» Palaute

Historiaprojekti
Katso lisätietoja historiaprojektin kuvaus -sivulta
  virtualpilots.fi
In English 
 | maanantai, 15.10.2018 
 Sotahistoriaa» Kirjaudu sisään 

Kotisivu | Sotahistoriaa | WW2History-ErichHartmannSuomi.html
  
Erich Hartmann - Kaikkien Aikojen Johtava Ässä

Quick index: Kaikkien aikojen johtava ässä | Lentämään 14-vuotiaana | Taistelukentälle 20 -vuotiaana | Heikko alku | Kolmassadas tehtävä 18.9.1943 | Viimeiset taistelut ja lavastettu sotarikosoikeudenkäynti | Uuden Luftwaffen palveluksessa | Hartmannin ensimmäinen taistelulento | Lawrence Thompson tapaa Hartmannin G-14:sta. | Saatesanat

Voit kopioida artikkelin englanninkielisen version PDF-muodossa täältä.

Erich Hartmann Erich Hartmann
"Saksan vaalea ritari" tai venäläisille "Ukrainan musta paholainen".

Nimi: Erich "Bubi" Hartmann alias "Karaya yksi"
Ilmavoitot: 352, joista seitsemän P-51:tä Romanian (Ploesti) yläpuolella, kaikki muut itärintamalla ja kaikki Bf 109:llä.
Taistelulentoja: 1400, ilmataisteluita 850
Yksiköt joissa lentänyt: JG52, lyhyt vierailu JG53:ssa ja Me-262 "Erprobungs" -yksikössä.
Ammuttu alas: 16 kertaa, mutta ei haavoittunut kertaakaan.

Alkuperäisen englanninkielisen artikkelin kääntänyt suomeksi Petri Hallberg. Suurkiitokset!
 

  
  
Kaikkien aikojen johtava ässä

"Kaikista sodanaikaisista saavutuksistani olen ylpein siitä, että en koskaan menettänyt siipimiestäni."

ERICH HARTMANN, maailman eniten ilmavoittoja saavuttanut hävittäjälentäjä, ampui ilmataisteluissa alas konemäärän, joka vastasi noin viittätoista liittoutuneiden laivuetta. Venäläiset lentäjät pelkäsivät ja vihasivat häntä kutsuen häntä "Ukrainan mustaksi paholaiseksi". Hän lensi 1425 taistelulentoa Kaukasuksen, eteläisen Venäjän, Romanian, Unkarin ja Tšekkoslovakian yläpuolella ja osallistui yli 800 ilmataisteluun joutuen kärsimään onnettomuuksista tai laitevioista 16 kertaa.

Sodan alkaessa Hartmann oli vain 17 vuotias. Hän syntyi Wurtembergin Weissachissa 19 huhtikuuta 1922. Hänen isänsä oli lääkäri ja äitinsä urheilija, lentäjä ja ilmailuharrastaja.

Erich eli melko seikkailullista elämää jo varhaislapsuudessaan. Hänen isänsä serkku oli Saksan konsuli Shanghaissa ja ollessaan vierailulla kotimaassaan hän neuvoi nuorta lääkäriä jättämään hyperinflaatiosta, ruokapulasta ja poliittisesta sekä taloudellisesta kaaoksesta kärsivän Saksan ja muuttamaan Kiinaan. Vaellushalu valtasi nuoren lääkärin ja hän muutti Kiinaan.

Erichin isä avasi vastaanottonsa Jangtse-Kiang -joen sivuhaaran Xiangin varrella sijaitsevassa Changshan kaupungissa. Hän oli kaupungin ainoa valkoihoinen lääkäri ja nautti kiinalaisten taholta arvostusta sekä hyvää palkkaa. Myöhemmin tämä mahdollisti sen, että hänen vaimonsa ja kaksi poikaansa Erich ja Alfred voivat seurata häntä Kiinaan.

Erichin isä osti Xiang -joen keskeltä kauniin saaren, jolle rakennutti talon. Pojille saari oli pieni paratiisi, joka ei asettanut rajoituksia lapsuuden fantasioille. Erich on kertonut, että paikan kauniit muistot seurasivat häntä vuosikymmeniä. Noina vuosina pojat oppivat puhumaan kiinaa.

