Pikahakemisto:
Esittely | Frans Olgia ja kukkapuuskia | Ensimmäinen sotalento - takapeilistä näkyi korpraalin vähä säikähtäneet kasvot | Radistikurssi läpi ensimmäisellä yrittämällä | Me laskettiin siitä minun koslani ympäriltä 27 reikää | Propagandaa rintamalle | Lysanderilla ja Storchilla | Lysander-lentoja | Eero Pakarisesta, Lampimäen siviilielämästä ja satunnaisista asioista | Neljä vapaudenristiä rinnassa | Laivueissa 14 ja 48 | Brewster-miehet Tiiksjärvellä | Sotalentoja Laivue 48:ssa | Panssarien pommituksista ja -torjunnasta | Laivueesta 14 laivueeseen 48 radiosähköttäjien puutteen takia | Tiedustelusta, komentajista ja töppäyksistä | Marski - herra ja hidalgo | Herra vääpeli, voisko tästä paitaa saada? | Tikkakosken lennoston konehallissa vanhoja muistelemassa | Ilmailumuseossa, Airacobraa katselemassa ja säilytyshallissa | Saatesanat]

Tapani Lampimäki, ensimmäisen luokan radiosähköttäjä/konekivääriampuja, palveli sotavuosina Lentolaivueissa 14 ja 48. Lentolaivue 14:ssa Lampimäki lensi etupäässä tiedustelu- ja pommituslentoja Fokker C.X. ja Lysander-koneilla. Kesällä 1944 Lampimäki siirrettiin PommitusLentoLaivue 48:aan Blenheim-koneisiin kk-ampuja/sähköttäjäksi. Puolisentoistasataa sotalentoa lentäneelle Lampimäelle tulivat tutuksi Itä-Karjalan metsät, missä myös hänen kaksi veljeään lensivät - toinen myös ampuja/sähköttäjänä, toinen lentäjänä henkensä menettäen.

"Tapsa" toimi sittemmin Vaasassa JP 1:ssä (Jääkäripataljoona 1) mm. viestiupseerina, josta siirtyi Tampereen Sp Ek:aan ja edelleen eläkkeelle. Hän toimi myös Vaasan Suomalaisen seurakunnan poikatyöntekijänä ja siinä ohessa Vaasan Siniset Partiopojat ry (VSPP) nimisen lippukunnan johtajana 1970-80 luvulla.

Lampimäkeä haastateltiin tai pikemminkin jututettiin yhdistyksen "Blenheim-retkellä" syksyllä 2001. Keskustelut suoritettiin pääasiassa bussissa Tampere-Tikkakoski välillä mennen tullen sekä hiukan myös Tikkakoskella Ilmailumuseon ja lentotukikohdan alueella. Hankalista keskusteluolosuhteista johtuen tarinat eivät ole aina järin selkeät tai johdonmukaisesti etenevät. Lisäksi nauhoitus oli epäselvä, joten toivomme lukijoilta apua mm. henkilö- ja paikannimien tarkistukseen.

Haastattelussa ovat paikoittain äänessä myös Lauri Väisänen, Fiat G.50 -lentäjä ja Tampereen Ilmasillan puheenjohtaja sekä Kauko Aho, Blenheim-lentäjä PommitusLentoLaivueesta 42, Pilvenveikkojen entinen puheenjohtaja.

Haastattelu: Jukka "Grendel" Kauppinen, Timo "Kossu" Niiranen ja monet muut.
Haastattelunauhojen purku: Antti Laukkanen ja Seppo Tolonen

Lampimäki koskettaa Tikkakosken museon Blenheim-konetta.

Kolme Blenheim-veteraania: Tapani Lampimäki (konekivääriampuja/sähköttäjä), Eino Estama (ohjaaja) ja Kauko Aho (ohjaaja).

Kolme Blenheim-veteraania: Tapani Lampimäki (konekivääriampuja/sähköttäjä), Eino Estama (ohjaaja) ja Kauko Aho (ohjaaja).

Blenheim-retkeläiset bussissa matkalla Tikkakoskelle. Edessä (vas) Väisänen ja Lampimäki. Väisäsen takana Aho.

Blenheim-retkeläisten välipysähdys. Väisänen ja Aho.

 

Lentolaivue 14 toimi Vienan Karjalassa, Tiiksjärvellä, jonka korvet tulivat Lampimäellekin tutuiksi ilmasta käsin.

Siellä oli toisena FO, Frans Oskari, niitä hollantilaisia (toim. huom: Fokker C.X.). Mikä sen merkki nyt tarkkaan on, mutta joka tapauksessa siellä oli sekä ruottalaista valmistetta että norjalaista valmistetta. Norjalaista kutsuttiin Olgaksi, Frans Olgaksi ja ruottalaista kukkapuuskaksi. Jostakin syystä, kuninkaalle annettiin vähän arvoa. Sillä suoritettiin, meillä oli molempia laitteita. Yksi ainakin kerran paloikin pommituksen aikana - siitä on surkee valokuva minulla valokuvakansiossani. Sillähän me lennettiin.

Tiedustelureitit kulkivat lähinnä Tsirkkakemijoki-vartta siellä kenttävartioitten luona. Jyskyjärvi pohjosessa oli alue, jossa käytiin. Jyskyjärvellä kerran muistan, katselin alaspäin kun mentiin tiedustelulentoa suorimaan, jotta mikä hitto on tuossa, ihan niin kun heinäkeko? Nehän on ryssiä! Iso kasa ryssiä ja jotkut katteli ylöspäin. Eivät malttaneet olla kattomatta tai toiseksi ne pelkäs niin kovasti. Minä sanoin vänrikki Parviaiselle, että hei, kuule nyt tuolla on ryssät tossa pellolla isossa kasassa. "No mikset ampunu?". No kun mä olin niin hölmistyny, kun mä en tajunnu ensteks että mitä siinä on. Mennään takasin ja minä ammun. "Eiku minä haluan ampua", sano Parviainen. Ja niin me tultiin takasin, mutta eihän niitä enää siellä pellolla ollut, se on selvä. Minä sanoin, että ne on tossa viereisessä mettikössä, ajetaan sinne. Ei hän uskaltanu ajaa ja paree olikin, sillä ne olis varmaan siellä olleet kytiksessä, niin kuin luonnollista onkin. Mutta se tieto kumminkin joka tapauksessa kelpasi ylempiin portaisiin. Jyskyjärvihän oli tyhjä asukkaista. Vanja se käytti niitä maisemia kulkureittinä, kyllä me se aina tiedettiin. Siellä käytiin toistekin kattelemassa.

Ensimmäisen kerran kun mä oon Jyskyjärvellä käyny, ni mulle kävi niin hassusti, jotta kartta lenti käsistäni ja sinne jonnekki mettään se meni. Mä sanoin, että nyt sai ryssät hyvän kartan. Sanoin sille vänrikille, ohjaajalle, että älä vaan kerro niille toisille, että se nuori korpraali menetti karttansa. En tiedä, ei ole kukaan kertonut saiko se ilmoituksen, mutta kyllä ne varmaan sen näki, että siellä se tulee ilman karttaa.
 

Vienan Karjalan ns. "runokylät" olivat monien Lampimäen sotalentojen kohteena tai tapahtumapaikkoina.

Kun tultiin, niin siellä oli kova it-keskitys. Se tuli aivan meidän yläpuolelle ja minä luulin, että hän väisti niitä. Minä en ollut tosiaan syöksyvöillä kiinni, niin kuin useimmiten oon ollu. Ja kun hän paino nokan alas, tietysti siinä mielessä että minä sitten pommitan, niin minähän en sitä huomannukkaan. Ja siinä todella kävi niin, että minä meinasin pudota siitä koneesta. Jalat tarttuivat koslan takareunaan ja käsilläni pidin siitä etureunasta kiinni. Willman näki ylätasossa olevasta peilistä korpraalin vähä säikähtäneet kasvot ja oikasi. Se sano, jotta mikset pommittanut? No minä sanon, jotta miten mä tossa tilanteessa osasin pommittaa.

Me mentiin takasin - kierrettiin lenkki - sinne pohjosiin ja tultiin takasin ja sillon sitte pommitettii. Minä en muista oikein että mihinkä ne pommit meni, mutta siihen kylään joka tapauksessa. Willmanniha se ohjas sitten taloille. Pommitin sillon, kun hän sano, jotta nyt vedät kahvasta. Siinä oli manuaalinen, jolla pudotettiin ne palopommit ja sitte toisella isommat pommit, oikein sirpalepommit. Että tällanen oli ensimmäinen sotalento ja niitähän sitte tuli monenlaisia siinä matkan varrella tehtyä.
 

Mistä mihin te olitte siellä 14:ssa Tiiksjärvellä?

Minä olin, hetkinen, kesäkuun, olikohan se kymmenes päivä, kun meillä oli lopputentti Naarajärvellä, jossa toinen puoli kurssista oli saamassa sähkötyskoulutusta ja viestikoulutusta.

Naarajärvellä?

