» Feedback

History project
Read the description of our history project
  virtualpilots.fi
Suomeksi 
 | Sunday, 21.04.2019 
 War History» Kirjaudu sisään 

Home | War History | WW2History-KyostiKarhilaKahvila.html
  
Kahvittelua Kössin Kanssa

Pikahakemisto tämän sivun tarinoihin:
[ Nuorena poikana hävittäjäkoneiden ohjaimiin | Yleistä jutustelua | Viholliskoneiden tunnistamisesta ja Mustangeista | Curtiss Hawk, Hawkin tähtäin ja siipimiestoiminta | Curtissilla Pe-2:n perässä | Hawkien omituiset suoritusarvot | Messerchmitt 109 ja sillä lentäminen | Messerchmitt 109 G-2 ja G-6 eroista ja aseista | IL-2:n taka-ampujat josta sulavasti takaisin Mersuaiheeseen | Saatesanat]


Kyösti Karhilan kanssa kahvipöydän ääressä käydyt keskustelut 8.12.2001.

Läsnä: noin pari tusinaa henkilöä.
Nauhoitus: Jukka O. Kauppinen
Oikoluku: Jukka O. Kauppinen Haastattelunauhojen purku: Jukka O. Kauppinen
Mustavaloiset valokuvat: Kyösti Karhila
Muut kuvat: Jukka O. Kauppinen
 

  
  
Nuorena poikana hävittäjäkoneiden ohjaimiin

Tehän olitte nuori silloin, tosiaan 18 vuotias. Miltäs se tuntui silloin, nuorena poikana siirtyä Curtissiin ja sitten rajumpaan koneeseen Mersuun? Kun ajattelee, että nykynuoria jotka lähtisivät 17-18 ikäisenä sotakoneen ohjaimiin, niin...

Mähän olin sitten lentueenpäällikkö, yksi niitä ainoita kai, reserviläisistä. Kun sota niin olin luutnantti ja 23 vuotta. Ja kattonut poikaa siinä iässä, niin ei sitä oikein olisi voinut yhdistää että siinä on jokin lentueenpäällikkö.

Monet tuntuivat ajattelevan, että hävittäjälentäjän homma on nuorten kavereitten hommaa. Yli 30-vuotiaita ei tainnut olla paljoa varmaan?

No oli vielä 35 vuoteen asti, niitä oli lentomestareita jotka oli vanhoja silloin jo kaikki. Ja kyllä ne olivat siellä mukana täydellä sydämellä. Kokemus oli valttia.

Tuliko mitään esimerkiksi sen ajan Mersulla semmoisella 35-vuotiaalla, että ei enää fyysisesti kestä jotain missä nuorempi vielä pärjää?

Ei mun nähdäkseni ei. Puhutaan siitä blackoutista ja kaikesta, sehän riippuu siitä tilanteesta ja paljonko joudut vetämään ja... Se on hirveän yksilöllistä.
 

  
  
Yleistä jutustelua

Kauhavan valeheinäladot

Kauhavan kentällä oli näitä puusta tehtyjä valeheinälatoja minun aikanani. Silloin ne juuri tuli. Vedettiin niitä suksilla. Yöksi kannettiin kentälle ja aamuksi pois. Aivan turhaa touhua. Vuonna 43 niitä ei kuitenkaan enää ollut.

Kuhlmey saapuu

Kuhlmeyn ja suomalaisten yhteistoiminta alkoi alun perin niin, että saksalaiset oli ensin tarkoittaneet etteivät he tarvitse suomalaisten apua. Oli oikein määräys siitä. Mutta hyvin pian huomattiin, että yhteistoiminta pelaa ja määräystä ei tarvitse totella.

Suulajärven kenttä ja muut lentokentät, valokuvien katselua

Virtuaalilentäjät ry - Kyösti Karhilan haastattelu
Sussun lämmityskäyttöä Suulajärvellä

Virtuaalilentäjät ry - Kyösti Karhilan haastattelu
Utin kenttä

Tässä teidän albumissanne on kuva Suulajärven kentästä. Oliko siellä mitään kiitoratasuuntia vai oliko tämä koko ympyränmuotoinen alue ihan mihin tahansa noustavaa?

