» Palaute

Historiaprojekti
Katso lisätietoja historiaprojektin kuvaus -sivulta
  virtualpilots.fi
In English 
 | keskiviikko, 17.01.2018 
 Sotahistoriaa» Kirjaudu sisään 

Kotisivu | Sotahistoriaa | WW2History-AarreLeppa.html
  
Aarne Leppä - Fiat-mekaanikkona Sodassa

Pikahakemisto: [ Fiat-mekaanikkona sodassa | Talvisotaa Haukkajärvellä | Joroisiin | Karjalan kierros - Kesätöissä kannaksella | Lentäjiä ässistä aloittelijoihin | Lapinretki | Siviiliin | Saatesanat]


Aarne Leppä - Fiat-mekaanikkona sodassa

Nimi: Aarne Leppä
Syntymävuosi: 1919
Sotilasarvo: alikersantti
Tehtävä ja joukko-osasto talvi- ja jatkosodassa: Apumekaanikko. Hävittäjälentolaivue 26, 3. lentue.
Konetyypit: Fiat G.50 ja Brewster Model 239.

Haastattelu: Pekka Hietala
Kuvat: Aarne Leppä


Talvisotaa Haukkajärvellä

Virtuaalilentäjät ry. "Kun talvisota syttyi asuin Kuusankoskella ja työskentelin paikallisella verstaalla. Olin ollut armeijan syynättävänä jo aiemmin syksyllä mutta en vielä tiennyt tulevaa palveluspaikkaani", aloittaa Aarne Leppä vaiherikkaan sotataipaleensa muistelun. " Talvisodan edetessä sain tiedon että ilmavoimien lentolaivue 26 tarvitsee Uttiin teknistä henkilöstöä, niinpä minäkin muiden verstaalla työskentelevien nuorukaisten tavoin kävin ilmoittautumassa vapaaehtoisena ja siitä se alkoi."

"Me oltiin muistaakseni siirrytty jo Utin Haukkajärvelle helmikuussa -40 kun ensimmäiset Fiatit saapuivat, se oli vaikuttava hetki kun kentän yläpuolella kaarteli "oikea" hävittäjälentokone. Lentokenttä oli jyrätty järvenjäälle, koska Utin kenttä joutui vihollisen lentokoneiden ahdistelemaksi".
Alussa apumekaanikkojen työtehtävät olivat yksinkertaisia, mitään koulutusta kun ei oltu ehditty vielä järjestää, oli siis tehtävä lumitöitä, puunkantoa ja sen sellaista. Kun Fiatit saapuivat riitti niissä ihmettelemistä nuorukaiselle, Leppä muistelee ajatelleensa tuolloin ettei ikinä voisi hallita koneen kaikkia teknisiä yksityiskohtia - sikäli paljon siinä oli nippeliä ja nappulaa. Mutta niin vain alkoi huoltohommat, tosin vanhemman mekaanikon ohjauksessa.

"Työ ei ollut helppoa meilläkään, aivan kuin ei ollut kenelläkään sodan kurimuksessa ja talvipakkasella. Aavalla järvenselällä kävi hyytävä tuuli", Leppä muistelee. " Lumitöissä oli kuitenkin se hyvä puoli että huhkiessa pysyi lämpimänä, sen sijaan koneen äärellä tuli aina kylmä. Siellä me tankattiin koneita, tarkastettiin öljyjä ja tehtiin sellaisia huoltotöitä joihin kokemus riitti".
Vaikka kokemattomalla mekaanikko-oppilaalla ei ollut vertailukohtia, käsitti Leppäkin nopeasti että Fiat ei ollut mikään talvihävittäjä.
"Siinä oli kaikenlaista hankaluutta. Me yritettiin lämmittää moottoreita laittamalla peite keulan päälle ja puhalluslamppu moottoritilan alle, silti käynnistäminen 30 asteen pakkasessa oli melkoinen operaatio."