Niin, Luonetissa (Luonetjärvellä) oltiin varsinainen lentokoulutus ja ammunnat. Siellä myös annettiin ensimmäinen sähkötyskoulutus. Minä alotin nollasta, mutta olin ensimmäinen, joka sai sata läpi kumminkin - sata merkkiä otto läpi. Armas (Valssi?), kurssinjohtaja, sanoi että ensimmäinen oli Lampimäki. 80 merkkiä oli ensimmäisen luokan raja mutta kansainvälinen merkki vedettiin sadan merkin ottonopeudesta. Kaikki katto velipoikaa, joka oli samalla kurssilla, että hän pääsi, mutta hän sano, että se oli Tapani, kurssin juniori, joka pääsi läpi ensimmäisellä yrittämällä. Niin oli tosiaan. Olin 17-vuotias silloin.

Kurssilta meidät komennettiin tiedustelulentolaivueeseen. Vanhempi veljeni Pentti (toim. huom. Pentti Lampimäki, Kr. NO 61, synt. 05.05.1923) oli Nurmoilassa, laivueessa 12. Minä olin Tiiksjärvellä laivueessa 14. Pentti siirtyi myöhemmin JK 88:aan (Junkers 88:iin), minä olin Tiiksjärvellä kaksi vuotta.

Meillä oli tapauksia monenlaisia. Leidon (???) partisaanikylää käytiin pommittamassa meidän kersantin kanssa. Meille tuli kiistaa siitä, että mihinkän kohtaan pommit pudotetaan ja hän sanoi, että tuo on varsinainen kohde. Ja minä kuule sanoin, että se on tässä näin ja minä pommitin sitä "tässä näin". Siellä syttyi valtavat tulipalot ja minä en jälkeenkäinpäin tiennyt tarkkaan, että mikä se lopputulos oli. Mutta siellä oli vahvasti miehet, että partisaanikylässä leimahtelee. Sieltähän ne kaikki suuret partiot lähtivät liikkeelle.
 

Toinen kerta oli, kun tuli hälytys ryssien hyökättyä Honttasenvaaraan (???). Olivat polttaneet sillan ja varaston ja mitä siellä oli tapahtunutkaan. Me lähdettiin yhden Tulkki-nimisen vänrikin kanssa, joka sitten myöhemmin oli johtaja ja asui Amerikassa vuosikausia. Tämä Tulkki ajoi konetta ja minä kattelin ympärilleni kovasti kiireesti. Mulla oli istuin vielä paikallaan, kun ei me sitä keritty ottaa pois. Kävi niin, että minä näin kun se hiihtopartio, semmonen puolikymmentä miestä, paino metsään. Minä huusin Tulkille, että hei vartio tossa vasemmalla. Samalla rävähti sieltä alhaalta. Ne olivat panneet pikakiväärit asemiin ja minä ihmettelen, että mikä on kun tossa varpaitteni edessä tulee reikiä tolla lailla ja kylkiin molemmin puolin tuli reikiä.

Sitten mä totesin yhtäkkiä, että lattialla lainehti bensaa ja öljynsekasta bensaa. Mä huusin Tulkille, hänellä oli lentolasit. Tulkki luuli, että hän pukkas pilveen, kun tuli pilviäkin ja satoi lunta välillä ja oli sellasta kirkasta. Hän luuli, että hän pukkas pilveen ja vähän hellitti nokkaa alaspäin. Ryssä luuli, että nyt me pudotaan ja hellitti ampumisen. Me laskettiin siitä minun koslani ympäriltä 27 reikää. Ja ykskään ei osunu minuun. Yksi pääsäiliöön, joka pudotettiin matkalla pois. Tulkki kysyi multa, että mitä tehdään, onkohan meillä siipisäiliös bensaa. Mä sanoin, että varmaan siellä on, mutta minä en mene kattoon. Oli pakko pudottaa pääsäiliö pois, koska se vuoti koko ajan sinne koslaan. Ja sitte yksi luoti oli osunu öljysäiliöön.

Me tultiin kentälle lopuks sitten mahan alta pellit auki. Konehan oli täysin öljyn ja bensan peitossa, ei ollut enää kuin puoli litraa öljyä jäljellä. Kumma, ettei moottori leikannu kiinni. Tulkki kysy, että kierretäänkö me kenttää, kun meillä oli määräys kiertää aina kenttä, koska vieressä oli saksalainen it-patteri. Minä sanoin, että nyt ei oo aikaa siihen. Ja niin me suoraan laskettiin kentälle ja tosiaan, se toppas siihe. Kaikki miehet, jotka tarkisti, ihmetteli että miten me ollaan henkiin jääty. Pari niistä (luodeista) oli menny moottoriin. Kun kone tuotiin myöhemmin Tampereelle, niin siitä putos siivet alas. Sekin on ihan tosiasia. Mä en siis tähän saakka ole valehdellut yhtään sanaa! Mulla tietysti sota vähän tarpeettomasti korostaa asioita, jotka siihen aikaan oli hyvin yksinkertaisia. Nyt tällä hetkellä ne tuntuu aika lailla erikoisellekin. Olihan niitä sitten monta muutakin sellaista erikoista tapausta.
 

Kerran vietiin propagandaa (propagandalehtisiä) rintamalinjalle. Arima-niminen vänrikki oli ajamassa. Sitä propagandaa oli niin paljon, että minä istuin melkein takapuoli koslan yläreunan tasalla. Sitä oli paljon. Sitä oli tuhannen kappaleen nipuissa. Nipuissa oli sellanen nalli ja naru ympärillä, sellanen nalli josta piti nykästä niin se lähti ja räjähti sitten ulkopuolella. Mutta yks pakkaus hajos sinne koneeseen.

Oli luettavaa sitten...

No kerta kaikkiaan. Minähän kauhoin niitä sieltä vaikka kuinka paljo, ettei ne mee sinne takarunkoon. Se (runko) oli auki sinne perään asti, sinne vaijereihin. Se ois voinu vaikka tukkia... Vaikka sen aikaa, että kone ois tullut alas. Arima näki sitten sen verran sieltä etupesästään, taikka siinä oli se peili siinä ylhäällä, jotta minä siellä heilutan, että Tapsa Lampinenkin kuolontuskissaan siellä pyörii. Minä sain lopuksi ne lehtiset jollain lailla pois sieltä ja kopautin Arimaa olkapäähän näin… Arima hyppäs pystyyn, se oli että kuoleva hyppää hänen päälle. Niin tultiin kentälle sitten pois ja ropakanda oli heitetty. Niitä oli paljo tosiaan. Seuraavalla kerralla oli samanlainen. Tämä sano, että nyt ette pane niin paljoa, ei sinne kukaan hullu enää viitti lähteä tolla lailla.

Yhden kerran tultiin vänrikki Parviaisen, sama jonka kanssa ajettiin siellä Jyskyjärvellä, kanssa. Parviainen oli helsinkiläinen ja esitteli mulle yhtä serkkulikkaa, jotta sillä ei ole kaveria ollenkaan. Minä tapasin sen tytön Temppeliaukion kirkon luona ja tykkäsin, ettei se ollut oikein nätti tyttö ja siihen jäi se tapaaminen. Parviainen kysyi, että mikset okkaan sen kanssa, niin minä samoin, että ei se nyt sattunu oikein miellyttämään.

No joka tapauksessa, Parviaisen kanssa käytiin yhtä huoltokeskusta pommittamassa. Samaa huoltokeskusta, missä Majeski (???) sitten kävi. Mentiin sinne, pommitettiin - yks sadan kilon pommi jäikin mahan alle, ei pudonnut. Me ei millään saatu sitä putoomaan ja tultiin kentälle sitten. Minä sanoin hälle, että siellä on pommi, näkyy pyrstö tuolla mahan alla. Parviainen oli aivan hermona. No ei mikään, minusta tuntuu että... Se oli kyllä Kuppa-Kustaa, sillä oli niin kovat kumit, joustimet. No laski sitten, kone pomppas, oliks se kaks kolme kertaa oikein maahtavasti näin. Sanoi, että kuinkahan se pommi on, mutta eihän se siitä mihinkään. Ja vaikka se ois pudonnukkin, niin eihän siinä ois mitään sattunut. Olihan se varmistettu. Mekanistit otti pois ja kirjotti siihe terveiset. Kaikkea sitä on sattunut. Sattumuksia olisi niin paljon enemmänkin, mut tässä on nyt hyviä esimerkkiä siitä mitä saattoi sattua rintamalentäjälle.
 

Te lensitte myös Lysanderilla?

No juu, niitä tuli (laivue) kuudestatoista meille lainaan, Laisander tai Lisander kumpaa nyt sanotaan. Joka tapauksessa mulle tuli mieleen se, kun sellainen punatukkaine kersantti, en muista nimeä, ajo sitä "Laisanderia". Siinä oli yks luutnantti tähystäjänä ja Tomahawk (P-40) ajo niitä takaa. Ja ampui, molemmilta puolita meni kuulat, mutta ei osunut siihen koneeseen. Lopuksi se ajo sivulle kattomaan, että mikä tää on, aaveetko tätä konetta ajaa. Silloin tähtäri ampui sitä konetta. Osui suoraan moottoriin ja se (Tomahawk) meni savuten edessä olevan vaaran taakse. Sitten sitä mietittiin laivueessakin, että kuin se oli. Ryssä ilmoitti sitten myöhemmin illalla, että yhtä Tomahawkia ei oo tavattu, se sai sen alas.

