» Palaute

Historiaprojekti
Katso lisätietoja historiaprojektin kuvaus -sivulta
  virtualpilots.fi
In English 
 | torstai, 29.06.2017 
 Sotahistoriaa» Kirjaudu sisään 

Kotisivu | Sotahistoriaa | WW2History-JatkosodanLentotoiminnanTarkastelua.html

Jatkosodan Lentotoiminnan Tarkastelua

Pikahakemisto: [ Jatkosodan lentotoiminnan tarkastelua, mitä siitä on kirjoitettu, mitä jätetty kirjoittamatta | Saatesanat]


Oheisen tekstin on kirjoittanut Pilvenveikkojen puheenjohtaja Olli Kivioja. Teksti julkaistiin alkujaan liitteenä Pilvenveikko-klubin 25-vuotisjuhlan lehdistötiedotteen yhteydessä 2001.

Artikkelin Pilvenveikkojen 25-vuotisjuhlasta voit lukea tästä: Pilvenveikot 25 vuotta.


Jatkosodan lentotoiminnan tarkastelua, mitä siitä on kirjoitettu, mitä jätetty kirjoittamatta

Jatkosodan lentotoiminnan tarkastelua. Kuva: Jukka O. Kauppinen.
Olli Kivioja
Olen tutustunut mitä painetussa sanassa, muistelmakirjoissa ja jatkosodan historiakirjoissa sekä tiedotusvälineiden ohjelmissa on kerrottu ilmavoimiemme saavutuksista jatkosodassa. Paljon hyvän lisäksi olen havainnut huomattavia puutteita ja suoranaisia virheitä.

Hävittäjälentäjien saavutukset ja menetykset on ollut helppo kirjata alas ammuttujen viholliskoneitten lukumääränä ja omina menetyksinä. Kuten tiedämme omien voittojen suhde omiin tappioihin on eduksemme maailmanennätysluokkaa. Lisäksi tiedämme, että vihollishävittäjät eivät pudottaneet omien Messerschmittien suojaamaa pommikonetta Kannaksen taisteluissa kesällä 1944. Myös valokuvauslennot ja joukkojen junakuljetukset tarvitsivat ajoittain hävittäjäsuojaa ja näissäkin tehtävissä hävittäjämme onnistuivat hyvin, mutta tällainen onnistuminen ei ole ulkopuolisten silmissä näyttävää eikä sodanaikaiselle propagandalle käyttökelpoista kansan mielialaa kohottavaa materiaalia kuten hävittäjien pudotustilastot. Samoin painetussa sanassa on sivuutettu vähällä maininnalla hävittäjien suorittama hyvinkin tarpeellinen näkötiedustelu, jolla saattoi olla ratkaiseva merkitys taistelujen operatiiviselle johdolle. Tähystysparven palattua lennolta jokainen lentäjä kertoi näkemänsä. Osoittautui, että lentäjien kesken oli eroja havainto ja muistikyvyssä. Joissakin tapauksissa hävittäjiä käytettiin tykistön tulenjohtotehtävissä.

Tiedustelu ja pommituslentäjien tehtäväalueet ovat lähes aina vihollisalueella ja useimmiten kohteena on vahvasti ilmatorjunnalla suojatut alueet. Pommituslentoihin liittyi usein tiedustelua. On laskettu, että jatkosodassa 65% ilmavoimien kaikista tehtävistä oli tiedustelua (Pajari).

Pommituslentäjien saavutuksista mainitaan, että siltoja, junia ja joukkojen ja tykistön keskityksiä pommitettiin. Tarkkaa tietoa tuhotuista kohteista ja tuhon merkityksestä taisteluiden ja sodan kululle oli vaikea saada. Sen takia ilmoitetaan ja tiedetään paljonko tonneissa pommeja kohteisiin pudotettiin. Tali Ihantala torjuntavoiton saavuttamisessa mainitaan pommikoneitten ja etenkin suomalaisten rinnalla taistelleen saksalaisen lento osasto Kuhlmeyn syöksypommittajien ratkaiseva osuus, joka jatkui Äyräpää - Vuosalmi torjuntavoitossa. Näissä torjuntataisteluissa Kuhlmeyn lento osasto pudotti vähän enemmän pommeja kuin suomalaiset pommikoneet. Pommikoneillamme ja Kuhlmeyn syöksypommittajilla ja niitä suojanneilla hävittäjillämme oli huomattava osuus Viipurinlahden maihinnousun torjunnassa.