Traktorilla jyrätyn kentän pintakaan Haukkajärvellä ei ollut mikään paras mahdollinen, niinpä jokunen kone meni nokilleen. Fiat ei myöskään ollut varsinainen tehopakkaus. Kun vihollisen yli 200 konetta kävi pommittamassa Kouvolaan, ei Fiatit tahtoneet millään ehtiä tavoittamaan korkealla lentäviä pommittajia. Silti Italialaishävittäjällä yritettiin pärjätä ja huonomminkin olisi voinut mennä, jo tuolloin laivueen taitava hävittäjälentäjä Olli Puhakka pudotti viholliskoneita.

Virtuaalilentäjät ry.
Fiat mekaanikkoineen.


Joroisiin

"Talvisodan päätyttyä jäimme vielä kevääksi Uttiin ja vuorossa oli meiltä nuorukaisilta väliin jäänyt sotilaallinen peruskoulutus", Leppä muistelee ja jatkaa: "Reservin alikersantit piti meille suljettua ja opetti aseotteita, hieman muistaakseni marssittiin ja yritettiin tunnistaa arvomerkkejä. Kaipa me jotenkin opittiin osoittamaan "hoonoria" ylempiarvoisille, Leppä naurahtaa.
Kesällä 1940 tuli sitten lähtö Joroisiin.
Joroisissa konemestarit pitivät LLv 26:n apumekaanikkokurssin, nyt päästiin paremmin perehtymään lentokonetekniikan saloihin.
Leppä muistelee työskennelleensä heti alusta alkaen Joroisissa olevalla lentokoneverstaalla, muualle ei palvelemaan sieltä ehtinyt. " Laivueen komentaja oli innokas keksimään kaikenlaista oheistoimintaa. Iltaisin ruokailun jälkeen seurasi siivouspalvelusta jopa lähimetsissä. Onneksi ymmärtäväinen konetarkastajamme "komensi" meidät tuolloin touhuamaan jotain järkevämpää konehallille."
Joroisissa kaikenlainen lentokoneenkorjaaminen tuli Lepälle tutuksi. Rutiinihommista semminkin sytytystulppien puhdistaminen ja välysten säätäminen oli arkipäivää. Kurssin aikana oppilaat asustelivat parakeissa, olipa siellä ihan mukava sotilaskotikin.
Kun jatkosota syttyi alkoi Joroisten kentällä kuhina. " Joroisissa jouduttiin joskus hyökkäyksen kohteeksi kun Venäläiset pudottivat kentälle pommeja, sirpaleita iskeytyi koneisiin mutta kukaan ei onneksi kuollut. Kun ilmassa jo ujelsi syöksyttiin aina huoltohommista koneen siiveltä maahan suojaan. Toisinaan omat Fiatit ryntäsivät hyökkääjän perään ja aina joskus lentäjämme pääsivät antamaan takaisin. Varsinkin Oiva Tuominen kuritti tuolloin rajusti venäläisiä", Leppä toteaa.  
Joroisiin oli määrä saapua syksyllä -41 jopa saksalaisia joukkoja. Kentän lähimetsiin koottiin pommivarastoja ja Leppä muistelee niiden olleen nimenomaan pommittajia varten. Odotettavissa olisi siis jopa pommikonetoimintaa vaatimattomalla ruohokentällä. Jostain syystä hanke kuitenkin peruuntui ja tavarat haettiin pois ennen joukkojen sijoittamista kentälle.