No, me lennettiin saman punatukkasen kersantin kanssa tiedustelulentoja, päiväsaikaan tietysti tehtiin. Sen aikaa tähtäri istuu (kasvot) taaksepäin muun muassa. Meillä oli tavanomaisia tiedustelulentoja sillä kertaa ja tultiin kentälle. Hän sanoi, että hänpä tekee pienen tommosen syöksyn tonne kentälle. Ja se syöksyi yhtä miesjoukkoa kohti, joka oli siellä kentänlaidalla. Se miesjoukko koostuikin laivueen johtohenkilöistä ja ne sano, että Lampimäki siellä ainakin oli. Kersantti sai poistumiskieltoa ja lentokieltoa pitkän aikaa, mulle ei annettu mitään. Minä olin syytön.

Selkä menosuuntaan...

Minä olin sillä hetkellä, niin, mulla oli selkä laskusuuntaan kun mä kattoin sitä, että tuollahan näkyy olevan tuo, mikä se nyt on, Eikan veli. Hanson (???), Hanson oli laivueenkomentajana silloin.

Mä olin yhden kerran, sillä Lysanderilla pommitettiinkin partisaanikyliä. Se luutnantti, joka oli koneen ohjaajana, sanoi että kuinkahan sinne osatahan. Hanson (???) sanoi, että Lampimäki on kokenut tähystäjä, kyllähän te sinne osaatte. Ja niinhän me käytiin siellä pommittamassa hänen kanssa. Vai oliko se tiedustelulento, taisi olla pelkkä tiedustelulento.

Olen minä Storchillakin lentänyt pari sotalentoa. Saksalainen tykistö/tulenjohtokone. Painettiin pinnassa aivan, että aina kuopan tai järven kohdalla vähän alemmas ja taas ylös. Käytiin tiedustelemassa jotakin Nuokkijärven rantamaisemia koska sieltä oli tullut hälytystietoja. Siellähän oli se Tsirkkakemijoki, niin kun se kenttävartiokin. Niihin otettiin yhteyttä ja ilmotettiin mitä oltiin tehty havaintoja. Kerran oltiin Nuokkijärven päässä, nähtiin iso peuralauma ja suomalaisia sotilaita seisoi lumipuku päällä itäpäässä. Ja sano, että varmahan oottaa noita peuroja tuossa. Koneen ohjaaja taisi olla Harjama ja hän sanoi, että hänpä tekee syöksyn sinne ja ampuu peuroja konekiväärillä. Ja niinhän tuo teki, ampui niitä peuroja konekiväärillä ja nehän paino aivan hullun lailla sinne itärannalle. Siellä suomalaiset sai sitten paisteja. Kaikkea sattuu, juu!

Mähän olin kerran tuolla Blenheimissa, Esko Ahtiaisen, laivueenkomentajan lippulaivassa sähköttäjänä. Konetarkastaja Hartola, kenraali Hartolan veli, oli koneessa tähystäjänä. Oli pommitettu Ranuaa, siellä mahdoton saksalaisten IT-tuli tuli ja koko laivue hajos kuin tuhka tuuleen. Ahtiaiselle minä olin juuri ottanut yhteyden maa-asemaan ja ilmoittanut tehtäväsuoritusta, enkä huomannut kääntää FuGi kympistä katkasijaa sisäiseen liikenteeseen. Annoin siinä Ahtiaiselle hyviä neuvoja mistä tulee suihkut sun muut. Ahtiainen tuumi sitten yhtäkkiä, että aha, katkasija väärässä asennossa. Ahtiainen sano, että onko se Lampimäki elossa, kun ei mitään kuulu. Onpa rauhallinen mies. Hartola kurkkas samaan aikaan kun minä kurkkasin kans sieltä ampumosta, ni sano, että kyllä se tuolla kurkkii! Niin tultiin yksin kentälle, muu osa laivuetta tuli sitten aikaa myöten. Ei sillä reissulla pudonnut ketään, mutta myöhemmin sellanen kone putos, missä oli vänrikki Lehesvuo (toim. huom. ettei vänr. Rainer August Vilhelm Leheskivi? SLM. myönnetty 01.04.1944, kaatui 15.10.1944, kone JK-263 tuhoutui it-tulessa vaurioituneena pakkolaskussa) tähystäjänä. Tiiksjärven kautta mä hänet hyvin tunsin. Hän oli sellanen runoilijaluonne. Paljon keskusteltiin hänen kanssaan, koska hän oli rakastunut siihen Kauhavan sairaalassa olevaan emäntään. Hän kirjotti sille rakkausrunoja ja luki niitä sitten mulla. Minä olin tietysti kovasti kuulolla ja aina vähän kehuin, että kaunis runo ja niin pois päin. Lehesvuo (Leheskivi?) kuoli, kun kone syöksy ja löydettiin myöhemmin. Se oli sinne synkkään männikköön pudonnut ja kaikki oli kuollut. Kyllä Lapin sodassa monta konetta meni. Joopa joo, kyllähän niitä on tuolla arkussa vielä monta muutakin juttua. Oli niin paljon niitä tavanomaisiakin reissuja.
 

Olisi mielenkiintoista kuulla Lysanderien käytöstä.

Sattui niin hassusti, kun me muutettiin Tampereelta lähtiessäni eläkkeelle sotilaspiiristä, niin muutettiin Seinäjoelle ja minä menin Vaasan läänin Kokoomuksen talouspäälliköksi. Minun vaimoni, ykkösvaimoni, oli heittänyt vintistä kaikki mitä siellä oli kirjoja, kun ne oli yleensä lastenkirjoja. Ja hän ei ollut tutkinut ollenkaan. Siellä oli minun vanhimman veljeni (toim. huom. kersantti Lampimäki, BL-114, Lentolaivue 44. Katosi tiedustelulennolla Laatokan koilispuolella koko miehistön saadessa surmansa 13. heinäkuuta 1941), joka oli ollut lentäjä, ohjaaja, ammuttiin 20-vuotiaana alas, ja minun lentopäiväkirjani, roskalaatikkoon. Ja minulla ei ole muistioo mitään. Me käytiin viiden poikani kanssa Sota-arkistossa etsimässä niitä lentoja, mutta sieltä ei löytynyt muuta kirjotusta kuin vuosi 43 vaan. Että minä en sitten muista tarkemmin niistä. Niitä Lysander-lentoja minä en suorittanut, vissiin ollut mukana niistä kuin kolmella-neljällä.

Oliko niitä laivueessa montakin?

Ei niitä ollut kuin kaksi. Yks kersantti, punatukkanen kersantti, ja sitten toinen luutnantti, niitä ajoi. Niitä oli lentolaivue 16:sta. Hirvaksesta.

Tehtiinkö Lysandereilla pääasiassa tiedustelulentoja?

Tiedustelulentoja, joo kyllä.

Että ei pahemmin pommitettu?

Minä en ainakaan pommittanut niillä yhtään kertaa. Minä en kyllä osaa niistä sen enempää sanoa, mutta sehän oli ylätasokone ja vähän erikoisen näkönen. Surkea vehje. Mutta kyllä sillä vaan tehtiin sotalentoja Suomessa, meilläkin tehtiin.

Montahan niitä oli Suomessa?

En osaa sanoa.

Kymmenkunta ehkä?

Joo sitä luokkaa.
 

Lauri Väisänen: Pakarisen Eero sillä (Lysanderilla) lensi. Mun lennonopettajani. Hän ampui konekivääriampujansa kanssa yhden I-16 tai Tsaikan, jommankumman alas.

Toim. huom. Kone LY-121, syyskuun 3. 1941. Tähystäjä "Pesun Reku". Kolme I-16 Bis -konetta hyökkäsi omia maajoukkoja etsivän Lysanderin kimppuun. Lysander teki hätälaskun metsään, venäläiset raportoivat yhden I-16 kadonneen.

Pakarinen oli sillä lentänyt?

Väisänen: Joo, Eero Pakarinen. Hänhän on kuollut jo nelisen vuotta sitten. Dementoitui lopussa jo pahasti.

Pakarinen oli silloin Pyrinnön (???) isännöitsijänä, kun min oon tullu Tampereen itäisen sotilaspiirin esikuntaan. Tulin komppanianpäällikön hommista tuolta it-ykkösestä Vaasasta ja tulin sitten varsinaisesti viestiupseeriksi. Mutta suurimman osan aikaa (tein) muuta kun minä olin ainut kapteeni siellä, ja siinä piti hoitaa myös kaikki kertausharjoituskyselyiden järjestelyt nekin ja siihen aikaan olikin paljon niitä. Ja ilmavalvontakoulutuskin annettiin siihen aikaan reserviläisille. Että vipinää kyllä riitti. Liikuin vielä siihen aikaan radion kanssa, kun oli Panu-radiot, tutkimassa mahdollisia hyviä paikkoja, missä voi pitää yhteydet eri pisteisiin. Ei siihen aikaan ollut mitään luppopäiviä. Myöhemmin olin läntisen piirin huoltopäällikkönä, kun kävin huoltokoulutuksen.

No, hän värväs minut heti Eräveikkojen lippukunnajohtajaksi, minä kun olen ollut kanssa partiolainen. Ja lupasi paljon rahaa ja kaikkea, mutta ei se raha kyllä koskaan tullut.

Väisänen: ei niillä ollut. Sen tietää, ettei ollu silloin rahaa. Kaikki menee mikä tulee…
 

Siellä (Eräveikoissa) oli talouspäällikkönä se taiteilija, joka minun ex-libriksenikin on laatinut. Kalle Lehtonen!