Myöskään ei korosteta sitä, että suomalaiset eivät pommittaneet siviilikohteita, siinäkin suhteessa suomalaiset ovat todennäköisesti ainoita maailmassa.

Kaukopartiotoiminnasta. Partioiden kuljetukseen ja huoltoon osallistuneista lennoista ja tappioista on kattava selostus Lassi Saressalon kirjassa "Päämajan kaukopartiot jatkosodassa". WSOY 1987.
Kaukopartiotoiminta oli yksi tiedustelun osa. Toiminnan salassa pysymisen takia lennot tehtiin yksittäiskonein: joukot kuljetettiin yleensä iltayöstä, huoltolennot useimmiten aamuyöstä, joskus jopa päivänvalossakin. Laskeutuminen vihollisen hallussa olevalle alueelle vaati lentäjältä ammattitaidon lisäksi rauhallista kylmää harkintaa - hän saattoi vain hiljaisessa mielessään toivoa pääsevänsä myös pois. Ilman kaukopartioiden lentokuljetuksia sekä lentokoneilla suoritettua huoltoa ja haavoittuneiden kuljetusta toteutuneen laajuinen kaukopartiotoiminta ei olisi ollut mahdollista.

Valokuvauslennot ovat myös yksi tiedustelun osa. Päämajan päivittäisissä tilannetiedotuksissa ei koskaan mainittu valokuvaustiedustelusta, mikä on luonnollista toiminnan salassa pitämiseksi. Tämän takia ei suuri yleisö eikä aina ilmavoimien muut osat ole ollut tietoinen ilmavoimien suorittamasta ilmakuvauksesta.

Jatkosota aloitettiin ja lopetettiin ilmavoimien osalla valokuvaustiedustelulla. Lentorykmentti 4 sai 22.6.1941 Päämajalta tehtävän (Käsky n:o 1) valokuvata kiireesti, salaisesti ja korkealta Laatokan Karjalaa Simpeleen - Korpiselän suunnalla. Koneena oli Blenheim 129, johon oli asennettu kaksi kameraa, ohjaajana luutnantti Olavi Siirilä. Valokuvauslento 22.6. ei onnistunut kameran käyttöakselin katkettua. Pilvisyys esti kuvauslennot 23.6. Seuraavana päivänä 24.6. saatiin osa alueesta kuvatuksi ja 25.6. loput alueesta.

Viimeisen sotalennon ilmavoimamme tekivät 4.4.1945, kun Pommituslentolaivue 43 sai tehtäväkseen laaja alaisen ilmakuvauksen suorittamisen mittakaavaan 1: 10.000 Käsivarressa alueella Ala Kilpisjärvi Leveävuopio Peerajärvi - Siilusvaara Rukahoaivi Ailakkavaara. Ala Kilpisijärvi. Koneena oli Dornier 55, ohjaajana kapteeni Jorma Turpeinen ja tähystäjänä kapteeni Georg Erik Strömberg. Sää oli hyvä, kamera toimi hyvin, kuvattiin 55 minuutin aikana kuusi kuvajonoa 5000 metrin korkeudesta kello 12.30 16.00 lennetyllä lennolla. Toisenkin tiedusteluun liittyvän tehtävän ilmavoimat saivat 22.6.1941. Sinä päivänä kaksi saksalaista Heinkel 159 -vesitasolentokonetta kuljettivat suomalaisen kaukopartiojoukon Itä Karjalaan. Oli sovittu, että suomalaiset Brewster hävittäjät luutnantti Per Erik Soveliuksen johdolla suojaavat saksalaiskoneiden paluulennon. Suomalaiset ja saksalaiset koneet eivät kuitenkaan kohdanneet toisiaan. Partio oli jouduttu viemään eri järvelle kuin mitä oli suunniteltu. Partio paljastui heti ja siten epäonnistui tehtävässään, mutta onnistui palaamaan kävellen Suomeen luutnantti Hämäläisen johdolla.

Maininnat Karjalan Kannaksen läpimurtoa edeltäneestä touko kesäkuussa 1944 suoritetusta valokuvaustiedustelusta ja sen merkityksestä ovat kaikkein puutteellisimmat ja siitä esitetään suorastaan virheellisiä tietoja, jopa aiheettomia syytöksiä.