Kesällä -41 Fiat- hävittäjät olivat jo loppuun kuluneita, varsinkin moottorit vaativat perusteellista huoltoa. Niinpä Fiatin moottoreita ryhdyttiin irrottamaan ja toimittamaan lentokonetehtaalle peruskorjaukseen.
"Kun LLv 26:n lentueet komennettiin kuka minnekin päin Karjalankannasta, meitä jäi Joroisiin sellainen 6-7 miehen komennuskunta, jota johti yksi kantamekaanikko", Leppä kertoo.
"Syksyllä -41 irrotimme kaikkiaan 18 Fiatin moottoria ja toimitimme ne korjaukseen. Moottorit irrotettiin hallissa taljalla kolmijalan varaan ja laskettiin alas. Korjaukseen lähteviin moottoreihin ruiskutettiin tulpanreiästä voiteluöljyä, jotta sylinterit eivät ruostuisi matkalla korjaamolle. Moottorin irrottaminen Fiatin keulalta oli aina vähintään päivän homma, takaisin asentamien kesti pidempään, sillä moottoritila oli ahdas ja kaikki kiinnitysmutterit oli varmistettava aina sokalla. Niiden asennus hankaliin paikkoihin oli varsinaista voimistelua, joka oli kuitenkin pakko tehdä. Mahdollisessa vikatilanteessa tapahtuvan tarkastuksen jälkeen puuttuva sokka olisi tiennyt mekaanikolle vaikeita aikoja."

Virtuaalilentäjät ry.
Fiat talvella huoltohallin edessä.
Leppä muistelee että myöhemmin muun muassa pakosarjojen asennuksessa käytettiin erillistä jousiprikkaa mutterin alla, joten hankalalta sokan pujottelusta mutterin päälle vältyttiin. Ylipäätään asennushommissa oli oltava huolellinen, jotta kaikki apulaitteet ja asennukset myös kestäisivät ja toimisivat kovassa käytössä. Mekaanikon huolimattomuuden aiheuttama koneen maahansyöksy olisi ollut anteeksiantamaton virhe. Lepän tietoon ei sellaista tullut ainakaan heidän asentamissa moottoreissa.  
"Jorosissa purettuihin koneisiin ei ollut asentaa varamoottoreita, joten kun joulukuussa -41 ensimmäiset peruskorjatut moottorit saapuivat takaisin, alkoi niiden paikalleen asennus", Leppä kertaa.
Nyt sääolosuhteet Joroisissa olivat toista luokkaa. Kun asennusryhmä aamulla lähti konehallille, näytti pakkasmittari usein miinus 35 astetta. Konehallissa ei tietenkään ollut minkäänlaista lämmitystä - Kaikki oli jäässä. Oli siis käytettävä luovuutta. "Leikkasimme bensiinitynnyrin kahtia ja niissä poltimme puuta", Leppä muistelee. " Tynnyrin päällä oli ritilä tai peltilevy, jonka päällä sitten lämmitimme työkaluja, jäisellä avaimella työskentely olisi ollut mahdotonta."
Virtuaalilentäjät ry.
Fiat G.50 "FA-9" talvella pressulla suojattuna.
Valokuva: Onni Utin albumista
Kun moottori saatiin viimein paikalleen oli vuorossa koekäyttö. Ensin jäistä moottoria lämmitettiin puhalluslampulla, sitten se pyöräytettiin käyntiin. Leppä muistaa kuinka pyörivää moottoria piti tunnustella kädellä, josko se oli lämmennyt tasaisesti joka puolelta. Kylmänä käyvän sylinterin saattoi löytää tunnustelemalla.
"Koneen kaikki putkistot ja mittaristot olivat umpijäässä, niitä ei moottorin käynti sulattanut. Jäätyneet painemittarit eivät siis näyttäneet mitään lukemia", Leppä kuvailee ja jatkaa: " Konetta noutamaan saapunut pilotti ilmoitti yleensä tässä vaiheessa tekevänsä koneella pienen koelennon, ja jos kaikki pelaa hän lentäisi koneen Immolaan, jossa oli lämmin konehalli. Siellä sitten sulateltaisiin kaikki jäätyneet järjestelmät. Eipä käynyt kateeksi lentäjiä jotka jäisellä koneella lähtivät kohti Imatraa", Leppä muistelee.  " Luottamus meihin oli melkoinen, riitti kunhan kone kävi nätisti."
Fiatien moottorivaihtourakka kesti helmikuulle - 42, sen jälkeen oli nuorella mekaanikolla edessään uudet haasteet. Nyt suunta otettiin kohti Immolaa.