Ainakin talvella jos tuli paljon lunta, niin silloin aurattiin tai jyrättiin.

Riippuiko se sitten siitä, että minne kone oli jätetty, niin sitten vaan lähdettiin vastakkaiseen suuntaan?

Sieltä pystyi rullaamaan, tuulen suunnan mukaan jonkin verran.

Tuolla on päällystetty kiitorata... (toinen kuva)

Tuo on Utista. Tuo on meidän päivystyshallin edestä. Siinä oli semmoinen U:n muotoinen betoni. Ihan niin kuin Kauhavalla, vähän betonia hallin ympärillä.

Sehän on kai helpompi laskea pehmeälle kentälle?

No, se, pahinhan Mersussa oli se kaartopyrkimys niin nousussa kuin laskussakin. Onhan se totta.

Jossain kuvassa täällä näkyy propagandajuliste seinällä. Onko se jokin venäläinen juliste?

Ei, se on Pallasvuon. Hänhän oli aikamoinen taiteilija, se on hänen piirtämiään tauluja. Siinä on LaGG-3.

Meillä oli (laivueessa) yksi radisti, jolla oli kamera. Hän otti paljon kuvia. En muista nyt nimeä. Niitä kuvia on sitten nähty paljon kirjoissa. Mulla oli itselläni semmoinen iso kamera, mutta ihmeellisen hyviä kuvia niillä silti tuli. (Karhila ei kuitenkaan juuri ottanut itse kuvia)
 

  
  
Viholliskoneiden tunnistamisesta ja Mustangeista

Virtuaalilentäjät ry - Kyösti Karhilan haastattelu Kuinka helposti yleensä tunnisti vihollisen koneita? Oliko teillä selkeät kuvat vai arveltiinko, että on uudennäköinen kone, mikähän se voisi olla?

Silhuetit oli, mutta eihän siellä muuten. Ainoa mikä minulle on jäänyt kunnolla mieleen on I-16bis, että mikä se oli. Ja ammuin sitten yhden semmoisen alas. Joka ei siis ollut I-16 vaan se oli Bis. Ja jälkeenpäin kun kaverit pääs, tämä Soiri joka tämän Iskulaivue-kirjan kirjoitti, toi minulle tämmöisen pienoismallin ja kertoi että se oli I-183. Jostain minä luin, että niillä oli tämmöinen koelentovaiheessa mutta se keskeytettiin, siitä ei tullut tarpeeksi hyvä.

Menit sitten rikkomaan niiden prototyypin, niin keskeyttivät projektin :)

Mustangeista on monet kerrat taitettu peistä, monet väittää ettei niitä ollut...

No kun ne sanoi että ne on kaksi ihan erilaista konetta, kun silhuettiakin ajatellaan ylhäältäpäin.

Kokoerokin on aikamoinen. Ne oli varmaan niitä A-36 –versioita, ei ollut kuplakuomuja ja...

Mutta kun niitä on kuusi ammuttu Suomessa Mustangeja.. Minä ammuin pari ja... Kuusi kaikkiaan. Suomen rintamalla oli aluksi Tsaikka, minä en muuten ikinä nähnyt I-15:sta, Tsaikka ja I-16 ja LaGG-3, MiGejä, Yak-1:stä... Ne oli niitä jotka radiotiedustelukin kuuli. Hurricaneja oli myös, niitä oli ja Airacobria.

Airacobrahan oli sitten ihan lopussa, kun siinä oli valtava 37-millinen tykki. Kun se ampui niin näkyi valtava välähdys kun se ammus lähti, siitä jäi jälkeen savurengas minkä läpi kone lensi.

Sinullahan on kaksi Mustangia tilillä, muistatteko millaisia tapauksia?

Molemmat kaarrossa. Sisäpuolelta. Mentiin useampi 360 kunnes se hermostui ja kiristi vähän liikaa, niin se antoi varoituksen ja vähän löysäs ja silloin minä sain ennakon. Toista kun pääsin ampumaan niin siitä lähti koko vasen puoli irti.