Kaukoidän idyllinen elämä ei kuitenkaan kestänyt. Vallankumoukselliset iskulauseet ja hyökkäykset "ulkomaalaisia paholaisia" vastaan kävivät voimakkaammiksi ja voimakkaammiksi. Saksalaiset saivat kuitenkin olla suhteellisen rauhassa, koska heidän hallituksensa ei ollut kiistojen osapuolena.

Eräänä aamuna tohtori Hartmann meni kaupunkiin ja näki monien englantilaisystäviensä irrotetut päät ripustettuna tienvarren aidanseipäisiin. Hän teki ainoan loogisen ratkaisun ja lähetti vaimonsa ja poikansa takaisin Saksaan Siperian rautatietä pitkin. Tohtori Hartmann palasi itse Saksaan noin vuotta myöhemmin ja asettui Weil im Schönburgin läheisyyteen. Hänen talossaan oli katto, joka muistutti kiinalaista pagodia.
 

  
  
Lentämään 14 vuotiaana

Erichin äiti opetti hänet lentämään ja 14 vuoden kypsässä iässä hän suoritti purjelentäjän "C" -lupakirjan. Kahta vuotta myöhemmin hän lensi moottorikonetta. Erichin tavoite elämässä oli tulla lääkäriksi, kuten isänsä, mutta maailmanpolitiikan valtavirrat estivät tämän. Valmistuttuaan lukiosta 1940 ja läpäistyään jo yliopiston pääsykokeet, hän liittyi armeijaan siirtyen Luftwaffeen kuusi kuukautta myöhemmin. Koko palvelusajan hän vieroksui sotilaskuria ja sieti sitä vain rakkaudestaan lentämiseen.

Taitavana lentäjänä hän suoritti ensimmäisen yksinlentonsa alle kuukaudessa, mutta teki koulutuksen aikana kolme pakkolaskua.
 

  
  
Taistelukentälle 20 -vuotiaana

Hartmann saapui rintamalle 20-vuotiaana vuoden 1942 loppupuolella eikä lentänyt itärintaman helppoina vuosina -41 ja -42.

Lokakuussa hänet sijoitettiin 7/JG 52:een, jonka tukikohta sijaitsi Soldatskajassa Kaukasuksella. Erich oli majuri Walter Krupinskin rottenflieger (siipimies).
 

  
  
Heikko alku

Hänen ensimmäiset taistelulentonsa eivät millään lailla osoittaneet mitä Hartmannista oli tulossa. Hänen ensimmäinen ilmataistelunsa oli lievästi sanottuna katastrofaalinen. Lentäessään Feldwebel Rossmannin siipimiehenä hän ensin pilasi johtajansa hyökkäyksen yrittäessään saada voiton itselleen ja erehtyi sitten luulemaan johtajansa Bf 109:ää venäläiseksi hävittäjäksi paeten tätä paniikissa. Lennon lopussa polttoaine ehtyi ja hän teki pakkolaskun tuhoten koneensa.

A kill but with a cost Ilman kouluttajaansa ja johtajaansa Krupinskia, Hartmann olisi hyvinkin saattanut jättää hävittäjälentäjän uran. Hartmann jopa ilmoittautui huonon suorituksensa vuoksi vapaaehtoisesti siirrettäväksi jalkaväkeen. Luftwaffen onneksi (ja venäläisten huonoksi onneksi) Krupinski uskoi Hartmanniin ja hänen kykyihinsä.

Krupinski otti nuoren rennolla taisteluasenteella siipensä suojaan. Hän opetti Erichin hankkiutumaan niin lähelle vastustajaansa, että osuma oli varma ennen tulen avaamista. Tämä opetus yhdistettynä siihen, että Hartmann oli tarkka ampuja, mahdollisti sen että Erich sai suurimman osan osumistaan hyvin pienellä ammusten kulutuksella. "Bubi" Hartmann sai ensimmäisen ilmavoittonsa, Shturmovikin, marraskuun 5. päivänä 1942, mutta menetti koneensa Il-2:n taka-ampujan osuttua 12.7 mm Brezinillään hänen öljynlauhduttimeensa.
 