Karjalan kierros - kesätöissä kannaksella

Apumekaanikko, nyttemmin myös alikersantti Aarne Lepän sotatyö jatkui seuraavaksi Immolassa. Fiateja korjattiin nyt lämmitetyssä ja tilavassa hallissa. Mekaanikot asuivat korjaamohallin yhteydessä olevissa huoneissa. Leppä muistelee että Immolan korjaamotilat olivat tuolloin pelkästään LLv 26:n käytössä.
Virtuaalilentäjät ry.
Mekanisteja ja Fiat.
Korjaamolla Fiat- hävittäjiin kyettiin tekemään perusteellisia huoltoja ja korjauksia. Määrävälein koneisiin vaihdettiin öljyt ja suodattimet, tarkistettiin rakenteet ja eri laitteiden toimintakunto.
Immolassa kokemus italialaishävittäjästä karttui. Nyt oli tiedossa koneen kommervenkit, vaikutti siltä että oppirahat oli maksettu.
Immolassa toiminta oli välillä hyvinkin kiireistä, sillä lentäjät toivat koneita korjattavaksi lentueista ja jäivät malttamattomana odottelemaan työn valmistumista - päivät venyivät pitkälle yöhön.

Jo keväällä 1942 Lepällä heräsi ajatus päästä hommiin laivueen työkentille Karjaan kannaksella. Nuoren miehen mielestä se voisi olla avartava kokemus, niinpä hän otti Immolassa asian esille konemestarinsa kanssa ja tämä suostui. Komennus vei nuoren mekaanikon tien ensin Sakkolaan ja sieltä Petäjäjärvelle.
Työkentillä vastuulla oli yksi kone, johon tehtiin lentojen väliset huollot, tankkaukset ja tarkistukset. Jotain pienimuotoista korjaustoimintaakin kykeni nyt jo kokenut apumekaanikko kentänlaidalla tekemään. Aika kätevästi Aarne passaili venttiilejä hiomalla paikoilleen. Mitään mullistavaa vikaa ei tosin tuolloin moottoreissa ilmennyt.
Töiden lomassa myös rentouduttiin. Varsinkin lentäjät olivat kovia iskemään korttia, joskus mukana nokittelemassa oli myös mekaanikkoja, tosin 18 markan palkalla ei isommin voinut ottaa takkiinsa.
Joskus kävi niin että kesken pelin tuli hälytys, silloin laitettiin kortit maahan ja vedettiin pressunpala suojaksi. Seuraavaksi rynnättiin käynnistämään konetta. Kun lentäjät palasivat torjun-tatehtävästä, mekaanikot huolsivat ja tankkasivat koneet ja peli saattoi jatkua.

Aarne Leppä oli lentueensa kanssa keväällä -42 Sakkolan kentällä. Kesäkuun alussa tuli Fiat-hävittäjille komennus Immolaan, mukana seurasi junalla koneiden mekaanikotkin.
Kentällä oli vastassa melkoinen määrä sotaväkeä, paikalle oli haalittu ilmatorjuntajoukkoja Tampereelta saakka ja kiitoradan laidalle oli asettunut riviin useita hävittäjäkoneita.
Lepälle jo niin tutun Immolan konehallin tuntumaan aseteltiin myös hänen nimikkokoneensa. Mekaanikon tehtävänä oli huolehtia omasta koneestaan mahdollisen hälytyksen tullessa.
Joku porukasta tiedusteli syytä massiivisiin turvajärjestelyihin ja vastaus oli lyhyt: "Valtiovierailu".
Konehallin edustalle asettui riviin kunniakomppania, turvahävittäjien lentäjät ja mekaanikot määrättiin koneidensa vierelle valmiuteen - Ilmassa oli jännittynyttä odotusta.
Seuraavaksi kentän ylle ilmestyi ensimmäiset suomalaiset suojahävittäjät, niiden moottoreiden äänen seasta alkoi kuulua myös toisenlaista pörinää - kohta kiitoradan päässä suoritti laskuliitoa saksalainen Focke Wulf Condor.

Aarre Leppä. Virtuaalilentäjät ry. Aarre Leppä. Virtuaalilentäjät ry.