Lehtovaara?

Ei se Lehtovaara, Lehtonen. Hän on kuollukkin. Sikäli erikoinen kaveri että, en muista mikä hänen sotilasarvonsa oli, ei puhuta pahaa vainajasta, mutta hänellä oli neljä Vapaudenristiä rinnassa.

Neljä Vapaudenristiä ja minä kattelin hänen papereitaan siellä sotilaspiirissä, että mistä hemmetistä se oli ne neljä Vapaudenristiä saanut. Niin sotilasvirkailijana oli ollut Äänislinnassa ja vääpeli sotilasarvoltaan. Mä ajattelin, että se on käynyt niin, että se on kulkenu sairaalasta sairaalaan, ja sille on annettu aina siellä sairaalassa kulkiessa kunniamerkkiä. Kalle on ottanu aina kun on tarjottu uuden mitalin, ristin. Neljä niitä oli, rintapielessä. Aika harvinainen tapaus. Oikeessa paikassa oikeeseen aikaan.

Ei kukaan ollut huomannut. Minä sanoin sille Hynyselle, että tällä Kallella taitaa olla vähän turhan paljon mitalia, ristejä. Kaukopartiossa saattoi sotamieskin saada vapaudenristin. Ja yletä kersantksi tai ainakin alikersantiksi.

Sain minäkin ensimmäisen A-luokan vapaudenmitalit molemmat alle 19-vuotiaana, vähän leikkiäkseni, mutta tuota

Kauko Aho: veljeni oli kaukopartiossa viimeisen kesän siellä, missä Koivistokin taisteli

Mutta eihän Koivisto ollut kaukopartiomies.

Aho: mutta kuitenkin siellä rintamajoukoissa. Mutta yhtään merkkiä ei saanut kuin jatkosodan muistomerkin.

Kyllähän partionjohtajalla oli yleensä oikeus ylentää.

Aho: hän oli radisti, että …

Kyllä radisti oli johtaja.

Saattoihan siellä kaukopartiossa sotamies yletä yhdellä kerralla kersantiksi asti. Se on ihan tosiasia. Minä muistan yhden kaukopartion, oliko se tuon Lehväslahden kirja, jossa yksi sotamies oli ylenny ylikersantiksi. Se oli aika hyvin kirjotettu se Lehväslahden kirja yhdistämällä erilaisia tuota… Mutta jos tämä juttu on totta, niin se joutui itse tukijoukkoon, kun pääporukka lähti suorittamaan tehtävää. Se oli semmoinen aika, jolloin ryssiä pyöri siellä täällä ja pääjoukko oli tehtävää suorittamassa ja toivat haavottuneet tukikohtaan yhden kersantin johdolla. No se lähetti sitten kolme vai neljä miestä - ja tämä tuleva ylikersantti oli yksi niistä - tekemään lauttoja. Kun olivat tekemässä niitä lauttoja, niin ryssän partio tulikin siihen ja meinasi kaatua ainakin yks tai haavottui ainakin yks. Ja nämä saivat tuhottua sen ryssän partion, joka nyt ei kovin iso ollut. Lähtivät menemään ja tämä tuleva ylikersantti oli partionjohtaja. Niitä ei ollut kuin kolme miestä, se ylensi ittesä ja kaverisa paluumatkan aikana ylikersanteiksi. Sitten kun se tuli perille, niin ilmottautuvat ja sai kovasti arvostusta siitä, että oli tuonut ne haavoittuneet kaksi mukanaan ja majurille selitti sitä asiaa. Hän sanoi, että hän on ylentäny ittesä ylikersantiks asti. Majuri tuli sit kyselemään sitä juttua ja kyseli koko tarinan. Neljä erillistä tapahtumaa: tuhosivat sen partion, haavottuneenakin. Ja niin edelleen. Tää majuri sitten sen kirjan mukaan sanoi: no niin siitä saat ensimmäisen natsan korpraaliks. Sitten saat alikersantin natsan. Sitten kun se kolmas juttu tuli olette kersantti. Sitten kun se päätti tarinan, kun miten vaikeeta oli ollut, niin te ootte ylikersantteja. Että jos se olis totta se juttu, niin se olis kyllä aika erikoinen tapaus. Sotamiehestä tuli ylikersantti…Kersanttia kyllä tuli sotamiehistä.

Olihan se vänrikki Suorsa, joka oli 20-vuotiaana vääpeli. Ja kaatui sitten ja haudattiin. Suorsaa etsittiin, mutta ei löydetty sieltä mihin se oli haudattu…Olisko ollut 20- tai 22-vuotias sillon…Pahasti haavottunu kasvoihin.
 

Te siis palvelitte laivue 14:ssa?Olitteko koskaan 16:ssa?

En minä 16:ssa ollut, Pentti-veljeni oli 16:ssa. Hän oli ennen lennonjohtajana Jyväskylässä. Laivue 14:sta menin sitten 48:aan.

Koska siirryitte 48:aan?

Heinäkuussa 15. päivä tuonne Rykmenttiin ja 17. päivä tuli siirto 48:aan, vuonna -44.

Väisänen: missä sinä sitten aikaisemmin olit?

Tiiksjärvellä, lentolaivue 14:ssa. Minä vaan mainitsin 16, kun veljeni oli samaa kurssia ja hän oli siellä. Loppuajan oltiin molemmat Onttolassa. Me rullattiin kentän laitaa pommilastissa. Ja JK 88-laivue laski toista kenttälaitaa alas. Ei tapahdu rauhan aikana. Me oltiin vielä pommilastissa. Tosi on.

(pätkäksi jäänyt epäselvä maininta) (epäselvä nimi) tuli sinne koneelle sitten niin ei ollut yhtään laskuvarjoa siellä, ne löysivät (joku nimi) nimikkovarjot. Ne tuli koneesta pois ja lennon jälkeen Nieminen, joka oli koneen tähystäjä, sanoi Saariselle: 'Missä sun varjos on?' 'Ei mulla ollut varjoa'. Enää kertaakaan ravata, pakkohan meidän oli lähteä vaikkei varjoja löytynytkään.

Oulun herrathan kertoivat kun niitten kanssa oli kokous taannoin niin siellä yks herra oli ollut kk-ampujana, Dornierin maha-ampujana. Ja se sitten kertoi että, niillä oli koneessa yks kerta yläampuja, sähköttäjä, siltä oli unohtunut varjo ja sitten se lennon aikana koneen kippari huomas, että mieheltä puuttuu varjo niin se oli sitten kääntynyt takaisin ja laskenut kentälle, että täällä ei varjotta ei oo kukaan, sotalennolla. Se oli kurin pitänyt siitä. Miehistö on minun vastuulla.

Mitä veljenne teki Junkers 88-laivueessa?

Hän oli samalla lentosähköttäjäkurssilla kun minä. Hän oli myös lentosähköttäjä. Oli ensin lentolaivue 12:ssa, Nurmoilassa, puoli vuotta. Kun -43 keväällä JK88:t tuli Suomeen, Saksasta, niin hänet siirrettiin sinne lentosähköttäjäksi. Se oli Onttolassa. Ja minä tulin sinne 48:iin heinäkuussa, Blenheim-laivueeseen. Samalla kentällä mutta eri puolilla.

Melkoista trafiikkia on ollut sielläkin. Millaista toiminta siihen aikaan oli siellä kentällä yhteislentolaivueessa?

Vapaa-aikana?

No vaikka vapaa-aikana!

No, vapaa-aikana katteltiin tyttöjä. Kyllä siellä niitä nättiä lottatyttöjä löytyi. Tiiksjärvellähän oli kanttiini ihan meidän vieressä. Ne kävi meillä kylässä ja me käytiin kerran heidänkin luonaan kylässä. Normaalistihan se oli tietysti paljolti ajan viettoa siellä lentoja odotellessa. Kyllä täytyy sanoa, että Tiiksjärvelläkin, missä meidän niin sanottu kuutamolentue lentue oli sijoitettu järvenrantaan. Täytyy sanoa, että aika huolimatonta hommaa oli, kun ei mitään varmistusta ollut mihinkään suuntaan ja kumminkin ryssän partiot liikkuivat siellä päin. Yhden kerran kesällä sammutettiin tulipaloja siinä ihan lähellä. Minä sanoin vielä kaverille, että tuolta Ryssä varmaan kyttää meitä, kun me sammutetaan tätä. Ja sitten meidän parakki, meidän viimeinen parakki missä majoituttiin, niin se oli siellä mettän laidassa - ihan mettän laidassa. Siellä siinä parakissa me vaan nukuttiin. Mitään varmistusta ollut ympärillä. Aika rempsakkaa hommaa.

Eräs rouva tuolla Aamulehden, mikäs se nyt oli, Halme. Hän oli ollu IvaKissa ja hän sanoi, että he olivat ensimmäisen talven nukkuneet siinä parakissa. Kun aamulla heräsi, niin viltti oli jäätynyt seinään kiinni. Ja silloin vielä Ryssä liikkui paljon enemmän! Aika rohkeesti ne antoi niiden vaan olla siinä.