  
  
Kolmassadas tehtävä 18.9.1943

Syyskuun 18. päivään mennessä 1943, Hartmann oli lentänyt 300 taistelulentoa ja oli saanut 95 ilmavoittoa. Lokakuun 29. päivänä hän sai Ritterkreuzin (Rautaristin ritariristi) 148:sta voitostaan. Hän oli nyt 7/JG 52:n staffelkapitan. Maaliskuun 2. päivänä 1944 hän sai 200:sta voitostaan Eichenlaubin (ritariristi tammenlehvin). Hänen taistelutaktiikkansa oli täysin kehittynyt ja kesällä 1944 hän ratsasti menestyksen aallolla. 4. heinäkuuta 1944 hän sai 239:stä voitostaan Schwerternin (ritariristi tammenlehvin ja miekoin) ja tämän jälkeen hän keräsi 59 ilmavoittoa 16 taistelulennolla. Hän myös pudotti 78 neuvostokonetta neljässä viikossa, ampui alas 8 vastustajaa 23. elokuuta ja heti seuraavana päivänä 11 lisää nostaen ilmavoittojensa määrän 301:een. Oblt. Hartmann sai ritariristiinsä timantit (brillianten) 25.8.1944. Tähän mennessä 7/JG 52 oli ampunut alas 1200 neuvostokonetta, enemmän kuin yksikään toinen staffel luftwaffessa.

Ennen Hitlerin tapaamista mitalin luovutusseremoniassa häntä vaadittiin luovuttamaan käsiaseensa. Hartmann sanoi kenraaleille, että mikäli Hitler ei voinut luottaa etulinjan upseereihinsa, hän voisi tunkea timanttinsa... Hetkellisen epäjärjestyksen jälkeen hänen annettiin pitää pistoolinsa.

After 300th victory Hartmann siirrettiin 4/JG 52:n komentajaksi likakuussa 1944 ja hän yleni I/JG 52:n gruppenkommandeuriksi 1.2.1945. Hänen voittojensa lukumäärä jatkoi kasvamistaan vaikka useimmat venäläiset kääntyivät ja pakenivat nähdessään hänen "musta tulppaani" Messerschmittinsä lähestyvän. Erichin taktiikka oli iskeä nopeasti pyrkien niin lähelle kuin mahdollista ennen ampumista ja sitten iskeä ja irrottautua käyttäen hyväkseen Messerschmittin erinomaista nousukykyä. Tämän jälkeen hän toisti saman kaavan käyttäen ensin hyväkseen koneensa hyvää kiihtyvyyttä syöksyssä. Toisin kuin Hans Joachim Marseille, Hartmann sai hyvin harvoin useita ilmavoittoja yhdellä hyökkäyksellä. Bubi etsi yleensä yläpilveä jonka taakse piiloutua hyökkäysten välillä. Hänen taktiikkansa muistutti varsin paljon ensimmäisen maailmansodan johtavan ässän, Manfred von Richthovenin vastaavaa.
 

  
  
Viimeiset taistelut ja lavastettu sotarikosoikeudenkäynti

Taistelu-uransa aikana Hartmann tapasi itärintamalla Romanian yläpuolella amerikkalaisiakin koneita, ampuen näissä kohtaamisissa alas seitsemän P-51 Mustangia. Yksi taisteluun joutuneista amerikkalaisista yksiköistä oli 334. hävittäjälaivue ja uskotaan, että amerikkalaisässä Luutnantti Ralp K. Hoffer (16.5 voittoa) olisi ollut yksi Hartmannin uhreista.

Aamupäivällä 8.5.1945 Hptm. Hartmann johti schwarmia (lentue) Tšekkoslovakian yllä etsien eteneviä neuvostojoukkoja. Hän näki neuvostoliittolaisen Jak -hävittäjän tekevän taitolentoliikkeitä Brunnin kaupungin yläpuolella, ilmeisesti juhlistaakseen tulossa olevaa Neuvostoliiton voittoa. Erich iski nopeasti ja epäonnisesta taitolentäjästä tuli hänen 352. voittonsa.

Hartmannin antauduttua amerikkalaisille Pisekissä, USA:n viranomaiset luovuttivat hänet venäläisille. Kun neuvostoliittolaiset tajusivat, että "musta paholainen" oli heidän vankinaan, hän sai erityisen raa'an kohtelun. Hän mm. joutui viettämään pitkiä aikoja eristyksissä täydellisessä pimeydessä. Vaikka kaikkia mahdollisia suostuttelukeinoja käytettiin, venäläiset eivät pystyneet käännyttämään Harmannia kommunistiksi ja liittymään DDR:n ilmavoimiin.