Pieni yksityiskohta tästä. Siis ajoitte useita 360 kierroksia, sehän oli varmaankin lähellä sakkauksen rajaa. Oliko se noin persetuntuma vai katsoitteko mittarista paljonko oli suurin piirtein vauhtia? Mikä oli optimivauhti siinä, vaakalennossahan te kai ajoitte?

Sekä perse että mittari. Vaakaa. Mitähän sanoisi. Sanoisin että kaks ja puolsataa kilometriä mulla oli. Ja sillä Mustangilla ehkä 300 päälle. Sen takia mä pystyn olemana mukana mutta en saanut ennakkoa.

Teillä oli tämä tykkimalli?

Joo. Ja lensin sitten jollain toisellakin koneella, kun oma oli huollossa. Se nyt oli kokemus. Kokemus rupesi sitten ratkaisemaan sitä, kun kokeili eri asioita.

Olitteko te miten korkealla sitä P-51:stä, Mustangia, vastaan? Pinnoissa vai jossain..?

Eeei, kyllä se jossain parissa tonnissa oli.
 

  
  
Curtiss Hawk, Hawkin tähtäin ja siipimiestoiminta

Virtuaalilentäjät ry - Kyösti Karhilan haastattelu Sinä olet sitä mieltä, että Curtiss oli periaatteessa erittäin kova kone ja miellyttävä laite?

Oli, oli. Nimenomaan lentää ja kaikki. Aina ihailin sitä, oli niin erinomaista lasia. Siihen ei purrut mikään, ei aurinkokaan niin kuin Mersussa. Siinä ei ollut vielä edes sitä sinistä sävyä. Vertaa kun Mersuun kun meni, niin ei nähnyt muuta kuin .

Curtississa ei ollut mitään panssarilasia. Se oli yhtä kappaletta koko etulasi.

Tässä kuvia katsellessa mietitytti, minkälainen tähtäin Curtississa oli?

Heijastustähtäin. Keskilinjasta sivussa, toisella silmällä sihdataan. Niinhän saksalaiskoneissakin tähtäin on hieman keskilinjasta sivussa, mutta se on vain ihan vähän sivussa. Curtissin tähtäimen tuet ovat ohjaamon sisäpuolella.

Mainitsitte tästä saksalaisten tiukasta siipimiestaktiikasta, että siellä oli aina se mies siivellä suojaamassa sitä joka ampuu. Miten se suomalaisilla toimi? Oliko vapaampaa, ettei niin tiukasti suojattu?

Mehän mentiin kahden koneen partioissa. Täällä oli 1 partio, tuolla toinen. Kaikki näkivät toisensa ja toistensa taakse. Ei kaikki tietysti aina pysyneet muodossa mukana, mutta mukana oli useimmiten.
 

  
  
Curtissilla Pe-2:n perässä

Kuuntele tästä

Kyösti Karhila jahtaa Pe-2:ta.
MP3-äänitiedosto. Pituus 1:43 min, 710 kt.

Niinhän me tehtiin normaalisti tuolla Aunuksessa, kun Pe-2:a jahdattiin. Tuo meidän nopeusmittari ei riittänyt alkuunkaan. Saatiin selville että ne käyttivät reittinään Laatokkaa, nousivat pitkin Laatokkaa. Tulevat sitten sieltä idästä, Nurmoilan kentän yli ja uutta rautatietä pitkin, tarkkaili liikennettä ja valokuvasi sitä. Kun me saatiin se surinailmoitus Laatokalta niin noustiin kentän pohjoispuolelle niin nopeasti kuin päästiin. Odotettiin siellä.

Sitten se tuli. (taistelutilanne esitetään käsillä) Näin minä ammuin yhtä Pe-2:sta. Osuin ohjaamoon ja osuin siihen ja se syttyi tuleen. Putosi. Se tähystäjä, hyppäsi koneesta mutta siihen tarttui tuli. Sen vaatteet hiiltyivät kun se hyppäsi koneesta. Sen vaatteet hiiltyi. Kaiken matkaa mitä tuli alas hän kyti. Ohjaaja hyppäsi alas normaalisti ja tapasinkin tämän ohjaajan sitten.

tarkiste, etsi, tapaus kuvattu muualla

Miten radiot, olivatko laadukkaita?