Ensimmäinen kokemukseni on se, kun tulin tuonne Tiiksjärvelle, niin sanottiin että tällä tiellä, Tiiksjärvi-Lieksa - tai Lieksasta Tiiksjärvelle - oli ammuttu juuri sillon se kolonna, jossa yksi naislotta, Korhonen, ammuttiin kuoliaaks. Se oli vielä sieltä rajanpuolelta, kun näki suomalaisen kersantin asepuvussa olevan miehen niin sanoi "mitä ne suomalaiset alkaa ampua". Mutta se olikin Ryssä ja ampui sen likan siihen. Yks mies, joka oli haavottunut siellä ojanpenkalla ja tekeytynyt kuolleeksi kertoi tämän. Sen jälkeen kuljettiin aina niin, että oli panssarivaunu edessä ja partiojoukkueet. Ei enää tehnyt kenenkään mieli linja-autoon.
 

Olitte varmasti samaan aikaan siellä kuin Brewsteri-miehetkin?

Oli Brewsterit silloin siellä, ja on Pokelankin täytynyt olla siellä sillon. Brewsterit ja Moranet. Oli hirvee meteli siinä Brewsterissä.

Pokelahan kertoi, kun se heidän lentue oli aiemmin ollut, oliks se nyt Malmilla, sijoitettuna ja niillä oli siellä semmonen suosikkilotta, joka oli niitten lentueen oma lotta. Lentue kun siirrettiin Tiiksjärvelle, niin lotta sai juonittua ittesä mukaan. Tuli perässä Tiiksjärvelle ja sinne lähelle.

Täysin mahdollista.

Ne olivat sitten käyneet mennen tullen lennolla koukkaamassa sieltä lotan kanttiinin päältä, että täällä taas me mennään. Kerran lotta oli tullut käymään kentällä,niin koska oli just partisaanivaara niin eivät noin vaan uskaltaneet häntä tuottaa. Niillä oli sitten neljä Brewsteriä suojaamassa lotan autokyytiä.

Mistähän se mahtoi tulla? Tiiksjärvellä oli IvaKki siinä tien varressa. Siitä ei pitkään ollut kentälle, mutta järvenrantaan kun ei ollut kuin muutama sata metriä, siellä oli kanttiini kyllä. Se oli vähän kauempana.

Kauempana, kyllä. Kun sinne piti tulla nimenomaan autolla, muutamakyt kilometriä matkaa.

Minä en tiedä, että mikä paikka se oli, Muujärvi, länteen päin, missä nämä heimopataljoonamiehet olivat. Ja sitten Novaja Tiiksa (???),monta kymmentä kilometriä Rukajärven suuntaan. Ei siinä muuta kanttiinia lähempänä ollu.
 

Tapani Lampimäki PommitusLentoLaivueessa 48. Lampimäki äärimmäisenä oikealla. Keskellä Kaarjo "Jurre" Juurrikas. Kuva Vesivehmaalla syyskuussa 1944. Kuva via Tapani Lampimäki.

Joo, heinäkuun 17. päivä minut siirrettiin lentolaivue 48:aan.

Siellä jaoitte saman kentän Junkersien kanssa.

Junkersien joo, samalla kentällä toisella laitaa. Oli se niin ahdasta tosiaan, että aina muistan kun me rullattiin lähtöön toista kentän laitaa niin Junkersit laski toista laitaa, tulivat lennolta. Pienessä pommilastissa. Kyllä ne olivat siinä niin.

Mitenkäs teidän porukka siellä kentällä oli ja eli?

Majoitus oli niissä rannan huviloissa, siinä oli niitä siviili-ihmisten huviloita. Siinä oli pieniä järviä ja lahtia ja niiden rannalla oli tyhjiä taloja tai laitettiin tyhjiksi taloja. Niihin sitten tuli henkilökunta ja esikunta. Sieltä löytyi majoitusta. Joku majoittui telttaankin. Tuli vaasalainen suttura sinne, yks kersantti meni sen tytön kanssa telttaan. Se oli aika täynnä se kämppä kun minäkin tulin.

Lähdin kerran käymään esikunnassa niin tuli hälytys. Minä siltä jalansijalta painuin sinne varastolle, sillä kertaa muistaakseni sain laskuvarjon ja valjaat. Eikä minulla ollut mitään muuta - kun olin ottanut aurinkoa niin minulla oli päällyshousut ja kesäpusero ilman paitaa. Minä vilustuin niin pirun kovasti. Ensin kiilattiin 4800:aan (metriin) ja kun tultiin takaisin, niin mulla oli niin mahdottoman kylmä. Seuraavana aamuna en päässyt sängystä ylös, kaikki paikat oli jäässä

Minkälaisia lentoja 48:ssa lennettiin?

Me käytiin tietysti Vuosalmella, siellä oli käyneet jo nämä muut aikaisemmin ennenkuin minä tulin sinne. Vuosalmellahan, Äyräpäässä, Anjalahan oli siinä sillanpää. Minä muistan, kun sinne tultiin ensimmäisen kerran, niin siinä oli sellainen kilometriä laaja musta pilvi, joka kaikenaikaa tärisi siinä kun vanja päästeli sinne it-tykeillään. Minä aattelin itsekseni, kattelin siinä ympärilleni, meillä oli koko rykmentti liikkeellä ja kattelin että ne vaan lainehtii vaan ne koneet ja kattelin, siellä ne kk-ampujat istuu ja sähköttäjät paikoillaan ja ajattelin, että tuohon mustaan pilveen, kuinka siihen voi ollenkaan mennäkään, kuka sieltä pois tulee. Kyllä meidän laivueesta kaikki tuli, mutta kyllä se oli mahdotonta tärinää siellä pilvien päällä. Kokoajan tuli rautaa sinne korkeelle. Kyllä ne koneet pudotti, vanjallahan oli siellä panssarivaunuja ja muita jo tuhottuna.

Vasta kun saksalaiset Stukat tuli sen Kuhlmeyn kanssa, niin sitten vasta semmoisia täsmäpommituksia saatiin aikaan, tiedät kyllä miten Stuka pommittaa. Ei meillä huonoja tuloksia ollut Bleneilläkään, kyllä niillä hyviä tuloksia saatiin. Pommitukset yleensä onnistui 100%:sti. Kun ei niitä ollut kattomassa, oli vain sellaista tietoa, että tuloksia on tullut. Sinnehän tuli esimerkiksi Dornierejä muistaakseni, vaikka niitä oli pudonnut kaksi. Siinä "Kohtalokkaat lennot" -kirjassa muuten kerrotaan kaikki koneet jotka putos.

Jänisjärvellä käytiin siellä Laatokan koillispuolella, samalle alueelle missä minun vanhin veljeni oli sodan alkupuolella mennyt Saanajärvelle, jossa sitten kohtalokkaasti ammuttiin alas (toim. huom. kersantti Lampimäki, BL-114, Lentolaivue 44. Katosi tiedustelulennolla Laatokan koilispuolella koko miehistön saadessa surmansa 13. heinäkuuta 1941). Se oli sellainen varsinaisesti kai enemmän tiedustelulento, ei tainnut olla muita Blenheimejä sillä hetkellä kuin meidän kone.

Sitten saksalaisia vastaan käytiin muitakin reissuja tekemässä, Ranualla ja muualla. En minä kovin monta lentoa, kymmenkunta lentoa tein Blenheimeilla. Meidän laivuehan siirrettiin, kun venäläissota oli päättynyt, Vesivehmaan kentälle. Siellähän me oltiin kuin herran kukkarossa, kunnes tuli sitten tämä saksalaissota. Silloin lähdettiin Vesivehmaan kentältä. Kemin kenttähän oli pommitettu niin hajalle ettei sinne voinut laskeutua. Tai räjäytetty, sakemannit räjäyttivät siellä isoja lentopommeja muutaman. Mekin laskettiin ensimmäisenä tuonne Puolangan kentälle, joka oli lähellä Kajaania. Siellä on sellainen pieni nurmilehto. Sinne tuli muuten (Laivue) 42 samalle kentälle. Sitten seuraavana päivänä lennettiin Vaalaan. Sieltä tehtiin joitakin atakkeja. Sitten minä jo jouduin siinä vaiheessa rykmentin kotiuttamiselimeen, kotiuttamaan toisia.

Kassisen kanssa Blenheim-lennot tosiaan, noin kymmenkunta lentoa tein. Minä olin majuri Ahtiaisen, laivueenkomentajan, hänen lippulaivassaan loppuvaiheen sähköttäjänä. Se oli semmoista rahtaamasti silloin, että minä en niin paikkoja muista mitä ne oli. Ranua on jäänyt mieleen. Sieltä ilmasta käsin minä näin, kun Rovaniemi paloi, oli surullisen näköistä.

Muistatko yhtään siitä kun vaikka Vuosalmella kävitte porukalla pommittamassa, niin mihin siellä tähdättiin? Oliko se koko sillanpää vai oliko siellä jotain tiettyjä kohteita mihin koetitte?

Se oli se sillanpää, se panssarivaunukärki. Panssarivaunujen keskittymä, se oli just siinä sillan eteläpuolella, lähinnä se. Niitähän sitä pommitettiin ja tykistöllä ja kaikilla vehkeillä
 

Sinnehän Tali-Ihantalan alueellehan vissiin jäi pari sataa panssaria tuhottuna. Alettiin viimeinkin kehittelemään panssarinyrkkiä ja -kauhua, mutta kyllä hemmetti pantiin varastoihin. Koulutettiin kyllä miehiä, niinkuin se Seppänenkin, se korpraali, Suomen nuorin Mannerheim-ristin ritari. Mutta ne oli etupäässä upseereita, joita koulutettiin panssarinyrkkeihin ja -kauhuihin. Seppänenkin siellä oli, mutta niitä ei vallan jaettukaan miehille, vaan pitivät nyrkit varastoissa. En tiedä mikä älynväläys se oli. Se oli ihan sama kuin siellä Viipurinlahdella, kun tykistössä ei jaettu ammuksia tarvikevarastosta kun ei ollut tilauskaavakkeita mukana.