Leppä seurasi tapahtumia aitiopaikalta kun laskeutuvaa konetta saapui vastaanottamaan arvovaltainen joukko, ei enempää eikä vähempää kuin itse Tasavallan Presidentti Risto Ryti ja marsalkka Mannerheim.
Nyt tunsi nuori mekaanikkokin itsensä Fiatin vierellä tärkeäksi mutta yllätykset eivät vielä päättyneet tähän.
"Muistan kyllä kuinka saksalainen kone liukui kiitoradalle", kertailee Leppä tapausta. " Kun kone rullasi kohti huoltohallia, huomasimme kuinka toisesta laskutelineestä tuprusi savua. Ilmeisesti koneen ohjaaja oli jarruttanut niin rajusti että jarrut kuumenivat liikaa. Koneen laskeutuminen sujui muuten moitteettomasti."

Aarre Leppä. Virtuaalilentäjät ry.
Yksi kuulu korpraali.
Savuava laskeutumisteline oli pikkujuttu, sillä seuraavaksi venähti naamat kentänlaidalla päivystävillä sotilailla. Lentokoneen portaita kapusi alas itse Valtakunnankansleri Adolf Hitler!

Leppä muistelee että tuossa vaiheessa eivät koneiden vierellä päivystävät lentäjät ja mekaanikot malttaneet enää pysyä aloillaan, vaan siirtyivät lähemmäs seuraamaan tapahtumien kulkua.
"Konehallin edustalla arvovaltainen joukko kätteli toisiaan, siirtyi paikalle tuodun avomallisen Mercedes - Benzin luokse ja poistui paikalta juhlistamaan Marsalkan syntymäpäivää.
Kentällä aloitti saksalaiskoneen miehistö laskeutumisvaurioiden tarkastamisen ja korjaustoimet. Ensitöikseen vaihdettiin laskutelineen vaurioitunut rengas, kohta konetta jo koekäytettiin ja sillä suoritettiin jopa 15 minuutin koelento kentän yläpuolella.
Paikalla tapahtumia seurasi edelleen myös apumekaanikko Leppä tovereineen, onneksi eräällä heistä oli kamera mukana, jotta tapahtumasta saatiin kuvia.
"Meidän annettiin seurata saksalaismiehistön toimia koneensa äärellä mutta koneen sisälle uteliaita ei sentään laskettu. Kohta oli kone jälleen kunnossa ja valmiina lähtöön", Leppä muistelee.

Aarre Leppä. Virtuaalilentäjät ry. Aarre Leppä. Virtuaalilentäjät ry. Aarre Leppä. Virtuaalilentäjät ry. Aarre Leppä. Virtuaalilentäjät ry. Aarre Leppä. Virtuaalilentäjät ry.

Aarne Leppä oli jälleen asemissa koneensa vierellä kun syntymäpäivävieraat palasivat kentälle ja nousivat odottavaan koneeseen. Jotain turvajärjestelyjen tarkkuudesta kertoo se kuinka Hitlerin sihteerikin joutui näyttämään mukanaan olleen asiakirjalaukun sisällön ennen koneeseen nousemista. Tuona aikana mitään ei haluttu jättää sattuman varaan. Kohta kone kaarsi lentokentän yllä kohti Helsinkiä.

Talven tullen Leppä komennettiin työkentältä takaisin "kotiin", eli Immolaan. Siellä tuttu kone-mestari kaipaili jo luottomekaanikkoa jolle Fiatin moottorinvaihto oli rutiinityötä, ja mikäpä siinä, lämmin työskentelyhalli houkutteli omalta osaltaan. Näpit oli palellutettu perusteellisesti aikoi-naan Joroisissa.
Mutta jälleen keväällä veri veti takaisin kenttätöihin ja kohta oli Aarne taas reissunpäällä, tällä kertaa Kilpasillan kentällä Raudussa. Leppä muistelee että Kilpasilta oli suurehko kenttä, jonka olivat rakentaneet itänaapurit. Siellä oli saatavilla jopa sähköä, joten koneiden moottoreita kyet-tiin lämmittämään sähköpattereilla. Enää ei tarvinnut värkätä puhalluslamppujen kanssa. Kaksi pyöreää sähköpatteria asennettiin koneen moottorin molemmin puolin lämmittämään moottoria. Hänen lentueessaan ei ollut käytössä yleistä tapaa, jossa koneen moottorista laskettiin öljyt yöksi pois ja sitä lämmitettiin kylmäkäynnistyksen helpottamiseksi.