Alkuun oli vaikeuksia, mutta sitten kun oppivat niitä säätämään niin kyllä ne sitten toimi.
 

  
  
Hawkien omituiset suoritusarvot

Virtuaalilentäjät ry - Kyösti Karhilan haastattelu Miten kun ensimmäisen maailmansodan lentäjät pelkäsivät kovasti tulta ja jotkut jopa kantoivat mukanaan pistoolia valitakseen "mukavamman" lopun. Toisen maailmansodan koneet kuitenkin olivat paremmin varustettuja tulta vastaan, sitä ei enää niin pelätty tai kuinka oli? Siinä Mersussakin kuitenkin lähes istuttiin bensatankin päällä.

Joo mutta se bensatankki oli päällystetty semmoisella kumikerroksella, joka läpäisi sen ammuksen ja sen jälkeen reikä meni kiinni. Ainoa vain jos se räjähti siinä, niin se tietysti teki sitten.

Miten muuten Curtisseista. Oliko niissä itsetiivistyvät tankit?

Oli joo.

Curtisseista ja ranskalaisilla olleiden koneiden varustelusta on ollut paljon kränää. Nehän kun olivat ranskalaisilla olleita koneita.

Ja norjalaisten. Tuli Norjasta paljon Curtisseja. Laatikossa ihan, aivan uusia.

Curtisseissa on aika paljon kaikkea jännää. Esimerkiksi Curtiss itsehän lupaa Pratt-Whitney-moottoriselle Curtissille ja kaikissa kirjoissa sanotaan, että juu, 511 kilometriä tunnissa huippunopeus. Se ilmeisesti ei pidä lähellekään paikkaansa?

Ei, ei. Se oli neljä ja puolsataa. Cyclone-Curtiss meni sitten sen 485.

Olisiko sinulla mitään ajatusta siitä, mikä voisi olla syy että Suomessa havaittiin Curtiss niin paljon hitaammaksi kuin mitä Curtiss väitti, vai ovatko ne pojat yksinkertaisesti vain valehdelleet?

Kato semmoinen joka on esittelyä varten tehty, kiillotettu niin hienoksi kuin mahdollista ja kaikki, raot tasattu ja silleen. Sillä saavutetaan niin paljon etua semmoisella. Ei semmoinen sitten joka tuli rintamalle, ei ne olleet tämmöisiä. Se jo vähensi. Ja silloin tietysti (testeissä) ei ollut myöskään mitään moottorirajoituksia. Ajettu moottori loppuun saakka.

Olen tutustunut Curtissin Suomen Ilmavoimille lähettämiin esitteisiin ja on kyllä harmi, ettei niitä ostettu ennen Talvisotaa. Ne oli vielä muuten Cyclone-Curtisseja. Niissä on tämä mainittukin, että huippunopeus on ajettu tällä "max 5 minuuttia" –teholla ja samaten nousuajat on ajettu niin, että ensimmäinen 5 minuuttia on ollut tällä hätäteholla. Mikä voi olla yksi selitys asiaan.

Aikoinaan sehän taisi viidessä minuutissa mennä jo aika pitkälle. Olikohan se viis ja viistoista viiteen tonniin. Minä menin alle neljässä.

Yksihän mahdollisuus voi olla se, että jos niistä moottoreista saatiin enemmän irti 100 oktaanisella polttoaineella, mitä jenkeillä oli mutta meillä ei ollut. Eikä varmaan ranskalaisillakaan. Koneitahan saatettiin myös vahata ja "liukastuttaa". Sehän riippui siitä paljonko on aikaa ja mahdollisuuksia ja aineita käyttää.

Ja päälliköllä valtaa.

Lipferthän ainakin vahautti konettaan. Heinz Knoken kirjassa on sama, mekaanikko oli vihainen kun meni vastavahattu ja kiillotettu kone.
 