Lavastetun sotarikosoikeudenkäynnin jälkeen Harmann vietti 10 vuotta vankilassa, siis huomattavasti kauemmin kuin muut sotavangit. Hänen ollessaan laittomasti vangittuna venäjällä, Harmannin kolme ja puolivuotias poikansa, jota hän ei ollut koskaan nähnyt, kuoli. Vasta kun kansleri Adenauer vieraili henkilökohtaisesti Moskovassa vuonna 1955 ja järjesti hänen vapautuksensa, riutunut ja laiha Erich Hartmann päästettiin vapaalle jalalle murtuneena ruumiillisesti, mutta ei henkisesti.
 

  
  
Uuden Luftwaffen palveluksessa

Hartmann toipui nopeasti ja liittyi Länsi-Saksan ilmavoimiin vuonna 1959, tullen JG 71:n Kommodoreksi. Uuden Richthoven Geschwaderin tukikohtana oli Fliegerhorst Ahlhorn Oldenbergissä. JG 71 oli ensimmäinen liittotasavallan ilmavoimien muodostamista Geschwaderneista.

Harmann's F-86 Sabre, the last Kun Hartmann ei suositellut F-104 Starfighteria Saksan ilmavoimille ja hänellä oli erimielisyyksiä kenraali Kammhuberin kanssa, Obstlt. Erich Hartmann joutui epäsuosioon. Epäonnekseen hän antoi suoria vastauksia ihmisille jotka esittivät suoria kysymyksiä ja puolusti mielipiteitään. Puskaradion kautta hänen näkemyksensä F-104:stä kantautuivat korkeisiin poliittisiin ympyröihin ja ruokkivat jo aiemmin laajalle levinnyttä käsitystä, jonka mukaan hän ei ollut oikea mies korkeisiin johtotehtäviin. Se, että F-104:sia putoili taivaalta yllättävän paljon ei muuttanut asioita. Hänet oli kampattu. Vaikka hänet todettiin syyttömäksi tutkimuksissa ja kuulusteluissa, jotka olivat seurausta byrokraattisista pikkuseikoista, hänet lähetettiin henkilöstötehtäviin lähelle Kölniä. Vuonna 1968 hänen vanhan ystävänsä kenraali Gunther Rallin ponnekkaasta suosituksesta hänet viimein ylennettiin Oberstiksi (eversti). 39.9.1970 Erich Hartmann jäi vapaaehtoisesti eläkkeelle aktiivipalveluksesta.

Eräänä harmaana päivänä vuonna 1993 Oberst (evp.) Erich Hartmann hävisi viimeisen kamppailun elämästään. Sairaus, joka oli vaivannut häntä jo 70-luvun loppupuolella ja saanut alkunsa yli 10 1/2 vuoden työleirituomion aikana Neuvostoliitossa, vei viimein voiton.
 

  
  
Hartmannin ensimmäinen taistelulento

Hartmannin ensimmäinen taistelulento, ei mikään loistava alku...

Näin Hartmann itse kertoo siitä:

"Rossmann ilmoitti radiolla muutamasta viholliskoneesta ja alkoi syöksyä. Minä seurasin. Itse en ensin pystynyt tunnistamaan yhtään viholliskonetta. Kun oikaisimme syöksystä suuressa nopeudessa, huomasin kaksi tummanvihreää konetta noin 2000 metrin päässä edessäni ja hieman korkeammalla.

Ensimmäinen ajatukseni oli: Nappaan toisen niistä! Annoin täyden kaasun ja ohitin rotte -johtajani päästäkseni laukaisuasemaan. Lähestyin nopeasti ja avasin tulen noin 300 metrin päästä. Huomasin kuinka ammukseni menivät vasemmalta ohi ja yli kohteen. Maali edessäni kasvoi niin nopeasti, että jouduin vetämään ohjaussauvasta ja kiipeämään.

Jouduin välittömästi tummanvihreiden koneiden ympäröimäksi ja ne alkoivat kääntyä taakseni. Aloin hermostua. Olin kadottanut näköyhteyden rotte -johtajaani, nousin pilvikerroksen läpi ja olin yhtäkkiä yksin. Seuraavaksi kuulin Rossmannin äänen radiosta: "Älä koskaan pelkää, vartioin sinua, hukkasin sinut nyt. Tule alas pilvien läpi että näen sinut taas!"

