä 1944. Aho kertoi lyhyesti kustakin lennosta "tuolla pommitettiin maihinnousua, tuolla oli sodan kovin ilmatorjunta" ja niin edelleen. Erään lennon perässä oli lyhyt merkintä "FW190". Istuessani Ahon vieressä huomasin luonnollisesti kyseisen merkinnän ja pihisin mielenkiinnosta ja uteliaisuudesta, mitä maininnan takana piilee. Ja odotus palkittiin, ensimmäinen kommentti kyseisestä lennosta oli: "Tämä oli ensimmäinen kerta kuin näin Focke Wulf 190-koneita."

Ahon laivue oli jälleen kerran lentämässä kohti kuumimpia taisteluja (kesäsota 44). Kun:

"Näin sitten takaa lähestymässä kaksi pyöreänokkaista hävittäjää. Hirveän nopeasti tulivat ja lähestyivät. Tulivat rinnalle ja näin kyljessä mustat ristit ja pyrstössä hakaristin. Ja sitten näin niitä vielä lisää, joka puolella niitä tuli. Oikein lämmitti sydämestä, enää ei olla yksin. Sillä hetkellä minusta tuli saksalaisten ystävä."

Ahon lause "sillä hetkellä minusta tuli saksalaisten ystävä" teki allekirjoittaneeseen erityisen vaikutuksen. Kuvittelin tilannetta, kuinka Ahon laivue on jälleen kerran matkalla kohti kuuminta rytinää - ja täysin ilman varoitusta he huomaavat yhtäkkiä rinnallaan saksalaisten lentokoneita, auttamassa kamppailussa.

Saksalaisten lento-osasto Kuhlmey lensi ensimmäistä sotalentoaan Suomeen saavuttuaan samalle kohteelle minne Kauko Ahon PommitusLentoLaivue 42 oli Blenheimeineen lentämässä. Osaston tuki oli yksi torjuntataistelun ratkaisevista tekijöistä.


Lentäjäkurssin kapina!

Yksi Ahon erikoisimpia muistoja oli ehdottomasti 2-moottorikoulun ajoilta. Lentäjäkurssi teki näet kapinan.

Joukko oli valmistunut (syksy 1943) mutta siirtoa laivueeseen vain ei kuulunut. Mitään selitystä ei annettu. Lentämään pääsi enää vain satunnaisesti. Mitään järkevää ei koko koulutetulla lentäjäjoukolla teetetty ja henki oli tietysti sen mukainen. Lopulta koko kurssi jätti hakemuksen maavoimiin siirrosta.

"Jos olisi tehty yhteishakemus niin se olisi ollut kapina. Mutta kun jätettiin jokainen erillinen hakemus niin se ei ollut virallisesti kapina. Toinen kurssi oli jättänyt yhteisen hakemuksen ja se oli tulkittu kapinaksi."

Tosin ylemmät portaat eivät antaneet arvoa miesten lakipykälien kierrolle. Sotilasarvossa yhä korkeampia korkeampia upseereja kävi pyytämässä että miehet vetäisivät hakemuksensa pois. Alussa huuto ja määräily oli kovaa mutta sitä asiallisemmin pyydettiin mitä korkeampiarvoinen yritti suostutella.

"Ei suostuttu."

Lopulta paperit päätyivät Ilmavoimien komentajalle, Lundqvistille, ja tämä kirjoitti jokaiseen "En suostu. J.L."

Syykin miesten makuuttamiseen selvisi viimein. Valtion Lentokonetehtaalla oli valmistumassa uusi sarja Blenheim-pommikoneita, joihin kyseinen ohjaajakurssi oli määrätty. "Ei koko suomenmaassa ollut niihin koneisiin muita lentäjiä kuin me." Muita lentäjiä ei voitu vetää rintamalaivueista uusiin koneisiin, joten ohjaajakurssin oli vain odotettava kunnes koneet valmistuvat. Mahdollisesti salailusyistä ei tätä voitu kertoa miehille itselleen .


Matalalentoa

Aho mainitsi myös erään harrastuksen mikä heillä oli laivueen toisten lentäjien kanssa, jonkin aikaa. Pommilennolta palattaessa he yrittivät lentää mahdollisimman matalalla Laatokan yllä - niin matalalla että "jos saisi vedenpinnan väreilemään."