Porukka joka kävi siellä hakemassa niitä, sai kielteisen vastauksen. Yks niistä kaivoi konepistoolin, että mulla on lupa. Että annahan tänne. Siitä ne lähti.

Sitten viime tipassahan ne jakoi nyrkkejä ja kauhuja, ja niinhän se Seppänenkin ampui kahden päivän aikana seitsemän panssarivaunua. Ja olihan niitä muitakin samantapaisia tapauksia, mutta Seppäsen panssarivaunujen tuhoaminen vaikutti paljon sen hetkiseen tilanteeseen. Sitä vartenhan hänestä Mannerheim-ristin ritari tehtiinkin.

Eihän se vaunumääränä niin hirveä määrä ole, mutta se sattui sellaiseen tilanteeseen, jossa sitä tarvittiin että panssarit saatiin pysähtymään. Ja Ihantalassahan joka tapauksessa Ryssän hyökkäyshän pysähtyi sillä hetkellä. Tällaisia ne oli ne meidän pommituskohteet

Eikös se ollut tämä Seppänen niin, että se ampui silloin ensimmäisen panssarinyrkkinsä?

Juu kyllä hän oli kurssilla ollut, mutta ei ollut ampunut. Eikä se ensimmäinen kai osunutkaan. Mutta että ensimmäisellä, siitä kun lähti niitä jahtaamaan, ei se ennen ollut ampunut. Sitten kun pääsi vauhtiin, niin meni sitten peräjälkeen. Sehän oli käsittämätöntä, saatiin kevättalvella ne panssarinyrkit Saksasta ja ne säilytettiin suurena salaisuutena esikunnan varastossa. Ja kun ei niitä edes koulutettu. Oli ehkä jokunen ollut mies, mutta yleisesti oli näin, että yksiköissä ei ollut koulutettuja panssarinyrkin eikä kauhun käyttäjiä. Se oli ihan käsittämätöntä. Sitten kun rupes vyörymään niin ne meinas jäädä varastoihin.

Ja mites se olikaan kun kaikki, kaikissa paikoissa oli sama juttu.

Joo, se oli niinkuin määrätty salaiseksi ja sen takia sitä ei ollut opetettu. Ja tää rynnäkkö lähti niin äkkiä liikeelle, että niille tulikin kiire. Kyllähän niillä tehtiin paljon romurautaa. Sitähän ne aatteli, että mitä tommosella voidaan saada aikaan. Se on niinkuin vesijohtoputki. Se oli niinkuin ränni se kauhuputki.
 

Mikä oli syynä kun teidät vaihdettiin toiseen laivueeseen?

Se johtui siitä, että Rukajärven suunta oli niin hiljainen vielä. Sehän ei siirtynyt minnekään koko 14. divisioona. Ja lentojakin oli sen mukaan myös vähän, sinne jäi sitten mm. kaksi alikersanttia, jotka oli konekivääriampujia. Sitä minä en muista jäikö sinne yhtään koulutettua hävittäjää tai siis kaikenlaisia, koska viimeinen joka tuli sieltä oli alikersantti tai kersantti Koivuvaara. Hän oli samaa kurssia, hän tuli samaan laivueeseen PE-2:lla sitten.

Ja rykmentti vaati lentosähköttäjätaitoisen rykmenttiin. Minäkin taisin mainita aikaisemmin, että UK:n valmiskurssilla oli paljon IlmaV:n henkilökuntaa lentosähköttäjiä muunmuassa. Niin sitten kun kurssi päättyi tuokokuun lopulla tulin laivueeseen. Mutta majuri Turkka sanoi, että täällä listassa on jo sinunkin nimi vedetty yli, että nää on muutkin lentäjiä täällä, lentoväen henkilökuntaa. Minä kattelemaan että kyllä ne on, tuttuja nimiä. Mitähän varten ne on sitten, eiköhän niillä ole tarjota muualta?

Hän soitti sitten ilmavoimien esikuntaan, että eikös Lampinenkin ole kuitenkin komennettu RUK:kiin, vaikka hänet on tästä karsittu pois? Kun kaverin tekee niin mieli kerran? Ne oli että ei, hänet siirretään Lentorykmentti neloseen. Ja niin minä menin sitten heti muutaman päivän kuluttua Lentorykmentti neloseen, rykmentin esikuntaan ilmoittautumaan. Siellä katsottiin sitten pari päivää, kunnes tuli määräys Lentolaivue 48:aan.

Sähköttäjistä oli puute. Uudet FuG-kymppiradiot olivat ja konekivääriampujia tuli, mutta ei ollut enää mitään sähköttäjiä. Ja sitä varten todella siirrettiin. Tiiksjärvellä ei enää tarvittu ja meikäläisellä oli suhteellisen kova karriääri jo toisessa hommassa. Sinne ampumoon tarvittiin sitten sen alan taitavaa henkilöä. Sitä varten ne siirrettiin meiltäkin kaikki pois. Niitä ei minun lisäksi ollutkaan enää kuin kolme. Järvinen oli päähän haavoittunut tykistön alikersantti silloin kun se tuli ilmavoimiin ja kärsi siitä koko ajan. En tiedä kuinka se oli kurssille yleensä päässyt. Koivuvaaralla oli 125 sotalentoa ja minulla 107. Siinä oli syy miksi meitä siirrettiin. Siellä ei tarvittu ja muualla tarvittiin.

Meillähän oli niin huono se tilanne, että Blenheimihin ei... Yksikin lento muistaakseni peruutettiin, se oli silloin juuri kun minun nuorikkoni tuli Joensuuhun vihittäväksi. Rykmentin pastori ja serkkuni, joka oli siellä rykmentin esikunnassa lottana, ja vanhempi veljeni JK88:sta piti olla todistamassa tätä tilaisuutta. Haluttiin päästä lennolle ja odotettiin vaan käskyä koneisiin, niin ilmoitettiin että ei voida lähteä kun pommeja ei ole. Ja sitten mua huudettiin sieltä kovaäänisellä että puhelimeen. Siellä sitten serkkuni ilmoitti, että sun morsiames on täällä rykmentin esikunnassa, sun pitäisi tulla tänne nyt. Minä sitten sanoin, että en tiedä pääsenkö. Lentueen päällikkö, luutnantti Nieminen, joka oli siinä kuvassa (katso Lampimäen valokuva), oli VT:nä siinä, hän sanoi että lähe vaan, ei täällä varmaan kuitenkaan tänään lentoja tule. Kun ei pommeista tiedä. Että semmoisiakin tilanteita oli, ettei ollut pommeja. Niitä vietiin niin paljon kun oli mahdollista. Siinä oli Dornierit ja PE-2:set ja JU-88:t ja Blenheimit. Kaikki nämä oli siellä samalla kentällä.
 

Helsingissä Pilvenveikkojen kokouksessa oli tiedustelumiehiä, tämmöinen kova kaksikko, PE-2 -tiedustelijoita. Kullervo Virtanen ja Aimo Juhola. Puheenjohtaja Kivioja kehui heidän ratkaisevia tiedustelulentojaan Tali-Ihantalan suunnalla, miten filmien tultua perille jo pommit ja tykistö jytisi heidän havaitsemissaan panssarivaunukeskityksissä. Jossain vaiheessa valokuvat olivat tiedustelun pöydällä kaksi tuntia ennen kuin radiotiedustelusta tuli kaapattu sanoma hyökkäyshetkestä. Se on välillä ollut aika saumatonta toimintaa. Ja välillä ei sitten ole ollut.

Ennen hyökkäyksen alkua nehän oli kuvattu kaikki ja tykistö pistänyt ne johonkin hyllylle. Kyllähän siellä tehtiin paljon munauksia. Eihän Taavetti Laatikainen uskonut ollenkaan tätä, että eversti Nihtilä rupesi kertomaan totuuksia. Taavetti Laatikainen sanoi vaan että 'eversti istuu.'. Laatikainen oli Mannerheimin luottomiehiä, se oli sellainen joviaali, lupsakka, hyvän ruuan ja alkoholin ystävä. Kovan naiskurin alainen se oli rauhan aikana joukko-osastossa. Taavetti oli hyvin varpaillaan, vaimo oli aina katsomassa, että miten se törttöilee. Sieltähän pantiin pois pari everstiä ja yksi kenraali.

Sehän oli Marski, joka pisti ne loppujen lopuksi. Marski kuuli, että siellä meni hässäkkä sekaisin. Kysyi että missä on komentaja. Ei ollut tietoa. 'Pistäkää asialle, että kuka se on ja missä se on'. Sitten kun se soitti niin kysyi 'missä teidän joukot on?' 'En tiedä.' Marski oli antanut määräyksen mennä johonkin ja sinne nimitettiin saman tien uusi.

Niin, Laatikaista se kävi kysymässä.