Putkahdin ulos pilvistä ja näin lentokoneen noin 1200 - 1500 metrin päässä tulossa suoraan minua kohti. Tuijotin sitä peloissani ja aloitin nopean laskeutumisen länttä kohti. Kutsuin johtajaani raportoin, että perässäni oli tunnistamaton lentokone. Rossmannin ääni vastasi: "Käänny oikealle niin että pääsen lähemmäksi sinua." Käännyin oikealle, mutta kone leikkasi käännökseni sisäpuolelle. Kallistin niin voimakkaasti kuin pystyin. Kaasu täysin auki, laskeutuminen matalalle ja sen jälkeen kohti länttä. En enää kuullut Rosmannia, vedin pääni panssaroinnnin taakse ja odotin vihollisen luotien iskemistä koneeseeni. Toinen kone oli yhä takanani ja jonkin ajan kuluttua kuulin taas Rossmannin äänen, hän kertoi ettei takanani enää ollut konetta.

Nousin ylemmäs määrittääkseni sijaintini. Näin vasemmalla Elbrus -joen, ja pystyin suunnistamaan. Sitten näin punaisen polttoaineen varoitusvalon syttyvän. Viisi minuuttia myöhemmin moottori sanoi bong-bong-bong ja pysähtyi. Polttoaine oli lopussa.

Allani oli valtavia auringonkukkaniittyjä ja tie, jolla ajoi pari kuorma-autoa. Maa lähestyi nopeasti. Tein mahalaskun nostattaen ankaran pölypilven, avasin kuomun ja otin henkilökohtaiset tavarani ohjaamosta. Jotkut armeijan kaverit ajoivat minut 30 kilometrin päähän takaisin Soldatskajan lentokentälle.

Sinä iltana vastaanotin äänekkään ripityksen gruppenkommandeur Major von Boninilta ja sen jälkeen Rossmannilta oppitunnin rotten (kahden koneen lentue) -taktiikasta. Hän esitteli virheeni yksi kerrallaan:

1. Lentueenjohtajasta irrottautuminen ilman komentoa.
2. Lentäminen lentueenjohtajan tulilinjalle.
3. Nouseminen pilvikerroksen läpi.
4. Lentueenjohtajan hämääminen ilmoituksella viholliskoneesta (Vihollinen, jolta syöksyin karkuun pilvien läpi laskeutumisen jälkeen oli Rossmann.)
5. Epäonnistuminen ryhmittymiskomennon toteuttamisessa.
6. Eksyminen.
7. Koneen menettäminen ilman viholliselle tuotettua vahinkoa.

Minut laitettiin lentokieltoon ja alennettiin maahenkilöstöön kolmeksi päiväksi. Tunsin oloni todella surkeaksi."
 

  
  
Lawrence Thompson tapaa Hartmannin G-14:sta

"...tämä oli sodan ensimmäinen suuri ilmataistelu, johon osallistuin tammikuussa 1945. Lensin P-51D:tä ja meidän piti tavata pommikoneiden kanssa Romanian yläpuolella. Pommikoneita ei kuitenkaan koskaan näkynyt! Me kiertelimme polttoainetta tuhlaten. Kun polttoaineemme alkoi olla vähissä, laivueenjohtaja komensi meidät palaamaan tukikohtaan ylempi ryhmä 24000 jalassa ja neljä syöttinä toimivaa Mustangia komennettiin 15000 jalkaan. Ensiajattelemalta ei välttämättä tule mieleen, että 9000 jalan korkeusero on matkana lähes kaksi mailia ja olettaen että ylempi koneryhmä pystyisi syöksymään ja pelastamaan "syöttikoneet", voisi viedä yli 60 sekuntia ennen kuin koneet ehtisivät hätiin. 60 sekunnissa voi tapahtua hiton paljon. Aikaisemmin pyysin saada lentää syöttiosastossa, koska uskoin että siinä minulla olisi suurempi mahdollisuus saada ilmavoittoja (silloin minullakaan ei ollut voittoja) ja tämä oli seitsemäs taistelutehtäväni. Tässä vaiheessa minun on kerrottava, että kasvoin Kansas Cityssä Kansasissa ja vanhempi veljeni lensi Jenny -kaksitasoa 30 -luvun loppupuolella, joten opin lentämisen perusteet jo ennen armeijaan liittymistä.