  
  
Messerchmitt 109 ja sillä lentäminen

Potkurin ja moottorin säädöistä

Säätö meni epäkuntoon, saattoi karata? Sen huomasi ja kuuli sitten itsekin, kun kierroslukumittari näytti. Kierrosluku- ja ahtopainemittarithan siellä oli molemmat, eikä kumpaakaan saanut ylittää.

Kuuntele tästä

Kyösti Karhila kertoo tunnistamisesta.
MP3-äänitiedosto. Pituus 2:32 min, 744 kt.

Sehän se on tärkeintä, että näkee sen joka tulee kohti. Semmoisen joka tulee sinua kohti, tuli se sitten ylä- tai alasektorista, sivusta tai takaa, se on elinehto. Ympäröivän avaruuden seuraaminen ja valppaus on avainasiassa. Mulla oli erinomaiset silmät siihen aikaan, 18 vuotta oli ikää. Kyllä minä yleensä näin ensimmäisenä näin.

Kuinka lähelle piti mennä suurinpiirtein, että tunnisti koneen omaksi tai viholliseksi?

Virtuaalilentäjät ry - Kyösti Karhilan haastattelu Silhuetti. Jos näki takasilhuetin, niin siitä voi päätellä jo koneen väristä. Venäläiset koneet olivat vaaleampia tai vihreitä. Ja sitten kun alkoi olla lähellä niin alkoi nähdä jo koneen muodostakin.

Oliko tykille ja konekiväärille erilliset vai yhteinen liipasin?

Katsos, tässä (valokuvassa) on tämä tykin liipasin. Tämä suoja käännetään eteen (ja ase on valmis ampumaan). Täällä alhaalla on nappi, se on kk. Käännettynä tämä on samalla varmistin. Eli päällä on tykki ja alla kk.

Miten esimerkiksi kun Mersussa on esimerkiksi 13-milliset konekiväärit nokassa, näkyykö niitä mitään tulenliekkiä tai muuta ohjaamoon kun ampuu?

Ei niistä mitään näy paitsi jos on valojuovia. Ei häikäise. Ei näy mitään liekkejä. Ne konekiväärit oli niin nopeita, ei niistä mitään näe. Tykissähän oli sitten viisi erilaista kranaattilaatua, jotka savusivat viidellä eri tavalla. Ja niissähän oli räjähtävää, panssari, valojuova ja muita ammuksia.

Siinä ei ollut mitään henkilökohtaista prefenssiä, mitä pystyi koneessaan käyttämään?

Varmasti olisi ollut, jos olisi viitsinyt pyytää vain. Tämä oli hyvä valikoiva. Siinä oli miina- ja panssarikranaattia. Mutta miinakranaatti, siinä ei ollut valojuovaa.

Oliko tangetti radiolle sauvassa vai muualla?

Se on toi tuolla. Mä ihmettelen vaan että, ei jaksa oikein muistaa, se oli tämä mutta painettiinko sitä sitten pikkusormella vai millä. Tässä on kaasuvipu, sen päässä on keinuvipu jolla säädetään kierrosluku – tai potkurin kulma tavallaan. Potkurissa on kuitenkin automaattiohjaus, mutta sillä pystyi pakko-ohjaamaan jos tarvitsi, jos vaikka meni automaatti rikki.

Miten siipisolakot, niihin ei pystynyt vaikuttamaan itse?

Ei. Ne tuli ulos kun nopeus pieneni. Kyllä niiden ulostulemisen tunsi.

Kuuntele tästä

Siipisolat ja Mersun käyttäytyminen.
MP3-äänitiedosto. Pituus 2:24 min, 990 kt.

Sehän (Mersu) tuli jäykäksi korkeussuunnassa vasta kun nopeus ylitti sen 700 kilometriä tunnissa. Minä olen kerran tullut pystysyöksyssä, ja nopeus oli yli 800 pitkälti. Ei se kone ruvennut tärisemään mutta kun minä vedin sauvasta niin ei se liikkunut minnekään. Tulin pilvestä tuolla Suomenlahdella Helsingin ulkopuolella, ja rupesin vetämään ja kun mitään ei tapahtunut niin tuskanhiki nousi, nyt mennään mereen. Sitten kaksin käsin, niin paljon kuin jaksoin vedin ja sitten rupes oikeneen. Todennäköisesti alle 5 metriä oli merenpinnasta ja kun annoin nousta sillä vauhdilla, niin olin jo Viron rannikolla.