Mä kuuntelin kerran esitelmää, jossa sotilaslääkäri kertoi sodan ajoista ja siitä minkälainen vaikutus sodalla on vanhempaan ihmiseen nähden. Meillä kun lasketaan meidän komentajat mitä oli, niin meillä oli ehdottomasti näistä sotaa käyvistä maista vanhin johtava päällystö. Että olisi pitänyt vaihtaa jo aikaisemmin. Näille vanhemmille sotapäälliköille nimenomaan rupesi tulemaan monenlaisia ongelmia. Ensinnäkin siitä, että siellä menetetään niin paljon hyviä kavereita ja joukkoja, se rupesi käymään hermolle. Joillekin rupesi käymään sodankäynti hermoihin, kuka rupesi ryyppäämään ja kuka teki mitä sitten. Tämmöisiä ongelmia rupesi tulemaan aikalailla. Loppusodan vaiheessa niitä vaihdettiinkin aika paljon, ne olisi pitänyt vaihtaa aikaisemmin. Päätöksen teko, vanhemmalla, kun se rupeaa sotaväsymys tulemaan, se heikkenee. Silloin ei synny enää järkeviä, hyviä päätöksiä. Kun ajattelee justiin näitä, jotka menestyi siellä hyvin, Ehrnroothia sun muita, niin ne oli vähän nuorempia. Meillähän oli jatkosodan aikana joukoissa vielä hirveä määrä näitä jääkärieverstejä. Niillä oli ikää jo kaikilla hyvin huomattava määrä.

Mitäs polvea Lagus oli?

Lagus? Se oli jääkäri.

Lagushan nyt ainakin pärjäsi loppuun asti ja piti joukkonsakin hyvässä kurissa.

Joo, kyllähän siellä oli toki poikkeuksiakin. En nyt muista Laguksen ikäkaartia, minusta Lagus oli kuitenkin jääkäreistä nuorempia. Mutta kun siellähän oli sellaisia, jotka oli menneet jääkäriksi monta monta vuotta aikaisemmin kuin muut. Meni ensin koulutukseen sinne tai jatkokoulutukseen, nehän oli jo upseereja silloin. Ja näitähän oli sitten paljon. Ja se oli tietenkin, jotenkin näin, että nämä jotka olivat käyneet jääkärikoulutuksen ja kaiken tämmöisen, niin niitä oli aika vaikea sitten siirtää pois taikka sivuun. Tässä tuli semmoinen ongelma varmasti Marskillekin eteen, siitä johtui että näitä sitten paljon oli tämmöisiä..

Siellähän oli vielä niitä Venäjän vallan upseereitakin, joilla oli vissiin kaikkein heikoin koulutus. Eihän niillä jääkärikenraaleillakaan niin kovin hääppöinen koulutus ollut. Jotkuthan yleni muutamassa kuukaudessa luutnantista everstiksi vapaussodan aikana, Aarne Heinonen (???). En minä tiedä, onko siinä kenelläkään moittimista Aarnessa siinä suhteessa. Se nyt oli aika vaatimattomassa virassa kyllä sodan aikana, väestönsuojelupäällikkönä. Östermanhan sai potkut heti silloin. ........ Ei siitä sotapäälliköksi ollut. Talvela oli aivan poikkeus. Talvela nyt ensin jäi sitten. Talvela ei oikein hyväksynyt Airoa, hänhän halusi aina neuvoa suoraan Marskia. Airo oli hänen mielestään pikku nappula vaan. Airohan oli kumminkin aika pätevä pataljoonankomentaja.

Nihtilä kai siellä se paras sodan asiantuntija oli

Nihtilä oli varmasti

Sitä on aina ihmetelty, että miksi hän ei halunnut korkeemmalle pallille, Nihtilä. Mutta siinä oli justiin näitä oli osa näitä, oli ruotsalaisuus, oli Venäjän entisiä upseereita, oli vanhoja jääkäreitä. Että siinä oli semmoinen aika monimutkainen kiipeäminen millä kukin kiipesi omalle paikalleen, oksalleen.

Siilasvuohan ei tainnut jatkosodan aikana sitten, ainakaan lopussa enää olla kovin etulinjassa, muistanko minä nyt väärin?

Siilasvuohan oli silloin talvisodassa, Kollaan taistelut hoiti hienosti.

Mutta jatkosodassa?

En minä muista missä se Siilasvuo oli

Hän o siellä 3. armeijakunnan alueella, Kiestingissä ja siellä, saksalaisten kumppanina.

Joo, siellä se oli

Sinänsä tärkeä paikka kyllä, että saksalaisten kanssa kun operoitiin, niin hänellä oli sitten sitä mainetta sen verran.

Ne oli semmoisia kaupunkicowboyta ne saksalaiset, nuoria miehiä. Eihän ne osanneet mettässä liikkua ollenkaan. Olihan se Kustaa Tapola kuitenkin sitten kanssa yksi niistä eversteistä, joista tuli jalkaväen kenraali. Erittäin hyvä mies. Minä olin hänen hautajaisissaan kirkkoupseerina Lempäälässä. Neljä kenraalia tuli kiittämään että 'hyvin junailtu, kapteeni'. Siellä oli paljon arvovaltaista väkeä siellä kirkossa.
 

Marskista tuli mieleen yks juttu. Yks jalkaväkimies tuli Marskia vastaan kadulla Mikkelissä eikä tervehtinyt ollenkaan. Marski huusi, että mitä varten ette tervehdi. Tää kännissä kuin ampiainen sanoi, että he on päättäneet keskenään että he ei tervehdi muuta kuin Marskia.

Joo, kyllä tätä ihan totena kyllä kerrotaan. Näin oli. Ainoastaan marsalkalle tarttee nostaa kättä. Marski oli hymyillyt, että 'jatkakaa'.

Marski kävi Tiiksjärven kentällä silloin juuri kun minä oli pois sieltä. Minä en ole nähnyt häntä henkilökohtaisesti koskaan.

Missä olet just silloin?

(Toinen veteraani) Naisissa tietenkin.
(Naurua)

Ei kun minä olin lomalla silloin. Lomalla, niin no, mitä minä sillä lääkkeellä tein. Harmitti lujasti kun en nähnyt Marskia. Kumminkin semmoinen sinko oli ja herra ja hidalgo, että meikäläinen lentäjäupseeri piti korkeessa arvossa.
 

Ala-Peteri oli koneessa ohjaajana. Koivuvaara niminen kersantti oli tähystäjänä. Kävivät Muujärven suunnassa tiedustelemassa, kun ryssän partioita oli etäältä nähty. Kävivät sitä sitten peräämässä ja kiertelivät Muujärveä eikä löytänyt mitään. Ala-Peteri vilkasi ja näki että Koivuvaara istui siellä syöksyvöillä kiinni - ja otti ja tempaisi vaakakierteen.

No, nythän kävi näin, että Koivuvaara piti tähystäjän varjoa joka ei ole valjailla kiinni. Se oli siinä lattialla vapaana ja se putosi alas. Se lähti viuhtoen alaspäin. Ja Koivuvaara vaan huuti Ala-Peterille että 'varjo putos'. Siinähän tuli hätä käteen ja ne koetti kattella sitä sieltä korkeuksista, kolmesta sadasta ja alempaakin, että näkyiskö sitä. No eihän ne sitä nähneet. Otettiin yhteyttä sinne Muujärveen, siellä oli heimopataljoona, että ne ettis sitä. Minä en tiedä ettikö ne sitä vai ei. Jos löytivätkin meinaan että sitten tekivät siitä paidan. Tuskin siitä paitaa tulee, niinkuin kurssin aikanakin tuli selville.

Niin, sitten piti keksiä jotakin että miten se varjo oli hävinnyt. Tultiin siihen tulokseen, että valokuvausluukusta varjo menee kun sen painaa jalalla. Ja niin se sille lentueen päällikölle selitti. "Varjo putos sillä tavalla, että luukut oli auki." Sitä ei sitten kysytty muistaakseni, että mitä varten se luukku oli yleensäkään auki, kun ei ne olleet valokuvaamassa. Ikonen epäili kuinka se varjo voi mennä sieltä luukusta, mutta kyllä se vaan meni, pojat vielä painoi sitä jalalla.

Niin se Koivuvaara menetti varjonsa, mutta pelasti nahkansa. Siellä se saattaa olla vieläkin mettässä, ellei sitten heimopataljoonan miehet löytäneet.

Kurssin aikana meillä oli semmoinen vääpeli Paksula kurssin vääpelinä ja se opetti meille laskuvarjoa mitä se on ja kuinka sitä pakataan. Ryhmät kävi vuoron perään siellä hänen luonaan. Ensimmäisen ryhmän johtaja sanoi toiselle, että 'hei kuule, minä en huomannut kysyä Paksulalta että voiko siitä kankaasta tehdä paidan'. Ja se ryhmänjohtaja meni ryhmänsä kanssa ja kun lähtivät pois, niin hän kysyi 'herra vääpeli, voisko tästä paitaa saada?'. No ei, se selitti rauhallisesti, että ei saa, se on liian paksua se silkki, se ei hengitä ollenkaan. Että ei onnistu paita.