Niinpä olemme kaikki matkalla takaisin Italiaan, kun äkkiä noin tusina Me109:ä yllättää meidät. Yhdellä hetkellä taivas on kirkas ja sininen, seuraavalla hetkellä tusinoittain valojuovia ohittaa ohjaamoni. Saan useita osumia ja kun kierähdän oikealle, allani on P-51 matkalla kohti maata perässään Me109. Minä alan jahdata Me109:ä. Uskoakseni koko tämän ajan toinen Me109 oli minun perässäni. Se oli kiparata ja me kaikki neljä yritimme ehtiä maalilinjalle ensimmäisenä. Minä saavutin ensimmäisen Me109:n ja amuin pitkän sarjan noin 1000 jaardin päästä, ilman vaikutusta. Sitten odotin noin 600 jaardin päähän, ammuin kaksi hyvin pitkää sarjaa, todennäköisesti noin 5 sekuntia kumpikin (P-51:ssä on ammuksia noin 18 sekunnin sarjaan neljässä konekiväärissä, kaksi asetta ampuu noin 24 sekuntia). Huomasin että pala hänen moottorinsuojuksestaan lensi pois ja hän keskeytti välittömästi hyökkäyksensä kärjessä olevaa P-51:tä kohti. Tarkastan taustapeilini, eikä takanani ole mitään, jotenkin olen onnistunut irtautumaan minua seuraavasta Me 109:stä, todennäköisesti siksi että P-51:n syöksynopeus on 60 mailia tunnissa nopeampi kuin Me109:n. Niinpä vedän sauvasta ja siirryn vaakalentoon, ylättäen Me109 häämöttää edessäni suurena kuin ladon ovi ja ampuu kohti minua kierähtäen oikealle Lufberyn pyörässä. Käännyn seuraamaan tätä Me 109:ä. Näen hopeanvärisiä P51:siä ja mustanokkaisia naamiomaalattuja Me 109:jä mihin tahansa katsonkin, joka puolella on Me109:jä ja P-51:siä. Tällä hetkellä en voi lähettää radiolla ja puhua, kaikki muut laivueesta huutavat ja puhuvat eikä kuulu muuta kuin huutoa, kiljuntaa ja sekavaa häiriötä kun kaikki painavat tangenttia samaan aikaan. Haistan jotakin ohjaamossa. Hydrauliikkanestettä! Tiesin että minuun oli osunut aikaisemmin.

...seuraan yhä tätä Me 109:ä. Sain juuri ensimmäisen varmistetun ilmavoittoni komennuksen aikana ja nyt käyn todella kuumana. Uskon olevani USAAFin kovin pilotti. Ajattelen itsekseni: "Ammunko tämänkin Me 109:n alas?!" Hän kierähtää ja me käännymme ja käännymme. Jostakin syystä en saa häntä kiinni Lufberyn pyörässä, me vain kierrämme ympyrää. Noin kolmannen 360 asteen käännöksen aikana hän ja minä huomaamme kaksi Mustangia lentämässä alapuolellamme, noin 2000 jalkaa alempana ja hän syöksyy niitä kohti.

Nyt olen noin 150 jaardin päässä hänen takanaan ja saan tähtäimeni hänen pyrstönsä päälle, mutta en voi ampua, koska jos ammun ohi tai ammukseni läpäisevät hänen koneensa, saattaisin ampua alas toisen tai P-51:set, joten saan eturivin paikan katsellen pelokkaana ampuuko tämä heppu alas P-51:n, jota lähestymme noin 390 mailia tunnissa. Radio on niin täynnä häiriötä, että en voi varoittaa kahta Mustangia, ammun yhden hyvin pitkän seitsemän tai kahdeksan sekunnin sarjan tarkoituksella ohi, niin että se menee ohi Mustangien ja Me109:n lentäjä voi nähdä valojuovat. Kumpikaan Mustang-pilotti ei myöskään näe valojuovia! Toivoin puoliksi, että he näkisivät valojuovani ja kääntyisivät pois syöksyvän Me109:n tieltä. Onni ei suosi. Lopetan ampumisen. Me109 syöksyy yhä ja lähestyessään kahta P-51:tä hän odottaa tulenavauksessa, välimatka pienenee, kaksisataa jaardia, sata jaardia, 50 jaardia ja Hunni ei ammu laukaustakaan. Ei valojuovia, ei mitään. Ale kymmenen jaardin etäisyydellä näyttää siltä kuin hän aikoisi törmätä johtavaan P-51:een ja hunni ampuu yhden laukauksen 20 mm tykillään. Bang! Moottorinosia, valkoista savua, glykolia ja ties mitä johtavasta P-51:stä lentelee joka puolella ja epäonninen Mustang aloittaa hitaan kierteen oikealle.