Päämajan tiedustelu upseeri U.A.Käkönen kirjoittaa kirjassaan "Miehityksen varalta" (Otava 1970) mm.: "Päämaja ja IV armeijakunta (AK) kaipasivat tietoja erittäin kipeästi, mutta niitä ei saatu. Kuvien lähettäminen tutkimattomina oli kielletty. Kuva saatiin Päämajaan vasta kaksi vuorokautta hyökkäyksen alkamisen (hyökkäys alkoi 9.6.44) jälkeen". "Jälkipelurit väittävät ehkä ilmavoimien virheen pienentämiseksi että tutkimattomat kopiot oli lähetetty heti IV AK:n esikunnalle (AKE). Näin ei kuitenkaan tapahtunut, IV AKE sai kuvat tutkittuna kuten Päämajakin vasta silloin, kun taistelut riehuivat jo Kivennavan - Terijoen tasalla.

Aimo Juhola toteaa tutkimusselvityksessään, että everstiluutnantti U.A. Käkösen kirjan selostus on pääosiltaan paikkansa pitämätön tarkoitushakuinen selvitys (samoin kuin toisenkin tiedustelun edustajan Jukka L.Mäkelän samansisältöinen kirjoitus kirjassaan "Salaisen sodan saatossa" / Otava 1965).

"Jatkosodan historian" IV osassa (Sotatieteen laitos 1993) todetaan, että "2.6.44 suoritetun valokuvauslennon tulkitsemattomat kuvat annettiin IV AK:n tykistön tiedustelutoimistolle" ja jatketaan epämääräisesti, että "Vaikka Päämajan piti saada samat kuvat, mitään reaktiota ei näkynyt".

Jatkosodan lentotoiminnan tarkastelua. Kuva: Jukka O. Kauppinen.
Aimo Juhola

Jatkosodan lentotoiminnan tarkastelua. Kuva: Jukka O. Kauppinen.
Kullervo Virtanen

Valokuvatiedustelusta asiantuntemusta omaavat pilvenveikot Aimo Juhola ja Kullervo Virtanen ryhtyivät vuonna 1992 selvittämään asiaa. Sota arkistosta löytyi asiaan liittyvää asiakirja aineistoa, mm. osa kuvamateriaalia ja kuvien lähetekirjelmät vastaanottomerkinnöin. Niiden mukaan:

Muun muassa Karjalan Kannaksen kolmen puolustuslinjan alueet oli ennakkovalmisteluna ilmakuvattu kesällä 1943 tykistön tulenjohdon tarpeita varten.

Helmikuun lopulla 1944 ilmavoimien esikunnan aloitteesta on pidetty ilmavalokuvausta koskeva neuvottelutilaisuus Päämajan, yhtymien ja ilmavoimien edustajien kesken, johon myös Ilmavoimien Kuvalaboratorion edustaja on osallistunut. Tämän perusteella yhtymät ovat maaliskuun alussa ilmoittaneet mm. aluekuvauksista haluamansa kuvasarjojen määrät ja niiden laadun, tutkimattomina vai tutkittuina. IV AK (jonka vastuualueena oli Länsi-Kannas ja jonka alueelta Valkeasaaressa vihollisen läpimurto tapahtui) halusi kuvat 1 : 12.000, aluekuvaustarve seitsemän sarjaa, kuvat tutkimattomina, mutta tutkittuja voi myös lähettää. Tämän neuvottelutuloksen mukaisesti Ilmavoimien Kuvakeskus sitten toimi.

IV AK:n 41 kilometrin pituisesta rintama alueesta oli kuvattu 29.5.1944 Valkeasaaren lohkolla vihollisen rintama-aluetta 16 km pituudelta 3 5 km syvyyteen; 30.5.1944 koko tulevan läpimurtoalueen käsittävä, selustaan 18 km syvyyteen saakka ulottuva kuvajono; 2.6.1944 ja 8.6.1944 koko IV AK:n 41 km pituinen rintama-alue. Kuvaukset 29.5, ja 2.6. paljastivat raskaan aseistuksen sijoituksen ja määrän. Mm. 2.6. löydettiin 200 uutta tykistön tuliasemaa. Näitä 2.6.1944 kuvauksen kuvasarjoja on lähetetty sopimuksen mukaan IV AK:n esikuntaan tutkimattomina 2.6.1944 yksi sarja, 3.6.1944 kaksi sarjaa ja 6.6.1944 neljä sarjaa sekä 12.6.1944 stereotutkimusmerkinnöin 51 kappaleen kuvasarjat irrallisina kuvina.