Tämän kielsi sitten eräs ylempi taho hyvin tiukasti. Ja eikös vain lyhyen aikaa tämän jälkeen päässyt venäläinen hävittäjä hyökkäämään tämän (kieltäjän) oman pommikoneen kimppuun, missä ampuja haavoittui tai kaatui (kirjoittajan huonomuistisuutta). Alhaalta takaa. Mihin olisi auttanut matalalla lentäminen…

Aho totesi ettei matalalento tietenkään aina auttanut ja vaaransa oli siinäkin, mutta ainakin se vähensi riskejä. Venäläishävittäjien oli vaikeampi havaita heitä ja vaikeampi hyökätä.


Ruotsinmatka

Toisen laivueen Junkers 88-pommikoneen miehistö oli palaamassa lennolta kotiinpäin kohtilentolaitteen avulla. Laitteessahan oli se ominaisuus ettei se näyttänyt etäisyyttä - tai milloin lennetään majakan ohi. Kotitukikohta taisi olla Malmi (kirjoittajan huonomuistisuutta). Pitkän lennon aikana miehistö lätki ohjaamossaan kaikessa rauhassa korttia kunnes joko tajusi ruveta katselemaan ulos. Turun saaristoa ja Ahvenanmaatahan siellä.

"Jumalauta ollaan matkalla Ruotsiin." Ja kurssi takaisinpäin.


BL-158:n viimeinen lento

"1. elokuuta rykmentin 27 vaakapommittajaa hyökkäsi Vuontelejärven länsipuolen siltoja vastaan saaden täysosumia siihen. PLeLv 42:n 14 koneen maj. Kepsun johtaman osaston yllätti paluumatkalla kaksi La-5 -hävittäjää ampuen alas kaksi Blenheimiä. Suojaava MT-kone ampui alas yhden La-5 -koneen."

Noin lyhyesti voidaan kuvata monen elämän päättyminen. Kauko Ahon ohjaama BL-158 tapasi kohtalonsa tämän hyökkäyksen yhteydessä. Aho oli ainut eloonjäänyt.

"Oli olevinaan niin kiire ettei ehditty tehdä normaaleja kiertelyitä, vaan piti ajaa suoraan kohteeseen." Normaalisti pommilaivueet lensivät matkalla kohteeseensa mahdollisimman turvallista reittiä, välttäen vihollisen tutkaa ja altistumisaikaa vihollisalueella. Tämä hyökkäys oli kuitenkin olevinaan liian tärkeä ja kiireinen - niinpä pommittajien oli lennettävä kohteeseensa suoraan. Kukaan ylempänä vain ei ollut huomioinut sitä seikkaa, että lentoreitti meni rintamalinjaa pitkin - ja naapurin puolella oli linjan takana useita lentokenttiä.

Pommituksen jälkeen Ahon koneen ampuja, korpraali Emil Kemppinen, huusi hyökkäävästä vihollishävittäjästä. Sen jälkeen koneessa ropisi. "Hän ampui yhden pitkän, täysin hallitsemattomalta kuulostavan sarjan. Koko lipas kerralla." Hävittäjä osui koneen korkeusvakaimiin ja ilmeisesti surmasi ampujan välittömästi. Blenheimin korkeusvakaimet jumittuivat eikä kone ollut enää kontrolloitavissa, kunnes Aho huomasi että pystyy hallitsemaan konetta korkeusvakaajaa trimmaamalla. Aho piti konetta ilmassa, vaikka lento olikin keinumista.

Hyökkäyksen yksityiskohdat ovat jossain määrin epäselvät. Virallisen raportin mukaan La-5 -hävittäjä hyökkäsi Blenheimin kimppuun viisi kertaa. Ahon oman kertoman mukaan hän kuitenkin tunnisti hyökkääjän myöhemmin P-39 Airacobraksi. Keskustellessamme tapauksesta tulimme siihen johtopäätökseen, että P-39 osui koneeseen vain konekivääreillä, koska Ahon mukaan koneessa vain "ropisi" mutta tykinammuksen tuntuisia isompia räjähdyksiä tai jytkäyksiä ei tuntunut. Aho näki P-39:n vetävän hyökkäyksen jälkeen ylös pommikoneen edestä. Emme ole vielä täsmentäneet Aholta oliko kyseessä siis yhden P-39:n yksittäinen hyökkäys vai kävivätkö La-5:t vielä BL-158:n kimppuun tämän jälkeen.