Koitan katsella alas Mustangia, mutta en voi (hän jäi vangiksi). Kaikki huomioni on kiinnittynyt hunniin! Zoom. Lennämme kahden Mustangin muodostelman läpi. Nyt P-51:n etu on ilmeinen, kun saavutan syöksyssä Me109:ä nopeammin kuin karannut tavarajuna. Painan liipaisinta vain sekunnin verran ja päästän sen ylös. Sillä hetkellä olin noin 250 jaardin päässä, mutta hunni kiskoo reilusti sekä negatiivista että positiivista g:tä vetäen ylös kohti horisonttia. Hän suoristaa ja tekee vetää sen jälkeen nokan suoraan ylös. Seuraava mitä tiedän, on että hän käyttää syöksyssä kerättyä nopeutta tehdäkseen pystysuoran nousun. Tämä heppu on todella kokenut pilotti. Olen pystynousussa ja P-51:ni alkaa kiertyä voimakkaasti myötäpäivään, vain painamalla vasemman polkimen lähes konehuoneeseen pystyn pysäyttämään kierteen. Nousemme korkeammalle ja pystynousussa Me109 alkaa etääntyä, mutta syöksyssä kerätty suurempi nopeuteni tekee meistä suunnilleen tasaväkisiä nousussa. Kiipeämme tuhatviisisataa jalkaa ja tuhannessakahdeksassasadassa jalassa hunni suoristaa koneensa. 1800 jalan pystysuora nousu! En ole koskaan kuullut mäntämoottorikoneen kiivenneen enempää kuin 1000 jalkaa pyrstöllään seisten. Tässä vaiheessa olemme molemmat sakkausnopeudessa ja hän siirtyy vaakalentoon. Ilmanopeusmittarini näyttää alle 90 mailia tunnissa! Niinpä suoristamme. Olen todella lähellä Me109:ä, alle 25 jaardin päässä! Jos vain saisin aseeni häntä kohti...

Tällä etäisyydellä tähtäimestä on enemmän haittaa kuin hyötyä. Seuraavaksi hän pudottaa nopeasti siivekkeensä ja alan lentää hänen ohitseen! Sitä en halua tehdä, koska hän saa aseensa minua kohti. P-51:ssä on vahva panssarointi, mutta ei tarpeeksi vahva pysäyttämään 20 mm tykin osumat. Tämän Luftwaffen pilotin on oltava hitonmoinen tarkka-ampuja, näin juuri hänen ampuvan alas P-51:n yhdellä 20 mm tykin laukauksella. Niinpä teen saman kuin hän, lasken siivekkeeni ja kun alan lentää hänen ohitseen, nostan nokan ylös. Tämä hidastaa minua todella ja sakkausvaroitus aktivoituu! En näe mitään edessäni tai taustapeilissä. Hikoilen joka puolelta. Silmiäni polttaa suolaisen hien sokaistessa minut. "Missä hän on!?!" huudan itselleni. Oikaisen ehkäistäkseni sakkauksen. Siellä hän on. Lentää oikealla puolellani. Lennämme rinnakkain alle 20 jalkaa siipiemme kärkien välissä. Hän hymyilee ja nauraa itselleen. Huomaan hänen koneeseensa juuri ohjaamon alle maalatun punaisen sydämen. Nokka ja potkurikartio on maalattu mustiksi. Arvaan että hän on erittäin kokenut itärintaman lentäjä. Hänen pyrstöönsä on maalattu numero: "200". Ihmettelen mitä kaksisataa tarkoittaa!? Nyt alan tutkia hänen konettaan luodinreikiä etsien, ammuinhan arviolta 1600 laukausta hunnia kohti. En näe koneessa ainoatakaan luodinreikää. Voisin vannoa, että sain ainakin tusinan osumaa. Jatkan vaurioiden etsimistä. Kerran hän jopa nostaa vasenta siipeään noin 15 astetta antaakseen minun nähdä koneen vatsapuolen, ei vieläkään osumia! Sanon itselleni sen olevan mahdotonta. Täysin mahdotonta. Sitten käännän huomioni sivuvakaajaan maalattuun lukuun "200". Saksalaiset ässät maalaavat yleensä merkin jokaisesta voitostaan koneen pyrstöön. Niin äkkiä asia valkenee minulle: KAKSISATAA PUDOTUSTA!! Lennämme rinnakkain viitisen minuuttia. Nuo viisi minuuttia tuntuvat vuosisadoilta. Alle kahdenkymmenenviiden jalan päässä minusta on Luftwaffen ässä, jolla on yli 200 ilmavoittoa. Olimme nyt olleet loivassa liu'ussa ja korkeusmittarini näyttää 8000 jalkaa. Paniikki alkaa iskeä, jopa sukkani ovat läpimärät hiestä. Saksalainen osoittaa pyrstöään tarkoittaen selvästi 200 voittoa ja tekee sen jälkeen hyvin hitaan dramaattisen veitselläleikkausliikkeen kurkkunsa poikki osoittaen sen jälkeen minua. Minusta tulee hänen 201:nen pudotuksensa! Paniikki! Hengitän niin raskaasti, että se kuulostaa maski päällä kuin tuulitunnelilta. Sydämeni lyöntitiheys on varmasti tuplaantunut 170 iskuun minuutissa. Tunnen rintani, tumps tumps.