No tämä samainen kelmi, tämä toisen ryhmän johtaja sanoi kolmannen ryhmän johtajalle jotta "kysy sinä, kun minäkin unohdin kysyä, että saako tosta laskuvarjosilkistä paitaa". No sitten kun ne lähti pois sieltä niin hän kysyi 'herra vääpeli, saiskos siitä paitaa tuosta'. Silloin Paksula poltti proppunsa. 'Johan minä perkele sanoin että ei saa paitaa niin ei silloin saa paitaa.' Siihen jäi sitten että paitaa ei varmaan tule. Tällaisia viattoman tuntuisia juttuja, mutta kyllähän niille paljon naurettiin.
 

Lyhytnokkaisen Blenheim-koneen ohjaamo Tikkakosken museossa. Lyhytnokkaisen Blenheim-koneen ohjaamo Tikkakosken museossa. Lampimäen "työpaikka" Blenheimeissä, museon säilytyksessä oleva kk-ampumo.

Mitä koneita oli missäkin hallissa (sota-aikaan)?

Tässä (halli jossa oltiin) oli JK:t ja Dornierit. Tuolla kakkoshallissa, se mikä on tuolla seuraavana, siinä oli Blenheimit. Ja sitten kolmoshalli, tuolla ihan perällä, siellä oli JK:t ja Dornierit.

(Katsellaan käskynjakohuoneita yms tiloja, mitä konehallissa on) Nämä on varmaan samat huoneet vieläkin (kuin miten halli oli sota-aikaan jo käytössä).

Aivan samat. Sama versio se on tuo toinenkin halli.

Oliko lentueen päällikkö vielä samassa huoneessa? Vai onko muuttanut?

No minä en aivan tarkkaan muista. Sen muistan, että vessat oli tuolla. Ja siinä oli sitten niinkuin toimisto, missä oli jokaisen koneen lentopäiväkirja. Siihen aina merkittiin sitten aina lento kun tultiin.

Tehtiinkö tässä hallissa koneille huoltoa? Vai oliko huoltohallit oli erikseen? Nämä oli vaan säilytyshalleja?

Kyllä tehtiin huoltoja. Mekaanikot ei niitä tuolla ulkona pystyneet tekemään päivällä. Tai pienemmät huollot, mutta suuremmat vietiin tänne.

Eihän tässä esimerkiksi ole katossa mitään ripustuksia, jos vaikka moottoria vaihdetaan. Vai tarvittiinko siihen mitään suurempaa nosturia?

Taisi olla semmoinen kolmijalkainen nostokurki.

Se pystyttiin pistämään siihen ympärille vaan pystyyn ja sitten nostettiin?

Perinteikäs paikka tämäkin, kauan toimittu ja lennetty. Lennettiinkös täältä sodankin aikana?

Joo, Täältä sitä käytiin sotimassa. Ulkomailla.

Sen verran pieni maa, että meillä pommikoneetkin ylsivät rintaman taakse rauhanajan kotikentiltä.

Blenheimillä oli joku neljän tunnin lentoaika, sillä pääsi aika pitkälle.

On ne vähän muuttunut nämä puhalluslamput (katsellaan Hawkia).

Toim. huom. puhuja ja aihe vaihtuu

Lauri Väisänen: määkin olin kerran laskemassa ja oli kauhee tinttinen sää, koko aika oli nosteita maassa. Ja ei helkutti, minä vedin siinä melkein pinnassa sivuluisun. Just vähän ennen tuulitiloja pikkaisen tommoisen ylös ja siihen se pysähti. Siellä sattui sitten olemaan kurssin johtaja esikunnan ikkunassa (nauraa). Sano sitten että 'oppilas, kyllä se hyvä lasku oli, mutta ei hän kyllä tarkoittanut sitä, että se pitää ihan tuolla tavalla tuulitella.' Mä sanoin että opettaja käski laskea tuulitielle. Se sanoi konehan on ehjä - jatkakaa. Vois ottaa seuraavan varovaisemmin. Mä sanoin, että ei se tullut varovaisesti, kun tinttejä tuli aina vaan ja sää tiedät Tuiskun, niin sehän liitää vallan hirveästi. Kauhee siipipinta-ala niin, eihän se meinaa tulla sieltä alas ollenkaan. Se tulee kuin purjekone pitkin pintaa, aina nousu ja sitten...

Miltäs se Ahosta kuulosti tuo nykyinen ampumaharjottelu, että puolitoista kilometriä kaapelia ja ajetaan koko ajan loivaa nousukaartoa verrattuna siihen vanhempaan, kun sai pelätä että ampuuko hinauskoneen alas.

Kauko Aho: sitä minä silloin kysyinkin, että kuinka pitkä se (maalin kaapeli) on kun se oli kymmenenmetrinen korkeintaan (toim. huom. no, liioittelua, mutta lyhyempi kuitenkin) oli se kaapeli, mikä oli käytössä silloin. Minulla oli se konsti, että minä ajoin sivulta. En mennytkään sinne taakse ampumaan hinaavaan koneeseen, vaan menin sivulle. Siitä sai toitottaa niin kauan kuin... Siinä pysyi pitkän aikaa ihan hyvässä ampumapaikassa. Melkein joka kuula meni pussiin. Ja se oli ihan ajatuksen kautta, että minä ajattelin, että en minä toista konetta ampuisi vaan päästiin lähelle ihan muuten. Minä luin ilokseni, että Hasse Wind opetti, piti luentoja hävittäjälentäjille aikanaan sodan aikana, se opetti ihan samaan tekniikkaa. Ihan samaa. Ja se on mun keksimä ja oma, jo silloin. Oli Vesivehmaalla nämä ammunnat.

Väisänen: ja se Hassen neuvohan oli aika läheltä ampua, alle 30 metristä.

Aho: Niin se laskettiin, että montaka reikää pitää tulla. Ja ne reiäthän jaettiin kahdella, eli otaksuttiin että kuula meni pussin läpi, kahden kankaan läpi, niin kaks reikää aina. Joten osumat jaettiin aina kahdella. Että 26 reikää oli 13 osumaa vasta. Sadasta tai mikä se nyt sitten oli se määrä.

Verrattuna tähän nykyiseen ja koneen nopeutta, se oli pienempi. Se oli ihan erilaista. Nyt tarvitaan sitten jo paljon vaijeria. Pienikin liikeheilahdus niin se on sitten... Ei ammuta kaukaa, pitää päästä lähelle ampumaan.

Ja sitten vielä tosiaan tykeissäkin on ammusten nopeudet ja tulinopeus paljon suuremmat kuin ennen. Tosiaan, jos ajattelee, että jos siellä se hinausjetti, Learjetti, ajelee edessä puolentoistakin kilometrin päässä niin ne 20 mm:n tykinammukset ihan hyvästi vielä suihkis siitä ohi kohdalta, jos vaan suoraan takaa ampuisi.
 

Bell P-39 Airacobra Tikkakosken Ilmailumuseossa. Airacobran 37-millinen tykki.

Muistoja Airacobrasta?

Ei muuta kun minä tiedän vaan Airacobran. Ei mulla mitään varsinaisia muistoja ole. Ei ole koskaan käyneet Airacobrat kimppuunkaan siinä koneessa missä minä olen ollut.

Se on hyvä vaan. Tässä on tää Airacobran 37-millinen tykki, otettu irti. Iso, pitkä putki.

Maajoukoissa

Minä oli hyökkäysvaiheessa maajoukoissa mutta 1942 tammikuussa hyväksyttiin Ilmavoimiin. Se oli se "varsijussi" (???),mikä meille annettiin silloin vaskisavottaan asemasotavaiheessa, se oli tämän kokonen. Kyllä minä oon sitä kantanut kanssa.

Mersun lisätankit

Mersun potkuri. Joo, noi on tota, ne on mun mielestä kotimaista tuotantoa noi ropellit. Tämä on ollu käytössä.. Noi Mersun pöntöt (lisäpolttoainetankit) saattoi alunperinkin olla tommosia lonttosia. Ekaks startti ajettiin runkosäiliöllä ja sit noin kymmenen minuutin lennon jälkeen ruvettiin tyhjentään lisäpönttöö. Jos jouduttiin taistelu- tai muuhun kosketukseen, niin tankki pudotettiin pois. Sen takiahan siellä on tekstikin, että keine bomben achtung, että jos joku löytää niin luvattiin kymmenen d-markan palkkio.

Siviili pommarin ohjaimissa

Sitten siellä edessä. Halus potkurit pyörimään. Startti pitkä ja sitten veti. Mahtava tunne. Me tultiin Vaasaan, hän oli sitten siviili joka lensi pommikoneella. Aika harvinainen tapaus.

Ase takamontussa

Ainut ase oli tuossa takamontussa. Näitä aseita ei ollut. Näissähän oli tasoissa konekiväärit ja sitten meillä oli puoliautomaattiohjaus, siinä oli semmoinen nappula... (ilmeisesti puhuttiin jotain Blenheimeistä)

SS-mies komentelee

(tarinan alku puuttuu, jalkaväkijuttuja ilmeisesti sodan jälkeen) ...Minä panin hänet komentelemaan ja sehän kävin hyvin, kun se SS-miehenä komenteli joukkuetta siinä sitten. Pomo se keksi, että panepas tuo siihen tekemään ja katteli sivusta vaan kun se komenteli.

Se jalkaväen ohjesääntö on aika tarkka siitä miten komennetaan..

Joo joo ja hän piti kovaa vauhtia, kun oli Saksassa oppinut. Jotkut näitä kapiaisia ilmavoimissa, eihän ne osannut niitä komentoja kunnolla ees, meni ihan pieleen.