Joka tapauksessa, tämän jälkeiset tapahtumat olivat surullista kuultavaa. Ahon kamppaillessa koneen ohjaimissa komensi hän tähtärin, luutnantti Lauri Rouhiaisen, katsomaan ohjaamon takaosassa olevasta luukusta näkyykö korpraali Kemppistä rungossa. Blenheimin rungon läpi näet näki hyvin ampujan paikalle. Rouhiainen ei kuitenkaan nähnyt ampujaa, joten Aho komensi Rouhiaisen hyppäämään. Ahon kertoman mukaan hän olisi tehnyt Blenheimillä pakkolaskun jos ampujaa olisi näkynyt ja olisi voitu vahvistaa että tämä on elossa. Aiempien tapahtumien, sisäradion hiljaisuuden ja miehen näkymättömyyden takia Aho ja Rouhiainen joutuivat kuitenkin toteamaan että Kemppinen on menehtynyt.

Aho sai koneen vaakalentoon ja valmistautui myös hyppäämään. Tähtäri oli kuitenkin jumiutunut Blenheimin luukulle - peloissaan - eikä uskaltanut hypätä. Ahon yllytyksestä ja selkäänhakkaamisesta huolimatta tähtäri ei millään uskaltanut hypätä varjonsa varaan. Lopulta kone oli niin alhaalla että Aho palasi ohjaimiin ja koetti saada koneelle lisää korkeutta. Tämä onnistui.

"Palasin sitten luukulle eikä tähtäriä näkynyt missään, oli hypännyt varmaan. Hyppäsin sitten itse perään ja vetäisin varjon auki. Se aukesi ja katsoin koneen perään. Ja siinä lepatti laskuvarjo peräsimiin kietoutuneena perässä. Ja mies varjossa kiinni."

Valitettavasti luutnantti Rouhiainen oli hypätessään ilmeisesti aukaissut varjon liian aikaisin, ja sotkenut näin varjonsa koneen peräsimiin. Näinollen Aho selvisi ainoana hengissä BL-158:n alasampumisesta. Aho ei ollutkaan keskustellessamme millään tavoin sympaattinen kyseisen hyökkäyksen suunnitelleille henkilöille, vaan laukoi useaan otteeseen tylyjä kommentteja huonosta suunnittelusta ja hosumisesta.

Kuva: Suomen Ilmavoimat talvi-, jatko- ja Lapin sodassa,
http://www.sci.fi/~ambush/faf/faf.html BL-158:n historia

"BL-158, II sarjan 13. kone.
25.11.41 koelento
28.11.41 vaurioitui BL-147:n rullatessa päälle Tampereella
13.12.41 luovutettiin 1/LeLv 42:lle.
1.3.43 siirrettiin 3/LeLv 42:lle
9.9.43 luovutettiin lentokonetehtaalle peruskorjaukseen
28.2.44 luovutettiin 2/PLeLve 42:lle
1.8.44 hävittäjä ampui alas Tohmajärvellä.
Lentoaika 353 h 35 min.
26.9.44 poistettiin."


Vapaudenristi miekoilla, 4. lk, myönnetty 25.8.1944.

Vapaudenristi miekoilla ja tammenlehvillä, myönnetty 29.12.1944.

Valkoisen ruusun mitali, ensimmäinen luokka, myönnetty 6.12.1984.

Jatkosodan muistomitali 1941-1944.

Kauko Aho virtuaalilentäjien tykönä

Kauko Aho vieraili virtuaalilentäjien Urban Blitz 2001-tapahtumassa helmikuun 2.-4. päivä 2001 kahden muun lentäjätoverin, Olli Sarantolan ja Lauri Väisänen kanssa. Lue artikkeli: Blitz '01 - Meeting with the veterans" (englanninkielinen versio).

Kiitän lämpimästi Kauko Ahoa hänen meille suomastaan kunniasta tavata hänet ja keskustella ilmailuhistoriasta, sekä kuunnella muisteluita vuosien takaisista tapahtumista.


Saatesanat

Tällä sivulla on Blenheim-lentäjä Kauko Ahon tapaamisten yhteydessä käytyjen keskustelujen yhteenveto. Keskustelut on kirjoitettu muistiinpanojen ja muistin kaivelun perusteella. Kauko Aho on lukenut artikkelin pääosan tehden tarpeelliseksi katsomansa korjaukset. Aho tavattiin kahteen otteeseen Tampereella tammi- ja helmikuussa 2001, VirtuaaliLentäjät r.y. järjestämässä epävirallisessa tapaamisessa ja Urban Blitz 2001-tapahtumassa. © VLeLv Icebreakers 2000/2001, Virtuaalilentäjät r.y.

Kuvitus: Kauko Aho, Ken Arnold, Olli Korhonen ja Suomen Ilmavoimat talvi-, jatko- ja Lapin sodassa.

Kirjoittanut: Jukka "Grendel" Kauppinen, VirtuaaliLentoLaivue Icebreakers.

 

  

Viimeksi muokattu: 2002-05-25 01:08