Tässä suuria nopeuksia vaatineessa oikaisussa ei saanut suuria G-voimia aikaiseksi, niin että silmät olisivat mustuneet?

Kyllä siinä G:tä tulee kun ajattelet mikä se nopeus. Mutta ei tällä semmoista linkkuveistä saa, ei se tunnu missään.

(Helmut Lipfertin korkeusvakaajalla oikaisuista)

Minulla ei tässä oikaisussa tullut onneksi edes mieleen, että olisin liikuttanut korkeusvakaajaa. Jos minä olisin sen tehnyt, niin... 720-750 oli suurin sallittu nopeus. Kone olisi taittunut.

Tuliko mitään putkinäköä, nimenomaan kun G-voimista?

Kyllä tuli. Se palautuminen riippui ihan koneesta ja tilanteesta. Curtissilla pystyi vetämään kurvista ihan hyvin G:tä.
 

  
  
Messerchmitt 109 G-2 ja G-6 eroista ja aseista

Kuuntele tästä

G-2 ja G-6 -Mersujen erot.
MP3-äänitiedosto. Pituus 2:41 min, 780 kt.

Mersu G-2:n ja G-6:n eroista. Kun kummatkin toimi hyvin, niin kumpi oli mukavampi?

G-6 koska siinä oli parempi aseistus. Aseistus oli suurempi plussa. Kun ajattelee että paljonko ammuksia oli, siinä nokkakanuunassa oli aika pieni lipas. Olikohan 180 laukausta tykissä.

Kaikki tykit ammuin samasta napista, kk:t oli tuossa etusormessa. Kahdella eri napilla oli. Sähköinenhän se laukaisu oli. Varmistin meni tuonne eteen ja sitten siinä oli kk-laukaisija. Tässä asennossa se oli varmistettu ja tässä on tykin laukaisinnappi, se varmisti sen. Mutta oli mahdollisuus käyttää kumpaakin. Sähköinenhän tuo laukaisu on, ei mekaaninen, niin sinne oli kuitenkin helppo tehdä molemmat laukaisumaan rinnan.

Virtuaalilentäjät ry - Kyösti Karhilan haastattelu Mitenkäs kun te ammuitte, niin ammuitteko kaikilla aseilla yhtaikaa vai?

Riippuen tilanteesta. Esimerkiksi Talilla IL-2:sta ihan kaikilla.

Ammuitteko ensin vaikka kk:lla ja sitten kun näyttää osuvan niin tykillä perään?

Riippuu niin tilanteesta. Jos se oli mahdollisimman lähellä niin kk:t jotka oli rungossa, ne osuu silloin. Tykit taas saattoivat silloin jo mennä ohi molemmilta puolilta (huom: siipitykit!). Mutta kyllä minä yleensä ammuin kaikilla.
 

  
  
IL-2:n taka-ampujat josta sulavasti takaisin Mersuaiheeseen

Virtuaalilentäjät ry - Kyösti Karhilan haastattelu Oliko IL-2:n taka-ampujat miten tarkkoja, pitikö niitä miten paljon pelätä?

Kyllä niitä sieti pelätä. Mitä lähempänä minä olen niin sitä lähempänä sekin on.

Miten IL-2:n kanssa, pyrittekö pyrstön alle ettei se pysty ampumaan vai suoraan sivusta?

Sekin riippui niin tilanteesta. Tietysti pyrki sinne alle jos oli mahdollista.

Saksalaisethan väitti että IL-2:n pohjassa oli öljyjäähdytin, mikä aika suojaton ja siihen olisi ollut hyvä osua.