Tätä jatkuu vuosisatoja ja vuosisatoja. Me kaksi lennämme sakkausnopeudella siivenkärjet vastakkain. Ajattelen useamman kuin yhden kerran yksinkertaisesti törmääväni häneen. Hän katselee siivekkeitäni, ehkä odottaen minun tekevän juuri niin. Olimme kuulleet juttuja epätoivoisista lentäjistä, jotka ammusten loputtua tekivät itsemurhan törmäämällä viholliskoneeseen. Sitten päätän, että pääsen immelmannilla tilanteesta ja alan nousta, mutta koska siivekkeeni ovat alhaalla, Mustangini kiipeää vain noin sata jalkaa, kallistuu rajusti oikealle ja sakkaa. Seuraavassa hetkessä olen vaarallisessa kierteessä matkalla pystysyoraan alas! Ilmanoupeusmittari näyttää 300 mailia tunnissa! P-51:ni putoaa kuin kivi kohti maata! Pidän sauvan vasemmassa alakulmassa ja seison vasemmalla polkimella, siivekkeet sisään ja täysi teho päälle! Vedän ylös syöksystä noin 500 jalan korkeudessa siirtyäkseni vaakalentoon (maailma alkaa mustua ja puristan vasemmalla kädelläni kaulasuoniani estääkseni tajunnan menetyksen). Haravoin taivasta katseellani! Taivaalla ei näy ainoatakaan konetta, syöksyn noin 50 jalan korkeuteen suunnaten kohti Italiaa. Lennän maksimitehoilla noin 10 minuuttia ja vähennän sitten kierroksia (säästääkseni polttoainetta), P-51:llä on hyvin rajallinen toimintamatka täydellä teholla. Lennän näin noin tunnin näkemättä ainoatakaan toista konetta, mutta koko ajan tutkin taivasta ja tarkistan taustapeilini.

En enää koskaan nähnyt Me109:ä, jossa oli punainen sydän. Messissä mainitsen Me109:n jossa on punainen sydän ja luku 200 pyrstössä. Silloin koko huone hiljenee välittömästi. Voisi kuulla neulan putoavan. Kaksi viikkoa myöhemmin tukikohdan komentaja näyttää minulle telexin: "...tiedustelutietojen mukaan saksalaislentäjä jolla on koneessaan punainen sydän on Erich Hartmann, joka on ampunut alas 250 lentokonetta ja Stalin on luvannut hänen alasampumisestaan viidenkymmenentuhannen dollarin palkkion. En ole koskaan ennen kuullut vihollisässän alasampumisesta maksettavasta rahapalkkiosta...
 

  
  
Credits

Artikkeli copyright Virtuaalilentäjät r.y. / Finnish Virtual Pilots Association 2001. Artikkelin kirjoittanut Pentti "Buffalo" Kurkinen.

Käännös englannista suomeen: Petri Hallberg.

 

  

Viimeksi muokattu: 2002-07-29 18:03