Keväällä 1944 Laivueessa elettiin muutosten aikaa, sillä nimi oli muuttunut Hävittäjälentolaivue 26:si, lisäksi talven ja kevään aikana oltiin luovuttu vanhoista Fiateista ja tilalle saatiin jo monessa liemessä keitettyjä amerikkalaisia Brewstereita.
Varma kevään merkki oli jälleen Aarne Lepän ilmaantuminen Immolasta Kilpasiltaan ja tuttuun porukkaan. Heti toukokuussa oli edessä siirtyminen Kilpasillasta Viipurin suunnalla olevalle Heinjoen kentälle.
Brewsterin myötä Leppä pääsi tutustumaan uudenlaiseen konetyyppiin. Nyt jo kokeneelle mekaanikolle kävi heti selväksi kuinka Brewster oli Fiatin rinnalla helppo ja luotettava konetyyppi. Brewsterissa oli ylellisen tilava moottoritila ja kohteisiin pääsi kätevästi käsiksi. Kuinka hankalan italialaishävittäjä olikaan ollut! Fiat vaati erikoistyökaluja ja kaikenlaisia kommervenkkeja, mutta toisaalta nuoret mekaanikon alut olivat joutuneet luovuudellaan selvittämään hankalatkin paikat.
"Sanalla sanoen amerikkalaishävittäjä oli Fiatin rinnalla erinomaisen mukava huollettava. Olihan sekin jo meille tullessaan vanhentunut mutta Brewsterilla sai sotatyössä sentään tulosta, joka oli mekaanikollekin tärkeä seikka",  toteaa Leppä ja muistuttaa: " Brewsterilla Illu Juutilainen ja kumppanit aiheuttivat aikanaan suoranaista kauhua Kannaksen taivaalla."

Fiatien jäädessä pois laivueen konemäärä hupeni ja huoltotöissä seurasi hetken rauhallisempi jakso. Eräs konemestari ehdotti Lepälle että tämä siirtyisi joksikin aikaa tutustumaan uusiin Messerschmitt -hävittäjiin, joita oli odotettavissa myös heidän laivueeseensa. Niinpä Aarne siirtyi Viipurista Terijoelle päin olevalle Perkjärven kentälle, jossa oli lentolaivue 24:n tukikohta. Perehdytys saksalaishävittäjään tapahtui omintakeisesti, sillä Perkjärven huonolla kentällä meni nurin yksi jos toinenkin Mersuhävittäjä. Uusi konetyyppi, jossa oli lisäksi kiikkerä laskuteline, aiheutti useampia kuperkeikkoja. Potkureita vääntyi ja siipiä rikkoutui. Apumekaanikko Leppä suoritti tutustumisen purkamalla vaurioituneita Mersuja lähetettäväksi lentokonetehtaalle korjattavaksi.

Perkjärven keikalla Leppä menetti yhteyden omaan laivueeseensa, eikä oikein tarkkaan edes tiennyt missä tuttu porukka nykyään majailee. Hän sai komennuksen Immolaan, taas kotipesälle, nyt elettiin kesäkuuta 1944.  
Immolassa kävikin melkoinen kuhina, paikalla oli suomalaisten lisäksi saksalainen komennus-kunta, joka tunnettiin nimellä lento-osasto Kuhlmey. Syöksypommittaja Stukat ja eksoottiset Focke Wulf -hävittäjät tekivät lähtemättömän vaikutuksen apumekaanikkoon. Immolan vierailu jäi kuitenkin lyhyeksi sillä hänen kaipaamansa ja löytämänsä HLLv 26:n 3. lentue siirtyi Sortava-laan. Myöhemmin saatiin tieto että Venäläiset olivat pommittaneet maan tasalle niin tutuksi tulleen Immolan lämpimän lentokonehallin. Sitä ei tosin suurhyökkäyksen aikana ehditty pitkään murehtia, sillä edessä oli jo seuraava siirto Käkisalmeen. Loppuajan sodasta Leppä oli Wärtsilän kentällä, joka jäikin sittemmin naapurin puolelle.