En muista oliko IL-2:ssa öljyjäähdytintä. Mutta useissa hävittäjissä oli, Ryssän näissä koneissa. Niissä oli öljyjäähdytin joka oli joko laskettava tai sitten kiinteä ja muuten säädettiin. Niin kuin Mersussakin oli molemmissa tasoissa lähellä runkoa suuret ilmanottoaukot. Tää takareuna, se oli glykolijäähdytteinen. Se automaattisesti toimi, jos lämpö nousi niin raotti sitä ja sääti sitten takaisin.

Oliko mahdollista myös manuaalisesti säätää?

Oli, pistää kiinni tottakai jos halusi. Nopeuteen vaikutti vähän mutta ei paljoa. Läppä oli takapuolella. Jos siipi on tässä ja tässä runko, niin ne olivat välittömästi tässä. Sisäänottoilma oli suurin piirtein tässä. Jos sai osuman siihen, niin sehän vuodatti glykolit pois. Mutta sehän sai sulkea.

Olikos suomalaisissakin koneissa sulkuventtiilit?

Oli. Kyllä meillä oli kaikissa koneissa nämä venttiilit.

Eikö niiden nousussa pitänyt olla auki, se oli vähän herkkä kuumenemaan?

Nimenomaan, piti lähteä ilmaan niin nopeasti kuin mahdollista ettei se olisi kuumentunut liikaa.

Ensimmäiset 30 G-2 tulivat suoraan tehtaalta. Ja sen jälkeen olivat enemmän tai vähemmän käytettyjä, tulivat kunnostuksesta. Kyllä G-6:t ensimmäiset jotka tuli olivat uusia. Sen jälkeen rupes tulemaan kunnostettuja. Saksalaisethan eivät mitenkään erotelleet uusia eikä kunnostettuja koneita, kunnostettuihin laitettiin korjauksessa uudemmat varusteet. Käytetyissä koneissa oli kuitenkin se havainto, että ne olivat kampuroita. Ei niitä oltu viimeistelty. Toisissa kun nopeus nousi niin sai antaa jalkaa niin penteleesti. Sitten piti hellittää kun jalka rupes täristään kun ei enää jaksanu. Se vain paheni mitä enemmän tuli nopeutta. Kaikkia tämmöisiä. Lopuks kampes startissa oikealle ja sitten kun pääsi ilmaan niin kampes vasemmalle. Sota-ajan tuotteita. Jotain 32 000:han niitä tehtiin loppujen lopuksi.

Mersuhan se oli kaikkein halvin tehdä. Vähiten työtunteja ja vähiten materiaaleja ja niin päin pois. Sen takia mekin saatiin Mersuja. Silloin toivottiin että olisi saatu Focke-Wulfeja, kun tuo laskuteline oli heikkoutena. Focke-Wulfissa sen suunnittelija konstruktoi telineen kaksi ja puoli kertaiseksi kestämään siitä mihin hän laski. Siitä kaksi ja puoli kertaa vahvemmaksi. Ja mä olen nähnyt Malmilla kun tämmöinen tuli laskuun ja se rupes kiertämään vasemmalle. Malmilla talvella ne lanas rataa, työnsi vallit molemmille puolille ja piti laskupaikan puhtaana. Tännehän oli tullut toista metriä lunta ja tämä lähti ja meni sen lumikasan läpi. Ja läpi se vaan meni ja pääsi toiselle puolelle. Kaasua vaan päälle, kääntyi ja tuli takaisin.


Saatesanat

Tällä sivulla on Kyösti Karhilan kanssa Suomen Ilmailumuseossa kahvipöydän ääressä käydyt keskustelut 8.12.2001.

Läsnä: noin pari tusinaa henkilöä.
Nauhoitus: Jukka O. Kauppinen
Oikoluku: Jukka O. Kauppinen Haastattelunauhojen purku: Jukka O. Kauppinen
Mustavaloiset valokuvat: Kyösti Karhila
Muut kuvat: Jukka O. Kauppinen

Copyright VLeLv Icebreakers / Virtuaalilentäjät r.y. / Finnish Virtual Pilots Association 2002.

 

  

Last modified: 2003-10-29 22:43