Näitten tiedustelukuvauslentojen aineistoa IV AK:n operatiivinen tiedustelu ei ole todennäköisesti pystynyt käyttämään hyväkseen tai ei ole saanut tätä aineistoa ajoissa käyttöönsä, koskapa ei ole tehty tähän aineistoon perustuvia ilmoituksia tai toimenpiteitä, jotka olisivat vaikuttaneet edessä olevien tapahtumien kulkuun armeijakunnan tai Päämajan toimenpiteinä.

Se, että valokuvaustulosten antamat tiedustelutiedot jäivät lähes kokonaan hyödyntämättä johtui siitä, että IV AK:n tykistöosaston hallussa olleen valokuva-aineiston tiedot eivät ole olleet IV AK:n operatiivisen tiedustelun käytettävissä ainakaan ennen 9.6.1944 alkanutta hyökkäystä. Merkittävimmäksi syyksi tähän nousee IV AKE:n osastojen välisen tiedonkulun ja yhteistyön puutteet ja henkilökohtaiset asenteet.

Aimo Juhola, jonka tutkimuksiin edellä olevat tiedot perustuvat, päättää 20.1.1995 johtopäätöksensä näkemykseen: IV AKE:n tykistöosaston hallussa olleen valokuva-aineiston tiedot eivät ole olleet asianmukaisella tavalla IV AKE:n operatiivisen tiedustelun (IV AK:n tiedusteluos.) tavoitettavissa ainakaan ennen 8. 9.6.1944".

Sekä: "IV AK:ssa (ainakin v.1944) tykistötiedustelun ja operatiivisen tiedustelun yhteistyö on ollut selvästi rajallista, jos sitä verrataan esimerkiksi VI AK:ssaa (Aunus) noudatettuihin yhteistoimintamuotoihin".

Tutkimusselvityksensä lopuksi pilvenveikko Aimo Juhola pyytää, että "jos jollakin on todistettavissa olevaa tietoa tai todistusaineistoa siitä, että Päämajan Tiedustelu 1 tai sen päällikkö majuri U.A. Käkönen tai joku IV AKE:sta on vaatinut tai pyytänyt Ilmavoimien Kuvakeskukselta 2.6.1944 kuvatun ilmakuvasarjan stereotutkimusmerkinnöin varustetut kuvasarjat ennen 11.6.1944, että tällaiset tiedot tuotaisiin julkisuuteen esimerkiksi ilmoittamalla hänelle".

Virtasen ja Juholan tutkimustyötä vaikeutti ja hidasti se, että välirauhan jälkeen valvontakomission vaatimuksesta lähetettiin Neuvostoliittoon kaikki luovutettua aluetta koskeva valokuva ja karttamateriaali, yhteensä 43 junavaunullista. Kuitenkin 1990 luvulla löytyi yksityisestä lähteestä ilmavalokuvausfilmejä ja kuvia, mm. edellä kerrotuista IV AK:n rintamalohkon valokuvauslennoista, paitsi 30.5.1944 kuvauksesta. Tali Ihantala Vuosalmi taistelualueista on olemassa arkistoissa hyvää valokuvaustiedusteluaineistoa.

Jälkipeluuna voi esittää, että mikäli IV AKE:n tykistöosaston saamat 2.6.1944 otetut kuvat olisi heti toimitettu myös IV AK:n operatiivisen tiedustelun käyttöön, niin niistä olisi voitu tehdä oikeat johtopäätökset ja ryhtyä hyökkäyksen varalta asianmukaisiin toimenpiteisiin. Läpimurtomahdollisuuden huomioimisesta olisi voinut seurata huollon ja varastojen ynnä muun vetäminen taaksepäin. Nyt ne joutuivat tuhon omaksi tai jäivät vihollisen saaliiksi. Myös tuleva perääntyminen olisi varmasti ollut paremmin hallittua ja omat tappiomme pienempiä.