Lentäjiä ässistä aloittelijoihin

Virtuaalilentäjät ry.
Aarne Leppä.
HLLv:n 26 kirjavissa vaiheissa mekaanikolla oli aitiopaikka seurata lentäjien työtä ja tapoja. Monet olivatkin aikamoisia persoonallisuuksia.
Oman porukan lentäjistä Leppä muistaa hyvin muun muassa Oiva "Oippa" Tuomisen, legendaa-risen ässän ja ilmavoimien ensimmäisen Mannerheimristin ritarin.
"Tulihan sitä oltua Tuomisen kyydissäkin silloin Joroisten aikaan, kun meillä oli siellä kaksipaikkainen kone. Oippa oli rento kaveri, kulki aina nahkapuvussa ja ilman arvomerkkejä". Kerran Leppä näki kuitenkin aina niin hyväntuulisen lentomestarin kiroavan katkerasti. Hänen lentueensa komennettiin Kannakselta Malmille puolustamaan pääkaupunkia. "Eihän siellä pääse vihollista ampumaan!", oli Tuominen manannut. Häntä huolestutti se että kova kilpakumppani ja laivueen toinen ässä kapteeni Olli Puhakka pääsisi karkuun pudotustilastossa.
"Räväkällä lentomestarilla oli itsetunto kohdallaan" Leppä muistelee, Tuominen tapasi jopa il-moittaa kuuluvalla äänellä kanttiinissa että: "Minua se ei ryssä saa pudotettua!".

Toisin kuitenkin kävi, sillä Leppäkin muistaa kuinka myöhemmin tuli Oipalle uimareissu Kotkan edustalla Hävittäjälentolaivueessa 34.
Tuomisen toimintaa pitkään läheltä seuranneen mekaanikon mukaan oli yleensä niin että kun lentomestari nousi ilmaan, hän myös löysi viholliskoneen ja pääsi ns. "palaselle", eli ampui sen alas. Tuomisen periaate oli hakeutua niin lähelle vihollishävittäjää että pudottaminen varmasti onnistuisi. Tämä vaati kylmähermoisuutta, jota Oipalta ei puuttunut.

Toinen ässä ja myöhemmin myös Mannerheimristin ritari jonka kanssa Leppä työskenteli samassa lentueessa oli kapteeni Olli Puhakka. Leppä kertoo laittaneensa merkille kuinka mestarillisesti Puhakka käsitteli konetta.
"Kun kapteeni tuli laskuun kone ei koskaan hyppinyt tai pomppinut. Puhakka oli ilmassa todellinen taitolentäjä, maassa hän oli mukava herrasmies", muistelee mekaanikko pidettyä lentäjää.