Ihantalan torjuntataisteluista kerrottaessa mainitaan, että 4.7.1944 aamuyöstä vihollisen hyökkäyskeskitykset tuhottiin tykistötulella sekä syöksy ja vaakapommituksin. Kerrotaan, että radiotiedustelu oli saanut selville hyökkäyksen alkamisajankohdan klo 04.00, mutta ei kerrota, ei kysytä eikä vastata, mistä tykistö ja pommikoneet tiesivät maalin sijainnin.
Vastaus löytyy valokuvaustiedustelusta: ilmavoimiemme suorittamien tiedustelualuekuvausten ja Joensuussa sijainneen Ilmavoimien Kuvakeskuksen (KV Kuvalab.) nopeasti ja pätevästi suorittaman kuvatutkimuksen ansiosta. Vallinneissa olosuhteissa tykistöllä itsellään ei olisi ollut mitään mahdollisuuksia nopeaan ja pätevään kuvatutkimukseen.

Kuvatutkijoiden työn merkitys on yleensä unohdettu. Kuvaukset ja kuvatutkimus ovat yksi kokonaisuus.

Ihantalan taistelualue Juustilasta Karisalmeen oli ilmakuvattu 2.7.1944. Seuraavana päivänä 3.7.1944 klo 16.30 16.50 Blenheim-valokuvauskone kuvasi 7500 metrin korkeudelta vihollisen puolen rintamalinjat uudelleen. Kuvista näkyi jo edellisenä päivänä todetut vihollisen tykistö ja hyökkäysvaunukeskitykset, mm. toistakymmentä raketinheitintuliasemaa. Kuvat ehtivät vastaavien komentajien käyttöön pari tuntia ennen H hetkeä ja se riitti. LentoRykmentti 4:n ja taisteluosasto Kuhlmeyn koneet pommittivat klo 02 03 vihollisen tykistö-, panssari- ja joukkokeskityksiä. LentoRykmentti 4:n koneet pudottivat 33 tonnia pommeja. Osasto Kuhlmeyn koneet tekivät yöllä 23 konesuoritusta sekä seuraavana päivänä Stukat 24 ja Jabot (hävittäjäpommittajat) 15 konesuoritusta. Muutama minuutti ennen H hetkeä kaikkien kantomatkan etäisyydellä olleitten tykkien selvitettyihin maaleihin kohdennettu tuli-isku eri etäisyyksiltä ammuttujen kranaattien osuessa maaliin yhtäaikaa lopullisesti tuhosi tai lamaannutti hyökkäysjoukot, eikä hyökkäys päässyt alkamaan. Tämä osoittautui Ihantalan taisteluiden ratkaisuksi. Uusia hyökkäysjoukkoja vihollinen ei enää tuonut Ihantalaan.

Tykistön eversti Vahatupa kertoi myöhemmin haastattelussa: "Heinäkuun alkupäivinä oli Ihantalassa tiedustelun ja erityisesti lentovalokuvauksen avulla saatu selville ja tarkoin määritetyksi toistakymmentä venäläisten raketinheitinasemaa. Niiden lamauttamiseen tai mahdolliseen tuhoamiseen oli pyrittävä ennen kuin ne ehtivät aloittaa keskitetyn tulitoimintansa, jolla aina oli suuri moraalinen vaikutus",

Ihantalan tapauksessa ilmavoimat ja ilmavalokuvaus vaikuttivat ratkaisevasti sodan kulkuun. Jälkipeluuna voi olettaa, että ellei ilmavalokuvaus olisi onnistunut tai olisi tapahtunut Valkeasaaren tapainen tiedonkulun pysähtyminen, niin vihollisen läpimurto kohti Lappeenrantaa olisi voinut onnistua ja puolustustaistelumme olisi ollut lähes voittamattomissa vaikeuksissa..

Edelleen pätee kiinalaisen sotataidon tutkijan ja teoreetikon Sun Tzun yli 2000 vuotta vanha sotataidon oppi: sotapäällikkö, joka ei tunne vihollisia, on hävinnyt puoli taistelua jo ennen taistelun aloittamista. Samoin käy ellei tunne omaa joukkoa ja sen suorituskykyä.

Olli Kivioja 2001


Saatesanat

Teksti julkaistu alkujaan 19.9.2001 liitteenä Pilvenveikot-klubin 25-vuotisjuhlan lehdistötiedotteeseen.

Kuvat ja puhtaaksikirjoitus Jukka O. Kauppinen.

Copyright Olli Kivioja 2001.

Viimeksi muokattu: 2004-09-26 19:49