Myöhemmin Puhakkakin siirtyi pois LLv 26:sta. Menestyneiden pilottien siirtyminen muualle jätti ison aukon paikattavaksi.
Sodan lopussa laivue oli Wärtsilässä. Leppä muistaa eräänkin tapauksen joka sattui heidän ollessa huoltamassa koneita kun viisi venäläishävittäjää lensi matalalta aivan kentän yli. Koneet eivät tulittaneet kenttää, niiden tarkoitusperä oli tällä kertaa toisenlainen: tulkaa finskit tappelemaan sieltä!
Kohta eräs laivueen nuorista lentäjistä, Kalle Castren kipusi Brewsteriinsa vastatakseen naapurin kutsuun. Eräs toinen nuori lentäjäkersantti maastoutui kentän pintaan koneet nähtyään, hän ei tehnyt elettäkään lähteäkseen ilmaan. Mekaanikot hoputtivat säikähtänyttä nuorukaista koneelleen, "Parempihan sinun on tuolla ilmassa kuin täällä maassa maalitauluna", he yrittivät kohennella miehen kadonnutta taistelutahtoa. Viimein kersantti kapusi urheasti Brewsteriinsa.
Seurasi yli tunnin kestänyt ilmataistelu kentän yläpuolella. Mekaanikot tähystivät taivaalle niskat kipeänä, heitä painoi huoli siitä riittääkö koneessa polttoaine, tankkaamaan ei oltu ehditty. Koneet jatkoivat kurvataistelua kentän yläpuolella, välillä ampua ruilautettiin sarja toisen perään ilman mainittavampaa tulosta.
Viimein Kalle Castrenin reikäinen Brewster oli turvallisesti maassa. Bensiini oli melkein lopussa mutta varsinainen syy laskeutumiseen oli ollut moottorista kadonnut öljynpaine. "Meinasivat pirulaiset pudottaa vängällä meikäläisen!", oli nuori pilotti kivahtanut ensimmäiseksi maahan päästyään.


Lapinretki

Niin päättyi jatkosota mutta ei apumekaanikko Lepän sotataival. Edessä oli komennus Lappiin häätämään nyt jo viholliseksi muuttunutta aseveljeä pois maasta. Retki alkoi Joensuusta, josta siirryttiin junalla Ouluun ja sieltä laivalla Kemiin. Ennen satamaan saapumista oli odotettava jännittyneissä tunnelmissa kun Saksalaiset vielä pommittivat Kemiä. Aarne Leppä muistelee kuinka tuhoja kärsinyt kaupunki oli masentava näky syksyn harmaudessa. Kaatuneita sotilaita lojui vieläkin tienvarsilla ja teitä sekä siltoja oli pommitettu hajalleen.
Lapin sodassa Lepällä oli vielä kerran huollettavanaan vanha sotaratsu - luotettava Brewster. Marraskuussa tuli viimein käsky että kaikki reserviläiset kotiutetaan. Ohjelmassa oli siirtyminen Kuopioon ja Rissalan lentokentälle, jossa kotiutettavat joutuivat odottelemaan vielä kaksi viikkoa ennen siviiliin pääsyä. " Syytä viivytykseen ei kerrottu, kyseessä lienee armeijassa niin vakiintunut käytäntö, eli odottaminen", naurahtaa Leppä.
Marraskuun 14. päivänä koitti viimeinkin siviilielämä. Alikersantti Aarne Lepän ura Ilmavoimissa oli kestänyt tuolloin neljä vuotta ja kymmenen kuukautta.


Siviiliin

Sota-aikana kävi Joroisissa Tampereen lentokonetehtaalta asentajia kiinnittämässä Fiat hävittäjiin selkäpanssareita. Asentajat kyselivät jo tuolloin apumekaanikkojen tulevaisuuden suunnitelmia sodan jälkeen, he ehdottivat että Aarne ja muut kaverit voisivat tulla kyselemään tehtaalta töitä, joita varmasti osaaville mekaanikoille järjestyisi. Hävityn sodan jälkeen Leppä palasi kuitenkin tutulle Kuusankosken verstaalle asentajaksi, muutti myöhemmin Imatralle ja työskenteli lopun työuransa hitsarina.
Hän ei kadu uravalintaansa, vaikka on sydämeltään edelleenkin ilmavoimien apumekaanikko. Sodan päätyttyä valvontakomission kontrolloimassa maassa lentotoiminta näytti sikäli hiljaiselta että nuorukainen päätti jatkaa kokonaan muissa tehtävissä.


Saatesanat

Aarne Leppää haastateltiin kotonaan Imatralla kesällä 2006.

Haastattelu: Pekka Hietala
Kuvat: Aarne Leppä

Copyright Pekka Hietala 2006.

 

  

Viimeksi muokattu: 2006-11-02 21:40